Edustustaidetta ja suuret aiheet

 Kymmenen neitsyttä / Viisaat ja tyhmät neitsyet, 1948

Vuonna 1948 Dora Jung kirjoitti pystyvänsä valmistamaan damasteja ”vapaasti” yli kankaan pinnan. Viisaat ja tyhmät neitsyet tai Kymmenen neitsyttä damastissa kuvio ei jatku ainoastaan yhden kankaan leveydeltä, vaan se jatkuu yli seitsemän kankaan leveyden.  ”Kudoin Kymmenen neitsyttä Gunnel Nymanin ja minun Göteborgin näyttelyymme vuonna 1948. Näyttelytila oli niin valtava, että se vaati ison työn ja näin syntyi Kymmenen neitsyttä.” Dora Jung haki avustusta tätä näyttelyä varten.  Hakemuksessaan hän kirjoitti asettavansa näytteille 6 metriä leveän ja 3,6 metriä korkean pellavatapetin, De tio Jungfrurna, ”hyväksikäyttäen damastitekniikkaa jollaista ei koskaan aikaisemmin ole käytetty”.

kuva40-10neitsytta-pf   signeeraus

Kymmenen neitsyttä, Viisaat ja tyhmät neitsyet (De tio Jungfrurna / De visa och de fåvitska), 1948, damasti, 360x 600cm, kutoja Ellen Silferberg. Kuvat PF.

Kymmenen neitsyttä toteutettiin pitkinä kankaina, jotka leikattiin yli kolme metriä korkeiksi kappaleiksi. Oikeassa järjestyksessä, tiiviisti vierekkäin asetettuina ne muodostavat yhden jatkuvan kuvan. Se oli kangaspuissa kudottu palapeli, joka vaati onnistuakseen hyvin tarkan suunnitelman. Myös kudetiheyden tuli pysyä samana, sillä muuten ohuet kuvioviivat eivät olisi kohdistuneet oikein. Vaikka Dora Jung oli omastakin mielestään saanut aikaan jotakin ennen näkemätöntä, hän ei ollut kuitenkaan teokseen tyytyväinen. Hän katsoi, ettei ”tekstiilin luonne” tullut teoksessa tarpeeksi esille ja ohuessa pellavakankaassa, jonka väritys oli vaalea, eivät kuviot tulleet näkyviin. Hän kuvaili myöhemmin (1967) omaa luomistyötään tämän teoksen valmistumisen jälkeen näin:

”Ensiksi olin eniten innostunut saamaan esille kuvioita… Kymmenen neitsyen jälkeen, joka näytti vain piirrokselta eikä kudokselta, ja sitä paitsi sai eloa vain tietyssä valaistuksessa, heräsi kiinnostukseni rakenteeseen ja vähitellen myös väriin. Tekstiilin ilmaisuarvo on näiden molempien tekijöiden yksimielinen summa. Minun pitää aina päästä selkeyteen siitä minkä materiaalin ja rakenteen avulla sommittelu muodostetaan ennen kuin voin tehdä sen.”

Samassa yhteydessä hän kirjoitti lisäksi menneensä tahdonvoimassaan ehkä jopa liian pitkälle valmistaessaan damastia, jonka kuviot eivät toistu.  Elsa Gullberg kutsui Dora Jungin pitämään näyttelyä galleriassaan 1948, ja hän esitteli teosta ruotsalaisessa Form lehdessä. Gullbergin mukaan Jung ”oli sisäisen visuaalisen kuvan voimalla nujertanut kudontatekniikan vastaanhangoittelun voidakseen toteuttaa näkemyksensä ja teknisellä keksimiskyvyllä pystynyt aikaansaamaan omaperäisen ja saumattoman kokonaisuuden”.

Dora Jung seurasi klassisen pellavadamastin linjaa säilyttäen teoksessaan valon ja varjon kontrastilla esiin tulevan kuvion lähes yksivärisessä kudoksessa. Juuri nämä seikat eivät kuitenkaan olleet Jungin mielestä onnistuneita teoksessa, jossa koko kuvion näkeminen myös yhdellä kertaa olisi merkityksellistä. Toisaalta Jung ei hyödyntänyt teoksessa damastille tyypillistä kaksipintaisuutta vaan hän typisti damastin ”pelkäksi” viivaksi. Kuitenkin suomalaisessa damastin kudonnassa ja aihemaailmassa damasti oli nyt muuttunut radikaalisti toisenlaiseksi. Jung ei halunnut luovuttaa taiteellista vastuuta rajoitetulle varsimäärälle. Jungin tie pois toistuvien kuvioiden damasteista kesti 16 vuotta.

Nyt olemme jo Dora Jungin juhlaviikossa, sillä sunnuntaina 16.10 on hänen syntymästään kulunut 110 vuotta. Tervetuloa Tampereelle kuuntelemaan ja katselemaan Dora Jung luentoja ja hypistelemään hänen ja Tampellan yhteistyönä tekemiä damasteja.

Aurinkoista lokakuuta, Päivi

2 thoughts on “Edustustaidetta ja suuret aiheet

  1. Outi Martikainen

    Näin tämän teoksen Kymmenen neitsyttä juuri Kallion seurakuntatalon tilassa ja mietin samaa kuin aikoinaan Dora Jung, että teoksen valaiseminen on ratkaisevaa kuvion näkymiselle. Nykyään se on huomattavasti helpompaa kuin Doran aikaan. Vähän harmistuneena totesin myös että teos on aika likainen ja huollon tarpeessa muutenkin. Hieno työ oikein valaistuna ja ripustettuna-nykyisessä kunnossa on todella vaikea hahmottaa teosta ja se näyttääkin etupäässä surullisen huonokuntoiselta likaiselta kankaalta.

    1. Päivi H Fernström Artikkelin kirjoittaja

      Niinpä, olen samaa mieltä. Teoksen valaiseminen on tietenkin monisyinen juttu. Vanhaa haurasta tekstiiliä ei voi kummoisesti valaista,
      ja taas toisaalta damastiin tulisi saada sivuvaloa ja parhaimmassa tapauksessa elävää valoa.
      Toivotaan, että joku hyvä konservointiyritys saa teoksen puhdistuksen tehtäväkseen.
      T Päivi

Kommentointi on suljettu.