Synoptinen ongelma

Wille-Hermanni Riekkinen

Raamatun neljästä kanonisesta evankeliumista Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeja kutsutaan eksegetiikassa synoptisiksi evankeliumeiksi. Termi synoptinen tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa ”yhdessä katsottavia” (σύν ”yhdessä” ja ὄψις ”näkeminen”). Johanneksen evankeliumi sen sijaan eroaa muista evankeliumeista suuresti sisällöltään, rakenteeltaan, tyyliltään ja teologialtaan, minkä takia sitä ei lasketa synoptisten evankeliumien joukkoon. Synoptisilla evankeliumeilla on lukuisia sanatarkkoja yhtäläisyyksiä, jotka viittaavat keskinäiseen kirjalliseen riippuvuussuhteeseen. Matteuksen evankeliumista löytyy Markuksen jakeista noin 90 prosenttia. Samoin Luukas käyttää yli 50 prosenttia Markuksen jakeista omassa evankeliumissaan. Lisäksi Matteuksella ja Luukkaalla on noin 235 jaetta yhteistä aineistoa, joita ei taas löydy Markuksen evankeliumista. Sanatarkat yhtäläisyydet synoptisten evankeliumien välillä ovat niin suuria, etteivät ne ole voineet syntyä pelkästään yhteisen suullisen perinteen perusteella. On todennäköisempää, että evankelistat ovat lainanneet toistensa kirjoituksia.

Synoptinen ongelma on yksi evankeliumitutkimuksen klassisista peruskysymyksistä ja sillä tarkoitetaan Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumien keskinäisten kirjallisten riippuvuussuhteiden selvittämistä: Kuka lainasi kenenkin tekstiä? Miksi evankeliumit toisaalta jakavat sanatarkkoja yhtäläisyyksiä keskenään, mutta toisaalta eroavat paikoin toisistaan? Aihe on tärkeä muun muassa evankeliumien ajoituksen, kirjoittajien painotuksien ja evankeliumien yhtäläisyyksien ja erojen tarkastelussa. Ongelmaan on esitetty vuosisatojen aikana lukuisia ratkaisuja, joista seuraavaksi esitellään tärkeimpiä.

Tutkimushistoriaa

Ennen valistuksen aikaa vallalla oli käsitys, että evankeliumeista vanhin olisi Matteuksen evankeliumi. Matteuksen evankeliumi oli noussut kirkon pääevankeliumin asemaan jo varhain ja sen suosiosta kertovat kirkkoisien lukuisat viittaukset, saarnat ja kommentaarit, jotka käsittelivät Matteuksen evankeliumia. Kirkkoisä Augustinus esittää teoksessaan De Consensu Evangelistarum evankeliumien välisestä suhteesta ajatuksen, että Matteuksen evankeliumi olisi evankeliumeista vanhin. Augustinuksen mukaan Markus laati oman esityksensä Matteuksen evankeliumin pohjalta ja myöhemmin Luukas käytti sekä Matteuksen että Markuksen evankeliumeja oman evankeliuminsa lähteinä. Käsitystä ei haastettu toden teolla ennen kuin vasta 1700-luvun loppupuolella ja 1800-luvun alussa, jolloin kirjallisuuskriittiset näkökulmat alkoivat yleistyä raamatuntutkijoiden keskusteluissa.

1800-luvun alkupuolella keskustelua käytiin neljästä hypoteesista: alkuevankeliumihypoteesi, fragmentti- eli traktaattihypoteesi, traditiohypoteesi ja käyttöhypoteesi. Gotthold E. Lessingin (1776–1778) ja myöhemmin Johann D. Michaeliksen ja Johann G. Eichhornin (1794–1804) kehittelemän alkuevankeliumihypoteesin mukaan synoptiset evankeliumit olisivat käännetty kreikaksi arameankielisestä — sittemmin kadonneesta — alkuevankeliumista. Idean taustalla saattaa olla huomio siitä, että Jeesuksen äidinkieli oli aramea. Eichhorn kehitteli ajatusta pidemmälle ja esitti, että alkuevankeliumin ja synoptisten evankeliumien väliin mahtuu useita alkuevankeliumin pohjalta tehtyjä kirjallisia muistiinpanoja ennen varsinaisten evankeliumien laatimista. Yhdeksän erilaista vaihetta käsittävä hypoteesi ohjasi tutkimusta kiinnittämään huomiota evankeliumien takana vaikuttavaan perimätietoon ja pitkään prosessiin ennen kirjoitusten syntyä. Malli ei kuitenkaan pystynyt selittämään evankeliumien yhtäläisyyksiä ja eroja; miksi toisistaan riippumattomat käännökset samasta alkuevankeliumista ovat niin monelta osin sanatarkasti samanlaisia? Miksi Markus olisi jättänyt käyttämättä valtavan määrän aineistoa, jota löytyy Matteukselta ja Luukkaalta? Eichhornin monivaiheista teoriaa pidettiin liian spekulatiivisena.

Heinrich E. G. Paulus ja Friedrich D. E. Schleiermacher (1817) kehittivät niin sanotun fragmenttihypoteesin, jonka mukaan evankelistat olisivat koonneet valikoiden materiaalinsa suullisen perimätiedon pohjalta laadituista Jeesuksen sanojen ja tekojen kirjauksista, lyhyistä traktaateista ja fragmenteista (tekstikatkelmista). Fragmenttihypoteesissa huomio kiinnittyy oivaltavasti evankelistojen tekemään toimitustyöhön ja mahdollisuuteen Jeesuksen sanojen ja tekojen varhaisista kirjauksista tai peräti kokoelmista. Malli ei kuitenkaan selitä evankeliumien välisiä selviä yhtäläisyyksiä ja riippuvuussuhteita.

Traditiohypoteesiä kehittivät Johann G. Herder (1796–1797) ja Johann C. L. Gieseler (1818). Hypoteesissa korostetaan evankeliumeja itsenäisinä versioina, jotka ovat hyödyntäneet aramealaista ja kreikkalaista suullista perimätietoa. Hypoteesin mukaan Markus välittää perimätietoa uskollisimmin, muut laajentaen. Hypoteesissa korostetaan suullisen perimätiedon merkitystä ja ajatusta alkuseurakunnan lähetysluonteesta kaksikielisenä. Evankeliumien erot olisivat kenties selitettävissä itsenäisinä esityksinä, mutta toisaalta teorialla on myös selkeästi heikkoutensa; esimerkiksi Luukas itse viittaa kirjallisiin lähteisiin evankeliuminsa alussa (Luuk. 1:1). Evankeliumien yhtäläisyydet ovat myös moneen otteeseen sananmukaisia ja rakenteellisilta ratkaisuiltaan yhteneviä, joten hypoteesin väite itsenäisistä suulliseen perimätietoon nojaavista evankeliumeista jää hataraksi.

Käyttöhypoteesi tai Griesbachin hypoteesi (1789) asettaa evankeliumit järjestykseen Matteus – Luukas – Markus. Hypoteesin mukaan Luukas käytti Matteusta lähteenään, jonka jälkeen Markus koosti evankeliuminsa Matteuksen ja Luukkaan evankeliumin pohjalta. Griesbachin hypoteesi liittyy oleellisesti synoptisen ongelman tutkimuksen historiaan; Johann J. Griesbachilta tulee termi synoptiset evankeliumit, jota hän käyttää jo teoksessaan Synopsis Evangeliorum vuonna 1774. Griesbach toteaa, että Markuksen, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumilla täytyy olla keskinäinen kirjallinen riippuvuussuhde. Griesbachin hypoteesilla on ollut kannattajia myös modernilla ajalla, muun muassa William R. Farmer 1960-luvulla. Perusteluna järjestykselle on niin sanotut pienet yhteneväisyydet (engl. minor agreements) eli ne kaikille kolmelle yhteiset yksittäiset kohdat, joissa Matteus ja Luukas ovat samaa mieltä sanavalinnasta tai lausemuotoilusta Markuksen versiota vastaan. Näitä kohtia on kuitenkin melko vähän verrattuna kohtiin, joissa Matteus ja Luukas yhtenevät Markuksen evankeliumin sanamuotojen kanssa. Evankeliumien järjestys herättää myös kysymyksen: miksi Luukkaan ja Markuksen versiot eroavat suuresti Matteuksen versiosta, jos sitä on käytetty niiden lähteenä? Miksi Markus tai Luukas olisivat jättäneet käyttämättä suuria osia Matteuksen evankeliumista? Griesbachin hypoteesi ei pysty selittämään kattavasti synoptikkojen välisiä eroavaisuuksia.

Vuonna 1835 Karl K. F. W. Lachmann teki merkittävän löydön: Matteus ja Luukas pitävät yhtä silloin kun he seuraavat Markuksen versiota evankeliumista. Lachmannin huomioiden mukaan Markus olisi näin ollen toiminut runkona Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeille. Ongelmana Lachmannin oivalluksessa on jo aiemmin mainitut pienet yhteneväisyydet, joissa Matteuksen ja Luukkaan versiot pitävät yhtä Markuksen versiota vastaan. Toisaalta kohtia, joissa Matteus ja Luukas seuraavat Markuksen sanavalintoja on huomattavasti enemmän. Myöhempi tutkimus on yrittänyt monin tavoin selittää pienten yhteneväisyyksien eroja; onko kyse sattumasta, käsikirjoitustekstin turmeltumisesta, Q-lähteen tai suullisen perimätiedon vaikutuksesta tai Markuksen eri versioista? Lachmannin oivallus Markuksen suuresta vaikutuksesta Matteuksen ja Luukaan evankeliumeihin toimi kuitenkin arvokkaana kimmokkeena kaksilähdeteorialle, joka on vakuuttanut suurimman osan moderneista tutkijoista todennäköisimpänä selityksenä evankeliumien välisille kirjallisille riippuvuussuhteille.

Ajatus kaksilähdeteoriasta esitettiin varsinaisesti ensimmäisen kerran vuonna 1838, jolloin sitä pohtivat sekä Christian H. Weisse, että samanaikaisesti myös Christian G. Wilke. Teoriaa kehitti eteenpäin Heinrich J. Holtzmann. Kaksilähdeteorian mukaan Markus asetetaan vanhimmaksi evankeliumiksi, jota Matteus ja Luukas käyttävät toisistaan riippumatta lähteenään. Matteukselle ja Luukkaalle yhteinen aineisto (jota ei löydy Markukselta) vaatii oman lähteensä. Tätä toista lähdettä kutsutaan nimellä Q-lähde (tai Logia -lähde vanhemmissa tutkimuksissa). Lyhenne Q tulee saksan sanasta die Quelle, joka tarkoittaa lähdettä. Q-lähde on hypoteesin mukaan ollut kirjallinen, kreikaksi kirjoitettu lähde, joka on sittemmin kadonnut. Se on sisältänyt pääasiassa Jeesuksen sanontoja. Kaksilähdeteorian mukaan Matteus ja Luukas ovat laatineet evankeliuminsa Markuksen tekstiä ja Q-lähdettä hyödyntäen. Lisäksi he ovat täydentäneet materiaalia omalla erityisaineistollaan, jota ei löydy muilta evankelistoilta. Erityisaineiston on arveltu olevan osa suullista perimätietoa evankelistojen yhteisöissä. Kaksilähdeteoriakaan ei ole täysin ongelmaton, mutta toistaiseksi se on todennäköisin ja laajimmalle levinnyt selitys synoptiselle ongelmalle. Tutkimus onkin monelta osin jo siirtynyt Q-lähteen konstruoimiseen, sen teologisin painotuksiin sekä sen sosiaaliseen ulottuvuuteen.

Kaksilähdeteoria

Tutkimuksen nykytilanne

Kaksilähdeteoria on nykyään lähtökohta suurimalle osalle evankeliumitutkimuksen parissa toimivista tutkijoista, minkä vuoksi sen vaikutus on nähtävissä suurimmassa osassa moderneissa evankeliumitutkimuksissa ja kommentaareissa. Yksi merkittävä kaksilähdeteorian pohjalta noussut tutkimuskohde on Q-lähteen sisältö. Kansainvälinen Q-projekti kokosi 2000-luvun vaihteessa useita kansainvälisesti tunnettuja tutkijoita rekonstruoimaan Q-lähteen sisältöä. Mukana olivat esimerkiksi John Kloppenborg, James Robinson ja Risto Uro. Vuonna 2001 julkaistu Q-rekonstruktio kokoaa niin sanotun Sanontojen evankeliumin (engl. Sayings Gospel) tai Q-evankeliumin muotoon, jossa kadonneen evankeliumin kokonaisuus on hahmotettavissa. Rekonstruktio on englanniksi luettavissa esimerkiksi John Kloppenborgin kotisivustolla: http://homes.chass.utoronto.ca/~kloppen/iqpqet.htm.

Kaksilähdeteorialla on kuitenkin edelleen haastajansa, kuten esimerkiksi Farrer-Goulderin hypoteesi. Hypoteesin mukaan Markuksen evankeliumi toimii lähteenä Matteukselle ja Luukkaalle, minkä lisäksi Luukas on tuntenut myös Matteuksen evankeliumin käyttäen sitä toisena lähteenään. Austin Farrer kehitti teoriaa jo vuonna 1954. Yksi teorian kannattajia 2000-luvulla on Marc Goodacre, joka on aktiivisesti haastanut vallitsevaa kaksilähdeteoriaa. Kotisivuillaan (http://www.markgoodacre.org/Q/) Goodacre tiivistää Q-lähteen kritiikkinsä kymmenen väittämän kautta. Kritiikki voidaan jakaa kolmeen pääteemaan: ensimmäiseksi, Q-lähteen käsikirjoitusta ei ole koskaan löydetty, eivätkä muut varhaiset lähteet viittaa siihen. On varmempaa tukeutua lähteisiin, joiden tiedämme olevan olemassa, kuin luoda uusia lähteitä hypoteesin kautta. Toiseksi, kohdissa, joissa Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit pitävät keskenään yhtä ja eroavat Markuksen version sanamuodoista ja lukukappaleiden järjestyksestä voidaan Goodacren mukaan selittää Luukkaan tukeutumisella Matteuksen evankeliumiin yhtenä lähteenään. Mikäli Luukas olisi laatinut evankeliuminsa Matteuksen evankeliumista itsenäisenä, ei Goodacren mukaan sananmukaisia yhtäläisyyksiä pitäisi esiintyä. Miksi sitten Matteuksen ja Luukkaan evankeliumit esittävät asioita osittain eri järjestyksessä? Miksi Luukas ei käytä kaikkea Matteuksen evankeliumista löytyvää materiaalia? Vastaukseksi nousee Goodacren väitteiden kolmas teema, joiden mukaan on annettava arvoa Luukkaan toimitustyölle. Luukas ei vain kopioinut ja liimannut materiaalia yhteen vaan järjesti materiaalin uudelleen esittääkseen versionsa jäsenneltynä kokonaisuutena.

Retorisesti taitava Goodacre näkee Q-hypoteesin menneen ajan jäänteenä, joka on aika korvata uuden tiedon valossa. Yrityksestään huolimatta, Goodacre ei ole kuitenkaan onnistunut vakuuttamaan tutkijoiden enemmistöä. Esimerkiksi John Kloppenborg nostaa teoksessaan Q, The Earliest Gospel useita kriittisiä huomioita Goodacren hypoteesista. Miksi Luukas tekisi laajan toimitustyön ja muokkaisi tekstiään huomattavasti erilaiseksi kuin Matteus? Kloppenborg analysoi Goodacren väitteitä, mutta ei pidä väitteiden vaatimia taustaolettamuksia uskottavina tai tarpeeksi kattavasti selitettyinä.  Kloppenborgin kritiikin kärki voidaan tiivistää siihen, että Goodacren hypoteesi nostaa enemmän kysymyksiä kuin se ratkaisee.

Aikojen saatossa myös muita ratkaisumalleja ja hypoteeseja on esitetty, mutta ne eivät ole onnistuneet vakuuttamaan laajempaa tiedeyhteisöä. Osa näistä malleista on rakennettu kaksilähdeteorian varaan, mutta ne ovat huomattavasti perinteistä mallia monimutkaisempia. Monimutkaisten hypoteesien ongelmana on, että ne vaativat paljon olettamuksia toimiakseen. Tärkeää onkin muistaa, että vaikka teoria olisi periaatteessa mahdollinen, se ei välttämättä ole todennäköinen. John Kloppenborg toteaakin, että hyvä hypoteesi tarjoaa ratkaisun uskottavasti, tehokkaasti ja ottaen laajasti huomioon saatavilla olevan tiedon (Kloppenborg 2000, 54). Kaksilähdeteoria ei ole ongelmaton, mutta tällä hetkellä se on uskottavin monista hypoteeseista selittäen parhaiten synoptisten evankeliumien väliset kirjalliset riippuvuussuhteet.

Esimerkkejä synoptisten evankeliumien vertailusta

Synoptisen ongelman tunteminen on tärkeää varsinkin evankeliumitutkimuksessa, koska se tarjoaa paljon huomioitavaa erityisesti redaktiokriittisestä näkökulmasta. Synoptisia evankeliumeja vertailemalla yhtäläisyydet yleensä osoittavat kirjallisen riippuvuuden. Eroavaisuudet vertailussa voivat selittyä tyylillisinä korjauksina, lyhennyksinä tai laajennuksina, yhdistelminä tai selvennyksiä. Esimerkiksi Matteus ja Luukas ovat voineet parantaa Markuksen yksinkertaista tyyliä, tiivistää laveita ilmauksia, laajentaa esitystään Vanhan testamentin sitaateilla, yhdistää kertomuksia kokoelmiksi (Matteuksen vuorisaarna, Matt. 5–7, ja Luukkaan kenttäsaarna, Luuk. 6:20–49) ja käyttää yksiselitteisempiä sanavalintoja kuin Markus. Joskus nämä redaktoriset muutokset johtavat jopa merkityksen tai painotuksen muuttumiseen.

Seuraavat esimerkit havainnollistavat, mitä synoptinen vertailu paljastaa evankeliumien lähteistä kaksilähdeteorian mukaan. Raamatun tekstit vuoden 1992 kirkkoraamatun suomenkielisestä käännöksestä.

Esimerkki 1: lähteenä Markuksen evankeliumi

Matteus	Markus	Luukas
Matteus 22:15–22 15 Silloin fariseukset menivät neuvottelemaan keskenään, miten saisivat Jeesuksen sanoistaan ansaan. 16 He lähettivät hänen luokseen opetuslapsiaan yhdessä Herodeksen kannattajien kanssa. Nämä sanoivat: »Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Sinä olet ihmisistä riippumaton etkä tee eroa heidän välillään. 17 Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?» 18 Mutta Jeesus huomasi heidän kieroutensa ja sanoi: »Te teeskentelijät! Miksi te yritätte saada minut ansaan? 19 Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne.» He ottivat esiin denaarin. 20 Jeesus kysyi heiltä: »Kenen kuva ja nimi siinä on?» 21 »Keisarin», he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: »Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.» 22 Kuullessaan tämän he hämmästyivät. He jättivät Jeesuksen rauhaan ja lähtivät pois.	Markus 12:13–17 13 Sitten he lähettivät muutamia fariseuksia ja Herodeksen kannattajia Jeesuksen luo saadakseen hänet puheistaan kiinni. 14 Nämä tulivat ja sanoivat hänelle: »Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja olet ihmisistä riippumaton. Sinä et tee eroa heidän välillään, vaan opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei? Tuleeko meidän maksaa vai ei?»15 Jeesus tiesi heidän teeskentelevän ja sanoi: »Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää minulle denaarin raha.» 16 He ottivat esiin rahan, ja hän kysyi: »Kenen kuva ja nimi siinä on?» »Keisarin», he vastasivat. 17 Silloin Jeesus sanoi heille: »Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.» Tämä vastaus jätti heidät ymmälle.	Luukas 20:20–26 20 Lainopettajat ja ylipapit pitivät Jeesusta silmällä ja lähettivät hänen luokseen hurskaiksi tekeytyviä urkkijoita. He pyrkivät saamaan hänet sanoistaan kiinni, jotta voisivat luovuttaa hänet virkavallan käsiin, maaherran tuomittavaksi. 21 Miehet sanoivat hänelle: »Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut ja opetat oikein. Sinä et tee eroa ihmisten välillä, vaan opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. 22 Onko oikein, että me maksamme keisarille veroa, vai ei?» 23 Jeesus huomasi heidän juonensa ja sanoi: 24 »Näyttäkää minulle denaarin raha. Kenen kuva ja nimi siinä on?» »Keisarin», he vastasivat. 25 Silloin Jeesus sanoi heille: »Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.» 26 Niinpä he eivät kansan kuullen saaneet Jeesusta kiinni puheistaan. Jeesuksen vastaus sai heidät ymmälle, ja he vaikenivat.

 

Mikäli kaikista kolmesta synoptisesta evankeliumista on löydettävissä sama tekstijakso, kutsutaan sitä kolmoistraditioksi. Esimerkiksi kertomuksessa keisarille maksettavasta verosta (yllä) evankeliumien versiot ovat pääasiassa yhtenevät sisältäen sanatarkkoja yhtäläisyyksiä. Kyseisissä kohdissa on siten nähtävissä Markuksen vaikutus Matteuksen ja Luukkaan tekstien taustalla.

Esimerkki 2: lähteenä Q

Matteus	Markus	Luukas
Matteus 8:5–13 5 Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua 6 sanoen: »Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa.» 7 Jeesus sanoi: »Minä tulen ja parannan hänet.» 8 Mutta sadanpäällikkö vastasi: »Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. 9 Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ’Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ’Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ’Tee tämä’, niin hän tekee.»10 Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: »Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. 11 Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. 12 Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.» 13 Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: »Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.» Sillä hetkellä palvelija parani.	–	Luukas 7:1–10 1 Kun Jeesus oli puhunut kaiken tämän heille kansan kuunnellessa, hän lähti Kapernaumiin. 2 Erään sadanpäällikön palvelija oli kuolemansairaana. Sadanpäällikkö piti palvelijaa suuressa arvossa, 3 ja kuultuaan Jeesuksesta hän lähetti juutalaisten vanhimpia pyytämään, että Jeesus tulisi ja pelastaisi palvelijan hengen. 4 He tulivat Jeesuksen luo ja vetosivat häneen sanoen: »Se mies ansaitsee apusi. 5 Hän rakastaa meidän kansaamme, ja meidän synagogammekin on hänen rakennuttamansa.»6 Jeesus lähti heidän mukaansa. Mutta kun hän jo oli lähellä taloa, sadanpäällikkö lähetti ystäviään tuomaan hänelle sanaa: »Herra, älä vaivaa itseäsi. Minä en ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. 7 En pitänyt itseäni senkään arvoisena, että olisin tullut sinun luoksesi. Käske, niin palvelijani paranee. 8 Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ’Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ’Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ’Tee tämä’, niin hän tekee.» 9 Jeesus hämmästyi näistä sanoista. Hän kääntyi perässään tulevan ihmisjoukon puoleen ja sanoi: »Kuulkaa, mitä sanon: tällaista uskoa en ole tavannut edes Israelin kansan keskuudessa.» 10Kun Jeesusta vastaan lähetetyt miehet palasivat taloon, he tapasivat palvelijan terveenä.

Tekstijakson puuttuessa Markukselta ja löytyessä sekä Matteukselta että Luukkaalta, on kyseessä todennäköisesti Q-lähteeseen kuuluvaa aineistoa (ns. kaksoistraditio). Esimerkissä sadanpäällikön palvelijan parantamisesta (yllä) Matteuksen ja Luukkaan versiot yhtenevät monin osin sanatarkasti. Kaksilähdeteorian mukaan Matteus ja Luukas eivät ole tunteneet toistensa tekstejä, joten yhtäläisyydet selittyisivät mielekkäästi yhteisellä kirjallisella Q-lähteellä.

Esimerkki 3: lähteenä erityisaineisto

Matteus	Markus	Luukas
Matt. 1:18–25 18 Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. 19 Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. 20 Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: »Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. 21 Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.» 22 Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: 23 – Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. 24 Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. 25 Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimen Jeesus.	–	Luuk.2:1–20 1 Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. 2 Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. 3 Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. 4 Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. 5 Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. 6 Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, 7 ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.8 Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. 9 Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, 10 mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. 11 Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. 12 Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.»13 Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: 14 – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.15 Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.»16 He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. 17 Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. 18 Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. 19 Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.20 Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Vain Matteukselta tai vain Luukkaalta löytyvät kohdat ovat heidän erityisaineistoaan (tai redaktorin korjauksia). Yllä olevassa esimerkissä Jeesuksen syntymäkertomuksista voidaan huomata, että Matteuksen ja Luukkaan versiot Jeesuksen syntymästä ovat erilaiset. Toisaalta Markukselta syntymäkertomus puuttuu kokonaan.

Kirjallisuus

Augustinus, Aurelius. Harmony of the Gospels: A Select Library of the Nicene and Post-Nicene Fathers of the Christian Church. Vol. 6. Sermon on the Mount; Harmony of the Gospels; Homilies on the Gospels. (Eds) Philip Schaff et al. Grand Rapids, Mich.: Eerdmans. Linkki: https://ccel.org/ccel/schaff/npnf106.html.

Davies, W. D. & Allison, Dale C. (1988). Critical and Exegetical Commentary on the Gospel According to Saint Matthew. Volume 1. Intro & Commentary; Matthew I–VII. (eds) Emerton, J.A., Cranfield, C.E.B. & Stanton, G.N. Bloomsbury: T&T Clark.

Eichhorn, Johann G. (1794). Über die drey ersten Evangelien. Allgemeine Bibliothek der biblischen Literatur. Vol. 5., 759–996.

Farmer, William (1976 [1964]). The Synoptic Problem: A Critical Analysis. Dillsboro, North Carolina: Western North Carolina Press.

Farrer, Austin (1954). St. Matthew and St. Mark. Westminster: Dacre Press.

Gieseler, Johann C. L. (1818). Historisch-kritischer Versuch über die Entstechung und die frühesten Schicksale der Evangelien. Leipzig: Engelmann.

Goodacre, Marc (2001). The Synoptic Problem: A Way through the Maze. London: T&T Clark International.

Griesbach, Johann J. (1774). Synopsis evangeliorum: Matthaei, Marci et Lucae. Halle: J. J. Curtius.

Holtzmann, Heinrich Julius (1863). Die synoptischen Evangelien: ihr Ursprung und geschichtlicher charakter. Leipzig: Verlag von Wilhelm Engelmann.

Kloppenborg, John (2000). Excavating Q: The History and Setting of the Sayings Gospel. Edinburgh: T&T Clark.

Kloppenborg, John (2008). Q, the Earliest Gospel: An Introduction to the Original Stories and Sayings of Jesus. Louisville: Westminster John Knox Press.

Lachmann, Karl K. F. W. (1835). De ordine narrationum in evangeliis synopticis. TSK 8, 570–590.

Luz, Ulrich (2007). Matthew 1–7: A Commentary. Hermeneia – A Critical and Historical Commentary on the Bible. (ed.) Koester, Helmut. Minneapolis: Fortress Press.

Kuula Kari, Nissinen Martti & Riekkinen Wille (2008). Johdatus Raamattuun. Helsinki: Kirjapaja.

Michaelis, Johann D. (1777). Einleitung in die göttlichen Schriften des Neuen Bundes. Göttingen.

Riekkinen, Vilho (Wille) & Veijola, Timo (1986). Johdatus Eksegetiikkaan – Metodioppi. Toinen uudistettu painos. Toim. Anne-Marit Enroth. Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 37. Helsinki: Vammalan kirjapaino Oy. Linkki e-kirjaan Helkassa: https://helsinki.primo.exlibrisgroup.com/permalink/358UOH_INST/1b30nf2/alma9933076403506253

Schleiermacher, Friedrich (1817). Ueber die Schriften des Lukas. Berlin: G. Reimer.

Weisse, Christian (1838). Die evangelische Geschichte kritisch und philosophisch bearbeitet. Leipzig.

Avuksi synoptisten evankeliumien vertailuun:

Synopsis Quattuor Evangeliorum. Locis parallesis evangeliorum apocryphorum et patrum adhibitis editit. Ed. Aland, Kurt. Stuttgart: Gesamtherstellung Biblia-Druck GmbH, 1997.

Viisi evankeliumia rinnakkaisteksteinä: Matteus – Markus – Luukas – Johannes – Tuomas (- Pietari). Toim. Räisänen, Heikki & Hakola, Raimo. Helsinki: Yliopistopaino, 1993.