Category Archives: Henkilöstön ja organisaation kehittäminen

Luovuusharkat

|

kuva: Ilkka Kuhanen, kuvassa Kirsi Heimonen

Ajattelun viikon kunniaksi (www.suomiajattelee.fi)

Työn arkirutiineista puhuttaessa on aina tilausta luovuudelle. Tässä blogituksessa muistutetaan luovuuden jokapäiväisestä harjoittamisesta. Jos siis seuraavassa mainitut, jollekulle likimain paniikinomaiset esimerkkitilanteet ovat itsellesi sitä paljon puhuttua helppoa kauraa, voit huoletta siirtyä lukupuuhista kynän varteen ja pistää tulemaan oman blogijuttusi ”Merkittävästi Etevästä Luovuudesta (MEL)”.

Tunnustele, testaa, kuulostele itseäsi – miten toimisit, tuntuuko tutulta, herättääkö kutinaa tai kihelmöintiä. Kuinka jouhevan lennokkaasti on hoidettu päivärytmityksesi, jotta sana hötkyily ei istu omaan sanavarastoosi? Entä luovitko mutkattomasti nurkan takaa keskelle käytävää pomppaavissa äkillistapauksissa? Silloin kun sähköinen kalenterisi on unohtanut synkronoitua paperisen version kanssa. Ovellasi seisoo kaksi tyystin eri aiheen tiimoilta tapaamiseen tullutta, enemmän tai vähemmän luovasti tilanteen vastaanottavaa hanketoimijaa – ja tietenkin eri hankkeista. Kekseliäät neronleimaukset kaivat hihastasi myös silloin, jos väliraportointi on vielä jonossa eräpäivän jo mentyä lujaa ja kauas. Sanaisen arkkusi kansi ei paina, mukaansatempaavien sähköpostien muotoilu luonnistuu ja luovailmaisu lehahtaa herkästi lentoon vieden myös kanssatoimijat oksalle istumaan. Tavoittelet luovuuden gurutasoa silloin, kun koulutuksen aloitustilaisuudessa tunnelma on seestynyt, vaikka kouluttaja on estynyt.

Toisinaan saa kunnian seurata – ja tehdä sitä suurella rispektillä, pontevan spontaaniuksen omaavia henkilöitä. He ovat tilanteen herroja ja rouvia, oli tilanteessa patti taikka kaksi. Hermostuneisuus peittyy hillittyyn käytökseen ja hallittuihin sanankäänteisiin. Tai ei ole mitä peittää. Jotkut ottavat epävakaan tilan haltuun rempseän remakasti tai hakevat ratkaisun pöydälle kuin se olisi siinä aina ollut, ehtoisampana kuin alkuperäissuunnitelma konsanaan. Yhtä kaikki, vaikutelma on sama tyylilajista riippumatta. Tunne siitä, että tämä se osaa!

Mikä on moisen merkittävästi etevän luovuuden takana lymyävä salaisuus? ”Kokemuksen tuomaa viisautta”, vastataan suoriltaan, mutta pidemmälle jututtaessa voi osaajien toimintatavoista löytää yhteneväisyyksiä. He ovat harjoitelleet luovuutta. Silkkaa hartiavoimin tehtyä lapiotyötä. Harjoitukset ovat olleet aivomyllytyksen tyyppisiä nokkeluushetkiä työpöydän ääressä, ennalta päätettyjä teen-tänään-toisin -harjoitteita tai rohkeita ex tempore-kokeiluja työyhteisön parissa, joista treeniä on usein tullut kipeän kantapään kautta. He ovat saattaneet olla kirjavasti värikkäässä tiimissä tai sukkelan esimiehen alaisuudessa ja oppineet yhdessä tehden tai mallista. Mallioppimisesta voidaan puhua myös silloin, kun luovuus on tarttunut vuosien saatossa äidinäidiltä tai siltä erikoiselta naapurin propellipäältä. Toisille osaaminen on karttunut luovien harrastusten, kirjallisuuden tai opiskelun myötä.

Siis harkat pystyyn! Päätetään tehdä toisin. Lyöttäydytään persoonien seuraan. Ensi kerralla viritetään rohkea tempaus tiimipalaverissa ja kirjoitetaan säväyttävä sähköposti. Tehdään kotimatkalla ehkä muutamia mielikuvaharjoitteita, jotka sovelletaan kokeellisen perheillallisen merkeissä. Sohvannurkassa makustellaan luovien toisinajattelijoiden omaelämänkertoja ja muistetaan, että tämä ajattelija voi olla lähelläkin. Onko hän samassa kahvipöydässä ääneen ajatteleva tai verkostoissasi kirjoittava MELli, Merkittävän Etevästi Luova?

 

Kulttuurialoilla ei hissutella

|

matkalaiset
Leena Hannula ja Soili Poikonen valmistuivat helmikuussa. Poikonen muistuttaa, että museossa on käytävä.

Kirjastoissa, museoissa ja arkistoissa tehtävä kulttuurityö on muuttunut paljon. Nyt kulttuurilaitokset tarjoavat paljon tekemistä ja opetusta. Osana Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian vuoden mittaista koulutusta hankittiin muun muassa museokavereita vanhuksille ja maistatettiin perinneruokia alakoululaisille.

Helmikuussa päättynyt MATKa-koulutus oli 30 opintopisteen museo-, arkisto-, tiedekeskus- ja kirjastoalojen pedagogiikan valtakunnallinen oppisopimustyyppinen erikoistumisohjelma. Kulttuurilaitokset ovat muuttuneet yhä enemmän aktiiviseksi toimijoiksi. Ne tarjoavat monipuolista ja monimediallista toimintaa eri-ikäisille ja kilpailevat tiukasti uusista kävijöistä.

Alan koulutuksessa ei kuitenkaan ole aiemmin juurikaan huomioitu työssä tarvittavaa uudenlaista osaamista. Koulutuksen punainen lanka olikin huomioida perinteisten instituutioiden uusi rooli aktiivisena, pedagogisena toimijana.

Mirva Alakoskela

Mirva Alakoskela

– Koulutukseen osallistujat ovat esimerkiksi pohtineet, millaiset pedagogiset toimintatavat ja välineet tukisivat parhaiten erilaisia asiakasryhmiä sekä kuinka kirjastoa, museota ja arkistoa voisi yhä enemmän kehittää aidosti avoimeksi oppimisympäristöksi, sanoo erikoissuunnittelija Mirva Alakoskela.

Kulttuurilaitosten elinehto on, että ne pystyvät muuttumaan maailman mukana, kuului viesti MATKa-koulutuksen päättäjäispuheissa. Viesti on otettu vakavissaan, sillä opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa MATKa-koulutusta järjestetään Helsingin yliopiston lisäksi myös Oulussa ja Turussa.

Kaikkiaan koulutuksessa on mukana lähes 40 kulttuurialan ammattilaista eri puolilta maata. Opinnot ovat ensimmäinen pedagoginen erikoistumisohjelma alan työntekijöille Suomessa.

Koulutuksesta valmistuneet kertovat lopputöistään Helsingin yliopiston Tiedekulmassa keskiviikkona 9. huhtikuuta klo 12-13.30.

Palaverien pelastajat

|

Hyvät palavereissa istuvat ihmiset – te, joiden työpäivä koostuu aamupalavereista, aamupäiväpalavereista, lounaspalavereista, iltapäiväpalavereista, pikapalavereista, viikonloppupalavereista ja niin edelleen palavereista. Tiedätte keitä tarkoitan, olette varmasti jo tunnistaneet itsenne.

Te muut, joiden ei ole pakko jatkuvasti istua palavereissa, voitte lopettaa lukemisen tähän ja jatkaa onnellista elämäänne.

Palaveri on mielekäs silloin, kun osanottajat keskittyvät siihen mistä on kyse. Tapahtuu rikasta vuorovaikutusta: tieto vaihtuu, väärinkäsitykset korjaantuvat, tiedonmuruset yhdistyvät ja syntyy uutta tietoa, uusia näkemyksiä, uusia ideoita.

Aina vaan ei käy niin. Liian usein käy niin, että palaverissa yksi puhuu ja muut piirtelevät vihkoon, näpräävät puhelinta pöydän alla, haukottelevat salaa sisäänpäin, katselevat ikkunasta ulos ja toivovat että olisivat siellä, tai jossain muualla, missä tahansa muualla.

Tällaiselle tuhlaukselle, tuottavien työntekijöiden ajan ja energian hukkaamiselle, täytyy tulla loppu. Emme kuitenkaan voi kokonaan lopettaa palaverien pitämistä, sillä hyviä palavereja kyllä tarvitaan, niitä joissa ideat sinkoilevat ja visiot lähtevät lentoon.

Kun sinulla on todellinen syy saada ihmiset koolle ja todellinen halu saada jotakin uutta aikaan, palaverilla ei ole vara epäonnistua. Tällöin kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen. Kyllä vaan, nykyaika tarjoaa ammattiapua tällaiseenkin tarpeeseen. Apua tarjoaa henkilö, jota kutsutaan fasilitaattoriksi. Hänen erityinen ammattiosaamisensa kohdistuu ihmisten vuorovaikutuksen edistämiseen.

Valtakunnallisen TAIKA-hankkeen projektipäällikkönä olen muutaman viime vuoden aikana järjestänyt satoja palavereja. Enää en haluaisi järjestää yhtään ilman ammattifasilitoijaa. Nämä tyypit ovat aivan mahtavia; he saavat palaveripaikalle raahautuneet ihmiset nauramaan, keskittymään, intoutumaan, ideoimaan – unohtamaan ajan kulun, ja unohtamaan, etteivät he alun perin halunneet tulla palaveriin.

TAIKA-hankkeessa olemme käyttäneet taiteeseen perustuvaa fasilitointia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kuvataiteilija jäsentää asioita piirtämällä samalla kun niistä keskustellaan. Tai teatteriryhmä esittää käsiteltäviä asioita ja tekee vaikkapa ongelmatilanteita näkyviksi. Tai tanssija johdattaa osanottajat vuorovaikutukseen liikeimprovisaation keinoin.

Taidelähtöisen fasilitoinnin yhteys taiteeseen on joskus hyvin löyhä – fasilitaattori käyttää fläppipapereita, post it –lappuja ja tusseja kuten kuka tahansa, mutta tekemisen tavassa on luova vire, joka tarttuu osanottajiin.

Fasilitointi toki maksaa, kuten mikä tahansa ammattilaisen työpanos. Mutta vähemmän se maksaa, kuin muissa mietteissä istuvan osanottajajoukon menetetty työaika.

Oleellinen kysymys ei siis ole, onko minulla varaa käyttää fasilitaattoria, vaan se, että onko minulla varaa jäädä vaille niitä tuloksia, joita hyvin fasilitoitu palaveri voi tuottaa.

Jos on, voit jatkaa palaverielämääsi kuten ennenkin.

Jos ei, voit etsiä sopivaa fasilitaattoria vaikka verkkopalvelusta sovellataidetta.fi. Se on yhteisöllinen verkkopalvelu, joka on tehty osana TAIKA-hanketta. Verkkopalvelu toimii sosiaalisen median periaatteiden mukaisesti niin, että se on käyttäjiensä ylläpitämä ja päivittämä.

Tilaajat löytävät verkkopalvelusta kasvavan joukon palveluja erilaisille ryhmille kuten työyhteisöille. Tarjolla on fasilitoinnin lisäksi koulutus- ja kehittämispalveluja, työnohjausta ja valmennusta sekä niiden tuottajia. Yhteistä palveluntarjoajille on, että he soveltavat palveluissaan taidelähtöisiä menetelmiä.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Etelä-Suomen Sanomissa 5.5.2013.

Onnistuuko Kainuu? Tulokset koskettavat jokaista

|

Jokaiselle tuntuu olevan selvää, että Kainuu on syrjäseutu, jonka ongelmat ovat mittaluokaltaan valtavat. Useimmiten kun kerron millaisessa hankkeessa työskentelen, ihmiset toteavat kaksi asiaa. “Niin, etkös sinä itsekin ole sieltäpäin kotoisin?” (En ihan, olen Pohjois-Pohjanmaalta) ja toiseksi “Kainuussa on taatusti paljon kehitettävää”.  

“Olet mahdottoman asian edessä”, totesi entinen kollegani.  Hän oli siviilipalvelusta Kainuussa suorittaessaan laskenut, että kyseisestä kylästä ihmiset katoavat vuoteen 2052 mennessä. Työskentelen 2-vuotisessa Palmenian koordinoimassa Menesty-hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää paikallisia työyhteisöjä Kainuussa.

Väestörakenteen muutos, väestön huoltosuhteen heikentyminen, palvelutarpeiden muuttuminen, työvoiman ikääntyminen, työvoiman riittävyys ja saatavuus sekä kuntatalouden haasteet.  Näin listasi Kainuun maakunta –kuntayhtymän henkilöstöjohtaja Markku Hämäläinen Menesty –hankkeen orientaatiopäivässä syksyllä 2012 Kainuun ongelmia. Hän tiivisti hyvin Kainuun keskeiset haasteet, joiden kohtaamiseen hankkeemme pyrkii antamaan työkaluja.

Hämäläisen luottelemat seikat eivät ole vain Kainuun ongelma, tulevien työelämän kehittämishaasteiden perässä tulee lopulta koko Suomi. Väestö ikääntyy ja suuret ikäluokat jäävät seuraavien parinkymmenen vuoden aikana eläkkeelle. Toisaalta on yhä vaikeampi saada eri alojen työntekijät ja työpaikat kohtaamaan; työttömyys on jälleen kasvanut. Tammikuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli yhteensä 292 500 työtöntä työnhakijaa. Se on 34 200 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Pääkaupunkiseutu ei tarjoa töitä samalla tavalla kuin ennen. Korkeat asumiskulut hiertävät pienipalkkaisia.

Kainuu ei ole ongelmissaan niin uniikki kuin yleensä ajatellaan. Koko maamme tulevalle kehitykselle on tärkeää, että Itä- ja Pohjois-Suomen alueelliseen osaamiseen panostetaan.

Hallitus päätti helmikuun lopussa jakaa lähes 200 miljoonaa euroa aluekehitysrahaa uusien yritysten ja työpaikkojen syntymiseen.

Erilaisista aluetuista huolimatta niiden mahdollinen puute ei ole Kainuun ja muiden syrjäseutujen suurin ongelma, vaan kuten Virve Kähkönen kirjoittaa Helsingin Sanomissa 21. tammikuuta, minä ja minunlaiseni. “Me, jotka hylkäämme kotikylämme, me, joille Savon-retki on vain vaihtoehto kaupunkilomalle Pariisissa.”

Työnantajan kannattaa panostaa työntekijään, työntekijän itseensä

|

Todiste siitä, että kuka tahansa voi (useiden opettajien päinvastaisista väitteistä huolimatta) oppia käyttämään tietotekniikkaa. Kuvan on ottanut Iiris 3v.

Lähdin kouluttautumaan lähinnä sattumalta. Joitakin vuosia sitten silloinen esimies kyseli halukkaita uuden sähköisen oppimisalustan pääkäyttäjäkoulutukseen. Ilmoittauduin, tietämättä varsinaisesti mitä sähköisellä oppimisalustalla käytännössä tarkoitetaan, koska… no.

Viisi vuotta valmistumisen jälkeen opettajan ammatti oli sinänsä haastava ja ihmisten kanssa työskennellessä päivät riittävän vaihtelevia. Kuitenkin oma opetus tuntui jollain tasolla saman kaavan toistamiselta. Työvuosien myötä kertynyt ammattitaito mahdollisti oppituntien pitämisen tarvittaessa vaikka valmistelematta. Uusia ideoita olen aina ollut valmis kokeilemaan, mutta isossakin koulussa ideoiden vaihtaminen tapahtuu melko pienen porukan kesken eikä työyhteisö kaikissa kouluissa ole innovatiivinen tai kannusta yrittämään uutta.

Seuraava tilaisuus työssä kehittymiseen tuli, kun Vantaan kaupunki etsi opettajia monimutkaiselta kuulostavaan hommaan. Haussa oli alueellinen verkkopedagoginen tukihenkilö. Hain ja tulin valituksi yhdeksi kuudesta ”verkkopedosta” (sanan voi kukin taivuttaa haluamallaan tavalla). Hakupäätöstä en ole katunut. Alueellisen tukihenkilön tehtävänä on järjestää koulutuksia ja tukea alueensa opettajille. Tämän mahdollistamiseksi on kuitenkin itse kouluttauduttava jatkuvasti, koska verkko-opetuksen kentällä tapahtuu ja pysyvää on vain jatkuva muutos. Edellisen vuoden aikana olen saanut enemmän ja mielekkäämpää koulutusta kuin sitä edeltävien 7 työvuoden aikana yhteensä.

Tunnen olevani juuri tässä suhteessa erityisen etuoikeutettu työntekijä Vantaan koulujen opettajien joukossa. Kaupunki panostaa tukihenkilöiden koulutukseen, itse saan koulutuspäiviltä normaalin palkkani ja sijaisten palkat maksetaan koulun budjetin ulkopuolelta. Rehtorikin on syystä tyytyväinen, taloon saadaan osaamista, mutta koulutuksen kulut korvataan koululle. Verkostoituminen oman koulun ja kunnan ulkopuolelle on antanut paljon jo pelkästään uusien ideoiden muodossa. Tunnen kehittyväni työssäni. Liike on tärkeää, joskin myös päämäärä. Oma työmotivaationi on kohentunut, olen Elinkeinoelämän Valtuuskunnan ihannetyöntekijä: innovatiivinen ja kehityshakuinen.

Blogitekstin kirjoittaminen on eräänlaista ulkoistettua ajattelemista. Näitä koulutusajatuksia blogialustalle kehitellessä aloin enemmän ja enemmän pohtia sitä, miksi ihmeessä minun oikeastaan pitää olla etuoikeutettu työssä oppimisen ja kouluttautumisen suhteen. Omien kokemusteni valossa kouluttautuminen on mitä kannattavin veto. Ehkä resursseja ei ole esmierkiksi perusopetuksen puolella kaikkien kouluttamiseen ihan näin aktiivisesti, mutta selvästi työnantajan kannattaisi panostaa työntekijoiden mielekkääksi kokemien koulutusten mahdollistamiseen sekä kustantaa ne. Työntekijöiden kannattaisi näihin koulutuksiin hakeutua ja panostaa itseensä. Ihan oman motivaationsa ja työn mielekkyyden vuosi.