Avainsana-arkisto: Gunnel Nyman

Artekin Seepra vai Jungin Varpu

Artekin Seeprakangas on tullut tutuksi Aallon niin kutsutun Tankkituolin eli tuoli 400 verhoilusta. Se on usein sekoitettu Dora Jungin Varpukankaaseen, sillä niissä molemmissa on samanlainen visuaalinen ilme.

Seepra

Alvar Aallon suunnittelema Tankkituoli on vuodelta 1936, mutta kangas on vanhempi. Kankaan suunnittelijasta ei valitettavasti ole tietoa. Jo ennen tankkituolia tätä kangasta ilmeisesti käytettiin esimerkiksi Marcel Breuerin lepotuolissa. Miten kangas sitten päätyi Aaltojen tietoisuuteen ja Artekiin? Aallot olivat kansainvälisesti hyvin aktiivisia. Vaikutteita ja ideoita tallentui mm Aino Marsio-Aallon matkapäiväkirjaan:  Pariisissa, Rue du Dragonilla, sijaitsi Stylclair-sisustusliike, josta löytynyttä Seeprakangasta Aallot tilasivat Suomeen jo 1935. Yhä edelleen kankaalla päällystetään Aalto-tuoleja ja siitä valmistetaan mm tyynyjä.

varpu det

Jungin Varpukankaan abstrahoidut oksanvarvut haaroittuvat keskeltä kangasta sivuille. Kuvio on taitavasti rakennettu jatkumaan epäsäännöllisen säännöllisesti. Tarkasti katsottuna sen reunat ovat peilikuvia ja keskellä on kapeahko ”vapaa” kuvioalue. Kuva Tuomas Sopanen.

Jungin Varpukangas eli Ristyg valmistui ensimmäisen kerran Jungin kutomossa sodan jälkeen 1946. Jos nyt ensin verrataan kangasta tuohon Seepraan, niin kyllä, kuvallinen yhtäläisyys on selvä. Molemmissa erilaiset orgaaniset viivat nousevat ylöspäin kankaan keskivaiheilta lähes peilikuvallisesti, Seeprassa seepran raidat ja Varpukankaassa oksanvarvut. Jungin varpu-viivat ovat ohuempia kuin Seeprakankaan tasaraitaisemmat kuviot. Seeprakangas on myös aikanaan ollut väritykseltään vaaleampi kuin nykyisin myynnissä oleva musta-valkea, eli lähempänä Varpukankaan väritystä. Varpua kudottiin Jungin kutomossa pellavasta ja puuvillasta oviverhoksi, mutta sitä markkinoitiin myös huonekalukankaana ja sängynpäällisenä. Kangasta valmistui myös pellava- ja hamppulangasta metreittäin ja materiaalipulan jälkeen sitä kudottiin pellavasta ja puuvillasta tai villasta eri leveyksin. Tampella otti Varpukankaan 1959 hetkeksi tuotantoonsa verhokankaana. Se ei kuitenkaan menestynyt, sillä sen kudos jäi teollisena aina liian veteläksi ja hieman löysäksi.

Varpu oli mukana Jungin Artekin näyttelyssä heti 1947. Näyttelyn kudosluettelossa kangas on merkitty huonekalukankaaksi. Vaikka Jungin Varpua ei ole koskaan käytetty Artekin tuolien verhoiluissa, tulee mieleen, että olisiko tästä kankaasta yritetty jossakin vaiheessa tehdä Seeprakankaan suomalainen versio. Mihinkään tällaiseen en ole kuitenkaan koskaan törmännyt.

Artek oli Jungille tärkeä mm näyttelytilana, sillä hän piti Artekissa kaikkiaan kolme näyttelyä: Vuonna 1947 Gunnel Nymanin kanssa yhteisnäyttelyn Lasia ja kudoksia; 1957 Artekissa oli Jungin ensimmäinen suurempi yksityisnäyttely Suomessa; ja 1977 Jung halusi osoittaa kunnioitustaan Artekia ja 1948 kuollutta ystäväänsä kohtaan nimeten Artekissa olleen näyttelynsä Hommage à Artek et à Gunnel Nyman.

Alvar Aallon suunnittelemiin rakennuksiin Jung suunnitteli usein tekstiilejä. Merkityksellisimmät olivat Finlandia-talon esirippu 1972 ja Lahteen (Aallon kuoleman jälkeen) rakennetun Ristin kirkon kirkkotekstiilit.

Artekista sekä Alvar ja Aino Aallosta kertova näyttely Artek and the Aaltos: Creating a Modern World  on auki 22. 4. – 25.9. 2016 New Yorkissa Bard Graduate Centerissä. Siksi muutama huomio Artekin, Aallon ja Jungin kietoutumisista toisiinsa.

Jos käytte New Yorkin näyttelyssä, kertokaahan tunnelmianne. Ylhäällä oleva kuva Seeprakankaisesta, yksityiskokoelmassa olevasta, tuolista on mukana näyttelyssä New Yorkissa!

Päivi

Karkauspäivä ja pakka kangasta

Vaatetuskankaiden mallikudontaa

Karkauspäivän innoittamana esittelen Dora Jungin suunnittelemia vaatetuskankaita. Niiden valmistus keskittyi lähinnä vain 1940-luvulle. Jung esitteli suunnittelemiaan takki- ja pukukankaita ensimmäisen kerran hänen ja Gunnel Nymanin yhteisnäyttelyssä 1947. Kankaiden omistajaksi oli merkitty Ab Inhemsk Ull, Ekenäs (Oy Kotivilla Ab).

Varsinaista vaatetuskangas suunnittelua Jung teki vuosina 1949–1951 Pojoviks Klädesfabrikille. Näitä kankaita ei kudottu Jungin kutomossa. Sen sijaan jokaisesta mallista valmistettiin noin kaksi metriä pitkät mallikudokset, jotka lähetettiin verkatehtaalle. Jäljelle jääneissä kahdessa mallikansiossa on samaan sidokseen kudottu 17 ja 15 eri värivaihtoehtoa tiivistä villakangasta.

Jakku- ja pukukangasnäytteitä, pun ja rusk LJP

Jungin suunnittelemia villakankaisten jakku- ja pukukankaiden malleja Pojoviks Klädesfabrik Oy:tä varten. Kuva PF.

Jung suunnitteli myös Larobe-nimistä silkkikangasta. Kangasta valmistettiin sekä kutomon että tilaajan omista silkkilangoista. Kortistossa on kahdenlaisia Larobe-kankaita. Toisen sidoksena on palttina, johon on kudottu pieniä loimi- tai kudenastoja pilkuiksi (lärft med pricken). Toinen on damasti, joka on kudottu valkoiseen silkkiloimeen sinisellä silkkikuteella. Kuviona on vähän oikealle taipuva lehti, joka toistuu lomittain kankaan pinnalla. Jungin kudontakortistossa nimi on kirjoitettu yhteen Larobe, joka viittaa ranskankielen sanaan la robe, leninki. Myös tilaajaksi on merkitty Larobe. Arkkitehti ja muotisuunnittelija Aili-Salli Ahde-Kjäldman (1892–1979) piti Atelier La Robe ‑nimistä muotisalonkia 1930-luvulta 1950-luvulle. On siis mahdollista, että Jung on suunnitellut Larobe-kankaita Atelier La Robe -muotisalonkiin ehkä jotakin tiettyä tilaajaa varten.

Dora Jungin kutomossa valmistettiin kankaita myös hänen omaan käyttöönsä. Jäljelle on jäänyt esimerkiksi Jungin suunnittelema lintuaiheinen silkkidamasti, josta ommeltiin leninki suunnittelijalle itselleen 1947. Kankaaseen on kudottu sama lintu, joka on esimerkiksi pellavaliinassa Kuusia ja pensaita sekä Picu kaupungissa -ryijyssä. Jung käytti damastia vaatetuskankaissa ainoastaan muutamiin silkkikankaisiin 1940-luvulla. Muut sidokset olivat palttinaa ja raesidosta, usein monivärisinä versioina.

Dora Jung_1_174

Lintuaiheista silkkidamastia 1940-luvulta. Kankaasta valmistettiin leninki Dora Jungin omaan käyttöön. Lintu oli erittäin käytetty aihe Jungin 1930- ja 1940-luvun damasteissa. Kuva PF.

Onnekkaita kosintahetkiä toivotellen,

Päivi