Kuukausi sitten julkaisin tutkimuspyynnön korona-ajan hautajaisista. Yllätyin, kuinka nopeasti kirjeitä alkoi kertyä. Tämä osoittaa, että aihe koettiin tärkeäksi ja moni oli sitä miettinyt jo ennen kuin törmäsi kirjoituspyyntööni. Vastaajien joukko on monipuolinen, ikähaarukka reilusta kolmestakymmenestä liki kahdeksaankymmeneen. Maantieteellisesti hautajaiskokemukset kattavat suurimman osan maata, ison osan kertoessa eteläisestä Suomesta. Suurin osa kirjoittajista on luterilaisia, mutta joukossa on uskonnollisiin yhteisöihin kuulumattomia, ja ainakin yksi baptisti ja kuvaus ortodoksihautajaisista. Tässä kirjoituksessa jaan päällimmäisiä tuloksia siitä, mitä kirjoittajat jäivät kaipaamaan, mistä he iloitsivat ja miltä tuntui jäädä pois hautajaisista.
Korona vei halaukset hautajaisista
Iso osa kirjoittajista jäi kaipaamaan halauksia ja muita tapoja osoittaa osanottoa ja yhteisöön kuulumista. Näin kirjoittivat nekin, jotka itse kokivat, etteivät he ole kovinkaan spontaaneja eivätkä muualla kuin hautajaisissa halaa sukulaisia ja ystäviä. 49-vuotias mies Pirkanmaalta kirjoittaa:
Yllättävän harmilliseksi osoittautui halaamiskielto, jonka noudattamisen suhteen serkku laittoi etukäteen tiukan viestin. Tämä painoi kyllä hautajaisissa koko ajan. Sukuni on kaiken kaikkiaan hyvin pidättyväistä toisiin koskemisen suhteen – mutta kun se kerrankin olisi ollut ’sosiaalisesti hyväksyttyä’, olikin se kiellettyä/mahdotonta. Jostain syystä se tuntui jotenkin pakahduttavalta – ikään kuin tärkein keino osoittaa osanottoa olisikin jäänyt äkkiä pois.
Useissa hautajaisissa muistotilaisuus oli jätetty pitämättä tai siirretty myöhemmin pidettäväksi. Näistä kertomuksista näkee, että itse hautaan siunaamisen lisäksi muistotilaisuudet ja niissä tapahtuva vainajan muistaminen ovat tärkeä osa suruprosessia. 43-vuotias nainen Etelä-Suomesta kirjoittaa:
Koska muistotilaisuus järjestettiin kontaktien vähentämisen vuoksi sukulaisten kesken, osa kukkien laskijoista piti arkun luona pienen puheen tai lauloi laulun. Muistotilaisuudessa oli läsnä sukulaisten lisäksi pappi ja kanttori, jotka tunsivat vainajan hyvin henkilökohtaisesti. Näistä hautajaisista ei mielestäni oikeastaan mitään jäänyt puuttumaan – paitsi halaaminen!
Edellä kuvattu muistotilaisuus oli rajattu vain lähisukulaisiin, mutta myös vainajan hyvin tunteneet pappi ja kanttori osallistuivat siihen. Kukkien laskusta tuli samalla muistotilaisuus niille, jotka eivät voineet varsinaiseen muistotilaisuuteen osallistua.
Rajaus pieneen toi helpotuksen tai aiheutti mielipahaa
Monet kirjoittajat kertoivat, että korona-rajoituksista huolimatta olivat voineet osallistua hyviin hautajaisiin. Näiden kirjoittajien mukaan maskit ja turvavälit eivät haitanneet tärkeintä, eli vainajan saattamista ja hänen muistamistaan pienellä porukalla. Moni hautajaisia järjestämässä ollut myös tunsi olonsa helpottuneeksi, kun oli hyvä syy rajata hautajaiset vain lähipiiriin. Rajaus tuntui osalle hautajaisia järjestäneistä helpotukselta, mutta heille, jotka jäivät ilman kutsua, se näytti tuovan mielipahaa.
Poisjäänti läheisen hautajaisista aiheutti monelle mielipahaa, vaikka kirjoittajat kertoivatkin ymmärtävänsä osallistujien rajauksen syyt. Poisjäänteihin oli kaksi pääsyytä, se että jäi kutsutta ja toisena syynä se, että itse jätti osallistumisen väliin tartunnan pelossa. Näistä jälkimmäisen syyn valinneet olivat pääosin tyytyväisiä omaan valintaansa ja osa heistä seurasi tilaisuutta etänä tai osallistui vaikka vain kukkien laskuun haudalla. Kirjoittajista eniten mielensä pahoittivat he, jotka kokivat halunneensa osallistua läheisen ihmisen saattamiseen ja muisteluun paikan päällä. 77-vuotias nainen Etelä-Suomesta kertoo:
Näin äärimmäinen rajoitus tuntuu hieman tylyltä ja koronan liioittelulta… Hautajaisten puuttuminen saa aikaan paradoksaalisen tunteen: muistelen ystävääni enemmän tässä tilanteessa kuin jos elettäisiin normaalia aikaa.
Korona-rajoitukset rajasivat osallistujat pääosin lähimpiin sukulaisiin ja edellä olevan lainauksen mukaisesti moni vainajan läheinen ystävä koki, että heidän menetyksensä jäi huomioimatta.
Etäyhteys vaihtoehto vain pakon edessä
Suurin osa kirjeiden kirjoittajista ei kerro mitään etäyhteyksistä hautajaisten toteutuksessa. Osa kertoo, että harkitsivat sitä, mutta päätyivät etteivät kuitenkaan käytä. Etäyhteys tuntui osalle liian monimutkaiselta toteuttaa ja osa halusi vain keskittyä paikalla olijoihin. Muutamat päätyivät rajoitusten kiristyessä hyödyntämään etäyhteyksiä. 58-vuotias nainen Pohjanmaalta kirjoittaa:
Ryhdyimme kartoittamaan striimauksen mahdollisuutta. Hankimme webbi-kameran, sille telineen ja läppärin. Esikoisemme tutki eri tekniikkavaihtoehtoja. Muutama päivä harjoittelimme tietotekniikkaa ja striimausta, jotta muualla asuvat vainajat sukulaiset voisivat osallistua.
Edellä kuvatuissa hautajaisissa vain kymmenen läheisintä osallistui paikan päällä ja perhe näki tarpeelliseksi mahdollistaa muiden läheisten osallistumisen etäyhteyksien kautta.
Lopuksi
Britanniassa ja Pohjoismaissa tekeillä olevat korona-ajan hautajaistutkimukset näyttävät keskittyvän etäosallistumiseen ja näissä pohditaan rituaalien muutosta etäyhteydestä johtuen. Suomalaiset tutkimukseen osallistuneet kuvasivat etämahdollisuuksia melko vähän eikä kukaan nostanut esiin sitä mahdollisuutta, että korona-ajan rajoitukset muuttaisivat hautajaisia pysyvästi. Useampi korosti sitä, että pandemia tuo kuoleman näkyvämmäksi ja hautajaiset tärkeämmäksi kuin tavallisesti.
Mitä sinä jäit miettimään luettuasi edellä kuvattuja hautajaiskokemuksia? Oletko itse osallistunut hautajaisiin korona-aikana tai jättänyt osallistumatta johtuen pandemiasta? Mitä tunteita tämä sinussa herätti? Vielä ehdit osallistua tutkimukseen (auli.vahakangas@helsinki.fi), sillä aineiston kerääminen jatkuu vielä!