4. Huonompia ja parempia aikoja 1970-luvulla

Tutkimussopimuksen nelisopimuskauden päätyttyä sopimusta ei saatu uusittua, joten hyvin aikataulussa edennyt työ supistui merkittävästi. Vuodet 1972–1975 olivat vaikeita, sillä rahoitus oli epävarmaa ja pätkittäistä. Tuolloin varojen saaminen oli silloisen humanistisen toimikunnan myöntämän apurahan varassa. Tämän jälkeen 1975 rahoitus siirtyi hetkeksi Nykysuomen laitokselle.

Vuonna 1976 perustettiin opetusministeriön alaisuuteen Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, jonka yhdeksi kiireiseksi tehtäväksi liitettiin Muoto-opin arkiston rahoittaminen. Kotus solmi Helsingin yliopiston kanssa vuonna 1977 viisivuotissopimuksen, jossa Kotus sitoutui hoitamaan rahoituksen ja yliopisto tilat sekä työntekijät. Koska yliopisto oli koko ajan vastannut arkiston tiloista ja keruun pyörittämisestä, oli kyseessä vakiintuneen käytännön vahvistaminen kunnon rahoituksen turvin. Arkisto olikin jo kasvanut olennaiseksi osaksi suomen kielen laitosta. Rahoitusta keruuta varten myönnettiin 50 pitäjälle, joista 30:sta oli jo keskeneräinen kokoelma. Valmiita kokoelmia oli tuolloin 70.

Vuoden 1977 viisivuotissopimus

Kotuksen rahoituksen myötä kenttätutkijoidenkin palkkaus muuttui selkeämmäksi, kun aiemmasta mutkikkaasta matka- ja päivärahajärjestelmästä siirryttiin  apurahajärjestelmään. Uudistus tosin tarkoitti myös usein epävarmempia ja lyhyempiä pestejä sekä kokemuslisien kehnonnusta. Sittemmin palkkausta saatiin parannettua siten, että kokemus ja rutiini tuntuivat 1980-luvulle tultaessa myös tienesteissä.

1970-luvun loppu oli kullanarvoista aikaa arkiston kerryttämisen kannalta, sillä vielä tuolloin oli tarjolla paljon kielenoppaita. Myös kerääjiä oli myöhempään verrattuna runsaasti, vaikka kaikille halukkaille kerääjäehdokkaille ei ollutkaan myöntää apurahaa. Pudotus tutkimussopimuksen turvaamiin alkuvuosiin oli joka tapauksessa selkeä: siinä missä tutkimussopimuskaudella pitäjänkokoelmia valmistui vuosittain toistakymmentä, vuosina 1972–1976 aineistoa kertyi keskimäärin kuuden kokoelman verran vuodessa. Seuraavana kymmenenä vuonna 1976–1986 arkisto karttui vielä hieman hitaammin, suunnilleen viiden pitäjänkokoelman vuosivauhtia. Yksi pitäjänkokoelma käsittää 2 000–3 000 lippua, ja sellaisen kokoaminen on vaatinut tavallisesti 4-6 kuukautta keräämistä.

Pääasiallisen rahoituksen lisäksi merkittäviä rahoittajatahoja olivat kunnat ja pitäjänseurat sekä muut yhteisöt. Esimerkiksi Karjalaisen Kulttuurin edistämissäätiön rahoituksen turvin kerättiin monen karjalaispitäjän kokoelmat.

(Juusela 1987: 290–297, 305–306; Juusela 1997: 12–13.)

Keruuassistenttina toiminut Kerttu Mulari sekä Muoto-opin arkiston assistentit Kaisu Juusela ja Raija Lehtinen murrekokoelmien äärellä vuonna 1975. Kuva: Pentti Sammallahti.

 

→     5. Arkiston kotipesä