Lingua franca – englanti

Englanti lingua francana tulee esiin omassa työympäristössäni siinä, että joudumme järjestämään maisterivaiheen opetuksen englanninkielisenä. Tai ehkä pitäisi ilmaista “joudun”. Osa henkilöstöstä pitää itsestäänselvyytenä sitä, että opetus järjestetään englanniksi. Osa puolestaan haluaisi järjestää ainakin osan kursseista suomeksi ja osa on hiljattain havainnut, että ainakin osa kurseista pitäisi järjestää suomeksi. Kun englanninkielistä opetusta ja maisteriohjelmaa pohdittiin useita vuosia sitten, suurin osa oli sitä mieltä, että opetuksen pitää olla englanniksi, joten kokemus on ainakin jossakin määrin muuttanut näkemystä.

Etuna ja mahdollisuutena englanninkielisessä opetuksessa on se, että kaikki oppimateriaali on olemassa englanniksi. Sen sijaan ruotsin – ja suomenkielistä materiaalia on erittäin vaikea löytää tai sitä on rajallisesti. Jos sitä haluaa käyttää, se pitää tuottaa itse. Tämä johtuu osittain siitä, että tieteenalaa ei opeteta missään muussa suomalaisessa yliopistossa ja Ruotsissakin vain yhdessä yliopistossa. Englannista on tavallaan muodostunut luonnollinen valinta opetuskieleksi. Etuna on se, että opiskelijat tutustuvat jo opintojen aikana alan kansainväliseen terminologiaan. Kirjallisuutta on runsaasti englanninkielisenä ja opiskelijat tottuvat opintojen edetessä käyttämään sitä. Mahdollisuutena on se, että voimme tarjota kansainvälisille opiskelijoille kursseja ja saada heidän myötään myös erilaisia näkökantoja ja kokemuksia sisältöihin liittyen ja luoda kansainvälisiä kontakteja tuleville ammattilaisille jo opiskeluvaiheessa. Englanti opetuskielenä saattaa luoda myös pohjaa uskaltaa lähteä opiskelemaan ulkomaille esim. vaihto-ohjelmiin.

Kuten Hahl ym. (2014) mainitsevat, myös meillä haasteet liittyvät lähinnä siihen, että alalla on paljon suomenkielisiä termejä, jotka eivät esiinny jokapäiväisessä puhekielessä. Sen sijaan ammattitehtävissä nämä termit on osattava. Sanakirjakaan ei auta, sillä usein näitä termejä ei löydy sanakirjoista. Osa opettajista onkin esittänyt huolensa nimenomaan termistön osaamattomuudesta (aina opettaja ei itse muista termejä suomeksi, jolloin apua saa opiskelijoilta – tai termeille ei ole suomennoksia). Sama ilmiö esiintyy myös toisinpäin – englanninkieliset termit eivät esiinny jokapäiväisessä puhekielessä eikä niitä siten myöskään löydy sanakirjasta. Osa opiskelijoista onkin tuonut tämän ongelman esiin ja toivonut keskeisten kurssien järjestämistä suomeksi tai minisanakirjan laatimista. Haasteena on myös Hahlin ym. (2014) esiin tuoma ajankäyttö. Usein käy niin, että englanninkielisellä kurssilla aika kuluu nopeammin, joten sisältöjä on harkittava huolella ja pohdittava, mikä on sitä kaikkein oleellisinta. Tämä saattaa olla myös etu rönsyjen jäädessä pois, mutta haitta jos se vähentää käytännön esimerkkien esiin tuomisen. Opiskelijat tuntuvat myös osallistuvan vähemmän keskusteluun englanninkielisillä kursseilla, mikä lisää opettajan haastetta. Toisaalta opiskelijat ovat myös tuoneet esiin, että opettajan “tankeroenglanti” häiritsee varsinkin luentotilanteissa (vrt. Hahl ym. 2014) ja näissä tilanteissa on toivottu luentojen suomenkielisyyttä.

Ongelmia on ilmennyt termistön lisäksi esseemuotoisten tehtävien myötä. Plagiaatintunnistuksen käyttö on paljastanut, että usein yksittäisiä lauseita on kopioitu, joissakin tapauksissa – tosin harvemmin – kokonaisia kappaleita. Vieraalla kielellä operoitaessa on huomattavasti hankalampi ilmaista ajatuksiaan, kuten Hahl ym. (2014) toteavat. Useinkaan ei ehkä tule ajatelleeksi sitä, että jo yksi lause on plagiaatiota ja saman asian ilmaiseminen omin sanoin voi tuntua hankalalta tai turhauttavalta, etenkin jos valmis lause on juuri se, miten on asian ajatellut.

2 thoughts on “Lingua franca – englanti”

  1. Vaikka oppiaineessani sosiaalipsykologiassa opetus oli pitkään oikeastaan vain suomen- (tai ruotsin-)kielistä, oli ongelma siinä, että kirjallisuuden ollessa pääosin englanniksi, opiskelijat omaksuvat sieltä englanninkielisiä termejä esim. seminaaritöihin. Sosiaalipsykologia on Suomessa kohtuullisen pieni tieteenala, joten vakintuneita suomenkielisiä termejä ei kovin paljon ollut. Oppiaine alkoi jossain vaiheessa pitää yllä kehittyvää laitossanakirjaa, johon yhdessä mietittiin sopivia suomenkielisiä käännöksiä. Muistan itsekin 1990-luvun lopulla istuneeni laitoskokouksissa tätä tehneeni. Kun internet yleistyi, siirtyi sanakirja nettiin. Opiskelijoita ohjattiin tarkistamaan laitossanakirjasta, onko heidän käyttämälleen termille yhdessä hyväksyttyä käännöstä. Mitähän laitossanakirjalle kuuluu nykyään?

  2. Olen opiskellut sivuaineena psykologiaa ja siinä oppikirjallisuus on, samoin kuin Liisan kommentissa, ollut pitkälti englanninkielistä. Käytettävissä on ollut erilaisia psykologian englanti-suomi tyyppisiä sanastoja, varmaankin samaan tyyliin kun sosiaalipsykologian laitossanakirja.
    Kun terminologia on hyvin alakohtaista ja vakiintuneita (esimerkiksi) suomenkielisiä termejä ei ole, on tehtyjä käännöksiä mielestäni tärkeää jakaa ja myös vakiinnuttaa sen sijaan, että ne korvattaisiin anglismeilla. Olisi hyvä, että käännöstermit olisivat helposti saatavilla. Suomen/ruotsinkielisyyttä on tärkeää vaalia, vaikka yleiskielenä olisikin englanti. Eivätkös kieletkin kehity sitä mukaan kun asiat ympärillämme kehittyvät ja muuttuva?
    Hahlin 4.3. käyttämän koodinvaihtoa koskevan videoesimerkin kohdalla ei tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Jos tämä ilmiö jatkaa kehittymistään, puhumme kohta kaikki sekakieliä, joissa ei ole mitään logiikkaa ja lopulta niitä ei enää kukaan ymmärräkään!

Comments are closed.