Author: Mika J Koskenoja

Suhtautuminen suomalaisten koululaisten hyvään menestykseen PISA-tutkimusten matematiikan testeissä on meille yliopistomatemaatikoille ollut aina hieman kaksijakoista. Ilman muuta olemme tyytyväisiä, että oppiainettamme matematiikkaa opitaan peruskoulussa hyvin. Mutta toisaalta ihmettelemme sitä, miksi silti niin monella lukion päättävällä ja jatko-opinnot aloittavalla on isoja ongelmia matematiikassa aivan alkeissakin. Monissa PISA-menestykseltään heikommissa maissa valmiudet näyttäisivät olevan meitä paremmat. Eivät kai matematiikan hyvät taidot katoa mihinkään kolmen lukiovuoden aikana?

Erityisesti suomalaisten 15-vuotiaiden (ysiluokkalaisten) loistavaa menestystä PISA 2003-tutkimuksessa hehkutettiin lehdistössä laajasti. Ja aivan aiheesta, olivathan 15-vuotiaamme tutkimuksen mukaan oppineet matematiikkaa maailman toiseksi parhaiten heti Hong Kongin jälkeen. Kansainväliset valtuuskunnat vierailivat – ja vierailevat edelleen – tutustumassa koulutusjärjestelmäämme, joka tuottaa maailmanlaajuisesti parasta mahdollista osaamista.

Asiaa on kuitenkin tarkasteltava hieman pintaa syvemmältä. Mitä osaamista PISA-tutkimuksen matematiikan testissä itse asiassa mitataan? Tarkasteltavana on ”mathematical literacy”, ei siis ”mathematics/matematiikka”, jota opetamme yliopistossa ja jota myös koulun matematiikan tunneilla opetetaan. Termin ”mathematical literacy” suomeksi suoraan kääntäminen on hankalaa, mutta kyseessä on määrällistä tietoa sisältävän informaation hallinta. PISA-matematiikan testissä ei siis tutkita yläkoulun opetussuunnitelmassa mainittujen oppisisältöjen osaamista. OECD:n mukaan ”PISA assesses the ability to complete tasks relating to real life, depending on broad understanding of the key concepts, rather than limiting the assessment of the possession of subject-specific knowledge”.

Tutkittiinpa PISA-testissä mitä tahansa, niin on selvää, että tutkitun asian osaamisen hallinta on suomalaisille koululaisille tärkeää ja hyvä menestys osoittaa, että osaamisemme on muita maita parempaa. Tästä voimme olla ylpeitä. Tulosten tulkinnassa vaaditaan kuitenkin varovaisuutta. Jos matematiikan oppituntien karsimista peruskoulussa perustellaan sillä, että PISA-tutkimusten mukaan matematiikkaa osataan meillä jo niin hyvin, että oppituntien väheneminen ei olisi vaaraksi riittävän hyvän osaamisen tason säilymiselle, niin metsään mennään. On pidettävä mielessä, että PISA-matematiikan testeissä kysyttävät asiat opitaan usein muualla kuin matematiikan tunneilla, ja monia matematiikan tunneilla opittavia asioita ei testissä edes kysytä. Suomalaisten koululaisten mainostaminen ”matematiikan huippuosaajina” on myös varsin kyseenalaista, ainakaan PISA-tulosten perusteella tällaista päätelmää ei voi tehdä.

Vuoden 2003 jälkeen sijoituksemme PISA-matematiikassa on laskenut, mutta silti olemme edelleen maailman parhaiden joukossa. PISA 2012 -tutkimuksen matematiikan osuudessa edellemme kiilasi 11 maata, esimerkiksi monet kaukoidän maat mutta myös Viro.

Opiskelun kansainvälistyessä on yliopistojemme kursseilla tehtävä valinta opetuskielestä. Erityisesti harkinta koskee luentoja, joita ei voi mielekkäästi pitää kuin yhdellä kielellä kerrallaan. Kurssien opetukseen liittyy kuitenkin yleensä paljon muutakin kuin luennot. Tentit ja oppimistehtävät on mahdollista tarjota opiskelijoille useilla eri kielillä samallakin kurssilla. Omalla laitoksellani tenttien kysymykset saa aina pyytämällä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Vastaukset voi antaa näillä samoilla kielillä.

Joitakin vuosia sitten Hesarin yleisönosastopalstalla käytiin keskustelua yliopistojen opetuskielestä. Keskustelun aloittanut suhtautui kriittisesti siihen, että kun luentosaliin astuu ensimmäinen opiskelija, joka ei osaa suomea, niin kieli vaihtuu heti englanniksi. Kirjoittaja oli myös sitä mieltä, että samalla hetkellä opetuksen taso laskee roimasti, koska englanti ei ole luennoijan äidinkieli.

Mutta eihän luennoijalla ole muuta vaihtoehtoa kuin käyttää englantia, jos kuulijoissa on joku, joka ei osaa suomea tai ruotsia. Riittää yksikin kotimaisia kieliä ymmärtämätön opiskelija. Hän ei tule luennolle, jollei ymmärrä, mitä siellä puhutaan. Muita kielivaihtoehtoja kuin englanti ei tällöin ole, koska suomalaiset eivät yleisesti osaa muita vieraita kieliä. Kansainvälisten opiskelijoiden osallistumista kursseillemme kannattaa joka tapauksessa edesauttaa kaikin tavoin. Loppujen lopuksi tästä saavat vaihto-opiskelijaa suuremman hyödyn kotimaiset opiskelijamme.

On ymmärrettävää, ettei vuoden Suomessa viettävä vaihto-opiskelija tai vieraileva tutkija yritä oppia suomea tai ruotsia täällä viipymisensä aikana. Ei välttävän suomen kielen oppiminen vuodessa kuitenkaan mahdotonta ole, vaikka niinkin kuulee monen ulkomaalaisen – ja myös suomalaisen – väittävän. 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa Suomessa vuoden viipyneet sittemmin maailmanmaineeseen nousseet matemaatikot, toinen amerikkalainen ja toinen japanilainen, päättivät tänne tullessaan, että pitävät ennen kotimaahansa paluuta Suomessa viimeisen luentonsa suomeksi. Kummatkin onnistuivat aikeessaan.

Aika oli tuolloin kuitenkin toinen. Suomalaisten kielitaito oli heikompi ja suuntautui eri kieliin kuin nykyisin. Jos ulkomaalainen opettaja halusi sanottavansa laajan opiskelijajoukon ymmärtämäksi, piti käyttää suomea tai ruotsia. 2000-luvulla nimenomaan haluamme, että meillä vierailevat professorit luennoivat englanniksi, jotta omien opiskelijoittemme oppiainespesifi kielitaito karttuu. Vaikka arkienglantia osataankin kohtuullisen hyvin, niin omaan tieteenalaan liittyvä sanasto on myös opittava.

Erityissanasto tulisi pääpiirteittäin tietää silti myös suomeksi tai ruotsiksi. Oppimateriaalit ovat yleensä englanninkielisiä, eikä kaikkia sanoja ole välttämättä edes olemassa omilla kielillämme. Oudoksun sitä, että vuosikymmenen ja enemmänkin Suomessa viettänyt ulkomailta tänne muuttanut ja täältä työpaikan saanut tutkija ei vaivaudu opettelemaan kumpaakaan kielistämme. Opetuksessa tarvittavan suomen tai ruotsin kielitaidon vaatiminen ei mielestäni tällöin ole kohtuutonta.  Suomen ja ruotsin säilymistä tieteen kielinä voidaan näin ainakin vähän edesauttaa.

Kuinka kauan voimme kansainvälistymisen ja englannin kielen valta-aseman edetessä pyristellä omilla kielillämme suomeksi ja ruotsiksi? Arvelen, että vielä 2020-luvulla merkittävän osan opinnoista voi Suomessa suorittaa suomeksi tai ruotsiksi, mutta ei enää 2030-luvulla. Ensin tulee kapenemaan mahdollisuus opintoihin ruotsiksi Suomessa. Vielä pidemmälle tulevaisuutta voi raottaa Sannin laulun sanoja mukaillen ”En ehkä osaa sulle puhua, jos annetaan ajan kulua. Mulla on ikävä sua, suomi, kakstuhattakaheksankyt-luvulla”.