Onderwijsparade eli oppimisseikkailu Utrechtin tapaan oli varsin vaikuttava kokemus. Lounaat ja kahvit tarjottiin samassa tilassa, missä yliopiston väitöstilaisuudet järjestetään. Muistan tilaisuuden olleen yksi kuumottavimmista, mitä ikinä on eteeni tullut. Olisi tuskin saanut sanaakaan suustani, jos kaikki nuo muinaiset opettajat olisivat tuijottaneet minua! Kahdessa niistä oli kuvattuna nainen, ja aulaan oli koottu kaikkien naisprofessorien kuvat juhlistamaan ensimmäisen naispuolisen professorin virkaanastujaisia.
Ihmettelin hieman tapahtuman nimeä, mutta asia selvisi pian. Englantilainen professori Sally Brown avasi luentonsa heittämällä viitan päältään ja esittämällä vauhdikkaan tangon asiaankuuluvasti tiukkaan punamustaan hameeseen pukeutuneena. Lounaan jälkeistä apatiaa potenut yleisö heräsi välittömästi ja luento jatkui yhtä mukaansatempaavana. Toivon, että minulla joskus tulee olemaan yhtä paljon rohkeutta heittäytyä esiintymisiini!
Professori Brown puhui kulttuurien kohtaamisesta kansainvälisen koulutuksen haasteena. Esimerkiksi Suomessa olen kaikille opiskelijoille luontevasti Leila, mutta itsekin arastelen ulkomailla kutsua ketään opettajakollegaa etunimellä. Akateeminen keskustelu eli väittely ovat luonnollinen osa meidän kulttuuriamme, mutta monissa maissa on painetta saman mielisyyteen ja joissakin maissa toisinajattelusta saattaa joutua vankilaan. Silmiin katsominen saattaa olla suullisen esityksen arviointikriteeri, mutta joissakin maissa se on sopimatonta käytöstä. Paasto heikentää keskittymiskykyä tenteissä, mutta emme aina tule ajatelleeksi tätä.
Osallistuin myös työpajaan, jossa pohdimme kansainvälisen oppivan yhteisön rakentamista. Tässä kannattaa keskittyä yhdistäviin tekijöihin, mutta antaa tilaa myös kansallisille ominaispiirteille – nehän ovatkin kansainvälisten kohtaamisten kiinnostavin osa. Työpajan jälkeen on entistä helpompi toivottaa kv-opiskelijat englanninkieliselle anen kurssille!
