Category Archives: Meta

Dies Mediaevales (konferenssiraportti)

|

Saavuin viime torstaina Tampereelle osallistuakseni Tampereen yliopistolla järjestettävään Dies Mediaevales 2017 -konferenssiin. Torstaina olimme tosin yliopiston sijaan Vapriikissa, jossa tervetuliaissanojen jälkeen oli ensimmäinen sessio ja Visa Immosen keynote-luento.

Varsinaisen ohjelman jälkeen tutustuimme Birckala 1017 -näyttelyyn arkeologi Sami Ranisen johdolla. Olin vieraillut näyttelyssä jo aiemmin, joten oli mukava saada opastuksen kautta syventävää näkemystä. Näyttelyssä oli vapaasti käsiteltäviä jäljennöksiä, salkoaseiden ja panssarin ohella JT Pälikön tekemä viikinkiaikainen miekka sekä Joona Peltosen valmistama ristiretkiaikainen miekka. Olin taannoisen Ylen uutisessa olleen kuvan perusteella siinä käsityksessä, että viikinkimiekan on tarkoitus olla juuri Janakkalan miekan kopio, mutta se muistuttaa enemmän Vesilahdesta löytynyttä miekkaa KM2886:11, josta Pälikkö on aiemminkin tehnyt kopion. Raninen mainitsi, että viikinkimiekkoja pidettiin kättely- tai peukalo-ottteessa, kun taas ristiretkiajan miekkoja pidettiin vasaraotteessa. (Tätä oteaihetta on sivuttu aiemman kirjoitukseni kommenttikentässä.)

Vapriikista siirryimme Plevnaan illanviettoon. Ruoka oli hyvää, ja sitä oli riittävästi.

Esitelmä viritettynä valmiiksi.

Perjantaina aamupäivällä osallistuin kahdesta yhdenaikaisesta sessiosta (melko odotetusti) “kieli ja tekstit” -teemaisiin sessiohin. Päällimmäisenä mieleen jäi, mitä Mikko Kauko puhui keskiaikaisten ruotsinkielisten tekstien suomentamiseen liittyvistä haasteista ja Suomessa luettujen ruotsinkielisten tekstien tunnetuksi tekemisen tärkeydestä.

Iltapäivällä oli kolme yhdenaikaista sessiota, joten osallistujamäärä kussakin oli pienempi kuin aamupäiväisissä. Oma paperini käsitteli I.33:n didaktista runoutta tai tarkemmin siitä, miten säkeet eivät eivät vaikuta lainkaan olevan teoksen proosatekstin tekijän luomuksia. Tämän johtopäätöksen on esittänyt Heinrich Niewöhner jo vuonna 1910, mutta tietääkseni perustamatta ajatusta varsinaiseen tutkimukseen. Fechtbuch-tradition valossa asiassa ei luonnollisesti ole mitään odottamatonta.

Esitelmäni ei herättänyt suunnatonta keskustelua lukuun ottamatta puheenjohtajana toiminutta Susanna Niirasta, minkä ainakin toivon johtuneen vakuuttavasta argumentoinnista enkä siitä, että aihe on liian outo herättääkseen mitään ajatuksia. Kysymys siitä, miksi tekstissä tapahtuu koodinvaihtoa saksaksi, oli mielenkiintoinen, ja saatan palatakin tähän piakkoin. Jälkeeni esiintyivät Olli-Pekka Kasurinen, joka puhui Ruotsissa ja Suomessa säilyneistä käsikirjoitusfragmenteista, ja Reima Välimäki, jonka aiheena oli tietokoneavusteinen tekijäntunnistus.

Janakkalan miekkamiehen miekat Vapriikissa.

Tapio Salminen puhui keynote-luennossaan keskiajantutkumuksesta ennen ja nyt. Kaiken muun ohella hän mainitsi, että tutkimusta ei tapahtu pelkästään akateemisissa ympyröissä, ja että erilaisilta elävöitysryhmillä on myös tarjottavaa tutkimukselle. Myös Royal Armouries tuli mainituksi ja se, että Suomessakin on kansainvälisesti merkittäviä toimijoita. Lopuksi Salminen korosti, että keskiajan tutkimuksen monipuolisuutta on tuettava ja hiljaisen tiedon välittyminen on turvattava.

Paneelikeskustelu keskiajantutkimuksen nykytilasta innosti puheenvuoroja liittyen yliopistoissa tapahtuneiden muutosten ongelmiin, arkeologian huonoon rahoitukseen ja tulevien tutkijoiden kielitaidon puutteeseen.

Illalla jaettiin Valoisa keskiaika -kunniamaininta Ravattulan Ristimäki -hankkeelle. Kokonaisuudessaan ilta venähti melko myöhäiseksi, ja päädyinkin jättämään lauantaina aamiaisen väliin saapuen suoraan kuuntelemaan harvenevan mutta silti lukuisan yleisön joukossa Susanna Niirasen keynote-luennon edellistä jatkavasta keskiajan tutkimuksesta nyt ja tulevaisuudessa. Elävöitys tuli jälleen mainituksi, kuten myös Leedsin-tuttujeni esiintymistoiminta IMC:ssä. Viimeisenä ohjelmassa oli työpaperisessio, jonka jälkeen kävin kollegoiden kanssa syömässä ja jäin odottelemaan junaa.

Matkakertomus

|

Vietin reilu viikko sitten pidennetyn viikonlopun Leedsissä. Tarkoitukseni oli olla perillä jo torstai-iltana, mutta koneen viivästymisen takia minulle varattiin uusi lento seuraavalle päivälle, ja saavuin perille vuorokausi alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin, mikä tietysti tuhosi suunnitellun ohjelman kahden ensimmäisen päivän osalta.

Lauantaina ja sunnuntaina osallistuin Royal Armouriesissä järjestettyyn historiallisten aseiden käyttöön keskittyvään JRL17-tapahtumaan. Ensimmäisen päivän aikana harjoittelin varsikirveellä (poleaxe), pitkällä miekalla (Langschwert) ja väkipuukolla (Messer). Pidin itse työpajan miekan ja kupuran käytöstä, johon osallistui myös tämän vuoden toukokuussa Royal Armouriesin kokoelmien johtajana aloittanut Stefan Mäder, johon tutustun jo kesällä IMC2017:n yhteydessä.

Työn touhussa.

Sunnuntaiaamuna pääsin jälleen käsittelemään kokoelmaan kuuluvaaa esineistöä. Paikalle tuoduista esineistä osa oli vanhoja tuttuja, osa uusia. Suojavarusteita edustivat goottilaiset käsineet ja rintapanssari 1400-luvulta (III.2563, III.2564 ja III.2565), espanjalainen kypärä 1400-luvun lopulta (IV.500) ja eteläsaksalainen kypärä 1400-luvun puolivälistä (IV.492). Näiden lisäksi paikalla oli vanha tuttu kupurakilpi 1600-luvulta (V.94).

Salkoaseita edustivat itävaltalainen piikki (VII.1490) ja saksalainen tai sveitsiläinen hilpari (VII.1497) 1400-luvun lopulta. Ainoa projektiili paikalla oli varsijousen vasama (kärki XI.41 ja varsi XI.265), sekin 1400-luvulta.

Muita teräaseita olivat pohjoisitalialainen miekka 1500-luvun alkupuolelta (IX.3479), eteläsaksalainen sapeli 1500-luvun lopulta (IX.161), italialainen schiavona (IX.934) 1700-luvun alkupuolelta, italialainen puolentoista käden miekka 1500-luvun alusta (IX.763a) ja saksalainen kahden käden miekka n. vuodelta 1400 (IX.1).

Kiinnostavin kolmikko muodostui kolmesta vanhimmasta esineestä, jotka olivat suomalaista puukonterää muistuttava pohjoiseurooppalainen saksi 900-1000 luvulta (X.1603), pohjoiseurooppalainen spatha 500-700-luvulta (IX.5646) ja Pompeiji-tyypin gladius ensimmäisen vuosisadan loppupuolelta (IX.5583). Paikalla oli myös viimeksi mainitun pohjalta tehty replika kahvoineen (XXI.104).

Gladiuksen kärki.

Edellisen jälkeen osallistuin kahteen työpajaan, joissa käsiteltiin pitkää miekkaa ensin aloitteen ylläpitämisen, sitten sidonnasta jatkamisen kannalta (binden & winden). Sunnuntain viimeisen työpajan jätin väliin ehtiäkseni katsomaan hieman museon omaa ohjelmaa.

Illanvietto jatkui omalta osaltani neljään asti aamuyöllä alettuani jälleen kerran keskustella jostain aivan muusta paikalla olleen “alan miehen” kanssa. Kirjallisuudesta ja tunnetuista harjoittajista käyty keskustelu sai käytännöllisemmän käänteen päädyttyämme takaisin hotellille ja kaivettuamme korttipakan esiin. Sain monia arvokkaita neuvoja myös tällä saralla.

Maanantaiaamuna suuntasin Royal Armouriesin kirjastoon, jossa uppouduin paitsi arkistomateriaaliin ja kirjallisuuteen, myös itse käsikirjoitukseen. Olin nimittäin huomannut edellisellä kerralla tekemissäni muistiinpanoissa (jälleen kerran) harmittavan puutteen. Laajojen muistiinpanojen tekeminen sai aivan uuden merkityksen, sillä keskittyneestä lukemisesta ei meinannut oikein tulla mitään johtuen paitsi yleisestä informaatioähkystä, myös vähäisistä yöunista.

Seminaariraportti

|

Osallistuin tiistaina Turussa Kertomusten keskiaika -seminaariin. Kiitokset järjestelyistä Miika Norrolle, Erika Pihlille ja Hanneli Seppäselle!

Esitelmäni otsikko oli “Liber vetustissimus: erään keskiaikaisen miekkailuoppaan reseptiohistoriasta”. Esitelmä syntyi ikään kuin sivutuotteena tehdessäni taustatyötä väitöskirjani kirjallisuuskatsausta varten. Keskeisenä mainitsemani seikka oli, että I.33 on jäänyt konkreettisesti Talhofferin varjoon, eikä siinä ole kiinnostanut ketään ennen vuotta 1997 juuri muu kuin se, että siinä käytetään saksankielisiä miekkailutermejä. (Tämä aihepiiri on tietysti kiinnostava oman tutkimukseni kannalta.) Walpurgiksen esiintyminen on aiemmin herättänyt omituisen vähän huomiota verrattuna Talhofferin kuvaukseen miehen ja naisen välisestä kaksintaistelusta, mikä saattaa johtua muun muassa siitä, että Ukert (1838) ei mainitse hahmoa lainkaan.

Mitä I.33:sta ajateltiin Kolmannessa valtakunnassa?

Oma esitelmäni oli seminaarin toiseksi viimeinen. Samassa työryhmässä Bo Pettersson kertoi, mitä voimme oppia Chaucerin teoksesta Parlement of Foules, Teemu Korpijärvi puhui menneisyyden käytöstä tulevaisuuden oikeutukseen Liivinmaan kristillistämisen aikana ja lopuksi Mikko Kauko käsitteli hiljattain suomeksi ilmestyneen Naantalin luostarin kirjan (Tukholma, Kungliga Biblioteket, A 49) antia. Muista työryhmistä mieleen jäivät erityisesti Stefan Schröderin esitelmä ensimmäisen ristiretken kronikan tulkinnoista myöhempinä aikoina sekä Kendra Willsonin kuvaus Sigurðr hringrin tarinan suomalaisesta sovituksesta Peking-oopperaksi, josta en ollut jostain syystä kuullut aikaisemmin yhtään mitään.

Matkakertomus

|

Osallistuin kuun alussa kuunteluoppilaana Leedsin yliopistossa järjestettyyn International Medieval Congressiin. Käsittelen tässä muutamia blogin teeman kannalta relevantteja seikkoja.

Sunnuntaina olin Sara Mackin pitämässä kalligrafiatyöpajassa. Kun opiskelin paleografiaa, kopioin usein tekstiotteita ihan harjoitusmielessä, mutta oikean tekniikan oppiminen kädestä pitäen kieltämättä helpottaa jatkossa tätäkin harrastusta. (Samaan aikaan kollegani pitivät miekkailutyöpajaa, johon en katsonut mielekkääksi osallistua.)

Maanantain ensimmäinen sessio otsikolla “The Clergy and Violence in the Late Middle Ages” oli erittäin mielenkiintoinen. Gerhard Jaritz puhui tapauksista, joissa pappismies oli puolustautunut humalaista maallikkoa vastaan, mikä oli päättynyt kyseisen maallikon kuolemaan ja papin vakuutukseen siitä, että hän ei ollut syyllinen tappoon. Lawrence Duggan käsitteli sääntökuntalaisten oikeutta kantaa aseita, mikä on tietysti äärimmäisen kiinnostava aihe I.33:a ympäröivien olosuhteiden osalta. Mukaan tarttui kirjaviite Armsbearing and the Clergy in the History and Canon Law of Western Christianity (2013).

Maanantai-iltana menin Royal Armouriesiin esittelemään muutamia I.33-tulkintojani paikalliselle miekkailuseuralle (KDF Leeds). Sisällöksi olin päättänyt ottaa “kuvittamattomat” tekniikat, vaikka jälkikäteen tulin ajatelleeksi, olisiko jokin käytännöllisempi aihe ollut sittenkin mielekkäämpi. Ensimmäinen kappale oli Liegnitzerin kuudennen kappaleen kaltainen kilvenriisto, jonka kuvitus puuttuu koodeksin lehtien 16 ja 17 väliltä, vaikka tekniikka pääpiirteissään selitetään itse tekstissä (‘si scolaris dat plagam capiti, protectionem duc gladio connexoque scuto quod habetur in sinistra manu & sic frangis scutum de manibus tui aduersarij vt patet infra proximo exemplo.’). Toinen kappale oli toisen varoasennon yhteydestä sivulta 9v: sidonnasta annetaan yhteensä kolme jatkomahdollisuutta, joista vain yksi on kuvitettu (durchtrit), ja kaksi selitetään puolustuksineen itse tekstissä (‘Secundo [scolaris] potest recipere [plagam] latere dextro, tertio potest recipere plagam latere sinistro […] Contrarium illarum duarum viarum erit sacerdotis euntis cum gladio sub brach qui tunc attingit manus nudas ducentis plagas supradictas’).

Tiistaina osallistuin aamupäivän sessioiden ja lounaan jälkeen ekskursiolle Royal Armouriesiin, mikä olikin ainoa mahdollisuuteni vierailla museossa tämänkertaisen matkani aikana. Ekskursio alkoi bussikuljetuksella yliopistolta museoon, minkä jälkeen osallistujilla oli pari tuntia aikaa omaehtoiseen kiertelyyn näyttelyissä. Sulkemisaikaan tapasimme itämaisen osaston kuraattorin Natasha Bennettin, joka johdatti meidät itämaiseen galleriaan pystytetylle käsittelypisteelle. Paikalla olivat myös Bob Savage, Mark Murray-Flutter ja Stefan Mäder.

Monet näytteillä olevista aseista olivat tuttuja entuudestaan. Tikareista tuttu oli englantilainen kivestikari 1400-luvulta (X.1705), uusia saksalainen kiekkotikari 1400-luvun loppupuolelta (X.1807) ja flaamilainen kivestikari 1400-luvun lopulta (X.283).  Kiinnostava oli myös saksalainen sotavasara 1500-luvun alkupuolelta (VIII.78). Miekoista esillä oli tuttu yhden käden jokilöytö (IX.1083) 1300-luvun taitteesta. Stefan kiinnitti huomioni siihen, että veriura ei jatku kahvaan saakka ja että noin puoli senttiä juuresta on teroittamaton. Oakeshott (Records of the Medieval Sword, s. 149) mainitsee väistimen olevan taivutettu hieman taaksepäin, mihin en kiinnittänyt itse lainkaan huomiota. Toinen vanha tuttu oli suurehko messer, joka esiteltiin metsästysmiekaksi (IX.5608). Pidin tämän käyttötarkoituksen valossa hieman outona nagel-tyyppistä kädensuojusta, mutta toisaalta kärki oli messereille epätyypillistä keihäänkärkimallia. Tuttuja olivat myös saksalaismiekka kullattuine kahvoineen 1400-luvun lopulta (IX.949) ja Edvard IV omistamana pidetty salkokirves (VII.1542). Uusi tuttavuus oli kahden käden miekka satavuotisen sodan ajoilta (IX.1106). Muita uusia tuttavuuksia olivat käsikanuuna 1400-luvun lopulta (XII.10721) sekä itämaiset aseet, rengaspanssari ja kypärät. Nähtävillä oli myös krokotiilinnahkaisella kouraimella varustettu miekka (XXVIS.63), johon ei tosin saanut koskea.

Eräässä esitelmässä mainittiin ohimennen, että ratsuväkirynnäkkö kuvaillaan samalla tavalla sekä Vegetiuksen että Rabanus Mauruksen oppaissa. Koska Rabanus Mauruksen kontribuutio on, että hän kirjoitti lyhennelmän osasta Vegetiusta (joka puolestaan oli aikanaan kirjoittanut koosteen vanhemmasta kirjallisuudesta), kysyin, sanooko Rabanus Maurus asiasta jotain sellaista joka ei ole peräisin Vegetiukselta. Esitelmöitsijä vastasi, että kiinnostavaa on ensisijaisesti se, mitä Rabanus Maurus on pitänyt oleellisena nostaa esiin Vegetiuksesta: Vegetius keskittyy jalkaväkeen, Rabanus Maurus ratsuväkeen. Vaikka olen samaa mieltä siitä, että Rabanus Mauruksen lyhennelmä on juuri tästä syystä kiinnostava lähde Vegetiuksen karolingiseen reseptioon, olin tästä vastauksesta hieman hämmentynyt, sillä kyseinen lyhennelmä ei nähdäkseni käsittele ratsuväkirynnäkköä lainkaan: ainoa kohta, jossa suoraan käsittellään mitään hevosiin liittyvää, koskee puuhevosten käyttöä selkäännousun harjoittelussa. (Toisaalta ei Vegetiuskaan taida erityisemmin kuvailla ratsuväkirynnäkköä, sillä hänhän toteaa aselajin kehittyneen niin paljon, että ohjeita ei kannata etsiä vanhasta kirjallisuudesta.)

En keksi muuta syytä edellä mainittuun kuin sen, että tutkimuksessa ei ollut käytetty tämän yksityiskohdan osalta alkuperäislähteitä vaan jonkinlaista tutkimuskirjallisuuden rikkinäistä puhelinta.

Akateemisten sessioiden välillä ja jälkeen ehdin tutustua kirjamessuihin (kirjaten ahkerasti ylös kiinnostavan näköisiä kirjoja), seuraamaan historiallisia taistelunäytöksiä ja nauttimaan kongressioluesta. Tätä kirjoittaessani sain myös raapustettua esitelmäehdotukseni ensi vuotta varten, koska ajattelin kerrankin olla liikkeellä hyvissä ajoin.

Matkakertomus

|

Tauon pitämisen sijaan lensin pitkänäperjantaina Manchesteriin ja jatkoin sieltä täpötäydessä junassa Leedsiin. Royal Armouriesin kirjasto oli pyhäpäivän vuoksi kiinni, joten vietin päivän museossa. Iltapäivän turnajaisesitys oli loppuunmyyty, mutta hotellihuoneeni ikkunasta oli sattumalta täydellinen näkymä areenalle.

Lauantaina osallistuin Royal Armouriesin, Society for Combat Archaeologyn ja KDF Internationalin järjestämään miekka ja kupurakilpi -seminaariin. Ensimmäiseksi osallistuin väkipuukkotyöpajaan. Väkipuukko eli messer on perinteinen talonpoikaisase, joka muotonsa puolesta muistuttaa veistä, mutta kokonsa ja käyttötapansa puolesta miekkaa. Keskeinen saksankielinen messer-lähde Hans Lecküchner vaikuttaakin muotoilleen oppinsa pitkälti Liechtenauerin pitkänmiekan perusteella. (Forgengin laatima Lecküchnerin englanninkielinen käännös löytyy Kansalliskirjastosta.)

Ohjattua tekstinlukua.

Ennen lounastaukoa pidin luennon käsin kirjoitettujen primäärilähteiden tutkimisen eri osa-alueista käyttäen esimerkkitapauksena yhtä I.33:ssa esiintyvää lausetta, joka on käännetty väärin englanniksi (Forgeng 2003/2013), ranskaksi (Cinato & Surprenant 2009) ja italiaksi (Morini et al. 2016). Valitsin kyseisen tekstikohdan siksi, että sen kautta oli mukava osoittaa paleografisen ja korpuslingivistisen tutkimuksen merkitys tekstin sisällön tulkinnassa. Mikä huvittavinta, puutteelliset tai väärät käännökset eivät tässä nimenomaisessa tapauksessa muuta tulkintaa kyseisestä kohdasta kokonaisuutena.

Lounaan jälkeen pidin I.33-teemaisen työpajan, jossa esittelin tämänhetkisiä näkemyksiäni siitä, miten custodiae ja obsessiones käytännössä liittyvät toisiinsa. Lopuksi osallistuin toiseen, Andre Liegnitzerin miekka- ja kupurakilpitekniikoita käsittelevään työpajaan.

Kirjastossa.

Kaiken muun lisäksi tutkin itse käsikirjoitusta Royal Armouriesin kirjastossa. Sunnuntaina käsiteltiin lisää väkipuukkoa sekä Rolf Warmingin esinekulttuuriin perustuvia johtopäätöksiä viikinkikilven käytöstä. Rolf oli edellisenä päivänä pitänyt samasta aiheesta luennon ennen omaani sekä työpajan samaan aikaan omani kanssa.

Maanantaina vietin aamupäivän museossa, iltapäivällä matkustin jälleen tupaten täynnä olevassa junassa Manchesteriin ja edelleen lentäen takaisin Helsinkiin.

Jatkokoulutusseminaariraportti

|

Eilen oli ensimmäinen varsinainen ja virallinen jatkokoulutusseminaarini. Seminaaripaperini otsikko oli ‘Carmina haud docta – Didactic verse in Royal Armouries MS I.33’. Kirjoitin paperin siistiksi kokonaisuudeksi, vaikka sisällöllisessä mielessä kyse on luonnoksesta väitöskirjani luvuista, jotka käsittelevät I.33:n runosäkeitä. Laajensin tekstiä muutamilla ymmärrettävän kokonaisuuden kannalta välttämättömillä seikoilla, joita tulen varsinaisessa väitöskirjassa käsittelemään ensisijaisesti toisaalla. En jostain syystä ole halukas antamaan keskeneräisen näköisiä luonnoksia “julkiseen levitykseen” muiden luettavaksi.

(Jos joku tämän blogin lukija haluaa lukea kyseisen paperin kommentoidakseen sitä minulle, se onnistuu toistaiseksi lähettämällä minulle sähköpostia.)

'Carmina haud docta' - Didactic verse in Royal Armouries MS I.33

Aiheen fringe-luonteen vuoksi esittelin sitä aluksi yleisemmällä tasolla, minkä jälkeen kävin läpi runosäkeiden ensimmäistä varoasentoa koskevan osion sitoen sen kuvamateriaaliin. Keskeinen pointtini eli se, että säkeet eivät ole lähtöisin samasta tekijästä kuin muu teksti, oli hieman hankala tässä yhteydessä perustella, sillä se olisi vaatinut koko tekstin käsittelyä. Esittämäni perustelut olivat ilmeisesti riittävän uskottavia, koska niitä ei erityisemmin pyritty haastamaan.

Sain metriikkaan ja didaktiseen runouteen läjän hyviä kirjallisuusviitteitä, joten taaskaan ei tarvitse miettiä, mitä seuraavaksi tekisin. Keskustelussa nousi esille monia seikkoja, joista kirjaan muutaman tähän.

Yksi kysymys koski sitä, miksi I.33:ssa kuvattua miekkailua on harjoiteltu, vahingoittamistarkoituksessa vai vain urheilun vuoksi. Mitään varmaa en koe voivani tähän sanoa, mutta mahdollista on, että sekä-että: ei ole mitenkään mahdoton ajatus, etteikö jossain pappisporukassa olisi harjoiteltu sinänsä tappavaa taitoa entisen sotilashenkilön johdolla ensisijaisesti liikunnan vuoksi. (Kaksintaisteluihin osallistuminen on heillekin toki ollut todellinen mahdollisuus.) Harjoittelu itsessään on luonnollisesti suoritettava tähän soveltuvilla välineillä, mutta kyseiseltä ajalta on harmillisen vähän tietoa saatavilla.

Toinen seikka liittyi tekstin ajoitukseen erotuksena käsikirjoituksen ajoituksesta. Koska mielestäni ei ole syytä olettaa, että I.33 olisi kopio, on käsikirjoituksen ajoitus yhtä kuin tekstin ajoitus. Koodeksi vaikuttaa enemmän opetustilanteessa tehdyiltä muistiinpanoilta kuin sen sisältämän opin hallitsevan henkilön laatimalta kirjalta.

Kolmas yleisempi kysymys koski näkemystäni I.33:n ja ristiretkien ajallisesta yhteydestä. Tähän en osannut sanoa muuta kuin että tekstissä esiintyy samanlaisia välineitä (miekka ja kupurakilpi) kuin mitä oli olemassa ja käytössä jo ristiretkien aikaan. (Mielessäni kävi ottaa puheeksi ristiretkiläisistä polveutuneiksi spekuloidut Georgian khevsuretilaiset, joiden tanhukulttuuriin kuuluu rituaalinomainen taistelu miekalla ja pienellä kilvellä rengaspanssariin pukeutuneena.)

Neljäs kysymys liittyi siihen, että säkeitä ei tunneta mistään muusta lähteestä, ja siihen, missä määrin samoja asioita käsitellään samassa järjestyksessä eri teoksissa. Kirjoitin jo ylempänä epäilyksestäni I.33:n syntyoloista, mihin liittyen ei olisi yllättävää, että säkeet ovat pysyneet pienessä piirissä. Mainittava on myös, että miekkailun kaltaista aktiviteettia sitovat konventioiden lisäksi fysikaaliset rajoitteet, joten tekniset yhtäläisyydet eri tekstien kuvaamien oppien välillä eivät välttämättä (!) kerro tekstuaalisesta yhteydestä. Selkeitä yhteyksiäkin tokin löytyy, mutta tästä lisää toisella kertaa. I.33:a on todistetusti luettu 1500- ja 1600-luvuilla, mutta sen merkitys tutkimuksen kannalta ei mielestäni synny sen vaikutuksesta sinänsä, vaan siitä, mikä siihen on vaikuttanut, ja mistä se näin ollen kertoo.

Apologia

|

Kun tulin sattumaan rinnastettavista syistä tajunneeksi, että Helsingin yliopisto tarjoaa blogialustan, päätin aloittaa tämän blogin yhtäältä tehdäkseni tutkimustani kaikkine sivupolkuineen näkyväksi, toisaalta voidakseni kirjoittaa aiheesta välillä myös suomeksi.

(Tämä blogi ei millään tavalla korvaa Filologogrammataa, joka jatkossakin toimii kielellis-historiallisen tajunnanvirtani laskujokena.)

Teen väitöskirjaa latinan kielen oppiaineessa vanhimman tunnetun miekkailuoppaan (Fechtbuch) kielestä. Kyseinen latinankielinen opas (Leeds, Royal Armouries, MS. I.33) tunnetaan yleisesti nimellä “I.33” sen aikaisemman hyllymerkin mukaan. Kyseessä on uniikki käsikirjoitus 1300-luvun alusta, jonka olemassaolo on dokumentoitu kommenttien ja luetteloiden muodossa 1500-luvun loppupuolelta alkaen. Koodeksi koostuu 32 foliosta, joista kullakin on kaksi kuvaa niitä selittävine teksteineen. Kuvissa esiintyvät hahmot ovat sacerdos (‘pappi’) ja scolaris (‘oppilas’). Viimeisellä lehdellä esiintyy naishahmo nimeltä Walpurgis. Teksti liittyy latinankielisyydestään huolimatta saksalaiseen Fechtbuch-traditioon niin teknisen terminologiansa kuin asaisisältönsäkin puolesta sisältäen sanalla monia ainutlaatuisia piirteitä.

Ajautumiseni keskiajan tutkijaksi alkoi virallisesti käydessäni keskiajan tutkimuksen peruskurssin tutkinto-opintojeni pääaineessa englantilaisessa filologiassa. Tein kandidaatin tutkielmani germaanisesta syntaksista vertaillen varhais- ja sydänkeskiaikaisia muinaisenglannin ja gootinkielisiä raamatunkäännöksiä latinan- ja kreikankielisiin alkuteksteihin. Koska pro gradu -tutkielman tekeminen samasta aiheesta ei onnistunut, päädyin tutkimaan itsellenikin hämäristä syistä Ælfric Eynshamilaisen saarnojen pragmatiikkaa. Kun minun annettiin ymmärtää, että mahdollinen väitöskirja tulisi tehdä “ehdottomasti” samasta aiheesta, päädyin hetkellisen hämmennyksen jälkeen ainoaan järkevään ratkaisuun, joka oli vaihtaa pääainetta ja aihetta.

Erityisesti tähän tutkimukseen liittyviä kiinnostuksen kohteitani ovat tekninen terminologia, historiallinen semantiikka, pragmatiikka ja fraseologia sekä kielikontaktit.