“Menossa on blogirenessassi.”

Suunnilleen näin sanoi digitaalisen median asiantuntija Antti Leino Tiedottajakoulutuksen marraskuisella lähijaksolla. Minun puolimaallikkokorvissani tämä kuulosti mukavalle.

Blogikirjoittamisen uudessa nosteessa blogien tavoitteisiin ja sisältöihin kiinnitetään enemmän huomiota. Ei riitä, että on blogi – siinä pitää olla sisältöä ja sen pitää kuvata kirjoittajan tai kirjoittajaryhmän asiantuntijuutta tai persoonaa.

Jos organisaation blogia kuvattaisiin työpaikkailmoituksen tavoin, muotoilu voisi olla:

“annat  mahdollisimman edustavan, tyylikkään, ajan tasalla tai vähän edellä olevan mutta samalla rennon letkeän, pohdiskelevan kuvan yhteisöstä. Viihdytät ja annat lisäarvoa lukijoillesi. Kaihdat tylsyyttä ja täytät kieliopilliset vaatimukset.”

Ilmoituksen laatija ja lukijat tietävät, ettei kaikkia ehtoja pystytä täyttämään.

Bloggaamisessa suosittu keskeneräisten ajatusten avaaminen ja vapaamuotoinen pohdiskelu ei ole kovin tuttua ainakaan julkishallinnolle, todettiin Sosiaalisen median seminaarisarjan tilaisuudessa 30.11. Valtiovarainministeriön finanssineuvos Katju Holkerin puheenvuoron aikana käytiin mainiota keskustelua ryhmäbloggaamisen haasteista. Se ei ole vain sukupolvikysymys vaan myös laajemmin johtamis- ja organisaatiokulttuurikysymys.

Bloggaamisessa, kuten muuallakin sosiaalisessa mediassa, kyse on urautuneen yksintekemisen kulttuurin murtamisesta ja uusien viestintätapojen opettelussa. Avainsanalistan kärjessä on avoimuus.

Seminaarissa blogikirjoittamisen hyvinä vauhdittajina pidettiin myös järjestelmällisyyttä, ennakkosuunnittelua, johdon kannustusta ja koulutusta. Blogikirjoituksen pitäisi kannustaa vuorovaikutukseen eikä olla (puolitieteellinen) monologi. – Haasteellista suurimmalle osalle työelämän sukupolvista, joita on opetettu tuhertamaan tietonsa ja ajatuksensa ruutupaperille vain opettajan luettavaksi.