Paistinpannut

Paistinpannuvertailu

Tässä tutkimuksessa tutkitaan kahden erityyppisen paistinpannun paisto-ominaisuuksia kanan fileepihviä paistettaessa. Vertailukohteina ovat perinteinen valurautapannu sekä Hackmanin uusi Non-Overheatable-teknologialla kehitetty paistinpannu, NOH-pannu[1]. Paistinpannujen ominaisuuksia vertaillaan seuraavien tekijöiden suhteen: pannun kuumeneminen ja lämmön tasaisuus, lihan kypsyminen, pihviin syntyvä paistopinta, ergonomia, puhdistettavuus.

Tutkimuksen kulku

Tutkimuksessa paistetaan kanan fileepihvi kummallakin testipaistinpannulla erikseen vuoronperään. Näin voidaan käyttää samaa keitinlevyä (sama teho) ja keskittyä täysin yhteen paistotapahtumaan kerrallaan. Testissä käytetään induktioliettä, sillä NOH-pannun erikoisteknologia ei toimi muilla liesityypeillä. Pannun kuumenemista arvioidaan silmämääräisesti rasvaa tarkkailemalla. Vertailun tasapuolisuuden vuoksi molemmilla pannuilla käytetään hiukan juoksevaa kasvisrasvavalmistetta, vaikkei rasva olekaan pinnoitepannulla välttämätön. Rasva vaikuttaa kuitenkin paistopinnan syntymiseen oleellisesti. Lihan kypsymistä ja paistopinnan syntymistä arvioidaan silmämääräisesti ja maistamalla. Lisäksi seurataan kypsymiseen kuluvaa aikaa.

Paistamisen jälkeen pannut puhdistetaan pannun pintamateriaalin vaatimalla tavalla. Puhdistustyössä arvioidaan puhdistamisen helppoutta. Tutkimuksen pääpaino ei ole puhdistettavuus, mutta myös tätä ominaisuutta on mielestäni hyvä vertailla arvioitaessa pannun kokonaiskäyttöön liittyviä ominaisuuksia. Jotkut eivät esimerkiksi osta valurautaisia astioita juuri niiden työlään hoidon kannalta. Puhdistamisen jälkeen on myös helpompi arvioida pannun pinnan kunto paistamisen jälkeen.

Hypoteesi

Valurautapannun sanotaan yleisesti olevan paras pihvipannu. Oma olettamukseni on, että valurautapannulla saadaan fileeseen parempi paistopinta ja kauniimpi väri kuin NOH-pannulla.

Tutkimuksen tulokset

1. Pannun kuumeneminen ja lämmön tasaisuus

– UPO-induktiolieden teholla yhdeksän valurautapannun kuumeneminen paistovalmiiksi kesti 40 sekuntia. NOH-pannulla kuumeneminen samalla teholla kesti minuutin ja 40 sekuntia. Paistovalmiutta arvioitiin rasvan värin perusteella (vesi haihtuu ja rasvan väri muuttuu kullertavaksi). Valurautapannulla rasvan väri muuttui nopeammin kullertavaksi, kun taas NOH-pannulla rasva näytti tasaisemmalta ja keltaisemmalta. Rasvana käytettiin Floran juoksevaa kasvisrasvavalmistetta.

2. Lihan kypsyminen

– Tutkimuksessa käytettiin Saarioisen Jyväbroilerin fileitä, joissa ei ollut lainkaan suolaa. Valurautapannulla paistettava filee painoi 180 grammaa, NOH-pannulla 140 grammaa. Molemmilla pannuilla teho säädettiin asteelle kuusi fileen oltua pannulla puoli minuuttia. Valurautapannulla fileetä paistettiin seitsemän ja puoli minuuttia puoleltaan, NOH-pannulla puoli minuuttia vähemmän puolta kohden (pienempi filee). Valurautapannulla muodostui jonkin verran nestettä fileen pinnalle.

3. Pihviin syntyvä paistopinta

– Paistamisen jälkeen fileiden paistopintaa arvioitiin silmämääräisesti ja maistamalla. Valurautapannulla fileen pinta oli hiukan epäsiisti ja siinä oli pannusta irronnutta tummaa väriä. NOH-pannulla paistopinta oli kullertava ja muutenkin valurautapannulla paistettua fileetä esteettisempi. Värin lisäksi NOH-pannulla paistetun fileen pinta oli tasaisempi ja kauttaaltaan rapeampi. Filee oli myös tasaisemmin kypsynyt kuin valurautapannulla paistettu filee, jossa oli yksi hiukan raaka kohta. Makuarvioinnissa valurautapannulla paistetussa fileessä maistui hiukan pannun maku ja liha oli kuivempaa. NOH-pannulla paistettu filee oli puolestaan mehukkaampaa ja maukkaampaa. Fileitä ei maustettu.

Kuva 1 Pihviin syntyvä paistopinta. Oikealla valurautapannu ja vasemmalla NOH-pannu.

4. Ergonomia

– Valurautapannu, 1,7 kilogrammaa, oli huomattavasti painavampikuin NOH-pannu, 960 grammaa. NOH-pannun kahva oli valurautapannun kahvaa ergonomisempi: siitä sai tukevamman otteen eikä kahva ollut liukas. Lisäksi valurautapannun valurautainen kahva kuumeni paistettaessa niin kuumaksi, että pannun liedeltä siirtämisessä oli käytettävä patakinnasta.

5. Puhdistettavuus

– Valurautapannu pestiin pelkällä kuumalla vedellä. Pesun jälkeen pannu olisi hyvä kuumentaa kuivaksi ja jäähtyneelle pinnalle lisätä hiukan (rypsi)öljyä, jotta pannun pinta pysyy hyvänä. NOH-pannu pestiin astianpesuaineella ja kuivattiin. NOH-pannun hoito on siis huomattavasti valurautapannun hoitoa helpompaa. Valurautapannua ei esimerkiksi kannata edes kuivata keittiöpyyhkeeseen, sillä pannun pinnasta irtoaa aina rasvaa ja väriä, minkä jälkeen pyyhe on pestävä.

– Valurautapannu on tällä hetkellä oikein käytettynä ja huollettuna markkinoiden pitkäikäisimpiä ellei pitkäikäisin. NOH-pannu on vasta tullut markkinoille, joten sen käyttöikää on vielä mahdotonta arvioida. Keskimäärin NOH-pannu (⌀ 24cm) maksaa 60–70 euroa. Valurautapannujen hinnat alkavat 30 eurosta ylöspäin.

Tulosten arviointia

Tutkimuksen hypoteesi osoittautui tämän tutkimuksen perusteella vääräksi. NOH-pannulla saatiin fileeseen parempi paistopinta ja fileestä tuli herkullisempi kuin valurautapannulla paistetusta fileestä. Muutenkin paistaminen NOH-pannulla oli miellyttävämpää. Luotettavamman tuloksen saisi, jos tutkimusasetelman mukaisen kokeen toteuttaisi useammin. Ennakkoasenteista huolimatta voin siis suositella NOH-pannua etenkin hiukan kokemattomammille paistajille, sillä valurautapannulla paistaminen on haastavampaa ja sen hoito työläämpää. Lisäksi samalla tukee kotimaista suunnittelua ja osaamista. Laadukas pannu on aina järki-investointi ja tekee ruoanlaitosta miellyttävämpää. On kuitenkin syytä muistaa, että NOH-pannun erityisominaisuudet toimivat ainoastaan induktioliedellä.

Jouni Leskinen


[1] Valmistajan antamat NOH-pannun ominaisuudet: (http://www.hackman.fi/web/hackmanwww.nsf/fi/keitto-_ja_paistoastiat_kovanaama_noh).

Leave a Reply