Kirjoittajan arkistot: kanervar

Hiljainen tieto ja tutkijatentti

Olemme nyt Kohti tutkivaa työtapaa –kurssin loppumetreillä. Matka on ollut hyvin opettavainen ja mielenkiintoinen sekä perinteisestä opetustyylistä poikkeava. Innovatiiviset luennot ja ryhmissä toteutetut oppimistehtävät ovat vieneet meidät tutkimuksen tekemisen maailmaan aina tutkimussuunnitelmasta tutkimuksen arviointiin. Pääsimme tutustumaan käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tutkijaan Auli Toomiin ja hänen tutkimukseensa opettajan hiljaisesta pedagogisesta tietämisestä, joka toimi kontekstinamme kaikissa oppimistehtävissä. Edellä mainitut tehtävät ja luennot valmistivat meitä tulevaan tutkijatenttiin, jossa tehtävämme oli arvioida Toomin tutkimusta ja verrata hänen valintojaan kurssilla opittuun.

Itse tutkijatentti oli mielestämme lämminhenkinen, jopa miellyttävä tilanne, jossa saimme todellisia vastauksia ja näkökulmia meitä pitkään mietityttäneisiin kysymyksiin. Tilanne soljui eteenpäin mielestämme luontevasti ja oli aidon mielenkiintoinen. Koko syksyn ajan oppimistehtävien eteen tehdyn työn hyöty näkyi tutkijatentissä – koimme pystyvämme sujuvasti keskustelemaan nimikkotutkimuksestamme, joka vielä kurssin alussa oli tuntunut melko vaikeaselkoiselta. Olimme hyvin tyytyväisiä suoriutumiseemme yksilöinä ja ryhmänä. Saimme tarkkailijaryhmältä ja tutkijalta hyvää ja rohkaisevaa palautetta muodostamistamme kysymyksistä ja perehtyneisyydestämme.

Pidimme tutkijatenttiä myös mielekkäänä suoristustapana: se jotenkin käytännönläheisti tutkimuksen tekemistä, kun pääsimme keskustelemaan tutkijan kanssa hänen tekemistään valinnoista, meidän aiheessamme kun oli erityisen suuressa roolissa esimerkiksi aiheen rajautuminen tutkijan oman mielenkiinnon mukaan. Tutkimustenttitilanne tuntui oikeastaan opponoinnilta, jolla tarkoitetaan tutkimuksen tai muun työn arviointia positiivisessa hengessä. Opponentti esimerkiksi pyytää perusteluja tutkijan tekemille valinnoille, etsii työn heikkouksia ja vahvuuksia ja pohtii vaihtoehtoisia tapoja tarkastella tutkittavana olevaa asiaa.

Letkeää sunnuntaita!

“We can know more than we can tell”

Aloittakaamme opiskelijoiden tuottamien postauksien sarja hiljaisesti.

 

Kun johonkin yhteisöön, esimerkiksi työpaikalle tai vaikkapa yliopistoon, saapuu uusi jäsen, hänet otetaan yleensä jonkunlaisin tervetulotoivotuksin vastaan. Kokeneemmat yhteisön jäsenet kertonevat jotakin itsestään, roolistaan ryhmässä sekä kuvaavat työsarkaansa. Uusi jäsen saa informaatioryöppyjä milloin mistäkin suunnasta, mutta hyvästäkin perehdytyksestä tai johdannosta huolimatta osasta yhteisön käytännöistä vaietaan. Uusi jäsen sulautuu joukkoon vasta kokemuksen ja tarkkailun kautta.

Meidän porukasta kaikki kokivat otsikon ”Asiantuntijoiden hiljaisesta tiedosta voi kyllä puhua ääneenkin!”. Tässä sitä siis ollaan, julkilausumassa juttua hiljaisesta tiedosta.

Hiljainen tieto, englanniksi tacit knowledge, on hieman haasteellinen määritellä. Sitä kuvataankin usein tiedoiksi ja taidoiksi, joita on vaikea pukea sanoiksi tai ylipäätään ilmaistuksi. Tuo intuitiivinen osaaminen on kehkeytynyt ajan kanssa, kokemuksen karttuessa. Termin isänä pidetään Michael Polanyitä, joka oli kunnostautunut useammalla eri tieteenalalla mm. kemiassa ja filosofiassa. Tämän tekstin otsikon lause löytyy hänen kirjastaan The Tacit Dimension, jonka saa muuten varatuksi itselleen esimerkiksi täältä: https://helka.linneanet.fi/ .

Suomeksi tacit knowledge kääntyi vasta 1997 Hannele Koivusen kirjassa Hiljainen tieto (Tämäkin opus löytyy kirjastostamme!).   Sittemmin käsite on noussut monien työelämä-aiheisten keskusteluiden osaksi. Erityisesti työvoiman ikääntyessä ja siirtyessä eläkkeelle herää huoli asiantuntijuuden säilymisestä: Mikäli vuosien aikana kertynyt kompetenssi ei saa huomiota ajoissa, jää sekin kantajansa myötä eläkkeelle eikä osaaminen siirry tehtävän jatkajille. Ongelma ei rajoitu vain sukupolvenvaihdoksiin, vaan jokainen muutos työyhteisössä vaikeuttaa ainakin aluksi hiljaisen tiedon kulkua. Julkilausumattomat toimintatavat kussakin yhteisössä pysyvät ennallaan, kunnes joku haastaa ne esimerkiksi kyseenalaistamalla ja ehdottamalla uutta tai sitten kun tavan kannattajat poistuvat yhteisöstä. Vaatii siis ponnisteluja ennen kuin implisiittinen tieto muuttuu eksplisiittiseksi.

Hiljaista tietoa pyritään hyödyntämään Knowledge management –teorioissa, joiden edustajista tunnetuimpia ovat japanilaiset Nonaka ja Takeuchi. Heidän tavoitteenaan on ollut saada yrityksen sisältä nostettua asiantuntijuutta paremmin tuottavaksi.

Hiljainen tieto voi konstruoituna auttaa yhteisöjä eteenpäin tavoitteissaan tai jarruttaa toimintaa. Siksi kannattaa aina edes hiukan kyseenalaistaa omia tapoja.

Haastankin teidät, arvon kanssaopiskelijat ja muut ruudun toisella puolen, pohtimaan niitä ryhmiä sekä yhteisöjä, joiden jäseniä olette. Miettikää miten hiljainen tieto näyttäytyy niissä? Oletko löytänyt itsesi jonkin porukan uutena jäsenenä ihmettelemästä ”miksi tuo asia hoidetaan tuolla tavalla”?

 

Kommenttiareena ja sana on vapaa!