Suomen kielen sana ennakkoluulo on varsin negatiivinen. Entä jos käytettäisiinkin sanaa lähtöoletus?
Paul Gorskin artikkeli From Cultural Competence to Equity Literacy käynnisti luennolla vilkkaan keskustelun. Se sai pohtimaan sanojen merkitystä. Ei ole sama, miten käsiteet kääntyvät eri kielistä. Ennakkoluulo-sana herättikin monia ajatuksia.
Uusissa, hieman jännittävissä tilanteissa meillä on ajatuksia siitä, millaisia ihmiset mahdollisesti ovat, miten he käyttäytyvät ja mitä ehkä tulee tapahtumaan. Eri kulttuureihin liitetään ennakkoluuloja, joilla viitataan stereotyppisiin, toisinaan hyvin kapeisiinkin käsityksiin tietyistä ihmisryhmistä. Entä jos käytettäisiinkin sanaa lähtöoletus?
Siis, minulla on eletyn elämäni kautta kertyneen tiedon, taidon ja kokemusten perusteella monia lähtöoletuksia. Uudessa tilanteessa ja tavatessani uuden ihmisen olen kuitenkin valmis tarkastamaan lähtöoletustani. Olisiko reilumpi todeta, että inhimillisenä olentona minulla on monia ennakkokäsityksiä, jotka eivät sinänsä ole oikein tai väärin, hyviä tai pahoja, mutta pulmalliseksi ne muuttuvat silloin, kun en anna uudelle tuttavuudelleni mahdollisuutta määritellä itse itseään vaan päätän hänen olevan ennakkoluuloni kaltainen. Olisiko lähtöoletuksia helpompi muuttaa kuin ennakkoluuloja? Jokaisen vääräksi todetun lähtöoletuksen jälkeen onkin syytä iloita: pystyn muuttamaan ennakkoajatuksiani ja kohtaamaan ihmisen – oppilaan, vanhemman, kollegan – sellaisena kuin hän haluaa minulle olla.
Artikkeli herätti myös vilkasta keskustelua kulttuurisista julhlista, niiden tärkeydestä sekä niissä piilevistä stereotypisoivista vaaroista. Kenellä on oikeus määritellä millainen on “oikea” tietyn kulttuurin juhla? Opiskelijat keskustelivat myös, miten kulttuureja käytetään “tekosyynä” ja kuinka pieni selitysarvo kulttuureilla itse asiassa on erilaisissa tilanteissa.
Millaisia ajatuksia Gorskin artikkeli sinussa herättää?