HS 15.3.2019
Yhä useammin kasvatustieteen avautuvia professuureja suunnataan vaivihkaa niin, että yhteiskunnalliset ja filosofiset näkökulmat saavat väistyä psykologisen painotuksen tieltä.
Pitääkö olla huolissaan, kun nuoret villiintyvät koululakkoilemaan ilmastonmuutoksen vuoksi?
Ehkä on syytä. Mutta ei sen vuoksi, mitä nuoret tekevät. Enemmän pitää olla huolissaan meistä varttuneemmista, jos jatkamme samaa rataa kuin ennenkin.
Nuorten ympäristöahdistus ei ole taudin syy vaan oire. Syy on kestämätön elämäntapamme. Kulutamme luonnonvaroja kaksi kertaa enemmän kuin planeettamme kestää.
Toivoa kuitenkin on. Optimismiin on aihetta vain, jos ensin tunnustetaan tosiasiat. Sen jälkeen on mahdollista muuttaa suuntaa.
Yksi muutoksen avaimista on koulutus. Kouluille ja opettajille pitää antaa välineitä ekologisen sivistyksen edistämiseen.
Opettajankoulutus on tässä ottanut jopa takapakkia. Yhä vähemmälle huomiolle jää, että koulutus tapahtuu aina tietyissä historiallisissa ja ideologisissa kehyksissä. Sen ei ole mahdollista olla neutraalia asioiden oppimista tai osaamisen kehittämistä, koska se on perin juurin poliittista ja yhteiskunnallista toimintaa.
Yksilöpsykologisen näkökulman vahvistuessa piiloon jää yhteiskunnallisia rakenteita, vallan mekanismeja ja itsestään selvinä pidettyjä uskomusjärjestelmiä. Yksi aikamme vaarallisimmista ideologioista on sokea luottamus teknologiseen ja taloudelliseen kasvuun.
Opettajankoulutuksen irtoaminen yhteiskunnallisista yhteyksistään – dekontekstualisoituminen – on ollut havaittavissa opettajankoulutuksen opetussuunnitelmissa. Mutta vielä enemmän tapahtuu pinnan alla.
Piilo-opetussuunnitelma ilmenee muun muassa professuurien tehtävänalan muuttumisena. Yhä useammin kasvatustieteen avautuvia professuureja suunnataan vaivihkaa niin, että yhteiskunnalliset ja filosofiset näkökulmat saavat väistyä psykologisen painotuksen tieltä. Psykologia näyttää nykyisillä tieteen mittareilla myös tuottavammalta kuin laajoja kokonaisuuksia kehittelevät sosiologia ja filosofia.
Ekokriisiin vastaaminen edellyttää, että opettajankoulutuksesta tehdään yhteiskunnallisen, filosofisen ja ekologisen kasvatusajattelun foorumi, jossa pyritään tunnistamaan kasvatuksen historiallisia ja ideologisia ehtoja.
Opettajankoulutus voisi ottaa mallia koululakkoilevista nuorista. Ekologinen sivistyneisyys punnitaan tekojen, ei sanojen kautta.
Hannu L. T. Heikkinen
Jyväskylän yliopisto
Katariina Holma
Oulun yliopisto
Risto Rinne
Turun yliopisto
Hannu Simola, emeritus
Helsingin yliopisto
Veli-Matti Värri
Tampereen yliopisto
kasvatustieteen professoreita