Kun maailma jakautuu kahtia

Professori Kristiina Brunila Puheenvuoro Kaikkien koulu -seminaarissa 17.05.2016.

Olen Kristiina Brunila ja haluan omalta osaltani toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleiksi tähän Kaikkien koulu! Miten koulu kohtaa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden? -seminaariin.

Jossain mielessä on melko helppoa ja houkuttelevaa nähdä kaikki kahtena. Ja puhutaan nyt hetki sukupuolesta.

On melko selvää, että yhteiskuntaan täysivaltaiseksi jäseneksi pääseminen edellyttää kaksijakoisen sukupuolen tunnustamista ja tunnistamista. Ensimmäinen kysymys lienee edelleen, kumpi sieltä tuli? Ja siitä se sitten jatkuu koko elämän ajan. Rasti ruutuun, mies vai nainen ja niin edespäin. Ajatelkaa tilojen jakautumista, lelumaailmaa, värikoodeja, vaatteita ja kaiken kaikkiaan kulutusmarkkinoita. Markkinat, jos jokin, takovat rahaa jakamisesta kahteen. Sukupuolen keksiminen yhä uudelleen on varsin tuottoisa innovaatio. Kyse ei tietenkään ole vain siitä, voinko ostaa tyttärelle lahjaksi vasaran ja pojalle nuken. Kyse on paljon laajemmista ulottuvuuksista, esimerkiksi koulutus- ja työmarkkinoiden jakautumisesta sukupuolen mukaan, ihmisarvosta ja ihmisoikeuksista.

Kulttuurisissa käytännöissämme sinnikkäästi uudelleen tuotettuun kahteen sukupuolikategoriaan yhdistetään mielikuvissa erilaisia ominaisuuksia, kykyjä ja piirteitä, joiden ajatellaan lisäksi olevan varsin pysyviä. Ja kun tulemme määritellyiksi jompaankumpaan, opimme myös toimimaan tyttöinä ja poikina, naisina ja miehinä. Kahtiajako saa poliittisen ulottuvuuden: tietyt sukupuolisidonnaiset olemisen ja toimimisen tavat saavat enemmän sosiaalista tunnustusta ja arvostusta kuin toiset.

Tästä seuraa, että se mitä ajattelemme sukupuolen merkitsevän, vaikuttaa siihen, mitä vaikkapa kasvatuksessa ja koulutuksessa tavoitellaan ja miten tavoitteisiin pyritään.

Tutkimme joitakin vuosia sitten tähän asti tasa-arvon saralla isoimmassa kansainvälisessä tutkimushankkeessa usean tutkijan voimin sitä, minkä takia – huolimatta vuosikymmenten tasa-arvotyöstä, tasa-arvotutkimuksesta ja sadoista tasa-arvohankkeista – tasa-arvo ei vain tunnu etenevän.

Tuloksemme oli, että keskeinen tasa-arvon etenemisen este on se, että kahteen ryhmään jakamisesta seuraa oletuksia perustavanlaatuisesta erilaisuudesta – ja päinvastoin. Tiukimmillaan tällöin ajatellaan, että tytöiksi ja pojiksi tai naisiksi ja miehiksi nimetyt ikään kuin täydentävät toisensa ’kokonaisiksi ihmisiksi’.

Hankalaksi tasa-arvoisuuden kannalta asian tekee se, että miehisiksi nimetyt ominaisuudet nähdään arvokkaampina kuin naisiset. Yhteiskunnassa mukaan lukien kasvatus ja koulutus suunta on usein kohti arvokkaampaa, mieskeskeisenä ajateltua elämänpiiriä, johon tyttöjä ja naisia saatetaan esim. ’rohkaista’.

Kyseinen ajattelu sisältää oletuksen kahden osapuolen heteroseksuaalisuudesta. Toisin sanoen, kahtiajakautuneeseen ajattelutapaan sukupuolesta kuuluu näkemys heteroseksuaalisesta naiseudesta ja heteroseksuaalisesta mieheydestä.

Heteroseksuaalisuus on ikään kuin luonnollista, ja siitä muodostuu normi, jonka suhteen muunlainen seksuaalisuus määrittyy poikkeavaksi huolimatta siitä, että meillä on todellisuudessa monenlaista seksuaalisuutta.
Heteroseksuaalisuuden valta-asemaa pidetään sinnikkäästi yllä tuottamalla mielikuvaa kahdenlaisista, jo valmiiksi biologisesti, hormonaalisesti ja geneettisesti sukupuolittuneista ’naisten’ ja ’miesten’ ruumiista. Ja se todella on sinnikästä.

Heteronormatiivisuus järjestää kasvatusta ja koulutusta monin tavoin. Se koskettaa ihan kaikkia, mutta usein niin totunnaisin tavoin, että sitä ei tiedosteta. Heteronormatiivisuudella tullaan tuottaneeksi käyttäytymiskoodia, joka edellyttää naisilta ’naisista’ ja miehiltä ’miehekästä’ käyttäytymistä. Tuotamme ja toteutamme käytännöissä näitä mielikuvia usein asiaa edes sen kummemmin tiedostamatta.

Se, mitä halusin aloituspuheenvuorollani sanoa, on että oletus erilaisista ominaisuuksista johtaa helposti erilaiseen kohteluun. Se puolestaan tuottaa erilaisuutta, joka sitten vahvistaa oletusta sukupuoleen sidotuista ominaisuuksista. Näin kierrämme kehää, yhä uudestaan ja uudestaan.

Mutta, hyvä uutinen on, että kehästä voi pyrkiä ulos. Sukupuoltakin voi tarkastella yhteiskunnallisena ja kulttuurisena rakennelmana. Se mahdollistaa pyrkimyksen muuttaa kohtelua ja olosuhteita. Ja näinhän on toki tehty vuosikymmenten ajan tasa-arvotyössä myös kasvatuksen ja koulutuksen piirissä. Suomessa on toteutettu satoja tasa-arvoprojekteja, joissa on saatu hienoja tuloksia. Oletuksia sukupuolten eroista on purettu ja erot ovat myös purkautuneet.

Lisäksi näkyviin on noussut ja nousee monenlaisia ja vielä eri tilanteissa ja olosuhteissa erilaisia tyttöjä ja poikia, naisia ja miehiä. Jako kahteen on kyseenalaistunut ja sen mielekkyys on kyseenalaistunut.

Väitän, että tämä on eriarvoisuuden mekanismien osalta keskeinen solmu. Kun solmua lähdetään avaamaan voi lopulta muodostua tilaa myös niille, joita ei yksiselitteisesti voi luokitella kumpaankaan sukupuoleen. Ehdotan, että annetaan tämän purkautumisen jatkua kasvatuksessa ja koulutuksessa.

Avauspuheenvuoroni lopuksi haluan toivottaa vielä hyvää kansainvälistä homo-, trans- ja bifobian vastaista päivää!