Pohdintaa ajoittamisesta

Tämä hieman sivupoluille hairahtava kirjoitus koskee liechtenaueriaanisen miekkailun varhaisimpana pidetyn kirjallisen lähteen eli käsikirjoituksen Nürnberg, GNM, Hs. 3227a ajoitusta. Kyseinen koodeksi on sekalainen kokoelma kirjoituksia polttotaisteluaseista, astrologiasta, miekkailusta ja painista. Kyseessä on siis eräänlainen “leikekirja”, johon sen kirjoittaja on koonnut haluamiaan tekstejä vihkoihin, jotka on sitten sidottu kirjaksi. Kirjan lopussa on saman käden kirjoittama hakemisto (fol. 166r – 169v).

Kirjan sisältämät miekkailu- ja painitekstit ovat uniikkeja lukuun ottamatta Liechtenauerilta siteerattuja muistovärssyjä sekä tekstiä der andern meister gefechte (fol. 43r – 52v), joka tunnetaan myös käsikirjoituksesta Glasgow Museum E.1939.65.341. Yksi kamppailuun liittymättömiä aiheita käsittelevistä teksteistä on intervallitaulukko laskiaissunnuntain sijoittumisen määrittämiseksi vuosille 1390 – 1495 (fol. 83v).

Koska taulukko on mitä luultavimmin kopioitu teokseen tulevia käytännön tarpeita silmällä pitäen eli kalenterikäyttöön vuodesta 1390 alkaen, on koko koodeksi ajoitettu sen perusteella tarkalleen tai suunnilleen vuoteen 1389. Tämä ajoitus ei ole käsialan perusteella epäuskottava, mutta ajoituksen tarkkuus on sittemmin syystäkin haastettu. Ajoituksen haastamisen tulee kuitenkin olla perusteltavissa lähdeaineistolla eikä pelkästään “mutulla”. Christian Tobler käsittelee asiaa seuraavasti teoksessaan In Saint George’s Name: An Anthology of Medieval German Fighting Arts (2010), s. 6:

A number of writers (alas, including this one in several previous works) have confidently dated the manuscript to 1389, based on the multiple year calendar beginning with the year that appears in the housebook. That is not an entirely reliable way to date the work though, as the calendar may just be one that was available to the scribe that included the years of interest to him or his client. The manuscript could, therefore, be of earlier or later origin.

Jyrki Talonen antaa tuoreessa teoksessaan Eurooppalaiset historialliset kamppailutaidot Suomessa (2017, pdf) koodeksin ajoitukseksi ehkä turhankin leveän “(noin) 1389 – 1494” (s. 13, 109 ja 186). Tässä rajat ovat taulukon ensimmäistä vuotta edeltävä vuosi ja etukannen sisäpuolelle merkitty exlibris ‘Nicolaus Pol doctor 1494’ (‘Nicolaus Pol, tohtori [vuodesta] 1494’).

Tuorein aihetta käisttelevä tieteellinen artikkeli on Eric Burkartin ‘The Autograph of an Erudite Martial Artist: A Close Reading of Nuremberg, Germanisches Nationalmuseum, Hs. 3227a’ (2016). Burkart korostaa ajoituksen “noin 1389” epätarkkuutta ja mainitsee kiinnostavana tietona, että lehdellä 130 on vesileima (ks. s. 466, kuva 16.3 ja alaviite 47). Kyseisen vesileiman ominaisuuksien perusteella tietokannasta (Wasserzeichen-online.de) saadaan seuraavan näköinen jakauma, jonka huippu (240 kpl) on 1400-luvun puolivälissä, mutta esiintymiä löytyy 1300-luvun puolivälistä aina 1500-luvun alkupuoliskoon:

Lähde: Wasserzeichen-online.de

Vesileiman ajoitus ei siis sulje oikeastaan mitään vaihtoehtoa pois. Mikä siis on tietyn vuosivälin sisältävän laskiaistaulukon arvo? Otan seuraavaksi esille muutaman verrokkitapauksen, jotka tosin ovat kaikki painettuja eivätkä käsinkirjoitettuja kirjoja.

Vuonna 1536 ilmestynyt Wolfgang Capiton Precationes Christianae ad imitationem Psalmorum compositae sisältää taulukon, josta löytyy eri vuosien kultaiset luvut ja muuta hyödyllistä. Taulukko kattaa vuodet 1536 – 1545 (sig. C4r), eli teoksen ilmestymisvuoden ja yhdeksän seuraavaa vuotta.

Erasmus Reinholdin Calendarium novum continens motum Solis verum ex novis tabulis supputatum proprie ad annum XLIII ilmestyi vuonna 1543. Auringon liikkeet on ilmoitettu kalenteriosassa valmiiksi teoksen ilmestymisvuodelle, ja teoksesta löytyy taulukko (‘tabula annorum motus solis’, sig. ξ8r), josta sadaan vastaavat liikkeet vuosille 1544 – 1567 eli kahdellekymmenelleneljälle teoksen ilmestymistä seuraavalle vuodelle.

Suomalaisille tutuin historiallinen kalenteri löytyy Mikael Agricolan vuonna 1544 ilmestyneen Rucouskirian (Doria) alusta. (Sattumalta ylempänä siteeraamani teokset kuuluivat Argicolan lähdeaineistoon.) Koska kyseessä on suhteellisen merkittävä (enimmäkseen) suomenkielinen teos, on sen kalenterin lähempi kuvailu paikallaan. Kuten kalenterin alkusanoissa todetaan (sig. A4r), kalenteri sisältää kunkin kuukauden päiväluvut (peiue lughun eli päivämäärät), kultaiset luvut, roomalaisen kalenterin kalendaet, nonaet ja idukset, viikkokirjaimet, cisiojanus-muitovärssyn, pyhäpäivät ja kuunkirjaimet. Alla esimerkki tammikuusta, jonka ensimmäinen päivä eli kalendae on uudenvuodenpäivä (Wden wodē päiue):

Rucouskiria (1544), sig. A3v.

Kuten kuvasta näkyy, seitsemännen (7) päivän kultainen luku on 13 (xiij), se on roomalaisen kalenterin mukaan seitsemäs päivä ennen idusta (vijidus), viikkokirjain on g, cisiojanuksen tavu on ca, jonka merkitys on Canutus eli Nuutin päivä (Knwtin kunnigā ‘Knuut-kuninkaan’), ja kuun kirjain on f. (Nuutin päivästä ja roomalaisesta kalenterista voi lukea lisää Filologogrammatasta.)

Tällaista kestokalenteria käytettäessä on päivämäärän ja kiinteiden pyhäpäivien lisäksi oleellista tietää, mikä viikonpäivä kulloinkin on, ja liikkuvien pyhäpäivien määrittämiseksi on tiedettävä, milloin on pääsiäinen tai käytännössä vuoden ensimmäinen pääsiäisen päivämäärään sidottu pyhä eli laskiaissunnuntai (“estomihi“).

Kun tiedetään, mille viikkokirjaimelle (a – g) sunnuntai osuu, määrittyvät muut viikonpäivät tietysti sen ympärille. Kalenterilehtien jälkeen (sig. B8v) löytyykin ohje kunkin vuoden sunnuntaikirjaimen määrittämiseksi. Seuraavalla sivulla (C1r) neuvotaan, miten saadaan kunkin vuoden kultainen luku, eli milloin on uusikuu. Myös viikkokirjaimen astrologinen hyödyntäminen on selitetty taulukoin (sig. C4v-C5r).

Laskiaissunnuntain sijoittuminen annetaan viikkomääränä eli intervallina joulupäivästä lukien taulukossa, jota käyttääkseen on tiedettävä kyseisen vuoden kultainen luku ja sunnuntaikirjain (sig. D8v – E1v).

Edellä mainitun lisäksi teoksesta löytyy taulukko (sig. E2v – E3r), johon on valmiiksi merkitty mm. intervallit, sunnuntaikirjaimet ja kultaiset luvut vuosille 1531 – 1555. Koska teos ilmestyi 1544, on taulukossa siis kolmetoista mennyttä ja yksitoista tulevaa vuotta.

Tähän hätään siteeraamani esimerkit eivät tietenkään edusta kattavaa katsausta, mutta herättävät ehkä joitakin ajatuksia. Kahdessa tapauksessa taulukot jatkuvat ilmestymisvuodesta eteenpäin. Agricolan Rucouskiria poikkeaa tästä kaavasta, minkä syitä voin tältä istumalta vain arvailla: taulukko voi olla laiskasti kopioitu suoraan jostain 1530 ilmestyneestä lähteestä. 

Vaikka Agricola olisikin orjallisesti seurannut jotain lähteenään käyttämää teosta, ei saatavuusargumentti ole yleisesti erityisen vahva. Intervallien määrittäminen on kuitenkin lähinnä laskennallinen toimenpide eikä vaadi sellaista mielivaltaista tietoa (esim. kaunokirjallinen teksti tai resepti), jota ei voida kopioida, jos mallia ei ole saatavilla.

Käyttöargumentin osalta on mahdollisuuksien rajoissa, että Nürnbergin koodeksin taulukkoon on haluttu sisällyttää tuntematon määrä myös menneitä vuosia jonkinlaisten historiallisten intressien takia. Pelkästään edellä siteerattujen kolmen tapauksen perusteella ei voida vielä sanoa, kumpi on todennäköisempi vaihtoehto, mutta kieli poskessa voisi sanoa, että ajoitus “n. 1390” on tämän näytteen perusteella kaksi kertaa todennäköisempi kuin Agricolan logiikalla saatava “n. 1445”. Oikeasti pitäisi tietysti tehdä kokonaistutkimus päivätyistä käsikirjoituksista, jotka sisältävät vastaavia kalenteritaulukoita, ja miksei myös kaikista varhaisista painetuista teoksista, joiden painovuosi on tiedossa.

Edellä sanotun lisäksi on vielä selvitettävä, missä määrin kalenterin tai oikeastaan sen vihkon, joka sisältää kalenterin lisäksi kamppailutaitoihin liittyvät katkelmat (kupura)kilvestä (fol. 74r), sauvasta (fol. 78r) ja messeristä (fol. 82rv), ajoitus suhteutuu saman koodeksin muiden vihkojen ajoitukseen. Mikäli oletetaan, että estomihi-taulukko on laadittu tulevaa käyttöä varten vuonna 1389, saadaan tästä koodeksin kokoamisen terminus post quem (siis jos kyseinen vihko on laadittu ensimmäisenä); terminus ante quem olisi vuosi, joka oletetaan kyseisen kopistin aktiivisen “työuran” ehdottomaksi päätepisteeksi.