Skypepalaverointia

Pidimme ryhmämme kanssa tänään skypepalaverin, jossa kävimme läpi tähän asti keräämäämme aineistoa ja ryhmämme työnjakoa. Päätimme vielä rajata ja tarkentaa projektimme aihetta niin, että keskitymme nyt vain pohjavesiin kohdistuviin riskeihin ja jätämme muun radanvarren ympäristön ongelmat pienemmälle painoarvolle.

                  Ajatuksena meillä on nyt lähteä pohtimaan, mitkä kemikaalit ovat pohjavesille kaikkein haitallisimpia ja miten niiden kulkeutumista pohjavesiin radanvarrelta voitaisiin ennaltaehkäistä. Selvitämme, mitä kemikaaleja ja kuinka suuria määriä Lahden läpi rautateitä pitkin kuljetetaan, ja minkälaisiin toimenpiteisiin mahdollisen onnettomuuden sattuessa tulisi ryhtyä.

                  Jaoimme jokaiselle ryhmäläiselle oman osa-alueen, jota kukin lähtee tutkimaan. Pyrimme myös tapaamaan ensi viikolla kasvotusten Olli-Pekka Penttistä, jolta toivon mukaan saamme vielä lisätietoa kemikaalien vaikutuksista ja niiden aiheuttamista riskeistä Lahden alueen arvokkaisiin pohjavesiin. Projektimme etenee hyvää vauhtia ja varsinkin tämän päivän skypepalaverin jälkeen tunnemme olevamme paljon paremmin kartalla omasta aiheestamme ja siitä mitä oikeasti alamme tutkia.

 

Iloisin terveisin, Lassi, Johannes, Roope ja Emilia 🙂

Tietoa kirjoittajasta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *