Miesparien arki

On tärkeää, että miesparien ja sateenkaari-ihmisten elämästä puhutaan suoraan ja aidosti.

Jarkko Pakarinen tutki Pro gradu- tutkielmassaan miesparien arkielämää sen omassa kontekstissa. Miehet, jotka elävät siinä henkilökohtaista elämäänsä, ovat juuri oikeita henkilöitä tuomaan siitä realistista kuvaa.  Haastatellut miesparit edustavat tasapainoista, edistyksellistä, vahvaa, ennakkoluulotonta ja tulevaisuusorientoitunutta ihmisryhmää. He kaikki ovat rohkeita miehiä, joiden avoimuudesta me jokainen voimme ottaa oppia. Omalla esimerkillään he antavat vahvistusta ja toivoa tulevaisuuteen niille ihmisille, joille oman identiteetin löytäminen on vielä kesken. Tutkimus itsessään lisää ihmisten tietoisuutta samaa sukupuolta olevien parien yhteiselämästä.

Arjen tukiverkot

Pakarisen tutkimuksessa korostui se, että kaikki miesparit pitivät merkityksellisinä suhteitaan omaan perheeseen, vanhempiin, sisaruksiin, sukulaisiin, ystäviin ja kavereihin. Sosiaaliset kohtaamiset olivat kaikille miespareille erittäin tärkeitä. Miesparit kokivat oman perheen, sisarukset ja oman suvun elämänsä tärkeimpinä ihmisinä. Kaikki miesparit pitivät edellä mainittuja ihmisiä kumppaneidensa ohella elämänsä ja arkensa tukiverkkona. Yhteydenpito ja tapaamiset läheisiin ihmisiin koettiin tärkeäksi. Vastavuoroinen tekeminen ja auttaminen koettiin olennaiseksi osaksi yhteistä tekemistä läheisten kanssa. Ajatusten vaihto ja yhteydenpito nähtiin yhtenä tärkeimpänä tekijänä elämän ystävyys- ja kaverisuhteissa. Huomionarvoista oli, että ystävyyssuhteiden kohdalla korostuivat heidän laajat sosiaaliset verkkonsa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ystäväpiirin heterogeenisyys korostui, sillä monilla miespareilla oli ystäviä erilaisista yhteisöistä. Oma vähemmistöryhmä koettiin vahvuutena ja sellaisena yksikkönä, missä kukin voi olla täysin oma itsensä.

Oman elämän haaveet

Oma lapsi ja sen hankinta oli ollut kaikkien miesparien ajatuksissa jollain tasolla sekä suhteen alussa että myöhemmin. Miespareille oli tärkeää, että elämää eletään päivä kerrallaan ja tässä hetkessä. Koettiin, että elämä itsessään luo mahdollisuuksia. Haaveiltiin siitä, että pystytään ja jaksetaan elää yhteistä elämää mahdollisimman pitkään ja yhteiselämän haluttiin jatkuvan vanhuuteen saakka. Haaveiltiin ajoissa eläkkeelle jäämisestä ja siitä, että elämä olisi rikasta ja antoisaa sisällöllisesti myös tulevaisuudessa. Kaikilla miespareilla korostui se, että työn hallitsevuus vähenisi arkielämässä ja yhteinen aika lisääntyisi. Konkreettisimmillaan haaveiltiin tulevista häistä ja häämatkasta, matkustamisesta, asumisesta ulkomailla, talon rakentamisesta ja lottovoitosta.

On ensiarvoisen tärkeää, että kaikessa opettajakoulutuksessa otetaan huomioon sukupuolen moninaisuuteen liittyvät teemat vielä nykyistä voimakkaammin.

Tähän teemaan liittyvät opinnot tulisi olla kaikille opettajaopiskelijoille pakollisia opintoja, jotta tietoisuus ja hyväksyntä lisääntyisivät. On hyvä muistaa, että sinä opettajana saatat olla se ainoa henkilö nuorelle ihmiselle, joka hyväksyy hänet täysin omana itsenään. Annetaan kaikkien oppilaiden olla vahvasti oma itsensä ja kannustetaan heitä siinä. Näin tulemme elämään tulevaisuudessa avarakatseisemmassa, hyväksyvämmässä ja ennakkoluulottomassa yhteiskunnassa.

Tällä viikolla vietetään Suomen suurinta ihmisoikeustapahtumaa. Helsingin yliopisto osallistuu ensimmäistä kertaa virallisesti lauantaina 29.6.2019 järjestettävään Pride-kulkueeseen.

HEED-hanke toivottaa kaikille hyvää Pride -viikkoa!

 

Lue lisää:

Hagman, S. (2016). Seitsemän kummaa veljestä: Kertomuksia suomalaisen homoseksuaalisuuden historiasta. Helsinki: Gaudeamus.

Lehto, J.E. & Kovero, C. (2010). Homoseksuaalisuus: Tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana. Helsinki: Lilith.

 

Teksti: Jarkko Pakarinen

Kuvat: www.pixabay.com

 

 

Published by

Deleted User

Special user account.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *