Kolme panimoa ja yksi olut. Tällainen väittämä oli voimissaan erityisesti 80-luvun lopussa, kun vuonna 1988 lahtelainen Mallasjuoma siirtyi Hartwallin omistukseen. Sittemmin Lahden erikoisolut hupaisine mainoksineen katosi markkinoilta, kuten on käynyt monelle muulle tunnetulle suomalaiselle olutmerkille panimoalan keskittyessä kolmen yrityksen käsiin. Tosin vuonna 2003 Lahden erikoisolut palasi hetkeksi Erikoisolut-nimisenä markkinoille Lidlin tuotua oluen hintakilpailun Suomen vähittäiskauppoihin.

80-luvun väittämä oli sikäli virheellinen, että jo aiemmin Suomessa myynnissä oli Koffin erinomaista Porteria lukuun ottamatta melko samanlaisia peruslagereita. Koko teollisen panimoalan kehitys kohti suuria yksiköitä voidaan ajatella alkaneen Suomessa vuonna 1966, kun Hartwall osti Karjala-olutta valmistaneen Lappeenranta-Lauritsalan panimon ja kun keskioluen myynti vapautui vuonna 1969. Nyt ollaan tilanteessa, jossa Olvi mainostaa olevansa ainoa suomalainen panimo. Hartwall siirtyi vuonna 2002 Scottish & Newcastlelle. Tänä vuonna Scottish & Newcastle myytiin Heinekenille ja Carlsbergille. Hartwall liitettiin Heinekenin omistukseen. Näin on todennäköisesti siksi, että Sinebrychoff on ollut jo vuodesta 1999 alkaen Carlsberg-konserniin kuuluva yksikkö. Ettei asia olisi mitenkään yksinkertainen, niin lisäksi on Baltic Beverages Holding (BBH), jonka Hartwall perusti vuonna 1991 yhdessä Pripps Bryggeriet �konsernin kanssa. Venäjällä ja Baltiassa BBH:lla on markkinajohtajan asema, ja Ukrainassa BBH on toisella sijalla. Olvi omistaa AS Tartu Ölletehtaan eli A. le Coqin.

Tällaisesta panimoiden globaalista keskittymisestä voi tulla epätoivoiseksi, kuten kävi Edinburghin kirjeenvaihtajallemme hänen huomattuaan lähipubinsa hanoissa olevan Carlsbergiä ja �kaikkien skottioluiden äitiä �Fostersia�. Vaan ei hätää, sillä kuluttajien valinnat takaavat valikoiman monipuolisuuden. 80-luvun lause oli ilmeinen kuluttajien protesti yksipuolista valikoimaa kohtaa. Minulla oli suuri kunnia saada haastatella viime vuonna Beerhunter Michael Jacksonia Sykloidi-lehdelle. Beerhunter kertoi, että suomalaiset kuluttajat ovat hyvin ennakkoluulottomia erilaisia ja erimaalaisia oluita kohtaan. Myöskin hän sanoi, että Suomi on johtava maa oluen vallankumouksessa (Beer revolution �ilmiö). Toden totta, en ollutkaan sitä aikaisemmin ajatellut, mutta Suomi on nykyään täynnä erikoisolutravintoloita ja Alkon tarjonta on laaja verrattuna onnettomaan 80-lukuun, puhumattakaan tavallisten ruokakauppojen olutvalikoimasta.

Entä se suomalainen peruslager? Sokkotestissä niitä on vaikea erottaa toisistaan. Näin olen käytännössä kokenut järjestäessäni Esitisle-lehden olut- ja siiderisokkotestin. Makuerot tulevat lähinnä mielikuvista. En ole koskaan ymmärtänyt Karhun valta-asemaa varsinkin, kun tietojeni mukaan sitä ei ole koskaan mainostettu televisiossa. Erityisesti peruslagerin osalta kannattaisi muistaa, että erilaiset oluet sopivat eri tilanteisiin ja suomalainen lager on kompromissituotteeksi melko hyvä. Latteitahan ne ovat, mutta laatu on silti hyvä. Tarkoitan tällä sitä, etten ole edes kuullut kenenkään saaneen pilaantunutta pullo-olutta suomalaisen panimon valikoimasta. Peruslager sopii ruokajuomaksi, saunajuomaksi ja erityisesti tilanteisiin, joissa kieli on kuiva kuin beduiinin töppönen. Mikäli on tarkoitus humaltua oluesta, niin ainakaan kännivaiheessa rahojaan ei kannata tuhlata peruslageria parempiin tuotteisiin, sillä makuaisti on tuolloin jo turtunut.

Ilmo Teikari, AOSin Olutkolumnisti