Toukokuun seminaarissamme esiintyi erikoistutkija, OTT Anu Pitkänen Turun yliopistosta. Hän valotti tavaramerkkioikeuden ja tekijänoikeuden päällekkäisyyttä eli ns. kaksoissuojaa tuoreen väitöskirjansa pohjalta. Siinä missä tavaramerkki teollisoikeutena on elinkeinonharjoittajan alkuperää identifioiva tunnus, tekijänoikeus suojaa luovaa ilmaisua. Nämä kaksi suojamuotoa voivat kuitenkin esiintyä yhdessä: voi nimittäin olla, että alun perin tavaramerkiksi tarkoitettu tunnus on myös teos tai sitten taideteos voidaan valjastaa tavaramerkkikäyttöön. Pitkänen puhuikin ensimmäiseen viitaten ”käyttötaiteesta” (mm. mainosgrafiikka), mikä tässä yhteydessä viittaa nimenomaan tavaramerkkinä käytön tarkoituksiin. Nämä tarkoitukset vaikuttavat taiteellisten tuotosten ulkoasuun ja ilmaisuun.

Tavaramerkkioikeus ja tekijänoikeus voivat olla joko rinnakkaisia tai päällekkäisiä. Ensin mainitusta esimerkkinä on tilanne, jossa koru saa tekijänoikeussuojaa ja sen nimitys tavaramerkkisuojaa. Jälkimmäisestä tilanteesta voi mainita esimerkkinä patsaat, joissa samat elementit saavat suojaa sekä tavaramerkin että tekijänoikeuden kautta (kumuloituminen). Suojamuodot esiintyvät samanaikaisesti erityisesti kuvataiteen ja sävellysteosten sekä liikkuvan kuvan ja kolmiulotteisten muotojen tilanteissa. Tällöin esteettiset ja toiminnalliset elementit eivät aina ole selkeästi erotettavissa. Myös esteettisillä elementeillä voi olla ensisijassa kaupallinen tarkoitus.

Kaksoissuojan taustalla on yleisiä kehityskulkuja, kuten immateriaalioikeudellisten suojamuotojen määrän lisääntyminen sekä rajojen häilyminen ja suojatyyppien yhteen kietoutuminen. Lisäksi on muistettava EU-oikeudellinen ja kansainvälinen kehys, jossa suojamuodot rajoituksineen kehittyvät. Lisäksi Pitkänen huomautti tekijänoikeuden luonteen muuttumisesta tekijäpersoonaan kytkeytyvästä suojamuodosta kohti tuottajaoikeutta. Tämä on ilmeistä esimerkiksi tietokoneohjelmien ja tietokantojen suojassa. Etenkin tavaramerkeiksi luodut teokset ovat käyttötarkoituksensa takia kiinteässä yhteydessä yksittäiseen yritykseen ja niillä on yleensä yksinomaan kaupallinen tarkoitus. Taustalla olevista tekijänoikeuksista on tällöin sovittu, ja Pitkäsen mukaan tekijänoikeus, moraaliset oikeudet mukaan lukien, on sopeutunut hyvin muutoksiin.

Tavaramerkkioikeuden ja tekijänoikeuden päällekkäisyyksiä voi hahmottaa kolmella tavalla:

1. täydellinen kumulaatio, jossa päällekkäisyys hyväksytään ja suojamuodot sulautuvat toisiinsa;
2. osittainen kumulaatio, jossa päällekkäisyys on osittain hyväksyttävää, mutta sille on lainsäädännöllisiä tai oikeuskäytännössä asetettuja rajoituksia;
3. vailla kumulaatiota ollaan tilanteessa, jossa päällekkäisyyttä ei hyväksytä ja jossa se voidaan kieltää jopa nimenomaisin lainsäännöksin.

Yleisesti ottaen tavaramerkin ja tekijänoikeuden päällekkäisyys sallittu silloinkin, kun ne kohdistuvat tuotosten samoihin elementteihin. Suojamuodoilla on eri funktiot, ja ne toteuttavat vain omaa tarkoitustaan. Tavaramerkin on oltava esitettävissä ja erottamiskykyinen siinä missä tekijänoikeus ei edellytä alustaan kiinnittymistä ja keskiössä on omaperäisyys. Sinänsä juuri omintakeiset tavaramerkit ovat mieleenpainuvia. Suomessa tekijänoikeuslaki ei sisällä säännöksiä tavaramerkin ja tekijänoikeuden kaksoissuojasta (vrt. mallista ja valokuvasta tekijänoikeuslaki 10 §). Tavaramerkkilaista (TML) löytyy säännökset muun muassa erikoislaatuisen teoksen nimen tai teoksen käyttämisestä tavaramerkissä: tekijänoikeudenhaltijan suostumus on tarpeen (14 §).

Pitkänen puhui tarkemmin myös kaksoissuojan laajuudesta. Yksinoikeuksien haltijoille päällekkäisyydet toki tarjoavat valintoja ja laajaa suojaa, mutta ongelmallista kaksoissuoja tai epävarmuus sen laajuudesta voi olla suhteessa kolmansiin osapuoliin. Yhtäältä tekijänoikeus laajentaa kaupallisen tunnusmerkin suojaa ja toisaalta tavaramerkki jatkaa vapaiden teosten suoja-aikaa. Tavaramerkkikäytössä tapahtuu aina tekijänoikeudellisesti relevanttia kappaleen valmistusta ja yleisön saataviin saattamista, kun merkkiä toisinnetaan ja käytetään elinkeinotoiminnassa. Tavaramerkit saavat kuitenkin lähtökohtaisesti suojaa vain niissä luokissa, joihin ne rekisteröidään (tai katsotaan vakiintuneeksi, ks. TML 2 §).

Sen sijaan tekijänoikeussuoja on yleistä eikä teostavaramerkkiä voi käyttää muissakaan luokissa ilman tekijänoikeudenhaltijan lupaa. Tällainen luokkarajat ylittävä suoja on tavaramerkkioikeudessa vain laajalti tunnetuilla tavaramerkeillä (TML 6 §). Lisäksi hyvien liiketapojen mukainen vertaileva mainonta on katsottu sallituksi tavaramerkkioikeudessa, mutta tekijänoikeudessa ei ole vastaavaa rajoitusta. Teostavaramerkin käyttö vertailevassa mainonnassa kuuluu siis lähtökohtaisesti kielto-oikeuden piiriin – joskin tämä voidaan katsoa vertailevaa mainontaa koskevan sääntelyn hengen vastaiseksi. Teokset, joiden tekijänoikeudellinen suoja-aika on päättynyt, voidaan ottaa tai voivat edelleen olla tavaramerkkikäytössä, jolloin käyttö ei ole täysin vapaata. Eri asia on se, että teoksen tekijänoikeudellisesti relevantti käyttö ei välttämättä ole tavaramerkkioikeudellisesti relevanttia.

Lisäksi vapaiden teosten valjastamisen tavaramerkkikäyttöön voi estää tunnetuilta teoksilta puuttuva erottamiskyky; mitä tunnetumpi teos, sen epätodennäköisemmin yleisö tai kuluttajat mieltävät sen elinkeinonharjoittajan tunnukseksi. Mainituista syistä täydellistä kumulaatiota voi olla syytä rajoittaa. Pitkäsen mukaan käytettävissä olevat keinot liittyvät muun muassa suojaedellytyksien tulkintaan ja erottamiskyvyn arviointiin – toki EU-oikeuden ja kansainvälisten velvoitteiden rajoissa.

Yleisön keskuudessa kysymyksiä herätti etenkin mahdollisuus suojata taiteilijan omintakeista tyyliä tavaramerkkioikeudella. Sinänsä tavaramerkiksi käy mikä tahansa merkki, mutta tyyli olisi pystyttävä yksilöimään ja konkretisoimaan, jotta se olisi rekisteröitävissä. Kysymys olisi lähinnä elementeistä, jotka eivät saa tekijänoikeussuojaa, mutta joita voidaan käyttää kaupallisesti.

Lisäksi kyseltiin sananvapausulottuvuuden mahdollisista erityispiirteistä kaksoissuojatilanteessa, ja todettiin kilpailunäkökohtien puoltavan tarkkarajaisia immateriaalioikeuksia. Lopuksi pohdittiin mahdollisia perusteettomia oikeudenloukkausväitteitä sekä digitaalisen ympäristössä vallitsevaa oikeudellista epävarmuutta.

Anu Pitkänen (2016) Tavaramerkkioikeuden ja tekijänoikeuden kaksoissuoja. Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja, A-sarja 329.

Anette Alén-Savikko

* * *

Pitkänen ja Taide, tekijyyden muutos ja tekijänoikeus -projektin tutkija Anette Alén-Savikko esitelmöivät myös aiemmin keväällä IPR in Value Creation -hankkeen seminaarissa, jonka raportti löytyy täältä.

Raportti projektiseminaarista 21.3.2016

Kuvataiteen saralla olemme tottuneet puhumaan kuraattoreista, jotka organisoivat museoihin ja taidegallerioihin taidenäyttelyitä sekä hoitavat niihin liittyviä käytännön asioita, kuten markkinointia, tiedotusta ja rahoituksen hankkimista. Mutta mitä tarkoitetaan, kun puhutaan kirjallisista kuraattoreista nykykirjallisuudessa? Onko kirjallinen kuraattori korvaamassa perinteiset käsitykset siitä, kuka ja mikä kirjailija on?

Rautaisannos tietoa kirjallisista kuraattoreista saatiin ”Taide, tekijyyden muutos ja tekijänoikeus” -projektin maaliskuisessa seminaarissa, kun projektin ensimmäiseksi vierailijaluennoitsijaksi saapui mediakulttuurin dosentti Hanna Kuusela, joka työskentelee mediatutkimuksen vs. yliopistonlehtorina Turun yliopistossa. Tämänhetkisessä projektissaan Kuusela on perehtynyt erityisesti kollektiivisen kirjoittamisen käytänteisiin.

Esitelmänsä alussa Kuusela problematisoi kirjallisen kuraattorin käsitettä. Hänen mukaansa kirjallinen kuraattori voidaan määritellä hahmoksi, joka välittää, levittää, markkinoi ja asettaa esille uusissa yhteyksissä tekstejä, jotka on kirjoittanut joku muu kuin hän itse. Olennaista on se, että kirjallinen kuraattori luo omaa taiteellista identiteettiään ja pohtii kirjallisen luomistyön ehtoja muiden tekemien tekstien pohjalta.

Elämme tällä hetkellä kulttuurissa, jossa puhutaan paljon kuratoinnista. Se ei ole vain taiteen yksinoikeus, sillä kuratoimisdiskurssi on siirtynyt Master Chef -kaltaisten suosikkiohjelmien ansiosta kokkaukseen, kun puhutaan esimerkiksi ruokakuraattoreista (food curators).

Taiteen puolella kuratointidiskurssi on kytkettävissä avantgardeen: avantgardistiset luomistavat ovat vaikuttaneet siihen, että performatiivisuuden ajatus on noussut suosioon. Kun taiteilijan rooli merkitysten tuottamisessa on kyseenalaistettu, tarvitaan uusia tapoja, joilla taide löytää kohdeyleisönsä. Mahdollisesti kuratoinnin nousussa on kyse myös taiteen markkinoinnin muutoksista: tarvitaan keinoja välittää taidetta uusia reittejä.

Kirjallisen kuratoinnin kaksi eri muotoa

Kuuselan mukaan kirjallinen kuratointi on mahdollista jakaa kahteen eri muotoon. Ensinnäkin kirjalliset kuraattorit voivat toimia ns. joukkoistettujen hankkeiden (crowd sourcing, crowdsourcing works of fiction) johtohahmoina. Toisekseen kirjallinen kuraattori voi toimia appropriaatioiden tekijänä. Jälkimmäisessä tapauksessa kyse on kuraattorista, joka valikoi olemassa olevasta, muiden tekemästä materiaalista oman kirjallisen teoksensa.

Joukkoistetuista hankkeista Kuusela nosti esille erilaisia kansainvälisiä esimerkkejä ja yhden kotimaisen esimerkin, Google Poetics -hankkeen (www.googlepoetics.com), jonka perustaneet kirjailijat kutsuvat itseään kuraattoreiksi. Hanke alkoi niin, että kuraattorit pyysivät lähettämään itselleen kuvakaappauksina sisältöä uuteen kirjalliseen työhön. Kuraattorit eivät itse tuottaneet tekstiä, vaan rakensivat teoksen kuvakaappausten ympärille. Suuri merkitys projektissa oli myös hanketta selittävillä metateksteillä: kuraattorit julkaisivat kirjallisille kuraattoreille tyypilliseen tapaan selityksiä, joissa tulkitsevat esimerkiksi kollektiivisesti luodun taiteen merkitystä yhteisössä tai sen poeettisia painotuksia.

Kirjallisen kuratoinnin toisessa muodossa on kyse siitä, että kirjailijat toimivat appropriaatioiden tekijöinä. He valitsevat muiden tekemästä materiaalista oman uuden teoksensa. Tällaisista esimerkkeinä Kuusela käsitteli mm. Virpi Alasen, Karri Kokon ja Jonathan Safran Foerin tuotantoa. Hyvä esimerkki kirjallisesta kuraattorista on Karri Kokko, joka Varjofinlandia-teokseensa keräsi internet-materiaalista kollaasin masennusta käsittelevistä teksteistä. Kokko on kuraattori, sillä hän valikoi olevan materiaalin pohjalta tietoisesti, harkitusti uuden materiaalin. Juuri tietoisen toiminnan ansiosta taiteilijaa voidaan kutsua kuraattoriksi, jonka toimintaa määrittää taiteellinen päämäärätietoisuus.

Kuuselan mukaan angloamerikkalaisessa kirjallisuudentutkimuksessa on teoretisoitu kollektiivista kirjoittamista ja uudenlaisen kirjailijatyyppiä. Marjorie Perloff on kehitellyt paradoksaaliselta kuulostavan epäoriginaalin neron (unoriginal genius) käsitteen, jossa olennaista on ajatus siitä, että kirjailija ei luo työssään välttämättä täysin uutta vaan yhdistelee vanhaa materiaalia originaalilla tavalla. Kenneth Goldsmith on puolestaan puhunut ei-luovasta tai epäluovasta kirjoittamisesta (uncreative writing), jossa korostuu internet-ajan informaatiotulva: tekstien uudelleenjärjestäminen on nykyaikaiselle kirjailijalle tärkein kirjallisen toiminnan muoto.

Kirjallinen kuraattori tekijyyden historian näkökulmasta

Kirjallinen kuratointi voidaan nähdä yhtenä vaiheena kirjailijuuden historiassa. Kuusela eritteli esitelmässään lyhyesti tekijyyden historiaa. Esille nousi tuttuun tapaan paitsi romanttinen ajatus taidetta itsenäisesti luovasta nerosta myös se, kuinka romanttista kirjailijahahmoa on dekonstruoitu 1900-luvun jälkipuolella: Foucault puhui kirjailijasta diskursseja luovana funktiona, Barthes tunnetusti kuoppasi kirjailijan.

Kirjallisen kuraattorin käsite nousee jännitteestä romanttisen taiteilijan ja kirjailijan kuoleman välillä. Huolimatta kirjailijan kuoppaamisesta kirjailija on aina ollut erittäin tärkeä teosten markkinoinnissa. Kirjailijaa siis tarvitaan – erityisesti nyt, kun viimeaikaiset viestit kirjalliselta kentältä kertovat siitä, että kirjallisuutta myydään aikaisempaa vähemmän.

Kirjallinen kuraattori on ajanmukainen hahmo. Hän on eräänlainen postmoderni hahmo, joka pystyy teoreettiseen haastamiseen ja kyseenalaistaakin käsityksen kirjailijasta yksilöllisenä subjektina ja merkityksen alkuperänä, mutta samaan aikaan kykenee markkinoimaan omaa omalaatuisuuttaan kuratoinnin keinoin.

Elämme huomiotaloudessa. Kuusela viittasi Dorothea von Huntelmannin pohdintoihin siitä, miksi kuratointi on viime vuosikymmenen aikana lisääntynyt. Se on von Huntelmannille osoitus siitä, että tuotantoyhteiskunnasta on siirrytty valitsijayhteiskuntaan. Taiteilijakin on korvautunut valitsijan hahmolla. Nykykirjailija, joka valitsee itselleen kirjallisen kuraattorin roolin, toimii taiteellisen luomisen selittäjänä ja yleisön kasvattajana. Metatekstuaalinen oman taiteen luomisen erittely on keino erottautua huomiotaloudessa.

Outi Oja