Uutuus Moodlessa: Suoritusmittari

Moodle päivitettiin vuoden vaihteessa ja tarjolle tuli uusi työkalu “suoritusmittari“.

Opiskelija voi seurata suoritusmittarilla omien kurssisuorituksen etenemistä visuaalisesti. Opiskelija näkee jo tekemänsä aktiviteetit ja lukemansa aineistot. Värikoodisto kertoo opiskelijalle nopeasti yhdellä silmäyksellä kurssin pakollisten tehtävien tilanteen ja mitä vielä on suorittamatta. Värit auttavat myös konkretisoimaan mistä määräajoista opiskelija on ehkä myöhästynyt.

Opettaja valitsee suoritusmittariin ne aktiviteetit ja aineistot, joiden suorittamista mittarilla seurataan ja määrittelee mihin ajankohtaan mennessä ne tulisi olla valmiina (esimerkiksi tehtävä palautettuna) tai käsiteltyinä (esimerkiksi video katsottuna). Opettaja näkee yhteenvetosivulla kaikkien kurssilaisten suoritustilanteen näppärästi.

Katso video suoritusmittarista (englanniksi):

 

Toinen jo käytössä ollut tapa seurata opiskelijoiden edistumistä on “suoritusten seuranta“. Se mahdollistaa automaattiset suoritusmerkinnät opettajan asettamien suoritusehtojen mukaan mutta myös opiskelijoiden omat merkinnät. Tätäkin toimintoa hyödyntämällä opettaja näkee raportista koko kurssin suoritustilanteen yhdellä silmäyksellä.

Näiden työkalujen avulla opettaja saa tietoa, mitkä kohdat ovat opiskelijoille hankalia kursseilla. Jos esimerkiksi keskeyttämisiä tapahtuu enemmän tietyn tehtävän kohdalla, kannattaa selvittää mikä tehtävässä on hankalaa opiskelijoille ja tarvittaessa kirjoittaa tehtävänantoa selkeämmäksi tai muilla tukitoimilla estää keskeyttämisiä vaativissa kohdissa kursseja.

Näin otat toiminnot käyttöön::

 

Tule kehittämään kurssiasi: Verkko opetuksen tueksi 3 op

Blended-learning-methodolog_wikimediaVerkko opetuksen tueksi 3 op -kurssilla perehdytään verkkokurssien ja sulautuvan opetuksen (monimuotokurssien) suunnitteluun ja toteutukseen. Kurssin aikana opettaja tekee opetussuunnitelman – pedagogisen käsikirjoituksen – omalle kurssillensa sekä testaa suunnitelman toimivuuden.

Tutustumme osallistujien tarpeiden mukaan erilaisiin HY:n tukemiin verkko-opetuksen palveluihin, älytaulun ja mobiililaitteiden opetuskäyttöön.

Kurssilla hyödynnetään opetusteknologiaa, joten osallistujat saavat omakohtaisia kokemuksia verkkovälineiden opetuskäytöstä.

Kurssille voi osallistua myös oman oppiainetiimin kanssa, jolloin on mahdollista kehittää esim. oppiaineen perusopintokokonaisuutta yhdessä.

Koulutus sisältää kolme lähitapaamisia (4 h), aikataulutettua verkkotyöskentelyä ja parityöskentelyä. Jos tapaamisten ajankohdat eivät sovi sinulle, voit osallistua myös etänä/korvaavilla tehtävillä. Aikataulu:

  • Viikko 14 verkkokeskustelu ja ennakkotehtävä Moodlessa
  • Pe 15.4. klo 12.15-15.45: 1. tapaaminen
  • Viikot 16-18 itsenäistä ja parityöskentelyä, mahdollisuus henkilökohtaiseen ohjaukseen
  • Ma 9.5. klo 12.15-15.45: 2. tapaaminen
  • Viikot 20-21 itsenäistä ja parityöskentelyä, mahdollisuus henkilökohtaiseen ohjaukseen
  • Ke 1.6.2016 klo 12.15-15.45: 3 tapaaminen

Ilmoittautuminen kurssille päättyy ma 14.3. Ilmoitttautuminen ja tarkemmat tiedot Henkassa.

 

Kuva: Wikimedia

Opiskelijatulostus maksulliseksi – näin keräät esseet ym. sähköisesti

Kaikki opiskelijatulostus muuttuu maksulliseksi 1.1.2016. Ks. Tiedote Flammassa.

Opettajat voivat kerätä esseet ja muut oppimistehtävät opiskelijoilta hyödyntäen esimerkiksi sähköpostiansa tai Moodlea. Mutta kumpi parempi?

Miksi Moodle on kätevämpi kuin sähköposti?

Jos Moodlen käyttö ei ole vielä sinulle tuttua, ole yhteydessä oman tiedekuntasi verkko-opetuksen tukeen. Tarjolla on myös Moodle-koulutusta esim.

12.01.2016 Moodlen perusteet opettajille
15.01.2016 Moodlen jatkokurssi: Tule tekemään omaa kurssiasi
01.02.2016 Moodlen jatkokurssi: Tule tekemään omaa kurssiasi

Kurssien tarkemmat kuvaukset ja ilmoittautuminen henkilöstökoulutuskalenteri Henkassa.

Tukea oppimisympäristöjen digitalisoimiseen – tilaa koulutusta!

morguefile_confusedHumanistisen tiedekunnan oma verkko-opetuksen tuki järjestää maksutta tilauskoulutuksia Helsingin yliopiston tukemissa verkko-opetuspalveluissa tiedekuntansa väelle. Koulutukset suunnitellaan osallistujien tarpeiden ja lähtötason mukaan. Jos nopeasti etenevät koulutukset eivät ole sinua varten, tilaa hitaimpien ehdoilla etenevä koulutus.

Esimerkiksi:

 

Verkkoa opetuksen tueksi

Kaipaatko Moodle-tukea? Tai uusia ideoita Moodlen käyttöön?
Moodle-verkko-oppimisympäristö on valintasi, kun haluat kurssillesi monipuolisen ja vuorovaikutteisen verkkotyöskentelyalueen. Moodle toimii niin lähiopetuksen tukena kuin etäopiskelussakin. Moodlen tarjoamilla työkaluilla voit luoda kurssialueen, jossa mm.

  • jaat aineistoja
  • annat ohjeistuksia ja palautetta
  • ohjaat ja seuraat opiskelijoittesi oppimisprosessia
  • järjestät aktivoivia verkkokeskusteluja ja ryhmätöitä
  • keräät oppimistehtäviä.

 

Joustavuutta tenttiakvaariolla – unohda paperin pyöritys

Tenttiakvaario on tila, jossa opiskelija käy tenttimässä haluamanaan ajankohtana tentin. Tilassa on tietokone, jolla tentti tehdään ja tallentava tenttivalvonta. Opettaja tekee tenttiakvaarioon vaihtoehtoisten kysymysten muodostaman tenttikysymyspankin, josta järjestelmä arpoo tenttiin ilmoittautuneelle opiskelijalle kysymykset. Tenttiakvaario säästää opetustilakustannuksissa ja helpottaa tenttijärjestelyjä. Lisää tenttiakvaariosta.

 

Mitä opiskelijan päässä pyörii luennolla?

Presemo ja Filnga sopivat opiskelijoiden aktivointiin opetuksessa kysymyksin tai keskusteluin. Presemossa on myös monivalinta- ja äänestystoiminnot.

 

Luentoja etänä?

Oletko suunnittelemassa opetusta tai seminaaria ja pohdit voisiko sen saada verkkoon? Miten teen tallenteen ja/tai välitän opetuksen verkon kautta reaaliajassa? Miten toteutan vuorovaikutuksen?

 

Videoita opetukseen?

Miksi videoita? Mistä aiheesta? Tekisinkö itse – vai vaikkapa opiskelija? Mitä välineitä yliopisto tarjoaa? Millainen on hyvä opetusvideo?

 

Yammer opetuksessa?

Yammer on vihdoin kaikkien HY:läisten käytössä, myös opiskelijoiden. Yammer on organisaation oma sisäinen ”Facebook”: sosiaalinen verkko, jonka kautta voit olla yhteydessä muihin käyttäjiin, jakaa tietoja ryhmien välillä ja organisoida projekteja.

 

Ota yhteyttä!

 

Kuuntelutaitoja opettajille

ANTIQUE PHONE_Morguefile

Kuva: Morguefile.com

Peruskoulun opettajille ja Helsingin yliopistossa opettajaksi opiskeleville on tarjolla kurssi Opettajan kuuntelutaidot – kuinka kuuntelen itseäni, oppilasta ja ryhmiä 2 op.

Lähipetuspäivät ovat to 14.1., 21.1. ja 10.3. klo 10.15–15.00. Paikkana Helsingin yliopisto, keskustakampus. Tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Ilmoittautuminen e-lomakkeella. Merkitse kohtaan “missä opetat” vastaukseksi muu, jos vielä opiskelet.

Lisätiedot: Riikka.Jarvela(a)helsinki.fi. Koulutuksen järjestää AinO-keskus.

Seminaarin ja luentojen striimaus ja tallennus verkkoon

Oletko suunnittelemassa opetusta, seminaaria tai konferenssia ja pohdit voisiko sen saada verkkoon?

Jos kyllä, toimi näin:

Varaa aikaa suunnitteluun

 

  1. Päätä:
    1. välitetäänkö luento/esitys reaaliajassa verkkoon ja/vai
    2. tallennetaanko luento/esitys katsottavaksi myöhemmin.
  2. Kartoita, mitä välineitä on tarjolla (ks. ao.). Valitse sopivin väline/palvelu. Pyydä tarvittaessa tukea jo tässä vaiheessa!
  3. Jos luennoijia on muitakin kuin sinä itse, sovi muiden esiintyjien kanssa luennon välittämisestä ja/tai tallennuksesta. Ks. sopimusmalleja. Suositus on, että asioista sovitaan kirjallisesti:
    1. Luennon välittäminen/tallentaminen on esiintyjän tiedossa ja sopii hänelle.
    2. Kuinka kauan tallenteet ovat käytössä.
    3. Missä (ja kenelle) tallenteet jaetaan esim. avoin verkko, Unitube, Moodle.
    4. Mahdollinen lisäkorvaus luennoijille: joskus luennoijat haluavat tallenteen käytöstä lisäkorvauksen.
  4. Jos tilaisuudessa on etäosallistumismahdollisuus, tiedota yleisöä (esim. opiskelijoita) etäosallistumismahdollisuudesta. Toimita heille ohjeet ja kehota testaamaan omat laitteet ennen etäosallistumista. Jos tilaisuudesta tehdään tallenne, kerro mistä tallenne löytyy.
  5. Jos tilaisuudesta on tallenne, voit ladata videon Unitubeen. Tiedoston maksimikoko 2 GB. Yleisimmät videotiedostot kuten mov, avi, mpeg, mp4 ja mp3 ovat tuettuja. Videon voi julkaista joko kaikille HY:läisille tai tietyn Moodle-kurssin osallistujille. Voit myös käyttää muita videoiden latauspalveluja kuten Vimeota tai Youtube’a. Jaa video esimerkiksi linkkinä.

Valitse tilanteeseenne sopivin vaihtoehto

 

Välittäminen reaaliajassa JA tallennus

a) Adobe Connect (AC) -verkkokokousympäristö. AC mahdollistaa myös etäosallistujen osallistumisen mm. chatillä. Huom. Isommissa seminaareissa ja konferensseissa tämä vaatii paikan päälle AC-organisaattorin, joka mm. lataa luennoitsijoiden esitykset AC:hen, testaa yhteydet etukäteen.

b) Helsingin yliopisto on ottanut vastikään käyttöön Skype for Busineksen (SfB), joka on hyvin samankaltainen kuin Skype. Toistaiseksi tätä ei ole juurikaan käytetty opetuksessa mutta periaatteessa siinä on samat ominaisuudet kuin Adobe Connectissa.

c) Helsingin yliopiston Viikin ja Kumpulan kampuksilla sekä Siltavuorenpenkereellä on sali, joissa on valmiina tekniikka luentojen tallentamiseen ja välittämiseen verkossa. Tekniikka ei kuitenkaan mahdollista etäosallistujien osallistumista esim. chatilla.

d) Videoneuvottelu mahdollistaa opetuksen välittämisen ja vuorovaikutuksen toiseen videoneuvottelupisteeseen. Neuvottelua voi myös seurata verkossa ja sen voi tallentaa. Ks. Helsingin yliopiston videoneuvottelutilat.

 

Pelkkä tallennus:

e) Helsingin yliopiston Metsätalon salit 1 ja 2. (suunnitteilla syksyksi 2016 myös reaaliaikainen välitys)

f) Tee tallenne omalla/laitoksen videokameralla tms.

Täyden palvelun paketti:

g) Helpoin ja kallein vaihtoehto on hälyttää apuun Unigrafia. Unigrafia tarjoaa Helsingin yliopiston tietotekniikkapalveluita täydentäviä digitaalisen median palveluita kuten verkkovideoinnit ja videotuotanto, verkkosivustot, digitointi ja e-julkaisut.

 

Jos kiinnostuit vaihtoehdoista a-e, ole yhteydessä verkko-opetuksen tukeen jo suunnitteluvaiheessa.

WP_20151026_001

Pedakahvila 30.11. Tenttiakvaario (peruttu)

Kuva: Morguefile.com

Kuva: Morguefile.com

Millaisia joustavia tenttimismahdollisuuksia Helsingin yliopistolla on? Mikä on tenttiakvaario? Entä tentti Moodlessa? Millainen on mielekäs tenttikysymys – tai tenttikysymyspatteristo?

Ma 30.11. klo 14.15-15.45 pedakahvilassa Metsätalossa kuulet mitä sähköisen tenttimisen välineitä HY:ssä on käytössä sekä opettajien kokemuksia tenttiakvaarion käytöstä. Pohdimme, millaisia ovat mielekkäät tenttikysymykset ja mm. miten luodaan toimiva kysymyspatteristo tenttiakvaarioon.

Vaikka et haluaisi vielä tarjota tenttiäsi sähköisesti, olet tervetullut tenttikysymyksiäsi kehittämään!

Alustajina pedagoginen yliopistonlehtori Anni Rytkönen (matemaattis-luonnontieteellinen tdk.) ja opettajat Ismo Pohjantammi (valtiotieteellinen tdk.) ja Riikka Järvelä (hum. tdk.).

Lisätiedot ja ilmoittautuminen koulutuskalenteri Henkassa (huom. toimii tällä hetkellä vain Internet Explorer -selaimella).

Tietoisku pe 9.10.: Mikä on Yammer? Yammer opetuksessa?

CaptureYammer on vihdoin kaikkien HY:läisten käytössä, myös opiskelijoiden.

Yammer on organisaation oma sisäinen “Facebook”: sosiaalinen verkko, jonka kautta voit olla yhteydessä muihin käyttäjiin, jakaa tietoja ryhmien välillä ja organisoida projekteja.

Entä voiko Yammeria käyttää opetuksessa?

Osallistu 9.10. klo 13:00–14:00 tietoiskuun ja pääset tutustumaan Helsingin yliopiston Yammeriin.

Huom. Päästäksesi käyttämään yliopiston Yammeria sinun on ensin otettava käyttöön Office365 sähköposteineen, ks. HelpDeskin ohjeet.

Kouluttajana on humanistisen tiedekunnan verkko-opetuksen suunnittelija Margit Koivumaa. Ilmoittaudu koulutuskalenteri Henkassa. Hae tapahtumaa järjestävän organisaation “Humanistisen tiedekunnan oppimisen ja opetuksen tutkimus ja tuki” mukaan. Huom. Henkka toimii tällä hetkellä InternetExplorer-selaimella.

Sähköinen gradunpalautus tulee – onko opiskelijasi valmis?

Humanistinen tiedekunta ottaa tänä lukuvuonna käyttöön e-Thesis-järjestelmän avuksi digitaaliseen opinnäytteiden käsittelyyn: opiskelija palauttaa järjestelmään työnsä, tarkastajat arvioivat, Urkund tekee plagiaatintunnistuksen, laitosneuvosto hyväksyy työn ja lopulta gradu julkaistaan kirjaston verkkotietokannoissa.

Onko opiskelijallesi Urkund jo tuttu? Vai onko gradu hänen ensimmäinen työnsä, joka laitetaan plagiaatintunnistusjärjestelmään?

Jotta Urkundista ei tulisi pelote gradun jättämiselle, täytyy opiskelijalla olla jo kokemusta järjestelmästä. Parhaillaan opettaja ohjaa Urkund-raporttien avulla opiskelijoita tieteellisessä kirjoittamisessa opiskelijan ensimmäisistä laajemmista esseistä alkaen. Järjestelmä on opettajan apuväline oikean lähdeviitetekniikan opettamisessa.

Opiskelija voi palauttaa esim. esseensä tai kandin työnsä opettajan Urkundiin Moodlen tehtävä-aktiviteetin kautta, sähköpostilla opettajan Urkund-osoitteeseen tai Urkundin käyttöliittymässä.

Urkund tarkastaa tekstin alkuperäisyyden vertailemalla sitä internet-sivuihin, julkaisutietokantoihin ja Urkundissa oleviin dokumentteihin. Tämän jälkeen järjestelmä tuottaa raportin, jonka avulla opettaja voi analysoida tekstin alkuperää – vaikkapa yhdessä opiskelijan kanssa.

Älä kopsaa –sivustolta löydät lisätietoa Urkundista ja digitaalisesta graduprosessista.

Jos kaipaat kertausta Urkundin analyysiraportin tulkitsemisessa, katso video (kesto 7:08). Siinä esitellään tiivistetysti, miltä plagiaatintunnistusjärjestelmä Urkundin tuottama analyysiraportti näyttää ja miten sitä tulkitaan.

 

Jos oppiaineesi/laitoksesi tarvitsee koulutusta Urkundista, otattehan yhteyttä verkko-opetuksen tukeen.