Ohjaus, osaaminen ja sen tunnistaminen

Ninni Lankisen tiivistelmä Fredrik Herzbergin artikkelista Vägledning, erkännande och kunskap (2016)*

Taustaa

Fredrik Hertzbergin artikkeli Vägledning, erkännande och kunskap käsittelee opinto- ja työelämäohjaajan nimikkeellä peruskouluissa työskentelevien työtä vastasaapuneiden nuorten parissa. Oppiaineen tavoitteena on tarjota oppilaalle valintojen pohjaksi opinnonohjausta, tietoa työelämästä ja kouluttautumisvaihtoehdoista. Tavoitteena on myös tukea oppilaan ymmärrystä hänen omista ominaisuuksistaan ja vahvuuksistaan.
Artikkelissa on taustalla kaksi teoreettista viitekehystä: sosiokulttuurinen teoria oppimisesta ja monikulturalismin teoria vähemmistöjen oikeuksista. Artikkelissa tarkastellaan näiden viitekehysten pohjalta sitä, millaisia ajatuksia ohjaajilla on vastasaapuneista nuorista ja heidän taidoistaan, niiden puutteista, strategioista ja asenteista.
Artikkelissa on kaksi empiiristä fokusta:

  1. Mitä haastatellut ohjaajat sanovat opiskelijoiden taidoista tai niiden puutteista?
  2. Mitä he sanovat nuorten kouluttautumistrategioista ja suhtautumisesta työhön?

Artikkelin keskeinen kysymys on, millaisia päätelmiä ohjaajat nuorista tekevät ja millaiset käsitykset näitä päätelmiä ohjaavat ja seuraavat?
Herzbergin mukaan koululaitoksen suhtautumisessa vastasaapuneisiin on ylikorostuneena ruotsin kielen oppimisen tarpeeseen keskittyminen. Tässä on kuitenkin tapahtunut pientä muutosta viime vuosina; näkemys on hiukan monipuolistunut etenkin koulutuspoliittisessa keskustelussa. Omalla äidinkielellä saatavaan (opinto-)ohjaukseen on kiinnitetty huomiota toistaiseksi melko vähän.
Ruotsin kielen oppimiseen ja onnistuneeseen inklusoitumiseen keskittyminen kouluissa on tutkimusten mukaan aiheuttanut sen, että ei-ruotsalainen etninen identiteetti on alettu nähdä negatiivisessa valossa. Koska koulujen henkilökunta ei ole immuuni tällaisille negatiivisesti värittyneille arvostuksille, on perusteltua selvittää, miten he suhtautuvat niihin taitoihin ja asenteisiin, joita vastasaapuneita opettavilla ja ohjaavilla aikuisilla on.

Metodin ja metodologian heijastuksia

Artikkelin taustalla on tutkimusprojekti, jossa on tarkasteltu vastasaapuneiden oppilaiden oppimisen edellytyksiä ruotsalaisessa koulussa. Hankkeessa haastateltiin ohjaajia, rehtoreita, opettajia ja kunnan virkamiehiä vastasaapuneiden ohjaamisesta. Haastateltuja ohjaajia oli neljä, joista yksi työskenteli suuressa kaupungissa, kaksi keskisuuressa ja yksi pienessä kaupungissa. Kaikilla oli sama kokemus: joka lukuvuosi he ohjasivat yhä kasvavaa vastasaapuneiden oppilaiden joukkoa.
Kyseessä oli laadullinen tutkimus, jonka pääasiallisena metodina oli puolistrukturoidut haastattelut. Lähtökohtina haastatteluille olivat mm. kysymykset siitä, onko vastasaapuneilla ohjaamisen prosessiin liittyviä erityistarpeita ja jos, millaisia. Mihin vastasaapuneiden ohjaamisessa pitäisi pyrkiä?

Tiedon saaminen työstä ja koulutuksesta

Monien ohjaajien mielestä oppilailla on puutteelliset tiedot työelämästä. Esimerkiksi erilaisten ammattien kirjo on monille tuntematon, oppilaat tuntevat vain muutamia ammatteja. Osin tätä selittää työmarkkinoiden luonne oppilaiden lähtömaassa. Aukot näissä taidoissa tuodaan esiin useassa haastattelussa. Ohjaajat kuvaavat sitä, että heidän pitää tarjota paljon tietoa koulutussysteemistä, työelämästä ja tiestä sinne sekä oppilaille että heidän vanhemmilleen. Oppilaiden taidot eivät siis ole oikeita eivätkä riittäviä.
Hertzberg pohtii, voisiko oppilailla kuitenkin olla vähemmän kontekstisidonnaista tietoa työelämästä ja koulutuksesta, joka jää tällä hetkellä piiloon? Jotain sellaista tietoa, joka on hankittu kotimaassa, mutta joka on (tai voisi olla) relevanttia uudessa kotimaassakin.

Nuorten koulutustavoitteet ja opiskelustrategiat

Monen haastatellun ohjaajan mielestä nuorilla oli aivan liian kapeat ja rajoittuneet ammattiin liittyvät tavoitteet. Koululuokallisesta nuoria 80% saattoi haluta lääkäriksi, 20% asianajajaksi ja muutama insinööriksi, muita korkean statuksen ammatteja oppilaat eivät vaikuttaneet tuntevan. Ohjaajat pohtivat haastatteluissa, mistä tämä rajoittunut näkemys on peräisin.
Osalla nuorista on selvästi kotoa lähtöisin toive siitä, että nuoresta tulisi isona lääkäri tai muu “hienomman ammatin” edustaja. Eräs ohjaaja kuvaa vaikeutta keskustella nuoren vanhempien kanssa ammatinvalintaan liittyvistä kysymyksistä; nuoren toiveet jäävät usein perheen käsitysten jalkoihin. Myös muslimityttöjen vanhempien käsitykset siitä, millaisiin ammatteihin tytär sopisi, tuodaan esiin haastatteluissa. Tytär saattaisi haluta elää “vapaasti”, kuten ruotsalaiset ikätoverinsa, vanhemmilla saattaa olla toive esimerkiksi palvelualasta.
Joka tapauksessa vanhempien odotukset nähdään tässä yhdessä haastattelussa pääasiassa negatiivisina. Raja päätöksessä tukemisen ja suoran vaikuttamisen välillä nähdään ylittyneen, eivätkä nuorten päätökset vaikuta ohjaajan mielestä itsenäisesti muodostetuilta.

Vastasaapuneiden uratoiveet tutkimuksessa

Näkemys korkean statuksen ammatteihin tähtäämisestä ongelmana on osin linjassa muiden Ruotsissa ja muissa maissa tehtyjen, etnisten ja rodullistettujen vähemmistöjen ammatin- ja koulutuksenvalintaa koskevien tutkimusten kanssa. Näissä tutkimuksissa on havaittu muuttaja- ja vähemmistönuorten olevan muita useammin toppuuttelun kohteena. Koska tällainen toiminta perustuu epäreilun alhaisiin odotuksiin näiden nuorten suhteen, sen voidaan nähdä olevan rakenteellisen syrjinnän muoto.
Herzbergin aineistossa voidaan kuitenkin tulkita ohjaajien problematisoivan ennen kaikkea nuorten näkemysten jäykkyyttä ja kapeutta, ei niiden kunnianhimoisuutta. Kaiken kaikkiaan ohjaajien näkemykset vastasaapuneiden ohjaamisesta olivat varsin positiivisia ja vahvistavia; nuoria kuvaillaan haastatteluissa kunnianhimoisiksi, energisiksi ja tavoitteellisiksi. Kritiikki kohdistuu siis valintaan ja työelämätaitoihin, ei niinkään nuorten yleiseen asennoitumiseen työelämää ja opiskelua kohtaan.
Riippumattomuuden vaatimus paradoksaalisesti rajaa valinnanvapautta, sillä opetussuunnitelman henkeä noudattaen oppilaan ammatin- ja koulutuksen valintaa koskevan päätöksen pitäisi olla vanhemmista riippumaton, vaikka nuori itse haluaisi noudattaa vanhempiensa toiveita. Riippumattomuuden vaatimusta voidaan opetuksen ja tunnustamisen näkökulmasta kritisoida kahdesta muustakin asiasta. Ensinnäkin siitä yhteisöllinen päätöksentekoa (vrt. individualistiseen) ei nähdä hyväksyttävänä ja toiseksi siitä, että joskus päätöksenteko yhdessä perheen kanssa voi itse asiassa olla pedagogisesti perusteltua.
Ninni Lankinen työskentelee Vastaantulo-hankkeessa projektisuunnittelijana. Virkatyönään hän opettaa suomea toisena kielenä ammatillisessa aikuisoppilaitoksessa. Hän on kiinnostunut vastasaapuneiden suomen kielen oppimisesta ja etenkin suullisen kielitaidon ja monikielisen käsitteenoppimisen oppimisprosesseista.
* Fredrik Hertzbergin artikkeli Vägledning, erkännande och kunskap on julkaistu vuonna 2016 teoksessa Nihad Bunar (toim.): Nyanlända och lärande – mottagande och inkludering (Natur & Kultur).