Kun kone kääntää, kuka on tekijä? – raportti seminaarista 16.12.2019
Professori Kristiina Taivalkoski-Shilov aloitti esitelmänsä aiheesta “Kääntäjä, kone, kirjallisuus – pohdintoja tekijänoikeudesta kääntämisen etiikan pohjalta” pohjustamalla kääntämisen etiikkaa ja sen lähtökohtia. Tärkeitä näkökulmia olivat pyrkimys ymmärtää, mitä tekstissä halutaan sanoa, ja pyrkimys välttää muiden satuttamista tai loukkaamista kääntämisprosessin seurauksena. Taivalkoski-Shilovin mukaan kääntämisen etiikassa tutkitaan ammattikääntäjien ja tulkkien velvollisuuksia ja oikeuksia sekä kääntämisen välisiä suhteisiin ja yhteiskuntaan.
Etiikasta edettiin käännöstekstien tekijänoikeuksiin ja niihin liittyviin kysymyksiin.
Käännöstekstien tekijänoikeudet jakautuvat kaunokirjallisuudessa kääntäjän tekijänoikeuksiin ja teoksen kirjoittaneen kirjailijan tekijänoikeuksiin. Kirjailijalla on määräysvalta teokseensa ja lähtökohtaisesti myös mahdollisuus päättää siitä, milloin sen saa kääntää. Toisaalta kirjailija voi halutessaan julkaista myös Creative Commons -lisenssillä, jolloin kääntämiseen ei erikseen tarvita lupaa. Kääntäjän tekijänoikeudet taas ovat voimassa silloin, kun käännös on riittävän erilainen lähtötekstiin nähden. Siksi sanasta sanaan tehty käännös ei riitä niiden syntymiseksi.
Konekääntämisen myötä käännöksiin on alkanut liittyä aivan uudenlaisia tekijänoikeudellisia kysymyksiä. Täysin koneellisesti käännetty kaunokirjallisuus ei synnytä teoskynnystä ylittäviä teoksia, sillä ihmisen luova panos puuttuu. Täysin editoimattomia raakakäännöksiä on kuitenkin myynnissä jo nyt ja ne herättävätkin alalla paljon keskustelua ja huolta siitä, miten kääntäjien oikeuksia ja asemaa tulisi parhaiten puolustaa.
Konekäännösten yleistyessä kääntäjien tekijänoikeuksien merkitys kasvaa. Kone ei tarvitse tekijänoikeuksia, mutta ihmiskääntäjälle ne ovat välttämättömiä muun muassa oman elannon turvaamiseksi. Kääntäjän on saatava ammattitaidostaan ja työpanoksestaan asianmukainen korvaus.
Taivalkoski-Shilov nosti esiin myös käännösmuistiin ja kaunokirjallisuudesta tehdyn konekäännöksen jälkieditointiin liittyviä kysymyksiä. Käännösmuistiin liittyi riskejä, mutta Taivalkoski-Shilovin mukaan sen käyttöä voidaan pitää ongelmattomana silloin, kun ohjelma on kääntäjän itsensä hankkima, sisältää hänen omaa materiaaliaan ja on tämän määräysvallassa. Jälkieditointiin liittyi vahvasti tekijänoikeuksien näkökulma: niitä ei kustantajalla ole, mutta entä sitten konekäännöksen jälkieditoijalla? Syntyykö oikeus silloin, jos sama henkilö ohjelmoi konekääntimen ja myös editoi käännöksen? Entäpä silloin, jos ohjelmoija ja editoija eivät ole sama henkilö?
Lopuksi Taivalkoski-Shilov korosti sitä, että kaunokirjallisuuden kääntäjien oikeuksien suojaaminen on konekääntämisen yleistyessä erityisen tärkeää. Siksi tarvitaankin erillisiä sopimuksia siiä, miten kone(avusteista) kääntämistä käytetään kaunokirjallisuuden kääntämisessä, ja miten siihen liittyvät tekijänoikeudelliset ongelmat ratkaistaan.
*
FT, tutkijatohtori Maarit Koponen aloitti esitelmänsä siitä, kuinka konekäännin rakennetaan. Järjestelmien toiminta perustuu sille, mitä ihminen on aiemmin tehnyt, ja ne hyödyntävätkin käytännössä aina aiemmin käännettyä materiaalia. Tällöin konekääntimillä on toisaalta käytössään suuri määrä erilaisten kääntäjien tekstejä, mutta samaan aikaan niiden imuroima aineisto voi olla hyvinkin rajoitettu tai painottunut. Suurin osa kääntimien opetusaineistoista on avoimia korpuksia ja tekijänoikeudetonta aineistoa. Yksi tällaisista teksteistä on esimerkiksi Raamattu. Lisäksi kääntimet imuroivat usein internetistä kokonaisten sivustojen verran tekstiä. Erikoistuneempia kääntimiä kehitettäessä saatetaan myös käyttää pohjana esimerkiksi tietyn organisaation korpuksia.
Kääntimen opetusaineiston täytyy sisältää vähintään muutamia miljoonia virkkeitä, jotta käännökset alkavat toimia edes jossakin määrin. Tällaisen opetusaineiston keräämiseen ja sisältöön liittyy suuri määrä tekijänoikeudellisia kysymyksiä ja ongelmia. Bernin yleissopimus kirjallisten ja taiteellisten teosten suojaamisesta määrittelee sen, miten tekstejä saadaan käännöspohjan luomisessa hyödyntää. Myös opetusaineistoon kuuluvan käännöstekstin alkuperäinen tilaaja, sen kääntäjä ja alkuperäistekstin tekijä ovat kaikki osa sitä verkkoa, jonka tekijänoikeuksiin konekääntimen opettamisessa sotkeudutaan. Myös tekstilajit määrittävät tekijänoikeudellisia kysymyksiä, sillä esimerkiksi käyttöohjeisiin, verkkoteksteihin ja kaunokirjallisuuteen liittyvät säädökset ovat hyvin erilaisia.
Konekääntimen käännösmuistissa on tyypillisesti useamman kuin yhden kääntäjän käännöksiä, joten tekijänoikeudellisen statuksen määrittely on parhaimmillaankin hyvin epäselvää. Kääntimen kehitystyössä aineistoista syntyy valtava tekstimassa, joka sisältää miljoonia virkkeitä. Käännin hyödyntää näitä virkkeitä pilkkomalla niitä sanoihin, sanojen osiin ja jopa yksittäisiin merkkeihin. Tällöin taustalla olevien ihmiskääntäjien työn rajat hämärtyvät ja sekoittuvat väistämättä.
Koponen päätti esitelmänsä kertomalla siitä, miten konekääntimiä kehitettiin MeMAD-hankkeessa. Siinä kääntimiä pyrittiin kehittämään audiovisuaalisen kääntämisen apuvälineeksi. Aineistoon kuului englanti-suomi-englanti -käännöksissä n. 44 miljoona käännösyksikköä ja suomi-ruotsi-suomi -käännöksissä noin kolmekymmentämiljoonaa käännösyksikköä. Projektissa mukana on muun muassa YLE ja sen on tarkoitus valmistua vuoden 2020 loppuun mennessä.
*
Lakimies Karola Baran käsitteli osuudessaan erityisesti oikeudellista näkökulmaa. Kuten Taivalkoski-Shilov, myös hän nosti heti alkuun esiin sen, miten tärkeä teoksen itsenäisyys ja omaperäisyys on tekijänoikeuksien syntymisen kannalta. Teoskynnys ylittyy silloin, kun teos on itsenäinen ja omaperäinen luovan työn teos, eikä sellaista voi syntyä koneelle, vaan ainoastaan luonnolliselle henkilölle tai henkilöille. Kukin tapaus arvioidaan erikseen, mutta täysin mekaaninen käännös ei saa tekijänoikeudellista suojaa.
Konekäännöksissä pyrkimyksenä on tuottaa mekaanisesti mahdollisimman valmis käännös, joka syntyy kääntimien avulla. Mekaaninen tietokoneasvusteinen käännös ei kuitenkaan voi olla tekijänoikeudellisen suojan piirissä, koska tekijänoikeuslaki ei suojaa koneen luomaa työtä, sillä se ei ole itsenäistä. Lisäksi käännökset ovat usein sanasanaisinä, eikä niiden katsota silloin muutenkaan ylittävän teoskynnystä. Mekaanisten käännösten laatu on usein huono, ja silloin niiden voidaan katsoa loukkaavan alkuperäisen tekijän moraalisia oikeuksia. Ihmisen tarkastama konekäännös on kuitenkin tekijänoikeuslain piirissä samalla tavalla kuin kokonaan ihmisvoimin tehty käännös, sillä raakakäännöksen tarkastaja katsotaan sen tekijäksi.
Käännöspalveluita tuottavat yritykset käyttävät usein samaa käännösmuistia usealla eri kääntäjällä ja oletusarvoisesti käännösmuisti on asiakkaan tai toimiston omaisuutta. Mikäli käännösmuisti ylittää teoskynnyksen, se on huomioitava muistia käytettäessä. Jos käännösmuistiin sisältyy tekijänoikeuskynnyksen ylittävä teos, sitä ei saa muuttaa tai luovuttaa sen käyttöoikeuksia eteenpän, ellei asiasta ole erikseen sovittu. Kääntäjän oikeuksien kannalta tietokoneavusteinen kääntäminen ei lähtökohtaisesti eroa tavallisesta kääntämisestä.
Esitelmänsä lopuksi Baran nosti esiin kysymyksiä tietokoneavusteisen kääntämisen mahdollisista ongelmakohdista. Soveltuuko se lähtökohtaisesti taiteellisen teoksen kääntämiseen? Entä kuka on kääntäjä, jos käännösohjelma on kokonaan kääntänyt teoksen? Tekijänoikeuslain silmissä kääntäjää ei tällöin ole, mutta kuitenkin teoksella voidaan tuottaa taloudellista voittoa, sillä käännösohjelman omistaja pystyy myymään ohjelman tuottamia käännöksiä. Miten tällaisten käännösten tekijänoikeudet tulisi lopulta määritellä?