Tag: Eriarvoisuus

Posted on

CoSupport-tutkimushankkeen tuloksia

Tiedote on julkaistu Helsingin yliopiston sivuilla.

Nuor­ten syr­jäy­ty­mi­sen syyt ovat sy­väl­lä yh­teis­kun­nan ra­ken­teis­sa – tut­ki­jat pi­tä­vät yk­si­lö­kes­keis­tä lä­hes­ty­mis­ta­paa on­gel­mal­li­se­na

12.6.2019
Yhteiskunnasta syrjäytyneiksi määriteltyjen nuorten ongelmia pyritään korjaamaan lyhytkestoisin ratkaisuin. Tutkijat peräänkuuluttavat rakenteellisia muutoksia ja pitkäkestoista rahoitusta.

Eri lähtökohdista tulevia nuoria määritellään helposti syrjäytyneiksi ja haavoittuviksi ja heihin kohdistetaan suomalaisessa yhteiskunnassa hyvin monenlaisia toimenpiteitä ja tukijärjestelmiä. Lyhytkestoisten koulutusta, ohjausta, valmennusta ja kuntoutusta tarjoavien tukijärjestelmien määrä on viime aikoina kasvanut.

– Tulostemme perusteella toimenpiteet ja tukijärjestelmät voivat kuitenkin olla myös ongelmallisia, sanoo Helsingin yliopiston apulaisprofessori Kristiina Brunila.

Brunila on ryhmineen tutkinut tukijärjestelmiä ja niiden toiminnan laajempia seurauksia ja yhteyksiä viimeisten kahden vuoden aikana Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimusprojektissa Nuorten tukijärjestelmät haavoittuvuuden eetoksessa (2017–2021).

Kat­se yk­si­lös­tä yh­teis­kun­nan ra­ken­tei­siin

– Tutkimustuloksemme tuovat esille, että tukijärjestelmien ja niissä esiintyvien käytäntöjen välityksellä nuorten elämäntilanteisiin liittyvät haasteet näyttäytyvät ongelmina. Nämä ongelmat liitetään nuorten henkilökohtaisiin, persoonaan ja olemukseen liittyviin puutteisiin ja vajaavaisuuksiin, jolloin yksilö tulee usein määritellyksi jollain lailla riittämättömäksi, Kristiina Brunila sanoo.

Tuki saattaa muuttua ongelmanratkaisuksi, joka ei kuitenkaan palvele nuoren omia toiveita tai vahvista nuoren toimijuutta ja osallisuutta. Nuoret ja heidän kanssaan työskentelevät esittävät myös kriittisiä näkökulmia tukijärjestelmiä kohtaan, mutta lopulta joudutaan tekemään sitä, mihin saadaan rahaa.

– Tutkimushankkeemme tuloksia voi ymmärtää laajemmin markkinatalouteen liittyvän yksilöllistymiskehityksen syvenemisenä. Siinä yhteiskunnalliset ja sosiaaliset ongelmat ja vastuu nähdään yksilöllisten valintojen ja toimien kautta. Hankkeessamme katse käännetäänkin yksilöistä yhteiskunnallisiin järjestelmiin, ja palataan tarkastelemaan niitä poliittisia toimia sekä laajempia käytäntöjä, jotka ensisijaisesti tuottavat eriarvoisuutta, Brunila kuvaa.

Projektin tutkimustulokset nostavat esiin useita ongelmia

  1. Näyttää siltä, että koulutus- ja sosiaalipolitiikassa nuorille tarjoutuu ristiriitaisia tai mahdottomia positioita: nuorilta vaaditaan oikeanlaista aktiivisuutta, vastuullisuutta ja osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan ja keskusteluun, mutta samalla nuoria pidetään passiivisina, epäkypsinä ja tietämättöminä.
  2. Nuoria aikuisia ja heidän toimintaansa säädellään niukkojen resurssien kautta. Samaan aikaan tukijärjestelmät tarjoavat heille valinnanvapauteen ja yrittäjyyteen kannustavia toimenpiteitä, jotka ovat kytkeytyneet byrokratiaan, yksityisiin yrityksiin ja kolmannen sektorin toimintaan.
  3. Erityisesti nuoriin kohdistetaan julkisessa keskustelussa huoli poliittisesta passiivisuudesta ja syitä tälle etsitään usein yksilöistä. Nuoria nähdään vaivaavan kiinnostuksen puute, vähäinen tietämys politiikasta ja yhteiskunnasta, heikot kyvyt ja kompetenssit osallistua demokraattiseen keskusteluun sekä välinpitämättömyys yhteisiä asioita kohtaan. Koulujen demokratiakasvatuksessa tulisikin sitoutua sellaisiin periaatteisiin, jotka tukevat demokraattista toivoa, jossa vallitseva epäoikeudenmukainen ja eriarvoistava yhteiskuntajärjestys ei näyttäydy välttämättömänä.
  4. Maahan muuttaneille nuorille aikuisille tarjotaan kotoutumiskoulutuksissa suomen kielen opintojen ohella uudelleenkouluttautumista ja erilaisten tietojen ja taitojen opiskelua, joiden ajatellaan olevan työllistymisen takeena. Työllistymistä pidetään nuorten kotoutumisen ensisijaisena mittarina, jolloin muut merkitykselliset tekijät sivuutetaan. Työttömyyden puolestaan ajatellaan johtuvan yksilöllisistä tekijöistä, vaikka todellisuudessa maahan muuttaneet nuoret kohtaavat työelämään pyrkiessään usein syrjintää ja rasismia.
  5. Suomessa on nähtävissä globaali trendi, jossa loppuvuodesta syntyneillä on ikätovereitaan suurempi todennäköisyys saada ADHD-diagnoosi ja siihen määrätty lääkitys. Tutkimuskirjallisuus selittää ilmiötä psykososiaalisena siten, että kouluympäristö vaatimuksineen joko ”laukaisee” ADHD:n yksilössä tai lapsen ”kypsymättömyys” tulkitaan aktiivisuuden ja tarkkaamattomuuden häiriöksi. Katse kääntyy lapseen, ja tarkastelun ulkopuolelle jäävät sen sijaan kysymykset siitä, mitä tämä ilmiö kertoo koulusta ja diagnostisten selitysmallien roolista koulun käytännöissä.

Ai­neis­to­na yli 300 haas­tat­te­lua

Tutkijat ovat keränneet aineistoa tutkimukseen eri puolilla Suomea koulutusorganisaatioissa, vankiloissa, etsivän nuorisotyön piirissä, valmentavassa koulutuksessa, ohjaavissa, kuntouttavissa ja kotouttavissa ohjelmissa, nuorten työllisyyttä ja koulutukseen hakeutumista tukevissa palveluissa sekä lyhytkestoisissa projekteissa.

Kaikkiaan yli 300 haastattelua on tehty eri lähtökohdista tulevien ja pääasiassa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella toimivien nuorten ja heitä auttavien työntekijöiden kanssa.

Tutkimusaineistoon kuuluu myös poliittista ohjausta koskevia dokumentteja, tilastoja ja mediaesityksiä.

Lisätietoja

Projektin johtaja Kristiina Brunila, puhelin 050 310 9827, kristiina.brunila@helsinki.fi

Posted on

Kun maailma jakautuu kahtia

Professori Kristiina Brunila Puheenvuoro Kaikkien koulu -seminaarissa 17.05.2016.

Olen Kristiina Brunila ja haluan omalta osaltani toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi tähän Kaikkien koulu! Miten koulu kohtaa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden? -seminaariin.

Jossain mielessä on melko helppoa ja houkuttelevaa nähdä kaikki kahtena. Ja puhutaan nyt hetki sukupuolesta.

On melko selvää, että yhteiskuntaan täysivaltaiseksi jäseneksi pääseminen edellyttää kaksijakoisen sukupuolen tunnustamista ja tunnistamista. Ensimmäinen kysymys lienee edelleen, kumpi sieltä tuli? Ja siitä se sitten jatkuu koko elämän ajan. Rasti ruutuun, mies vai nainen ja niin edespäin. Ajatelkaa tilojen jakautumista, lelumaailmaa, värikoodeja, vaatteita ja kaiken kaikkiaan kulutusmarkkinoita. Markkinat, jos jokin, takovat rahaa jakamisesta kahteen. Sukupuolen keksiminen yhä uudelleen on varsin tuottoisa innovaatio. Kyse ei tietenkään ole vain siitä, voinko ostaa tyttärelle lahjaksi vasaran ja pojalle nuken. Kyse on paljon laajemmista ulottuvuuksista, esimerkiksi koulutus- ja työmarkkinoiden jakautumisesta sukupuolen mukaan, ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista.

Kulttuurisissa käytännöissämme sinnikkäästi uudelleen tuotettuun kahteen sukupuolikategoriaan yhdistetään mielikuvissa erilaisia ominaisuuksia, kykyjä ja piirteitä, joiden ajatellaan lisäksi olevan varsin pysyviä. Ja kun tulemme määritellyiksi jompaankumpaan, opimme myös toimimaan tyttöinä ja poikina, naisina ja miehinä. Kahtiajako saa poliittisen ulottuvuuden: tietyt sukupuolisidonnaiset olemisen ja toimimisen tavat saavat enemmän sosiaalista tunnustusta ja arvostusta kuin toiset.

Tästä seuraa, että se mitä ajattelemme sukupuolen merkitsevän, vaikuttaa siihen, mitä vaikkapa kasvatuksessa ja koulutuksessa tavoitellaan ja miten tavoitteisiin pyritään.

Tutkimme joitakin vuosia sitten tähän asti tasa-arvon saralla isoimmassa kansainvälisessä tutkimushankkeessa usean tutkijan voimin sitä, minkä takia – huolimatta vuosikymmenten tasa-arvotyöstä, tasa-arvotutkimuksesta ja sadoista tasa-arvohankkeista – tasa-arvo ei vain tunnu etenevän.

Tuloksemme oli, että keskeinen tasa-arvon etenemisen este on se, että kahteen ryhmään jakamisesta seuraa oletuksia perustavanlaatuisesta erilaisuudesta – ja päinvastoin. Tiukimmillaan tällöin ajatellaan, että tytöiksi ja pojiksi tai naisiksi ja miehiksi nimetyt ikään kuin täydentävät toisensa ’kokonaisiksi ihmisiksi’.

Hankalaksi tasa-arvoisuuden kannalta asian tekee se, että miehisiksi nimetyt ominaisuudet nähdään arvokkaampina kuin naisiset. Yhteiskunnassa mukaan lukien kasvatus ja koulutus suunta on usein kohti arvokkaampaa, mieskeskeisenä ajateltua elämänpiiriä, johon tyttöjä ja naisia saatetaan esim. ’rohkaista’.

Kyseinen ajattelu sisältää oletuksen kahden osapuolen heteroseksuaalisuudesta. Toisin sanoen, kahtiajakautuneeseen ajattelutapaan sukupuolesta kuuluu näkemys heteroseksuaalisesta naiseudesta ja heteroseksuaalisesta mieheydestä.

Heteroseksuaalisuus on ikään kuin luonnollista, ja siitä muodostuu normi, jonka suhteen muunlainen seksuaalisuus määrittyy poikkeavaksi huolimatta siitä, että meillä on todellisuudessa monenlaista seksuaalisuutta.
Heteroseksuaalisuuden valta-asemaa pidetään sinnikkäästi yllä tuottamalla mielikuvaa kahdenlaisista, jo valmiiksi biologisesti, hormonaalisesti ja geneettisesti sukupuolittuneista ’naisten’ ja ’miesten’ ruumiista. Ja se todella on sinnikästä.

Heteronormatiivisuus järjestää kasvatusta ja koulutusta monin tavoin. Se koskettaa ihan kaikkia, mutta usein niin totunnaisin tavoin, että sitä ei tiedosteta. Heteronormatiivisuudella tullaan tuottaneeksi käyttäytymiskoodia, joka edellyttää naisilta ’naisista’ ja miehiltä ’miehekästä’ käyttäytymistä. Tuotamme ja toteutamme käytännöissä näitä mielikuvia usein asiaa edes sen kummemmin tiedostamatta.

Se, mitä halusin aloituspuheenvuorollani sanoa, on että oletus erilaisista ominaisuuksista johtaa helposti erilaiseen kohteluun. Se puolestaan tuottaa erilaisuutta, joka sitten vahvistaa oletusta sukupuoleen sidotuista ominaisuuksista. Näin kierrämme kehää, yhä uudestaan ja uudestaan.

Mutta, hyvä uutinen on, että kehästä voi pyrkiä ulos. Sukupuoltakin voi tarkastella yhteiskunnallisena ja kulttuurisena rakennelmana. Se mahdollistaa pyrkimyksen muuttaa kohtelua ja olosuhteita. Ja näinhän on toki tehty vuosikymmenten ajan tasa-arvotyössä myös kasvatuksen ja koulutuksen piirissä. Suomessa on toteutettu satoja tasa-arvoprojekteja, joissa on saatu hienoja tuloksia. Oletuksia sukupuolten eroista on purettu ja erot ovat myös purkautuneet.

Lisäksi näkyviin on noussut ja nousee monenlaisia ja vielä eri tilanteissa ja olosuhteissa erilaisia tyttöjä ja poikia, naisia ja miehiä. Jako kahteen on kyseenalaistunut ja sen mielekkyys on kyseenalaistunut.

Väitän, että tämä on eriarvoisuuden mekanismien osalta keskeinen solmu. Kun solmua lähdetään avaamaan voi lopulta muodostua tilaa myös niille, joita ei yksiselitteisesti voi luokitella kumpaankaan sukupuoleen. Ehdotan, että annetaan tämän purkautumisen jatkua kasvatuksessa ja koulutuksessa.

Avauspuheenvuoroni lopuksi haluan toivottaa vielä hyvää kansainvälistä homo-, trans- ja bifobian vastaista päivää!

 

Posted on

Nuorisotakuu – Nuoret aikuiset projektimarkkinoilla

Professori Kristiina Brunilan ja tohtorikoulutettava Katariina Mertasen kirjoitus keväällä 2014

Projektitoiminnalla on pitkä historia yksityisellä sektorilla ja liike-elämässä. Suomessa julkisrahoitteisten projektien määrä on kasvanut merkittävästi myös julkisella sektorilla, kuten kasvatuksen ja koulutuksen, sosiaali- ja terveystoimen ja työvoimahallinnon piirissä sekä kolmannella sektorilla. Projektimuotoinen toiminta kohdistuu myös niihin nuoriin aikuisiin, jotka asettuvat hankalasti ideaaleina pidettyihin lineaarisiin koulutusta ja työelämää koskeviin siirtymiin. Poliittisissa ja poikkihallinnollisissa ohjelmissa esiintyy runsaasti pyrkimyksiä integroida syrjäytymisvaarassa eli käytännössä koulutus- ja työelämän ulkopuolella elävät nuoret aikuiset yhteiskuntaan ja työelämään erilaisten toimenpiteiden avulla. Toimenpiteet ovat pääsääntöisesti projekteja tai projektinomaisia.

Projektien kasvavasta määrästä ja niihin satsatusta taloudellisesta panostuksesta huolimatta niiden seurauksia on tutkittu laajemmin vielä vähän yksittäisten projektien tarkastelua ja arviointiraportteja lukuun ottamatta. Kristiina Brunilan tutkimusryhmässä on kuitenkin jo usean vuoden ajan tutkittu kyseistä projektimuotoista koulutus-, ohjaus- ja kuntoutustoimintaa.

Näyttää siltä että Nuorisotakuun myötä syntyneet toimenpiteet ja ohjelmat asettuvat luontevasti aiemman projektitapaistumisen jalanjäljille. Nuorisotakuun tärkeänä osana on koulutus-, harjoittelu- tai koulutuspaikan tarjoaminen alle 25-vuotiaille yli neljä kuukautta työttöminä työnhakijoina olleille nuorille ja nuorille aikuisille.

Lähtökohta nuorisotakuussa on hyvä. Pyritään löytämään nuorille mielekästä tekemistä, sellaista joka auttaisi nuoria sijoittumaan joko jatkokoulutukseen tai työelämään. Tutkimusryhmässä onkin tuotu esille, kuinka projektimuotoinen toiminta voi jossain tilanteessa mahdollistaa esimerkiksi jäykkien rakenteiden ylittymistä, eri intressitahojen yhteen saattamista ja resurssipulasta kärsivän toiminnan jatkuvuutta. Yksittäiset projektit voivat syventää monenlaista asiantuntemusta ja osaamista. Yksittäisten nuorten kohdalla projektiin osallistuminen on myös voinut tuottaa nuoren kannalta myönteisiä vaikutuksia, kuten jatkokoulutukseen pääsyn.

Mutta projektimuotoisuuteen on liittynyt myös ongelmia, joita ei välttämättä yksilön tasolle jäävässä tarkastelussa huomata. Nuorisotakuuta ja sen alla toimivia koulutus- ja valmennusprojekteja ja ohjelmia on tarkasteltava myös laajemmin ja yhteiskunnallisemmasta näkökulmasta. Hyvistä ajatuksista ja tarkoituksista huolimatta Nuorisotakuu on ensisijaisesti työvoima- ja talouspoliittinen väline, jonka toteuttamisessa ja suunnittelussa nuorten oma ääni ja toiveet jäävät helposti toissijaisiksi. Samalla markkinatalouteen ja talouspolitiikkaan kiinnittyneet periaatteet, kuten kilpailu, opportunismi ja individualistinen oman edun tavoittelu ovat siirtyneet aiemmin voittoa tavoittelemattoman toiminnan usein kyseenalaistamatta jääviksi lähtökohdiksi.

Nuorisotakuun historiasta ja taustalla vaikuttavista tekijöistä

Nuorisotakuun suunnittelu aloitettiin Suomessa vuonna 2011 silloisen pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen aikana Työ- ja Elinkeinoministeriön (TEM) asettamassa työryhmässä. Hallitusohjelmaan kirjattu tavoite siitä, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle taataan työ-, harjoittelu- tai koulutuspaikka neljän kuukauden sisällä työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisesta pohjautui kansantalouden kannalta huolestuttaviin lukuihin. Tilastojen mukaan nuoret aikuiset olivat ikäryhmäänsä nähden yliedustettuina työttömyystilastoissa.

Koulutuksen kannalta tärkeimpiä kohtia nuorisotakuun suunnitteluun määrätyn valmisteluryhmän toimeksiannossa olivat seuraavat:

– nuorille suunnattua työvoimapoliittista ja oppisopimuskoulutusta lisätään
– selvitetään uusia toimia nuorten työelämään kiinnittymisen parantamiseksi yhdistämällä työtä ja koulutusta. Edistetään sellaisia ammatillisen koulutuksen toimintamalleja, jotka tukevat tätä tavoitetta” (TEM:in Nuorten yhteiskuntatakuu –työryhmän jäsenesityskirje)

Ei ole sattumaa, että painopiste Nuorisotakuuseen liittyvissä toimenpiteissä ja tavoitteissa on ensisijaisesti työmarkkinoihin ja talouspolitiikkaan liittyvää. Ei ole myöskään sattumaa, että Suomen hallitus lähti nimenomaan Nuorisotakuuta rakentamaan, eikä kyseessä ole pelkästään Suomea koskeva työvoima- ja koulutuspoliittinen innovaatio. Nuorisotakuun juuret—kuten tänä päivänä lähes kaiken hyvinvointipolitiikan —ovat Euroopan Unionin sosiaalipoliittisissa linjauksissa.

EU:ssa huoli nuorten työttömyydestä on ollut yhtenä pääasiallisena aiheena niin Euroopan neuvoston, komission kuin parlamentinkin keskusteluissa. Nuorten massatyöttömyydestä on tullut koko Euroopan laajuinen ongelma, joka Euroopan komission mukaan uhkaa talouden kasvua sekä sosiaalista koheesiota. Nuorisotakuun on ajateltu poliittisena mekanismina vastaavan tähän uhkaan. Euroopan komissio on kehottanut kaikkia jäsenvaltiota ottamaan takuun käyttöön. Takuu on joko jo voimassa tai suunnitteilla ainakin kahdeksassatoista EU:n jäsenvaltiossa.

Huoli nuorten työttömyydestä ja syrjäytymisestä ei ole uusi ilmiö, vaan se on ollut esille sekä Suomessa että EU:ssa ainakin 1980-luvun lopulta asti. Työmarkkinoiden ja koulutuksen ulkopuolelle joutuminen on siitä asti liitetty poliittisissa diskursseissa syrjäytymiseen ja koko yhteiskunnan taloudellisen kehityksen hidastumiseen. Tänä päivänä tuota yhteyttä pidetään helposti niin itsestään selvänä, että sen kyseenalaistaminen on usein vaikeaa tai jopa mahdotonta.

Eurooppalaista ja suomalaista keskustelua nuorista, työvoimapolitiikkaa ja Nuorisotakuuta on yhdistänyt se että niissä on rakennettu kuva nuorista ja nuorista aikuisista vastuuttomina, laiskoina ja jossain mielessä jopa uhkana ja vaarallisina. Edellä mainittu huoli nuorisotyöttömyydestä ja sen yhteiskuntaa rappioittavista vaikutuksista, kuten nuorten joutilaisuudesta, huonosta käytöksestä ja rikollisuudesta vahvistaa tätä kuvaa entisestään. Tämäntyyppisellä joutilaiden nuorten uhkakuvalla on pystytty perustelemaan ja oikeuttamaan nuoriin kohdistuvan kontrollin jatkuva tiukentaminen. Onkin ristiriitaista, että täysivaltaisuus ja oikeus päättää omasta elämästään liitetään täysi-ikäisyyteen, mutta nuorten aikuisten kohdalla tämä ei välttämättä näyttäisi pitävän paikkaansa.

Samaan aikaan nuoria pidetään melko ongelmitta iän puolesta erityisen haavoittuvaisessa, vaikeassa ja riskialttiissa elämäntilanteessa olevina. Kyseisessä nuoriin kohdistuvassa huolipuheessa painopisteenä näyttäisi olevan taloudellisen ja sosiaalisen pahoinvoinnin lisäksi yksilöiden mielenterveys ja henkinen pahoinvointi. Näin siitä huolimatta, että erilaisissa selvityksissä ja tutkimuksissa ylivoimaisesti suurin osa nuorista ilmoittaa voivansa hyvin. Joltain osin myös tutkimus näyttäisi tukevan tätä mielikuvaa nuorista yhtäältä epäilyttävinä, vaarallisina ja ongelmallisina ja toisaalta herkkinä, haavoittuvina ja pahoinvoivina.

Tutkimusryhmämme tulosten perusteella nuoret ovat itse monissa tapauksissa lähinnä statisteina niissä toimenpiteissä, joissa parhaimmillaan (tai pahimmillaan) päätetään nuoria koskevasta tulevaisuuden suunnasta. Joissain tapauksissa tuuppaaminen ”oikeaan” suuntaan voi olla jostain näkökulmasta perusteltua. Pääasiallisena toimintamallina on kuitenkin kestämätöntä jättää nuorten omat toiveet ja haaveet huomiotta. Hieman kärjistetysti ilmaistuna nuorten omat kiinnostuksen kohteet ja ajatukset esim. opiskelupaikan hakemisesta saavat pahimmillaan väistyä autonkorjaustyöpajan, hygieniapassin suorittamisen tai tunteista puhumisen tieltä.

Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden näkökulmasta Nuorisotakuu mahdollistaa nuorten luokittelun varsin ongelmitta syrjäytyneiksi tai syrjäytymisvaarassa oleviksi. Tämä pelkistää syrjäytymiseksi kutsutun ilmiön laajemmat ja rakenteellisemmat ongelmat yksilön ongelmiksi, joihin Nuorisotakuu-nimisellä työvoimapoliittisella koneistolla voidaan puuttua. Samalla yhteiskunnallinen eriarvoisuus jatkuu, työpaikkoja ei synny tyhjästä, eikä poliittisella päätöksenteolla tarvitse muuttaa jo olemassa olevia ongelmallisia rakenteita. Nuoria oppivat samaan hengenvetoon syyttämään ennen kaikkea itseään yhteiskunnallisista ongelmista kuten työttömyydestä ja koulutuksen puutteesta. Kyllähän se siitä kun on vain reipas asenne ja hyvä itsetunto vai kuinka?

Nuorisotakuu ja siihen liittyvät toimenpiteet

Koulutuksen kannalta Nuorisotakuun suurimmat vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa, kolmannen sektorin järjestämissä useimmiten julkisrahoitteisissa koulutusprojekteissa sekä erilaisissa työpajoissa. Ammatillisessa koulutuksessa Nuorisotakuun vaikutukset ovat olleet kenties kaikista mullistavimpia. Takuun vuoksi on arvioitu eri koulutusohjelmista työllistymistä, yleistä työvoiman tarvetta ja sen mukaan lähdetty joko lisäämään tai vähentämään koulutuspaikkoja ammatillisissa oppilaitoksissa. Yksi suurimmista muutoksista on, että ammatillisen kuntoutuksen ehtoja ollaan muuttamassa siten, että ammatillinen koulutus tulee osaksi kuntoutusta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että nuoret, joiden työkyvyn katsotaan heikentyneen voidaan ohjata ammatilliseen koulutukseen.

Tutkimusryhmämme on vielä pääasiallisesti keskittynyt tarkastelemaan toimenpiteitä, jotka toimivat niin sanotun virallisen koulutuksen ulkopuolella. Tällaisia koulutuksia ovat esimerkiksi lyhytkestoiset julkisrahoitteiset koulutusprojektit sekä ammatilliseen koulutukseen valmistavat koulutukset sekä erilaiset työpajat. Näissä koulutuksissa ei ole mahdollista suorittaa mitään yksittäistä tutkintoa, vaan niissä keskitytään yleensä yksittäisten työelämätaitojen ja opiskelutaitojen kehittämiseen.
Nämä lyhytkestoiset koulutusprojektit vaikuttavat ensisilmäyksellä toimivalta ratkaisulta yksittäisen työttömänä olevan nuoren kannalta. Monesti toimenpiteiden aikana onkin mahdollista miettiä oman elämän suuntaa, omia kiinnostuksen kohteita ja kehittää sellaisia taitoja, jotka nähdään tulevan työelämän kannalta olennaisina. Ongelmattomia tämä koulutuksen projektimuotoisuus ei kuitenkaan ole, kuten tutkimusryhmämme tulokset osoittavat.

Mitä nämä ongelmat sitten ovat? Yksi isoimmista ongelmista liittyy koulutuksen projektimuotoisuuteen itseensä. Kun toiminta rakentuu lyhytjännitteisille, ulkopuolisen rahoittajan tahtotilasta riippuvaisille ja usein melko vähäisin resurssein toimiville projekteille ei voi odottaa että pelkästään niiden avulla syntyisi laaja-alaista muutosta yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Toinen ongelma liittyy koulutusten sisältöön. Näyttäisi siltä, että työelämä- ja opiskelutaidot liitetään yhä kiinteämmin erilaisiin tunnetaitoihin ja itsetuntemuksen ja itsetunnon parantamiseen. Tämä koulutuksen terapisoitumisena maailmalla tunnistettu ilmiö on näkyvissä koko koulutusjärjestelmässämme, mutta se näyttäisi valtaavan erityisen paljon tilaa koulutusohjelmissa, joissa pyritään tavoittamaan erityisen haavoittuvaisessa tai riskialttiissa elämäntilanteessa nähtyjä nuoria.

Kyseisissä toimenpiteissä on keskitytty ns. oikean asenteen rakentamiseen, itsetunnon ja itsetuntemuksen parantamiseen ja tunteiden hallintaan. Emme väitä, että edellä mainituissa taidoissa olisi itsessään mitään pahaa, mutta pidämme ongelmallisena sitä, että ne näyttävät syrjäyttävän koulutuksessa muuta, kenties nuorten yhteiskunnassa toimimisen kannalta tarpeellisempaa sisältöä. Toinen koulutuksen terapisoitumiseen liittyvä ongelma on, että se mahdollistaa yhteiskunnallisten rakenteiden ja eriarvoisuuksien sekä opiskelijoiden lähtökohtien jäämisen koulutusten ulkopuolelle.

Vaikka näyttäisi aluksi siltä, että tämäntyyppisellä itsen tutkiskelulla ja itsetunnon kohottamisella ei olisi mitään tekemistä aikaisemmin mainittujen työ- ja koulutuspolitiikan ideaalien – tehokkuuden ja kilpailun – kanssa, olemme tuoneet esille, kuinka terapiatyyppinen koulutus itse asiassa vahvistaa ja tuottaa näitä ideaaleja. Koulutuspolitiikan ja koulutusten tavoitteissa rakennettu itsensä tunteva, aktiivinen ja oikealla asenteella varustettu kansalainen on abstrakti konstruktio, jolta on riisuttu pois kulttuuriset ja yhteiskunnalliset lähtökohdat. Tällainen nuorille tarjolla oleva positio on kupla, jossa ratkaisevana asiana yhteiskunnassa pärjäämisen kannalta on oma asenne. Tällaista ideaalia luomalla rakenteelliset ongelmat, kuten työttömyys tai koulutuksen puute asettuvat yksilön persoonaan ja henkilöön liittyviksi ongelmiksi.

Voidaanko Nuorisotakuulla puuttua yhteiskunnalliseen eriarvoistumiseen?

Nuorisotakuun myötä monelle nuorelle on ainakin periaatteessa tarjoutunut mahdollisuuksia päästä työelämään tai opiskelupaikkaan kiinni. Työttömyyteen ja koulutuksen puutteeseen liittyvät rakenteelliset ongelmat ovat kuitenkin sellaisia, että niitä ei voi eikä pidä ohittaa ja lisää yhteiskuntatieteellistä tutkimusta aiheesta tarvitaan. Näyttää siltä, että tulevaisuudessa työ- ja elinkeinoelämässä ainoa varma asia on jatkuva muutos, joka puolestaan helposti johtaa siihen että kaikilta yhteiskunnan jäseniltä edellytetään jatkuvaa valmiutta muuttaa ja muokata itseään ja omaa osaamistaan.

Ei voi myöskään jättää huomiotta sitä, että tässä muodossaan Nuorisotakuu helposti asettaa nuoret aikuiset eriarvoiseen asemaan muiden työttömien työnhakijoiden kanssa. Takuu voidaan nähdä uutena askeleena kohti vastikkeellista sosiaaliturvaa. Työ-, harjoittelu- ja opiskelupaikan vastaanottaminen on pakollista työttömyysturvan saamiseksi. Vaikka työvoimapoliittisen koulutukset eivät ole mikään uusi ilmiö, on huomattava kuinka Nuorisotakuulla nämä toimenpiteet näyttäisivät joltain osin perustuvan mielikuviin, joihin nuorilla itsellään saattaisi olla enemmänkin sanottavaa jos heillä olisi vahvemmin pääsy itseään koskevaan päätöksentekoon mukaan.

Nuorisotakuu mahdollistaa myös nuorten aikuisten luokittelun ensimmäisen ja toisen luokan kansalaisiin, joista ensimmäisille takuu näyttäytyy kannustavana toimenpiteenä, ja joka lyhentää työttömyysjaksoa huomattavasti. Niille jotka tulevat luokitelluiksi moniongelmaisiksi takuu on ennemminkin erottelumekanismi, joka edellyttää toimenpideohjelmiin osallistumista.
Jatkotutkimuksen kannalta on myös kysyttävä, ketkä tarkemmin ottaen saavat konkreettista hyötyä näistä Nuorisotakuun alla toimivista toimenpiteistä?

Nuorisotakuun ajatusten ja tavoitteiden voi ajatella perustuvan nuorille hyvää tarkoittavana eleenä. Nuorten kanssa toimivat henkilöt ovat myös varsin sitoutuneita työskentelemään nuorten kanssa ja nuorten parhaaksi. Laajemmassa mittakaavassa Nuorisotakuu kuitenkin näyttää helposti päätyvän yhtäällä tuottamaan ja uusintamaan sitä ongelmaa, jota se pyrkii toisaalla purkamaan.