Maisteripromovendit franseesin pyörteissä

Franseesin (contredanse française, “ranskalainen kontratanssi”) juuret ulottuvat jopa keskiajan maaseutujuhliin saakka. Varsinaisesti akateemisissa piireissä ja hoveissa suosittu kuviotanssi on lähtöisin 1700-luvun Ranskasta. Täysimittaiset franseesit ovat nykyään harvinaisuuksia, eikä vastaava kokemus ole juuri muualla mahdollista kuin Helsingin yliopistossa. Promovoituja maistereita frakkeineen ja valkoisine iltapukuineen odottaakin ikimuistoinen kokemus Vanhan ylioppilastalon juhlavissa puitteissa.

Franseesin tempo vaihtelee sen seitsemässä eri osassa. Tanssin aikana peräännytään uhmakkaasti, “bimboillaan” hanhimaisesti ja hurjastellaan vauhdikkaasti laukan merkeissä. Franseesin näyttävyyden luo yhdenaikaisuus. Kuvio on neliö tai nelikulmio, jonka kaksi riviä tanssivat samanaikaisesti. Oman parin lisäksi yhteistyön vastaparin kanssa tulee sujua. Lisäksi koko paketin on pyrittävä pitämään rivit suorina ja liikkeet mahdollisimman samanaikaisina. Tämän vuoksi franseesiharjoitukset alkoivat Porthanian liikuntasalissa heti vapun jälkihuuruissa.

Erinomaisesti yhteen hitsautunut porukka on harjoitellut kuvioita kuntoon kahdesti viikossa. Ilmoittautumisen yhteydessä osallistumisen pakollisuutta korostettiin, sillä muuten nelikulmion muoto ei täyttyisi. Hyvin nopeasti tanssin innoittamat promovoitavat kuitenkin huomasivat harjoittelevansa kuvioita jopa vapaa-ajallaan.

Koko ryhmä on löytänyt tanssin ilon ja nautinnon. Suuri kiitos innostamisesta kuuluu oikeaoppisesti rennon vakavalla asenteella tehtäväänsä suhtautuneille opettajille Tiina Metsolle ja Timo Laitilalle. Aluksi pienille törmäilyille ja suuntavaiston menetyksille vain naurettiin. Lopussa on huomattu, että tämähän sujuu jo lähes itsestään.

– Nyt olemme sillä tasolla, että keskitymme enää hienosäätöön. Teidän jalat toimivat jo niin, ettei niihin tarvitse edes kiinnittää huomiota. Ensi viikolla mennään kenraaliharjoituksiin hameissa ja juhlakengissä. Pitäisikö ottaa vähän kuohuviiniäkin pohjalle, niin päästäisiin aitoon tunnelmaan, Tiina Metso naurahtaa.

Lauantain tanssiaiset ovat monille pieni promootion jännitysmomentti. Epäonnistumisia ei kuitenkaan kannata miettiä, vaan pitää mielessä yksi promootion perussäännöistä: “Promootio on meidän kaikkien promovoitavien yhteinen juhla. Promootion tarkoitus on juhlia maisterina upeaa saavutusta ja pitää hauskaa.”

Siitä franseesi ei ainakaan jää kiinni. Heleä nauru ja hauskanpidon meininki ovat olleet voimakkaasti läsnä jo harjoituksissa. Kertaakaan en vaihtaisi pois.

Teksti: Antti Kallio
Kuva: Vuoden 2006 valtsikan promootio


HUOM! Franseesin lisäksi promootiossa tanssitaan yleisiä juhlatansseja. Tanssiaisten kenraaliharjoitukset järjestetään Vanhalla ylioppilastalolla maanantaina 30.5. klo 18-21. Erilliset harjoitukset yleisiä juhlatansseja varten pidetään ESO:n ja VSO:n juhlatilassa (Uusi ylioppilastalo, 4. kerros, Mannerheimintie 5 B) keskiviikkona 1.6. klo 18-20.30. Juhlatanssiharjoituksien osalta molempien tilaisuuksien sisältö on sama – mutta maanantain harjoituksissa tila huomattavasti isompi ja Vanhan baarikin auki!

Maisteripromovendit franseesin pyörteissä

Franseesin
(contredanse française, "ranskalainen kontratanssi") juuret ulottuvat jopa
keskiajan maaseutujuhliin saakka. Varsinaisesti akateemisissa piireissä ja
hoveissa suosittu kuviotanssi on lähtöisin 1700-luvun Ranskasta.

Täysimittaiset franseesit ovat nykyään harvinaisuuksia, eikä vastaava kokemus
ole juuri muualla mahdollista kuin Helsingin yliopistossa. Promovoituja
maistereita frakkeineen ja valkoisine iltapukuineen odottaakin ikimuistoinen
kokemus Vanhan ylioppilastalon juhlavissa puitteissa.

Franseesin tempo
vaihtelee sen seitsemässä eri osassa. Tanssin aikana peräännytään uhmakkaasti,
"bimboillaan" hanhimaisesti ja hurjastellaan vauhdikkaasti laukan merkeissä. 

Franseesin näyttävyyden luo yhdenaikaisuus. Kuvio on neliö tai nelikulmio,
jonka kaksi riviä tanssivat samanaikaisesti. Oman parin lisäksi yhteistyön
vastaparin kanssa tulee sujua. Lisäksi koko paketin on pyrittävä pitämään rivit
suorina ja liikkeet mahdollisimman samanaikaisina. Tämän vuoksi
franseesiharjoitukset alkoivat Porthanian liikuntasalissa heti vapun
jälkihuuruissa.

Erinomaisesti yhteen hitsautunut porukka on harjoitellut
kuvioita kuntoon kahdesti viikossa. Ilmoittautumisen yhteydessä osallistumisen
pakollisuutta korostettiin, sillä muuten nelikulmion muoto ei täyttyisi. Hyvin
nopeasti tanssin innoittamat promovoitavat kuitenkin huomasivat
harjoittelevansa kuvioita jopa vapaa-ajallaan.

Koko ryhmä on löytänyt tanssin
ilon ja nautinnon. Suuri kiitos innostamisesta kuuluu oikeaoppisesti rennon
vakavalla asenteella tehtäväänsä suhtautuneille opettajille Tiina Metsolle ja
XXX. Aluksi pienille törmäilyille ja suuntavaiston menetyksille vain
naurettiin. Lopussa on huomattu, että tämähän sujuu jo lähes itsestään.

– Nyt
olemme sillä tasolla, että keskitymme enää hienosäätöön. Teidän jalat toimivat
jo niin, ettei niihin tarvitse edes kiinnittää huomiota. Ensi viikolla mennään
kenraaliharjoituksiin hameissa ja juhlakengissä. Pitäisikö ottaa vähän
kuohuviiniäkin pohjalle, niin päästäisiin aitoon tunnelmaan, Tiina Metso
naurahtaa.

Lauantain tanssiaiset ovat monille pieni promootion
jännitysmomentti. Epäonnistumisia ei kuitenkaan kannata miettiä, vaan pitää
mielessä yksi promootion perussäännöistä: "Promootio on meidän kaikkien
promovoitavien yhteinen juhla. Promootion tarkoitus on juhlia maisterina upeaa
saavutusta ja pitää hauskaa."

Siitä franseesi ei ainakaan jää kiinni. Heleä
nauru ja hauskanpidon meininki ovat olleet voimakkaasti läsnä jo
harjoituksissa. Kertaakaan en vaihtaisi pois.

HUOM! Franseesin lisäksi
promootiossa tanssitaan yleisiä juhlatansseja. Tanssiaisten
kenraaliharjoitukset järjestetään Vanhalla ylioppilastalolla maanantaina 30.5.
klo 18-21. Erilliset harjoitukset yleisiä juhlatansseja varten pidetään ESO:n
ja VSO:n juhlatilassa (Uusi ylioppilastalo, 4. kerros, Mannerheimintie 5 B)
keskiviikkona 1.6. klo 18-20.30.

Leave a Reply