Palaverien pelastajat

|

Hyvät palavereissa istuvat ihmiset – te, joiden työpäivä koostuu aamupalavereista, aamupäiväpalavereista, lounaspalavereista, iltapäiväpalavereista, pikapalavereista, viikonloppupalavereista ja niin edelleen palavereista. Tiedätte keitä tarkoitan, olette varmasti jo tunnistaneet itsenne.

Te muut, joiden ei ole pakko jatkuvasti istua palavereissa, voitte lopettaa lukemisen tähän ja jatkaa onnellista elämäänne.

Palaveri on mielekäs silloin, kun osanottajat keskittyvät siihen mistä on kyse. Tapahtuu rikasta vuorovaikutusta: tieto vaihtuu, väärinkäsitykset korjaantuvat, tiedonmuruset yhdistyvät ja syntyy uutta tietoa, uusia näkemyksiä, uusia ideoita.

Aina vaan ei käy niin. Liian usein käy niin, että palaverissa yksi puhuu ja muut piirtelevät vihkoon, näpräävät puhelinta pöydän alla, haukottelevat salaa sisäänpäin, katselevat ikkunasta ulos ja toivovat että olisivat siellä, tai jossain muualla, missä tahansa muualla.

Tällaiselle tuhlaukselle, tuottavien työntekijöiden ajan ja energian hukkaamiselle, täytyy tulla loppu. Emme kuitenkaan voi kokonaan lopettaa palaverien pitämistä, sillä hyviä palavereja kyllä tarvitaan, niitä joissa ideat sinkoilevat ja visiot lähtevät lentoon.

Kun sinulla on todellinen syy saada ihmiset koolle ja todellinen halu saada jotakin uutta aikaan, palaverilla ei ole vara epäonnistua. Tällöin kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen. Kyllä vaan, nykyaika tarjoaa ammattiapua tällaiseenkin tarpeeseen. Apua tarjoaa henkilö, jota kutsutaan fasilitaattoriksi. Hänen erityinen ammattiosaamisensa kohdistuu ihmisten vuorovaikutuksen edistämiseen.

Valtakunnallisen TAIKA-hankkeen projektipäällikkönä olen muutaman viime vuoden aikana järjestänyt satoja palavereja. Enää en haluaisi järjestää yhtään ilman ammattifasilitoijaa. Nämä tyypit ovat aivan mahtavia; he saavat palaveripaikalle raahautuneet ihmiset nauramaan, keskittymään, intoutumaan, ideoimaan – unohtamaan ajan kulun, ja unohtamaan, etteivät he alun perin halunneet tulla palaveriin.

TAIKA-hankkeessa olemme käyttäneet taiteeseen perustuvaa fasilitointia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kuvataiteilija jäsentää asioita piirtämällä samalla kun niistä keskustellaan. Tai teatteriryhmä esittää käsiteltäviä asioita ja tekee vaikkapa ongelmatilanteita näkyviksi. Tai tanssija johdattaa osanottajat vuorovaikutukseen liikeimprovisaation keinoin.

Taidelähtöisen fasilitoinnin yhteys taiteeseen on joskus hyvin löyhä – fasilitaattori käyttää fläppipapereita, post it –lappuja ja tusseja kuten kuka tahansa, mutta tekemisen tavassa on luova vire, joka tarttuu osanottajiin.

Fasilitointi toki maksaa, kuten mikä tahansa ammattilaisen työpanos. Mutta vähemmän se maksaa, kuin muissa mietteissä istuvan osanottajajoukon menetetty työaika.

Oleellinen kysymys ei siis ole, onko minulla varaa käyttää fasilitaattoria, vaan se, että onko minulla varaa jäädä vaille niitä tuloksia, joita hyvin fasilitoitu palaveri voi tuottaa.

Jos on, voit jatkaa palaverielämääsi kuten ennenkin.

Jos ei, voit etsiä sopivaa fasilitaattoria vaikka verkkopalvelusta sovellataidetta.fi. Se on yhteisöllinen verkkopalvelu, joka on tehty osana TAIKA-hanketta. Verkkopalvelu toimii sosiaalisen median periaatteiden mukaisesti niin, että se on käyttäjiensä ylläpitämä ja päivittämä.

Tilaajat löytävät verkkopalvelusta kasvavan joukon palveluja erilaisille ryhmille kuten työyhteisöille. Tarjolla on fasilitoinnin lisäksi koulutus- ja kehittämispalveluja, työnohjausta ja valmennusta sekä niiden tuottajia. Yhteistä palveluntarjoajille on, että he soveltavat palveluissaan taidelähtöisiä menetelmiä.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Etelä-Suomen Sanomissa 5.5.2013.

Vastuu elintarvikkeiden turvallisuudesta

|

Vastuu on sana, joka puhuttaa kuluttajia elintarviketeollisuudessa. Kenellä se on, ja kenellä se tulisi olla? Kuluttajat ovat pettyneitä harhaanjohtaviin pakkausmerkintöihin, joissa jätetään kertomatta oleellisia tietoja tuotteista tai valehdellaan. Esimerkkinä voi mainita hevosenlihakohun, jossa ei kerrottu tuotteen sisältävän hevosenlihaa tai useat tuotteet, joiden mainitaan pakkauksessa auttavan laihduttamisessa.

Tuotteen turvallisuudesta on vastuussa tuotteen valmistaja. Tuotantoteknisiä ratkaisuja on valvottava HACCP -suunnitelman mukaan. Valvonnalla pyritään poistamaan fysikaaliset, kemialliset ja mikrobiologiset riskitekijät. Prosessista on otettava riittävä määrä näytteitä analyyseihin ja kerättävä tietoa tuotelaadun varmistamiseksi. Valmistajan on myös informoitava pakkauksessa kuluttajaa Suomen ja EU -lainsäädännön mukaan. Tärkeimpiä informoitavia asioita tuotteesta ovat säilytystapa, tuotteen säilyvyys, ainesosat ja niistä erityisesti allergeenit.

Tuotekehityksellä ei aina ole riittävästi resursseja varmistaa valmistettavien tuotteiden raaka-aineiden laatua. Vastuu raaka-aineiden laadusta on raaka-ainetoimittajilla, joiden tulisi ottaa huomioon tuoteturvallisuus- ja ympäristövastuuasiat. Raaka-aineet voi kuitenkin tulla maista, joissa elintarvikelainsäädäntö ja -valvonta eivät ole niin tiukkoja kuin EU:ssa. Kansainväliset standardit, kuten ISO -standardit kertovat toimittajan tai muun yhteistyökumppanin luotettavuudesta.

Tuotteita valmistavien yritysten on panostettava tuotteissaan käytettävien ainesosien alkuperän ja valmistamistapojen selvittämiseen. Onko raaka-aineet valmistettu ekologisesti? Täyttääkö lihakarjan jalostus eläinten hyvinvoinnin kriteerit? Antti Lauslahti esitti kyseiset kriteerit (Linda Keeling 17.2.2010) Palmenian tuotekehitysasiantuntijakoulutuksessa toukokuussa 2012 aiheena Vastuullisuus osana tuotekehitystä. Eläinten hyvinvoinnin kriteeristö pohjautuu neljään periaatteeseen: oikea ruokinta, hyvät olosuhteet, hyvä terveys, lajille tyypillinen käyttäytyminen.

Säännöllinen raaka-ainetoimittajien auditoiminen ja sertifikaattien tarkastaminen on vastuullisen elintarvikevalmistajan vastuulla. Välttääkseen takaisinvedot markkinoilta ja maineenmenetyksen, on yrityksien valvottava tuotannon ja pakkausmerkintöjen lisäksi toimittajiaan.

Iäkkäiden ihmisten ravinnon haasteet tuotekehityksessä

|

Ravitsemussuositukset muuttuvat jatkuvasti. Ihminen tarvitsee kuitenkin tiettyjä ravintoaineita. Niiden tarve muuttuu vauvasta iäkkääseen, ja perusta terveelle elimistölle pitäisi luoda jo nuorena. Iäkkäiden määrä kasvaa jatkuvasti Suomessa ja monissa hyvinvointivaltioissa, joissa suuret ikäluokat ovat siirtyneet tai siirtymässä eläkkeelle. Iäkkäiden ravinnontarve on erilainen verrattuna vauvoihin, nuoriin ja keski-ikäisiin. Tämä tulee ottaa huomioon elintarvikkeiden tuotekehityksessä. Elintarvikemarkkinoiden segmentointi ottaen huomioon myös iäkkäät on yrityksille yhä kannattavampaa ja palvelus veronmaksajille kansanterveyden näkökulmasta.

Suomen muistiasiantuntijat ry:n Merja Suominen luennoi Palmenia tuotekehitys­asiantuntija­koulutuksen seminaarissa ikääntyvien ihmisten ravitsemuksesta kesäkuussa 2012. Keski-ikäisten runsas tyydyttyneiden rasvojen saanti on yhteydessä huonompaan kognitioon, kun taas monityydyttymättömien rasvahappojen saanti parantaa sitä. Kalan syönnin ja erityisesti omega-3 -rasvahappojen saannin on tutkittu hidastavan muistin menetystä 70–89 -vuotiailla ihmisillä. Välimeren ruokavaliolla on todettu olevan vaikutusta Alzheimerin taudin ehkäisemisessä, kun taas punainen liha, sisäelimet ja rasvaiset maitotuotteet suurentavat riskiä sairastua tautiin. Myös kohtuullisesti kahvia ja hedelmämehua juovien ikääntyvien ihmisten on tutkittu sairastavan vähemmän Alzheimerin tautia.

Aivoterveydelle edullisen ruokavalion tulisi sisältää vähän punaista lihaa, jota voi korvata kalalla, kanalla, maitovalmisteilla (vähärasvainen), kananmunalla ja pavuilla. Tällöin vältetään liiallinen tyydyttyneiden rasvojen saanti. Lisäksi pitäisi saada antioksidantteja ja hyviä kasvirasvoja lisäämällä kasvisten, hedelmien, marjojen ja pähkinöiden kulutusta. Hyviä kasvirasvoja saa erityisesti kasviöljyistä, avokadosta ja pähkinöistä. Tuoremehut ovat hyviä vitamiinilähteitä.

Aikuisten proteiinin tarve on 0,8 g/painokilo/vrk, mutta iäkkäät tarvitsevat 1-1,2 g/painokilo/vrk. Hyviä proteiinin lähteitä, joista saa helposti päivittäisen tarpeen täydennetyksi, ovat muun muassa maustamaton rahka, raejuusto, Valio Plus -maito (sisältää myös paljon kalsiumia ja D-vitamiinia), juusto, kala ja kananmuna. Punaisesta lihasta saa paljon proteiinia mutta myös tyydyttyneitä rasvoja. Erilaiset leikkeleet ja muut lihajalosteet ovat hyviä proteiinin lähteitä, mutta ovat usein hyvin prosessoituja ja sisältävät lisäaineita.

Tuotekehityksen näkökulmasta ikääntyvät ihmiset otetaan yhä paremmin huomioon runsaasti proteiinia, hyviä rasvoja ja vitamiineja sekä kivennäisaineita sisältävillä tuotteilla. Lisäksi nykyään tuodaan maahan paljon terveellisiä ”superfood ”-tuotteita, joissa on runsaasti flavonoideja ynnä muita terveellisiä ravintoaineita. Pitkän iän ja terveellisen elämän salaisuus on loppujen lopuksi kiinni geeneistä, ravinnon ja elämäntapojen tasapainosta sekä elinympäristöstä. Pitkää ikää ja terveellistä elämää havittelevien kannattaa seurata elämäntavoissa ja ruokavaliossa esimerkiksi Japanin okinawalaisia, sardinialaisia ja Californian lomalindalaisia: http://ellit.fi/liikunta-ja-terveys/terveys/miten-elaisin-pidempaan-satavuotiaiden-salaisuus.

Kestävä kehitys elintarvikkeiden jalostuksessa

|

Kestävän kehityksen merkitys elintarviketeollisuudessa korostuu vuosi vuodelta. MTT:n tutkimuspäällikön Juha-Matti Katajajuuren pitämässä seminaarissa Palmenia tuotekehitysasiantuntijakoulutuksessa syksyllä 2012 esitettiin, että ravinnon osuus kulutuksen ympäristövaikutuksista voi olla jopa 40 %. Olemmeko turhaan huolissamme kulkuneuvojen hiilipäästöistä? Miten voimme vaikuttaa ravintokulutuksen ekologisuuteen muuten kuin kierrättämällä?

Kestävä kehitys tarkoittaa kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tarpeet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa (Brundtland 1987). Ihmisten saama tieto hiilijalanjäljistä tuotetasolla lisää tuskaa, ja saa meidät ajattelemaan jälkikasvuamme. Mitä voimme kuitenkaan tehdä? Tutkimusten mukaan eniten luontoa kuormittavia elintarviketuotannon prosesseja ovat rehuketju ja eläinten kasvatus. Näistä seuraa muun muassa vesistöjen rehevöitymistä, otsonin muodostusta, happamoitumista ja kasvihuonekaasuja. Yhden juustokilon valmistaminen pellolta pöytään vastaa noin 60 kilometrin autolla ajon hiilijalanjälkeä. Pitäisikö lopettaa pitkälle jalostettujen ruokien syöminen?

Lihatuotannon hiilijalanjälki on merkittävä elintarviketeollisuudessa. Ympäristövaikutusten vähentämismahdollisuuksia ovat esimerkiksi: viljojen satotason nosto viljelymenetelmiä kehittämällä ja geeniteknologialla, karjan jalostaminen geeniteknologialla, energian talteenotto ja kierrätys. Viljan ja karjan kasvun nopeuttaminen vähentäisi merkittävästi viljelystä ja karjanhoidosta johtuvaa hiilijalanjälkeä. Kuka hyväksyy viikossa kasvaneen ja jalostetun rehuviljan käytön karjataloudessa? Haluammeko syödä kuukaudessa teurasmittaan kasvaneita broilereita? Geeniteknologia on monen mielestä vielä epäeettistä, mutta jossakin määrin sitä tulee tulevaisuudessa saada käyttää, jos halutaan merkittävästi vähentää kasvihuonekaasuja ruoan jalostamisessa.

Vastaus hiilijalanjäljen pienentämiseen elintarviketeollisuudessa tulevaisuudessa voi olla pakkausmerkintäuudistukset yhdessä valveutuneiden kuluttajien kanssa. MTT:n mukaan hiilimerkinnät ohjaavat elintarvikevalintoja, valistavat kuluttajaa ja helpottavat kuluttajan ostopäätöksiä. Merkintöjen tulee kuitenkin olla mahdollisimman yhteneväisiä ja mielellään kansainvälisiä standardeja noudattavia. Tällä hetkellä monilla yrityksillä on omat merkintätavat tuotteissaan. Saadakseen luotettavuutta merkintä tarvitsee tuekseen paljon tiedottamista, kampanjointia sekä hiilijalanjäljen tarkistuksen tuotekohtaisesti. Merkintä auttaisi valitsemaan ja suosimaan yrityksiä, jotka näkevät vaivaa ja investoivat hiilijalanjäljen pienentämiseen.

Kaikki pyristely on turhaa, jos rahaa ei mene maailmanlaajuisesti aluksi päiväntasaajan maihin, joissa metsätalous on monelle pääelinkeino. On turha valita elintarvikepakkauksia hiilijalanjäljen perusteella ja tehostaa karjatuotantoa, jos meillä ei ole 50 vuoden kuluttua puita, jotka riittävästi sitoisivat hiilidioksidia. Tukipaketit ja miljardit tulisi lähettää sinne ennen hiilipäästösäädösten kiristämistä. Asiahan ei meille rikkaille maille kuulu, kun päiväntasaaja on niin kaukanakin. Vai kuuluuko, ja koska on liian myöhäistä katua?

Monikulttuurinen ja monokulttuurinen Suomi

|

Keskiviikkona 3. huhtikuuta julkaistiin tutkija Pasi Saukkosen teos Erilaisuuksien Suomi, Vähemmistö- ja kotouttamispolitiikan vaihtoehdot, jossa hän nivoo yhteen Suomen viime vuosikymmenien kehitystä monikulttuuriseksi maaksi. Saukkosen sanojen mukaan nimittäin ”Suomi on maa, joka on hirveän helppo ymmärtää väärin”. Vallitsevassa keskustelussa monikulttuurisuudesta puhujat puhuvat toistensa ohi.

Suomi on yksi Euroopan multikulturaalisimpia maita, mutta Saukkonen on pyrkinyt selvittämään mitkä ovat vähemmistöjen todelliset oikeudet? Hänen mukaansa poliittisessa toteutuksessa jäädään kauas juhlapuheiden ylevistä tavoitteista. Suomalainen kansallinen identiteetti jakaa ihmisiä edelleen aitoihin ja epäaitoihin suomalaisiin. Media ruokkii myös omalta osaltaan käsityksiä, jotka kuuluisivat menneisyyteen.

Kotipaikkakunnalleni saapuivat ensimmäiset Irakin pakolaiset 1990-luvulla. Nyt asun 600 kilometriä etelämpänä metropolialueella, jossa ei maahanmuuttajia juuri näy. Tuttavani ensimmäinen huomio samalle alueelle muuttaessa oli, että bussissa kaikki olivat valkoihoisia. Tämä on hieman erikoista kaupungissa, jossa puhutaan jo nyt yli 100 kieltä.

Saukkonen kertoo aiemmin pyrkineensä tutkijana pidättäytymään mielipiteistä ja tuottamaan lähinnä luotettavaa tutkimustietoa. Uuden teoksen tekemisprosessin myötä hän tuli siihen tulokseen, ettei tämä riitä ja tulee antaneeksi niin kieli- kuin uskontopoliittisia ehdotuksia, jotka eivät taatusti kaikkia miellytä.

Saukkosen mukaan emme ole koskaan olleet täysin yhtenäinen kansa, mutta olemme ratkoneet asioita hyvin. Toisin sanoen meillä on hyvä traditio sisäisen erilaisuuden organisoinnista, jota voidaan soveltaa myös nykyisiin olosuhteisiin.

Äärioikeistolaisryhmittymään kuuluvien henkilöiden isku kirjanjulkistamistilaisuuteen Jyväskylän kaupunginkirjastossa viime kuussa kertoo karua kieltä monikulttuurisesta Suomesta.

”Se mitä on olla ‘saksalainen’, ‘suomalainen’, ‘britti’, ‘kurdi’ tai vaikkapa ‘eurooppalainen’ muuttuu perinpohjaisesti. ‘Peruslontoolaisella’ on nykyään kenties enemmän yhteistä jonkun frankfurtilaisen tai amsterdamilaisen kanssa kuin Luoteis-Englannin järviseudulta kotoisin olevan toisen Britannian kansalaisen kanssa… voit sanoa minulle mistä olet, mutta minä en osaa sillä perusteella vielä kertoa, kuka ja millainen olet.” (Saukkonen 2013, 168, Kraus 2011)

Tarvitsemme lisää keskustelua, jossa ei olla samaa mieltä.