Aistit tutkijan työvälineenä

Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professori Martti Pärssisen ja yliopistonlehtori Harri Kettusen esitystä tiistaina 27.11. saapui kuuntelemaan saapui ennätysmäärä yleisöä.  Esityksen aiheena olivat kenttätyön tunnelmat, aistit ja elämykset Keski- ja Etelä-Amerikassa.

Pärssinen aloitti esityksen kertomalla kokemuksistaan Andeilla ja Amazoniassa. Nuori historioitsija ja arkeologi saapui perheineen Boliviaan inkojen ja heidän edeltäjiensä kulttuurien inspiroimana. Kaivaukset Äiti Maan sydämeen vaativat monenlaisia uhrauksia, ja professorimme meinasi päätyä uhratuksi itsekin. Tutkija joutui toimimaan myös lääkärinä. ”Syrjäisellä tiellä vastaan tuli esimerkiksi hätäinen isä, joka rukoili pelastamaan tyttärensä hengen, kun tätä oli purrut myrkyllinen hämähäkki”, Pärssinen kertoo ja kuvailee helpotustaan, kun hänen antamansa antibiootit auttoivat. Kenttätutkija tarvitsee siis myös  vaistoja ja muita taitoja, joista Pärssinen mainitsee erityisesti tilannetajun.

Mayatutkija Kettunen jatkoi kertomalla työpäivistään ja arkeologisista kaivauksistaan Keski-Amerikan viidakoissa, joissa hän on työskennellyt 90-luvulta lähtien. Myrkylliset oliot ovat värittäneet Kettusenkin arkea: “Aamut alkavat aina kenkien tarkastuksella: onko niihin yön aikana kömpinyt hämähäkki?” Kettunen esittelee myös kuvaa ihmemuurahaisesta, jonka leuasta voi vääntää erinomaisen tikin – taikatemppu joka on useimmille tuttu Mel Gibsonin mayaleffasta. Kettusen kuvat hyönteisten puremien jäljistä aiheuttavat yleisössä puistatuksia – näin viidakko usein painaa puumerkkinsä tutkijan ihoon ikuisiksi ajoiksi.

Jos Helsingissä tutkija jämähtää autoineen kehä kolmoselle, viidakoissa aamuruuhkat muodostuvat jokien varsille, jotka Kettunen nimeää pääasiallisiksi kulkureiteikseen.  Kettunen on erikoistunut tekemään tutkimusta luolissa, jotka ovat paitsi pilkkopimeitä, myös äänieristettyjä. ”Tarvitaan lamppu, varalamppu, ja varalampun varalamppu sekä ehdottomasti kypärä, sillä luolissa lyö helposti päänsä teräviin kulmiin”, Kettunen luettelee tutkijan tärkeitä tarvikkeita. Luolatutkijan kunnon aamuherätyksen takaa usein väistämätön pulahdus kylmään veteen. Kettunen kumoaa vallitsevan käsityksen siitä, että viidakot ovat aina suloisen lämpöisiä.

Kapeista luolista takaisin päivänvaloon selvinnyt tutkija ei suinkaan ehdi hengähtää, vaan edessä on huomattavan vaikean palapelin kokoamistehtävä: luolista löytyvä keramiikka on poikkeuksetta rikkinäistä, sillä mayat rikkoivat uhriastioitaan, minkä lisäksi palasia oli tapana viedä luolista pois. Palasia on usein satoja ellei tuhansia. Hämähäkkiapinat ja muut viidakon alkuperäisasukkaat varmistavat myös, etteivät tutkijat nukahda liian aikaisin, olivatpa nämä uupuneita tai eivät. ”Kun hämärä laskeutuu viidakkoon, siellä alkaa käsittämätön meteli”, Kettunen kertoo. Valaistu leiri on kohde, johon puissa roikkuvat hämähäkkiapinat heittelevät mielellään ”kaikkea mitä käteen sattuu” – kypärä on siis tarpeen teltassakin.

Aistit auttavat yhteistyössä

Haasteista huolimatta sekä Pärssisen että Kettusen esityksistä välittyy vilpitön kiinnostus kenttätyöhön ja kaipuu Keski- ja Etelä-Amerikkaan jatkamaan tutkimuksia. Molemmat tutkijat ovat myös tehneet onnistuneesti yhteistyötä nykypäivän alkuperäiskansojen kanssa ja antavat kunnian monien muinaisten kohteiden löytymisestä heille.

Lisäksi Pärssisen että Kettusen esityksistä ilmeni keskeisesti se tosiasia, että toisten tutkijoiden työhön on syytä suhtautua vakavasti. Kun brasilialainen tutkija Alceu Ranzi havaitsi Amazonian sademetsän pohjassa geometrisiä kuvioita, hän ilmoitti kenttätyölöydöksistään välittömästi huippututkijoille – Ranzin hypoteesit kuvioiden tekijöistä kaikuivat kuitenkin ensin kuuroille korville. Ranzi ja Pärssinen kohtasivat, kun Pärssisen inkatutkimukset ajoivat häntä lähemmäs Amazoniaa. Yhteistyö poiki ymmärryksen siitä, että Amazonian sademetsässä on ennen espanjalaisvalloitusta elänyt suuria sivilisaatioita, joiden maailmankuvaa ja yhteiskuntien rakennetta Pärssisen ja Ranzin suomalais-brasilialainen tutkimusryhmä parhaillaan selvittää.  Geoglyfilöydöt ovat mullistaneet vallinneet käsitykset sademetsän menneisyydestä. Tutkimushanke on oivallinen esimerkki onnistuneesta kansainvälisestä tutkimusprojektista, jossa eri maalaiset ja eritaustaiset tutkijat kuuntelevat ja kunnioittavat toisiaan.

Niin ikään Kettunen päätti esityksensä kertomalla kansainvälisestä mayakonferenssista, joka järjestetään laitoksellamme 9.-15. joulukuuta. Huippututkijat ja opiskelijat eri maista kokoontuvat Helsingin yliopistoon keskustelemaan siitä, miten tiedämme mayoista ja kultttuureista sen minkä uskomme tietävämme. Mayatutkimuksen lähtökohtana on pyrkimys yhdistellä luovasti erilaisia näkökulmia kulttuurien – niin nykyisten kuin menneiden – ymmärtämiseksi ja kokonaisvaltaisen kuvan synnyttämiseksi. Yhteistyön keskeisimpänä edellytyksenä on siis kyky kuunnella ja katsoa muita sekä asettua heidän asemaansa. Lämpimästi  tervetuloa kuulemaan lisää maailmankuulujen tutkijoiden kenttätyökokemuksia sekä pohtimaan uusia yhteistyön mahdollisuuksia mayakonferenssiin!

About Deleted User

Special user account.
This entry was posted in Aiheeton. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *