Hei!
Viimeinen viikko Geoinformatiikan menetelmät 2 -kurssia polkaistiin vauhdilla käyntiin, kun tehtävänannoksi ilmoitettiin Suomen upein laskettelukeskus, tiesin heti, mitä lähden toteuttamaan. Forssan kaupungissa on toiminut Iso-Hunnarin laskettelukeskus vuosina 1985-1991. Forssan Lehdessä julkaistu artikkeli “Muistatko pusulenkin metsässä? – 1980-luvulla kukoistanut Iso-Hunnari oli laskettelukeskusten piskuinen edelläkävijä” (FL, 12.4.2020) haastattelee Iso-Hunnarin entistä osakasta, Erkki Tervomaata. Tervomaa muistelee, kuinka “Pohjois-Suomen isojen laskettelukeskusten rinteiden korkeuserot olivat suuremmat kuin Iso-Hunnarin pituus.” Korkeimmillaan kukkula on noin 132 metriä ja korkeusvaihtelua on alle 50 metriä. Päätin kuitenkin herättää tämän laskettelukeskuksen takaisin henkiin.
Latasin Paitulista rasterimuotoisen karttalehden L4221, jonka rajasin clip-työkalulla lähemmäs Hunnaria (kuva 1.). Näkyviin jätin hieman Helsingin ja Porin välillä kulkevaa 2. tietä, Loimijokea, Mäkilammin vesistön sekä Vieremän asuinaluetta.
Mahdollistaakseni sopivien laskettelureittien tuottamisen, ajoin karttalehdelle slope- eli rinteen jyrkkyys- ja aspect- eli rinteen viettosuunta -työkalut.
Lähdin pohtimaan sopivaa tapaa digitoida mielekkäät laskettelureitit. Vertailen rinteen viettosuuntia sekä pohdin turvallista jyrkkyyttä. Olen melko varma, että sopivia reittejä olisi ollut mahdollista kartoittaa esimerkiksi ModelBuilderissa komennoilla “Reclassify -> Slope -> Jyrkkyys <45”. * “Reclassify -> Aspect -> 337,5-22,5 = 1, muut arvot ja -1 = 0”, jolloin olisi voinut tarkastella mahdollisia rinteiden sijainteja pohjoisrinteille. Valitsemani mäennyppylä olisi kuitenkin niin pieni, että tiukat rajaukset olisivat luoneet mäenlaskupaikoista liian lyhyet. Päädyin digitoimaan kolme erilaista reittiä vapaalla kädellä. Haluan myös korostaa, että tällä kertaa viivan digitointi sujui huomattavasti paremmin, kuin viikolla 5.
Nautin kolmiulotteisen kuvan pyörittelystä, sillä saa konkreettista näyttöä omista valinnoista. Sain luokkakaveriltani Petralta vinkiksi nostaa rinteitä kuvastavia viivoja noin 10 metriä maanpinnan yläpuolelle, jotta ne tulevat näkyviin metsiköstä.
Koska digitoin jokaisen reitin vapaasti, seuraten vain rinteiden korkeusvaihtelua ja viettosuuntaa, syntyi rinteisiin hieman ylämäkiä. Se tuo kuitenkin laskettelukeskuksen henkeen sopivaa tunnelmaa, kun reitti ei ole syöksylaskua. Hunnarilla korkeusvaihtelu on myös niin kevyttä, ettei rinteen 3. 10 metriä ole oikeastaan mitään. Entisaikojen Hunnarilla laskettelureitit olivat vain 250-350 metriä pitkiä (FL 12.4.2020), minun digitoimani uudet rinteet ovat 620-800 metriä pitkiä.
Reittien sijaintien selvittyä siirryin pohtimaan laskettelukeskuksiin tarvittavia lisätoimintoja. Päädyin digitoimaan alueelle parkkipaikan, kioskin ja infopisteen. Näiden lisäksi kaksi rinnehissiä ja valoja.
Katselin alueen pohjakarttaa ajamillani työkaluilla, ja asetin silmämääräisesti parkkipaikan, kioskin ja infopisteen. Ainoa ajatukseni oli, että näiden kohteiden tulee olla tasaisilla ja helposti saavutettavilla paikoilla. Kuvassa 5. näkyy valitsemani paikat. Tämän jälkeen, päädyin kuitenkin valmistelemaan käskyt ModelBuilderiin, jotta saisin tarkasteltua, mihin tietokone sijoittaisi parkkipaikan.
Katsoin mallia viikon neljä ohjeista, kun lähdin rakentamaan ModelBuilderia. Ajoin reclassify -toiminnot seuraavasti: Paitulista ladatun karttalehden clipattu versio, josta otin korkeudeksi max 90. Tässä vaihessa taisi mennä vikaan, sillä otin liian matalan alueen käyttöön.
Aspect -1 tai 90-270, muut arvot 0. Slope 10>. Näiden vaatimusten kertolasku, jonka lopputulokseksi syntyi kuva 7.
Omat huomioni: En rajoittanut vesistöjen läheisyyttä mitenkään, joten nyt parhaat rakennustilat ovat mukamas joen rannassa. Noin lähelle jokea ei kuitenkaan voi rakentaa, joten minun olisi pitänyt ajaa Loimijoelle bufferi, joka olisi muodostanut suojavyöhykkeen, jolle ei voi rakentaa. Minun ei olisi kannattanut laittaa niin alhaista korkeusarvoa, sillä Hunnarin pohjoispuolella on paljon tasaista maa-alaa, johon on oikeastikin rakennutettu. Toki, kuvasta neljä huomaa, että olen sijoittanut omissa ideoissani parkkipaikan vastakkaiselle puolelle Mäkilammia, kuin se tänä päivänä Forssassa on.
Halusin vielä testailla osaamistani, joten päädyin digitoimaan laskettelualueelle valaistuksen. Asettelin valoja jokaiselle rinteelle 50 metrin välein. Polygoneille en osannut asettaa pisteitä, joten ne asetin käsin. Tämän jälkeen ajoin viikolla viisi tuotetun näkyvyysanalyysin lamppujen valaistuksen määrää varten. Katsoin Ronghuanlightning.com sivulta, että noin 12 metriä korkeista lampuista syntyy noin 50 metrin valaisualue. Easyled.fi -sivustolla taas kerrottiin, että vuonna 2019 Taivalvaaran laskettelukeskukseen oli asennettu 18 metriä korkeat lamput. Näistä syistä päädyin asettamaan omille reiteilleni myös lamppuja 50 metrin välein, se olisi ainakin melko realistista.
Visibility -työkalulla asetin lamppujen korkeudeksi 18 metriä ja kantavuudeksi 50 metriä. Kuvassa 8. näkyy tuottamani visualisointi valaistuksesta.
Kiitos kurssista!
– Tytti N.
Lähteet:
Forssan Lehti 12.4.2020 “Muistatko pusulenkin metsässä? – 1980-luvulla kukoistanut Iso-Hunnari oli laskettelukeskusten piskuinen edelläkävijä”
https://www.forssanlehti.fi/paikalliset/4937199 Luettu 13.12.2023
https://fi.ronghualight.com/news/reference-data-of-height-and-wattage-of-solar-42326545.html Luettu 13.12.2023
https://easyled.fi/valaistusratkaisut/urheilu/laskettelurinteet-ja-hiihtokeskukset/ Luettu 13.12.2023
Geoinformatiikka luonnonvarojen hallinnassa, Helsingin yliopiston metsätieteen laitoksen julkaisuja 7. (Holopainen ja muut 2015)