Arkistot kuukauden mukaan: September 2013

Downshiftaus – ratkaisu hyvinvointiin?

Vaikka ryhmämme tutkimus käsitteli nimenomaan koulumenestyksen tavoittelusta uupuneita opiskelijoita, on takuulla myös muita tavoitteita, joihin pyrkiessämme voimme tuntea uupumusta. Kukapa ei olisi halunnut menestyä töissään, ihmissuhteissaan, harrastuksissaan? Usein menestys ei tule ilmaiseksi, vaan sen eteen on tehtävä työtä.

Nykyään työelämän vaatimukset tuntuvat yhä kovenevan ja kovenevan, ja hyvin huolestuttava on luku, että 850 000 suomalaista saa kela-korvausta mielialalääkkeistä. Tämän vastapainoksi onkin noussut pinnalle niin sanottu downshiftaus ja halu hypätä oravanpyörästä ulos.

Downshiftaus perustuu siihen kuinka voisimme vähentää meille luotuja paineita, ja saada näin stressittömämmän elämän. Nykyinen yrityselämä luo meille kovia paineita, jonka seurauksena myös ylityötunteja syntyy helposti ja työpaikalta päästyämme työt kulkevat silti mukana kaikkialle minne menemme. Pahimmassa tapauksessa olemme siinä tilanteessa, ettei meillä ole enää mitään paikkaa, jossa pääsisimme töitä karkuun. Olemme tuolloin luultavasti työelämämme huipulla, mutta miten on käynyt meidän henkilökohtaiselle elämälle? Onko meillä enää sitä?

Downshiftaus pyrkii parantamaan juuri tätä elämän osa-aluettamme kiireisessä työelämässä. Meistä harva on täysin korvaamaton, ja jo pienellä työmäärän vähentämisellä pystymme parantamaan henkilökohtaista elämäämme, ja saamaan aikaa myös muille ihmissuhteille. Jos yksityiselämämme on kunnossa ja voimme henkisesti paremmin, eikö se näy myös työssämme? Jaksaessamme paremmin pystymme myös varmasti tekemään töitä paremmalla intensiteetillä, joka näkyy varmasti myös työnjäljessä.

Miten sinä pidät omasta jaksamisestasi huolta?

– Sunnuntaiterkuin Essi ja Lotta

“Äiti, oikikseen vai raksalle?”

Onko yliopisto se mitä sinä halusit itse, vai oliko päätös vanhempiesi ohjaama tai jopa tekemä? Vai teitkö juuri päinvastoin, kuin vanhempasi aikoinaan? Miten vanhempiesi koulutustausta on vaikuttanut sinun opiskelua koskeviin valintoihin?

On paljon näyttöä siitä, että vanhempien koulutustaustalla on merkitystä lapsen ja nuoren koulumenestykseen ja siihen miten he sitoutuvat opiskeluun. Yleisin tapaus on se, että vanhempien koulutus ja siihen liittyvät arvot periytyvät lapselle. Sirpa Ruohola käsittelee väitöskirjassaan koulutuksen periytyvyyttä, ja viittaa Helsingin Sanomien tilastoon (2012) ,jossa todetaan että akateemisen koulutuksen periytyvyys on kasvussa. Vastaavasti myös matalasti koulutettujen lapset hakeutuvat ammatipainotteisempiin koulutusohjelmiin.

Kuitenkaan asia ei aina ole näin suoraviivainen – koulutus ei aina periydy. Korkeasti koulutettujen vanhempien lapset eivät ole välttämättä motivoituneita ja jättävät tämän takia opiskelut kesken. Syitä tähän voivat olla esimerkiksi vanhempien ankara painostus tai heidän pitkät työpäivät ja siitä seuraava vähäinen läsnäolo lasten elämässä. Toisaalta, lapsi joka tulee perheestä, jossa vanhemmat eivät ole korkeasti kouluttautuneita voivatkin olla erittäin oppimisorientoituneita ja menestyviä koulussa. Halu päästä osalliseksi “paremmasta akateemisesta elämästä” saattaa olla paljon voimakkaampi, kuin niille joille sen ajatellaan olevan itsestäänselvyys.

Koetko sinä, että vanhemmillasi oli vaikutusta yliopistoon hakeutuessa? Ja millä tavoin? Vai koitko tehneesi päätöksesi täysin itse?

Loisteliasta ja opintorikasta viikonloppuna kaikille! 🙂

Syksyisin terkuin: Jessica H/ Reetta K/ Uupuneet

 

 

 

Saavuttamisen ideologia

Oletko koskaan kokenut tulleesi vähätellyksi työelämässä, koska olet nainen? Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, ettet saanut haluamaasi työpaikkaa, koska toinen työnhakija tunsi pomon veljentyttären? Saavuttamisen ideologian mukaan edellä mainitut seikat ovat toissijaisia, sillä sosiaalisesti määritellyn menestyksen voi saada vain kovalla työnteolla ja korkealla koulutuksella. Mitä mieltä Sinä olet? Ovatko muuttujat, kuten rotu ja sukupuoli toissijaisia, tai jopa täysin merkityksettömiä, kun puhutaan menestymisestä? Onko korkeasti kouluttautunut henkilö automaattisesti ahkerampi ja parempi valinta työtehtävään?

Entäpä olemmeko me kaikki todella tasa-arvoisia saavuttamaan erilaisia päämääriä nykypäivän meritokraattisessa koulutuskilpailussa riippumatta siitä, komistaako parvekkeen näköalaa Kaivopuiston mattolaiturit vai Kontulan ostoskeskus? Jani Kaaro toteaa Helsingin Sanomien kolumnissaan ”Köyhyys on aivoja syövä loinen”, että pelkän aivokapasiteetin ylikuormittumisen lisäksi köyhyys vie mukanaan myös keskittymiskyvyn ja mm. aggressiivisuus lisääntyy. Saavuttamisen ideologia torppaa tällaisen ajattelun toteamalla, ettei myöskään taloudellisella taustalla ole merkitystä menestymisen tavoittelussa. Kuinka itse näet tämän kysymyksen nykypäivän yhteiskunnassa, jossa mm. tuhansien eurojen valmennuskurssit ottavat jatkuvasti tukevampaa roolia kouluihin sisäänpäässeiden taustalla? Onko rannalle jääneiden kohtalo kiinni enemmänkin laiskuudesta ja rakenteellisista tekijöistä?

 

Saavuttamisen ideologiasta voit lukea täältä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Saavuttamisen_ideologia ja täältä: http://en.wikipedia.org/wiki/Achievement_ideology

HS:n kolumni: http://www.hs.fi/tiede/a1379382081489?jako=02392522617a6a3147b3a63a4a52ffdf&ref=fb-share

 

Anna ja Olli (team Uupuneet) toivottavat kaikille oikein menestyksekästä viikonloppua!

Uupumus nykypäivänä

Uupumus on tunnetila, joka tyypillisesti johtuu jostain psyykkisestä syystä suhteessa ympäristöön ja sen vaatimuksiin. Ihminen kokee itsensä uupuneeksi, kun hän tuntee, etteivät omat taidot riitä, eikä hän pysty vastaamaan eteen tulleisiin haasteisiin.

Uupumusta voi kokea monella tasolla. Jaamme uupumuksen nyt kolmeen tasoon. Uupumuksen ensimmäinen taso on luonteeltaan sellaista, joka poistuu loman tai viikonlopun aikana ja sen jälkeen pystyy jatkamaan elämää taas täysillä voimilla. Toisessa vaiheessa loma ei poista uupumuksen tunnetta, vaan joutuu palaamaan arkeen puolikuntoisena. Kolmas vaihe onkin vakavin, loppuun palaminen (“burn-out”), josta ei selviä omin avuin, vaan ammattiapu on usein tarpeen.

Kukapa meistä ei olisi joskus tuntenut uupumusta?

Uupumuksen lisääntymistä on uutisoitu lähivuosina paljon. Helsingin sanomissa vuonna 2012 julkaistu Katariina Salmela-Aron pääkirjoitus toteaa nuorten uupumuksen olevan vakava uhka. Salmela-Aro on sitä mieltä, että uupumus johtaa herkästi tytöillä masennukseen ja pojilla kyynisyyteen. Kirjoituksessa myös vertaillaan Suomen nuoria muiden maiden nuoriin ja tuloksena on se, että suomalaiset nuoret ovat kuormittuneempia. Voisikohan tämä johtua siitä, että Suomen kova koulutustaso luo paineita nuorille. Tason ylläpitäminen voi tuntua vaikeammalta, kuin tason nostaminen. Kuinka käy tulevaisuudessa, kun nuoret kohtaavat työelämän haasteet ja paineet vain kasvavat?

Oppimisen ilo on keskeinen tekijä uupumuksen ennaltaehkäisemisessä. Ilman oppimisen iloa opiskelusta tulee suorittamista, joka ei tue itse oppimista parhaiten. Otetaan vaikka esimerkiksi lukiossa opiskelu ja yliopistossa opiskelu. Huomasimme huiman eron opiskelijoiden motivaatiossa siirryttäessä lukiosta yliopistoon. Yliopisto opiskelua ohjaa halu oppia ja sinne on pyritty oman motivaation pohjalta. Toisin on lukiossa, jossa suorituskeskeisyys on vahvasti läsnä.

Tässä teille muutama kysymys pohdittavaksi:
Millä fiiliksellä itse tulit tänään luennolle? Tulitko oppimaan uutta vai tulitko, koska läsnäolo on suositeltavaa? Otatko päivän haasteet vastaan avoimesti vai haluatko paeta uusista ja vaikeista tilanteista?

Hyvää loppuviikkoa ja oppimisen iloa! 😉

Terkuin,
Hilla Kaitala ja Mimmi Mönkkönen

Lähteet:
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1345435592319

Säätelevätkö säädökset liikaa valinnan vapautta?

Jokaisella oppilaalla on 7. luokalla pakollisina taito- ja taideaineina musiikki, kuvataide, kotitalous ja tekstiili- tai tekninen työ. Nämä taito- ja taideaineet päättyvät 7. luokan jälkeen ja näiden aineiden arvosanat jäävät sellaisenaan peruskoulun päättötodistukseen. Poikkeuksena on liikunta, joka jatkuu 8. ja 9. luokan ajan (liikunnasta on lisäksi valittavissa valinnainen aine). Valinnaisaineesta tulee todistukseen oma arvosana (esim. kotitalous 8, valinnainen kotitalous 9).

Opetussuunnitelman perusteiden mukaan valinnaisia aineita tulee olla yhteensä 13 vuosiviikkotuntia (1 vvt = 38 oppituntia). Kaikilla seitsemäsluokkalaisilla on Kiva Koulu -tunteja, jotka vähentävät valinnaisuudesta 1 vuosiviikkotunnin. Lisäksi musiikki- ja tanssipainotus sekä alakoulussa valitut kielet (ruotsi ja ranska) vähentävät valinnaisuuden määrää. Toisin sanoen nämä aikaisemmin tehdyt valinnat tuovat oppilaan lukujärjestykseen tunteja, jotka ovat huomioitava uusia valinnaisuuksia otettaessa.

Yllä on esimerkki peruskoulujen yläasteiden valinnaisainesäädöksistä. Lainaus on otettu erään espoolaisen peruskoulun sivuilta. (http://www.espoo.fi/fi-FI/Paivahoito_ja_koulutus/Perusopetus/Peruskoulut/Yhtenaiset_peruskoulut/Mainingin_koulu/Koulun_esittely/Valinnaisaineet) Valinnaisaineet ja painotukset ovat koulukohtaisia, mutta kaikki koulut noudattavat samaa viitekehystä.

Ryhmällämme heräsi tämän pohjalta ajatuksia siitä, onko oikein, että ala-asteella yleensä vanhempien päätösten pohjalta tehdyt valinnat esimerkiksi A-ruotsin opiskelusta rajoittavat vielä yläasteellakin valinnaisaineiden määrää ja valinnan vapautta. Aiheuttaako tällaiset seikat mahdollisesti negatiivisia kokemuksia opiskelun mielekkyydestä yläasteiässä?

Ryhmämme jäsenillä on kokemuksia siitä, kuinka vaikeaa ala-asteella valitun A-kielen lopettaminen on ollut yläasteelle mentäessä. Pitäisikö säädöksiä valinnaisaineiden kohdalla muokata niin, että lopettaminen oikeasti hyvästä syystä olisi helpompaa. Onhan kuitenkin kyse valinnaisaineesta, ei pakollisesta opetussuunnitelmaan sisällytetystä oppiaineesta. Toisaalta ryhmämme sisällä on myös positiivisia ajatuksia aiheesta, toiset ovat viihtyneet A-kielen opiskelun parissa vielä yläasteellakin. Juuri näiden seikkojen takia valinnan mahdollisuus on ehdottoman tärkeää!

Terveisin,
Koulukapina

Kokemuksia valinnaisaineista

Tutkimussuunnitelmamme innoittamana päätimme haastatella muutamaa tuttua yläasteikäistä tai joiden yläastevuosista ei ole yhtä kauan aikaa kuin omistamme.Kyselimme heidän mielipiteitä valinnaisten määrästä ja niiden tuottamista fiiliksistä.

Unna 13v., 7-lk.
“Meillä on valinnaisina liikkaa, köksä, kuvis, kieliä, kässää ja ilmasutaitoa. En ole saanut mieleisiäni valinnaisia koska opiskelen ranskaa ja se blokkaa multa 2 muuta valinnaista. Mulla on kuvista ja köksää mutta olisin halunnut ilmasutaidon enkä siis saa ottaa sitä! Ilmasutaitoa pitäs siis mun mielestä tarjota kaikille. Niinä päivinä kun on valinnaisia aineita on kyllä helpompi keskittyä muillakin tunneilla, ne on rennompia päiviä!”.

Oula 15v., lukion eka
“Meidän koulussa oli ylimääräistä lumaa(luonnontiede ja matematiika) ja paljon muitaki valinnaisia. Ongelmana oli se et valinnaisten kurssien sisällöistä infottiin huonosti ja ne petti usein mun odotukset. Mut oli myös tosi kivoja valinnaisia esim. yks bilsan kurssi, jolla me mentiin kalastamaan yhdessä! Tyhmää oli myös kun olisin halunnut yhdelle bilsan valinnaiselle kurssille ja vaan luma-luokkalaiset pääsi sille! Niinä päivinä kun oli valinnaisia aineita oli kyl helpompaa keskityy koulussa, ja kyl sen nyt lukiossakin on huomannu et ne tunnit joist tykkää esim. mul on nyt ylimääräst psykaa tulossa, ni ne auttaa motivoituu muuhunki koulutyöhön!”.
Kahdella ensimmäisellä haastateltavallamme oli koulussa melko paljon valinnaisia. He löysivät mieleisensä valinnaiset ja havaitsivat itsekin, että kivat valinnaiset helpottivat keskittymistä muillakin tunneilla. Unnan pitkä kieli, joka on valittu jo ala-asteella, esti joidenkin valinnaisten ottamista, minkä hän koki ikäväksi. Mielestämme ala-asteen kielivalinnat eivät saisi vaikuttaa myöhempiin valinnaisiin. Tämä voi esimerkiksi johtaa kielen lukemisen lopettamiseen.

Sonja Järvenpäästä muisteli, että valitsi valinnaisaineekseen yhdeksännellä luokalla kotitalouden, tietotekniikan ja kuvaamataidon. Koulusssa ei ollut paljon mahdollisuuksia, mistä valita vain köksä, kuvis, musa, kaupalliset aineet, liikka, palloilu, tekninen työ, käsityö, tietotekniikka ja kieliä. “Köksän valitsin siksi, että se oli kivaa. Tykkäsin köksästä jo aiemmin: ope oli kiva ja köksän tunneilla jaksoi keskittyä paremmin. Tietotekniikan sen takia, että sillä saa lukiossa yhden kurssin, kun on suorittanut tietokoneajokortin ja kuviksen valitsin siksi että piti valita joko kuvis tai mussa.”
Nerokasta yläasteikäisen pohdintaa; yksi kurssi, josta pitää, ja jonka tunneilla viihtyy. Tietotekniikan valitseminen tulevaisuuden kannalta hyödyllisenä kurssina, ei sitten ainakaan lukiossa tarvitse turhaan stressata, kun yhden kurssin saa paperia näyttämällä. Pitäisikö valinnaiset valita ennemmin oman kiinnostuksen mukaan, kuin lukion helpottamiseksi? Valinta musiikin ja kuvaamataidon välillä taas jatkaa taideaineiden opiskelua ja oppilaat varmasti valitsevat vain vaihtoehdoista sen, jossa ovat omasta mielestään parempia.

Lukion juuri aloittanut Tuuli kävi yläasteen pienellä paikkakunnalla, missä valinnaisaineiden tarjonta ei ollut erityisen suuri. Jokaista valinnaisainetta opetettiin vain kerran viikossa, joten se vaikutti aineiden valintaan. Tuuli sai valinnaisaineikseen liikunnan, kotitalouden ja musiikin. Musiikki oli ainoa aine, jonka hän todella halusi ja sen vuoksi hän ei pystynyt valitsemaan käsityötä lainkaan. Ranskan ryhmää yläasteelle ei muodostunut ollenkaan, koska tarpeeksi monet eivät sitä halunneet valita. Tämän vuoksi ne muutamat, jotka sen todella olisivat halunneet, eivät sitä siis pystyneet opiskelemaan. Tuuli olisi toivonut enemmän valinnanvaraa, esimerkiksi ilmaisutaito ja erilaiset tanssi- ja näytelmäkurssit olisivat olleet mielenkiintoisia.
Tuuli toteaa selväksi asian, että motivaatio valinnaisten kurssien tunneilla on selvästi parempi ja se näkyy myös luokan ilmapiirissä. “Päivät, jolloin ei ollut lainkaan valinnaisia aineita, tuntuivat paljon raskaammilta kuin päivät, jolloin esimerkiksi ensimmäiset aamutunnit olivat valinnaisia.”

Olitteko itse tyytyväisiä koulunne valinnaistarjontaan? Miten koette sen, että jotkut valinnaiset sulkevat toisia pois? Pitäisikö teidän mielestä olla joka koulussa sama valinnaistarjonta?

Terveisin,
Koulukapina

Tutkimusongelman muodostamisen ongelma…

Viikko vaihtuu ja valta siirtyy Koulukapina-ryhmälle!

Ryhmämme lööppi on “Koulukapina kunnissa: lisää valinnan mahdollisuuksia ja heti!”. Huomasimme, että ryhmällämme oli paljon erilaisia mielipiteitä kuinka tulkita lööppi, ja tutkimusaiheen rajaaminen oli vaikeaa. Kysymykseksi muodostui onko kyse toisen asteen koulutuksesta vai peruskoulusta, ja onko kyse valinnaisten aineiden määrästä vai vanhempien mahdollisuudesta valita lapselleen muu kuin kunnan tarjoama lähikoulu. Keskustelu ja argumentaatio aiheista kävivät kuumina.
Seuraavaksi huomasimme, että tutkimusaihe levisi käsiin; rajaaminen tuntui mahdottomalta… Vaikka tutkimusta ei tarvitse toteuttaa, halusimme, että se olisi mahdollinen. Tämä aiheutti sen, että kaikkein laajimmat ideat oli pakko torpedoida. Kun lopulta saimme rajattua tutkimusaiheen, seuraavaksi vaikeuksia tuotti tutkimuskysymyksen asettelu ja sanamuoto. Vihdoin lähes kahden tunnin pohdinnan jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen tutkimusongelmasta. Kuinkahan vaikeaa oikean tutkimuksen aloittaminen mahtaisi olla?

Kaikki tämä pohtiminen tuotti tulosta, sillä tutkimuksen suunnittelun seuraavat vaiheet luonnistuivat ongelmitta. Perusteellinen suunnittelu siis kannatti! Sujuiko muiden ryhmien suunnittelu ongelmitta ja miten tulkitsisitte meidän lööppiämme?

Toivomme, että postauksemme rento ote herättäisi keskustelua ja kannustaisi kommentoimaan!:)

Terveisin,
Koulukapina

Hiljaisen tiedon merkitys korostuu yhteiskunnallisten muutosten yhteydessä

Kuluneen viikon aikana olemme käsitelleet hiljaista tietoa jo monesta eri näkökulmasta. Viimeisessä postauksessamme tarkastelemme hiljaista tietoa ajankohtaisten yhteiskunnallisten muutosten ja erityisesti eläköitymisen kannalta.

 

Vuoteen 2020 mennessä 1940- ja 1950-luvuilla syntyneet niin kutsutut suuret ikäluokat ovat pääsääntöisesti työelämän ulkopuolella. Eläköitymisten myötä yrityksistä katoaa monenlaisia osaajia, jotka ovat työuriensa aikana kartuttaneet itselleen valtavan määrän kokemustietoa omasta työstään, organisaatiosta ja alasta.

Vaikka työmarkkinoilla arvostetaankin nykyisin nuorten työntekijöiden nopeaa oppimiskykyä, tietoteknisiä taitoja ja tuoretta tietoa alasta, kokeneempien työntekijöiden hiljaista tietoa voidaan pitää tärkeänä monesta syystä. Pitkän työuran aikana omaan tehtävään on löydetty esimerkiksi parhaat toimintatavat ja toimivat yhteistyökumppaneiden verkostot. Myös niin kutsuttu muistitieto alan tai organisaation historiasta muutoksineen on säilyttämisen arvoista jo siksi, ettei kertaalleen tehtyjä virheitä toistettaisi turhaan. Hiljainen tieto on siis organisaatioille arvokasta, mutta kuinka voidaan edistää sen säilymistä eläköitymisistä huolimatta ja millaiset tekijät estävät tiedon jakamista?

Hiljaisen tiedon säilyttämistä eläkkeelle siirtymisten yhteydessä ovat tarkastelleet muun muassa Tanja Kuronen-Mattila, Eerikki Mäki ja Eila Järvenpää tutkimuksessaan nimeltä ELSA (eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä). ELSA-tutkimuksen mukaan hiljaisen tiedon siirtämisen konkreettisena tukena voidaan käyttää muun muassa tehtäväkiertoa, laajempia vastuualueita, osaamisen hajauttamista, vahvempaa rinnakkais- ja tiimityöskentelyä, sijaisjärjestelyitä ja niin kutsuttua senioriroolia. Senioriroolilla tarkoitetaan sitä, että työntekijä voi ennen eläkkeelle siirtymistään tai sen jälkeen toimia esimerkiksi osa-aikaisena asiantuntijana tai avustaa organisaatiota strategiatyön kehittämisessä.

Keinoja hiljaisen tiedon säilyttämiseksi on siis olemassa, ja oikein valjastettuna hiljainen tieto voisi olla organisaatiolle suuri voimavara. Sekä ELSA-tutkijat että pro gradu -tutkielmassaan hiljaista tietoa tarkastellut Heidi Lavento ovat kuitenkin havainneet, että työyhteisöissä on monenlaisia tiedon jakamista estäviä tekijöitä, joihin tulisi tulevaisuudessa kiinnittää entistäkin enemmän huomiota. Näitä ovat muun muassa puutteelliset henkilöstöresurssit, sulkeutunut organisaatiokulttuuri, negatiivinen työilmapiiri, rakenteelliset ongelmat (esimerkiksi se, että eläköityvä ja uusi työntekijä eivät kohtaa lainkaan), olemassa olevien dokumentointivälineiden toimimattomuus ja motivaation puute.

Kenties hiljaista tietoa ei kaikissa organisaatioissa jaeta systemaattisesti myöskään siksi, että tiedon katoamiseen liittyviä uhkia ei tunnisteta, ainakaan tarpeeksi ajoissa. Organisaatioiden keskeinen haaste onkin sekä tunnistaa hiljaisen tiedon siirtämisen tarve ylipäänsä että pystyä erittelemään säilyttämisen arvoinen tieto. Tehtävä ei ole kuitenkaan yksinkertainen, sillä samaan aikaan organisaatiot elävät jatkuvassa uudistumisen tarpeessa ja muutoksessa – millainen tieto on tärkeää myös tulevaisuudessa?

Hiljainen tieto korostuu myös yhteiskunnallisen taloustilanteen kiristyessä. Kun kilpailu työpaikoista on kovempi, tietoa saatetaan pantata jopa kollegoiden kesken. Tärkeäksi koettua hiljaista tietoa ei jaeta, sillä pelätään, että jakamalla omia työtapoja tehdään samalla itsensä tarpeettomaksi. Kuronen-Mattila, Mäki ja Järvenpää ovatkin havainneet, että monissa organisaatioissa tietoon liitetään arvostusta: ”tieto on valtaa”. Voisi kuvitella, että tietoa pantataan myös muissa kuin työyhteisöissä, esimerkiksi kanssaopiskelijoiden kesken – koska kaikilla aloilla ei välttämättä ole helppoa löytää vaikkapa alan työ- tai harjoittelupaikkaa, hiljaista tietoa näistä ei aina haluta jakaa samoista paikoista kilpaileville.

Esimerkiksi Virtainlahden (2009) mukaan hiljaisen tiedon jakaminen työyhteisöissä on kuitenkin lopulta aina myös yksilön etu. Ja ehkäpä myös harjoittelupaikan vinkkaajalle halutaan tehdä vastapalvelus ja tarjota jatkossa työtä mieluummin kuin tiedon panttaajalle.

tacit

 

Lähteet:

Kuronen-Mattila T., Mäki E. & Järvenpää E. (2012): ELSA. Eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä: kokemuksen ja osaamisen siirtämisen käytännöt. Aalto-yliopisto, tuotantotalouden laitos. Luettavissa: http://www.hcl.hut.fi/projects/elsa/ELSA_seminaariraportti_20120112.pdf

Lavento, H. (2005): Eläkkeelle siirtyvien työntekijöiden hiljaisen tiedon jakamisen esteet. Arviointitutkimus Espoon ja Kajaanin kaupungeissa. Pro gradu -tutkielma, valtiotieteellinen tiedekunta, viestinnän laitos.

Virtainlahti, S. (2009): Hiljaisen tietämyksen johtaminen. Talentum, Helsinki.

(Kuva täältä)

Kuinka hiljaista hiljainen tieto on?

…kysyy Ilkka Virtanen Pro gradu-tutkielmassaan! http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu01163.pdf

Johtopäätöksissään Virtanen kuvaa mm. seuraavaa:

 ”Hiljaiseen tietämiseen on syytä suhtautua normaalina osana ihmisen tiedonkäsittelyä kuin organisatorisen kilpailuedun mahdollistavana erikoiskykynä. Itse asiassa hiljaisuudessa tapahtuva tiedostamaton tiedonkäsittely on ilmeisesti välttämätöntä, jotta ihminen voi selviytyä ja toimia mielekkäällä tavalla maailmassa.”

 Hiljaista tietoa on meissä kaikissa, mutta sen olemassaolo vaikuttaisi olevan ainakin osittain tiedostamatonta. Kun vertaamme Virtasen näkökulmaa ryhmämme otsakkeeseen ”Asiantuntijoiden hiljaisesta tiedosta voi kyllä puhua ääneenkin!”, voimme huomata lähestymistapojen eron. Ryhmämme otsake on erään tutkijan tutkimustuloksista kirjoitettu lööppi.

 

Miettikää hetki itseksenne tätä vastakkainasettelua ja kysykää itseltänne ”Mikä minussa on hiljaista tietoa, voisinko jakaa sitä toisille sekä voisiko sen julkituominen tuoda jollekulle lisäarvoa ja auttaa uuden oppimisessa?”

Tarkastellaanpa aihetta vielä työelämän asiantuntijuuden näkökulmasta. Sain kunnian haastatella liike-elämän johtotehtävissä työskentelevää henkilöä. Alla kysymykset vastauksineen:

 1.      Mitä asiantuntijan hiljainen tieto tarkoittaa työelämän näkökulmasta?

”Se on pitkän kokemuksen sekä asiakaskentän ja henkilöstön tuntemisen kautta tullutta osaamista, tietotaitoa ja viisautta.”

2.      Tuovatko asiantuntijat hiljaista tietoa aktiivisesti julki? Perustelut?

”Kyllä ja ei! Asiantuntijat tuovat omaa erityisosaamistaan sekä hyväksi havaittuja toimintatapoja herkemmin julki silloin kun tiedonjakaminen johtaa itseä hyödyttävään asetelmaan. Näin tapahtuu esimerkiksi yrityksen sisäisissä yhteistyöprojekteissa, jolloin jokaisen panostus vaikuttaa lopputulokseen. Tilanne on kuitenkin päinvastainen, mikäli työtehtävään sisältyy sisäinen kilpailuasetelma. Myös omaa mainetta menestyjänä suojellaan hyvin tarkkaan, sillä huipulla on mukavinta olla yksin.”  

3.      Pitäisikö hiljaista tietoa jakaa enemmän?

”Ehdottomasti pitäisi! Aina ei ole välttämättä niin, etteivätkö asiantuntijat haluaisi jakaa tietojansa ja taitojansa. Tietynlainen ihmistyyppi uskoo selviävänsä vaikeistakin työtehtävistä itse, eikä ole edes valmis vastaanottamaan toisten neuvoja ainakaan työkavereiden suunnalta.”

4.      Kuka hyötyisi asiantuntijan hiljaisesta tiedosta?

”Kaikki, koko työyhteisö tehtävästä riippumatta.”

5.      Mitä haluaisit aiheesta sanoa vielä näin lopuksi?

”Viisas johtaja huolehtii siitä, että hiljainen tieto siirtyy työyhteisön kesken, eikä erityisammattiosaaminen jää koskaan yhden henkilön varaan.”

 

Hiljainen ryhmä/ Heidi M.

 

Hiljaa

 

Hyvät käytännöt – autanko muita?

Helsingin Sanomissa uutisoitiin oppimateriaalien jakamisesta, ja siihen liittyvästä sanasodasta OAJ:n ja opettajien välillä (HS 15.1.2013).

“Onko jossain Suomen paras fysiikan opettaja, jonka avulla aika-avaruus taipuu kerrankin ymmärrettävään muotoon? Jos on, kannattaako hänen pitää kalvonsa ja opetusmetodinsa itsellään vai jakaa niitä mahdollisimman monelle? Tästä aiheesta on syntynyt opettajien välille kiivas, jopa aggressiivinen kina.

Avoimuuden puolestapuhujien mielestä opettajien tulisi jakaa tuntien valmistelutyön hedelmät vapaasti verkossa, jotta kaikki hyötyisivät toistensa osaamisesta. Eniten hyötyisivät lopulta oppilaat.”

Miksi emme halua jakaa parhaita käytäntöjä ja omaa osaamistamme? Miten muiden auttamisesta, yhteiseen päämäärään pyrkimisestä ja avoimuudesta on tullut jotenkin haitallista? Tämä kysymys herää minulle, kun luin tämän uutisen. Vaikka uutisessa puhutaan tekijänoikeuksista, on tässäkin kyse parhaiden käytäntöjen eli yhdenlaisen hiljaisen tiedon jakamisesta. Eikö tällainen avoimuus palvelisi kasvatuksen arvopäämääriä parhaiten? Kilpailu, itsekkyys sekä yhteisten arvojen ja päämäärien puute pitävät kenties osaltaan hiljaisen tiedon pinnan alla.

Voit lukea koko uutisen täältä: http://www.hs.fi/kotimaa/a1305637843276