Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2015

Dora Jung ja Finnairin pellavadamastit 1969

Vuonna 1969 hehkutettiin Hesarin sivuilla Finnairin uutta Helsinki – New York -reittiä ja DC-8 suihkukonetta mm. näin: ”Finnairin DC-8 koneet ovat kuin suomalaisen taideteollisuuden viihtyisiä lentäviä näyttelyhuoneita, sillä niin matkustamon sisusteet kuin myös tarjoilukalusto on suomalaisen muotoilun uusinta uutta. …suomalaista designia.”
(Helsingin Sanomat 26.2.1969.)

Koneissa oli Tapio Wirkkalan Ultima Thule -lasien lisäksi Marjatta Metsovaaran suunnittelemat huovat ja tuolien päälliset. Mutta mikä ehkä merkityksellisintä, jokaiselle matkustajalle oli varattu täyspellavaiset tabletit ja lautasliinat. Pöytätekstiilit suunnitteli pieteetillä Dora Jung. Tampellan valmistamaan Finnair-sarjaan kuului lisäksi erikokoisia pöytäliinoja. Liinojen pinta on kuvioitu Dora Jungille tyypillisillä viivoilla. ”Koristeaiheena on käytetty lentokonevanerin leikkauspintaa sellaisena kuin se näkyy esimerkiksi puisessa lentokoneen potkurissa. Kaikkein upeimpana kuvio esiintyy suurissa liinoissa…” (Cabin ok 2/1982).

Finnair –tableteissa (53 x 35 cm) vuodelta 1969 näkyy lentokoneen siipiä ja koneen profiili edestäpäin. Kuva PF.

Näiden Finnairin logoa toistavien pellavadamastien lisäksi koneissa käytettiin Dora Jungin suunnittelemia punasävyisiä täkänäliinoja (30 x 23 cm). Ne olivat muunnos hänen 1965 suunnittelemista Trattoria liinoista, jotka myös olivat – erikoista Dora Jungille – täkänäkudosta. Tarkastuslentoemäntä Ritva Lundstenin kirje Jungille paljastaa, että sävyjä tutkittiin Metsovaaran huopaan sopiviksi ja että täkänäliinan lisäksi haluttiin ”suuliina, joka voisi olla puolta ohuempaa laatua”.

Täkänäksi kudottu pikkuliina oli kaksipuolisuutensa vuoksi jämäkkä. Värit olivat kauniin sini-punaisia. Kuva PF.

Tilaus oli merkittävä niin Dora Jungille kuin Tampellalle. Esimerkiksi lautasliinojen (45 x 45 cm) kulutukseksi / vuosi laskettiin 5000 kappaletta ja tablettien, pyyheliinojen ja pienten suuliinojen (20 x 20 cm) 3600 kappaletta. Lisäksi olivat pöytäliinat ja tarjotinliinat sekä tuolien niskaliinat ja tyynyt!

Lokakuun 9. päivänä (2015) oli Hesarissa aukeaman juttu Finnairin uudesta A350-koneesta, jonka ”sisätiloissa revontulet värittävät kattoa ja koneeseen sisään astuessaan ihmiset näkevät koivun oksia metallisten keittiökaappien sijaan”. Ranskan Toulousissa valmistettu kone oli vihdoin valmis ja sisustuksen suunnitellut Vertti Kivi tyytyväinen. Uuden ja erilaisen muotoilun lisäksi lentoyhtiössä uskotaan myös perinteisiin. Traditioita pääsevät A350-koneessa edelleen edustamaan Tapio Wirkkalan Ultima Thule -lasit. Tekstiilit ovat paperisia!!

T Päivi

”Katoamattomuus on kaunis sana”

Katoamattomuus / Riikinkukko / Oförgänglighet 1946 ja Festivo 1965

Dora Jungin teoksiin liittyvä viehätys ja lumovoima kytkeytyvät (muun muassa) damastikudoksen jatkuvaan kehittelyyn. Ensimmäinen selkeä muutos tähän monisatavuotiseen, muuttumattomaan genreen on havaittavissa Jungin teoksessa Katoamattomuus.

Vuoden 1946 aikana ja sen jälkeen näkyy Dora Jungin tuotannossa yhä enemmän esimerkkejä yksittäisen damastikuvion suurentamisesta. Tämän lisäksi uutena elementtinä hänen aikaisempaan tuotantoonsa verrattuna on värillinen lisäkude, jonka hän suunnitteli pujoteltavaksi pieninä alueina damastin kudesatiiniin antamaan väriä tähän asti vain yksi- tai kaksivärisiin damasteihinsa. Ensimmäisen kerran Dora Jung käytti kudepujotusta juuri riikinkukkoja esittävässä kudonnaisessaan. Lisäkuteen tarkoitus oli elävöittää yksittäisiä kuvioita, ehkä myös etääntyä yhä kauemmas samalla tavalla toistuvien damasti kuvioiden perinteestä. Tässä damastissa on yksi kuvio, joka peilikuvatoiston ansiosta muodostaa kokonaisen riikinkukon. Sodan aikaisen pitkän materiaalipulan jälkeen oli myös tärkeää ja voimauttavaa saada väriä kudoksiin.

Yksityiskohta teoksesta Katoamattomuus (Oförgänglighet), 1946, 76 x 315 cm, damasti ja kudepujotus, kutoja Ellen Silferberg. Dora Jung suunnitteli kudoksen Liljevalchsin näyttelyä varten Tukholmaan. Jung sai värillisiä lankoja tähän kudokseen Suomen Käsityön Ystäviltä ja Liljevalchsin taidehallin näyttelykomissaari Stig Björkmanilta. Kuva PF.

Dora Jung kuvasi oman työnsä syntyä kirjeessään (1974) Ivy Öhrstedtille näin:

Jag hade fått det grå varpgarnet från Finska Handarb. vänner för att kunna delta i en utställning på Liljevalchs. Vävde av pappergarn mellan 1942–46. Man längtade efter prakt, därför blev det en påfågel. Vävd med oblekt lingarn och med sparsamt färginblock. Såg någånstans att påfågeln var symbol för oförgänglighet och tyckte det var ett vackert ord.

Riikinkukko oli hyvin yleinen aihe 1900-luvun alun taideteollisuudessa. Myös Dora Jungin isä, arkkitehti Valter Jung, käytti aihetta suunnitellessaan Helsinkiin 1904 valmistuneen Privatbankenin takaseinällä olevan lasimaalauksen. Siinä on kaksi riikinkukkoa, ja se on yhä edelleen nähtävissä nykyisen ravintola Salutorgetin takaseinällä.

Jungin damastit siirtyivät vähitellen toisen maailmansodan loputtua pois klassisen damastin määritelmästä. Katoamattomuus tekstiilissä on jo monia damastille kuulumattomia ominaisuuksia: siinä on pujotusta, joten sen kuvio ei ole näkyvillä kankaan toisella puolella samanlaisena. Kuvio ei myöskään tule esille valkoisen ja kiiltäväksi mankeloidun damastin tavoin valo-varjo -efektillä. Lisäksi damasti nousi seinälle. Edelleen kuviot muodostuivat jollakin tavalla toistuvina, mutta siihenkin oli tulossa muutos.

Jungin suunnitteleman Katoamattomuus damastin riikinkukkoaihe sovellettiin teolliseen tuotantoon 1965. Pikkuliinassa (ns. tabletissa) on yksi riikinkukko ja se sai nimekseen Festivo. Käsin pujottamalla aikaansaatu värillisyys muuttui jacquard-damastissa loimen ja kuteen erivärisyydellä aikaansaaduksi kaksivärisyydeksi. Liinan erikoisuutena on poikkeava Tampella-merkki, ympyrän sisällä oleva T-kirjain, jonka käytöstä sovittiin vuoden 1963 ja 1964 vaihteessa. Festivosta tehtiin useita eri värisiä versioita. Kuva PF.

T Päivi

Ravintola Savoyn salaperäinen damastiliina

Kun ravintola Savoy avautui kesäkuussa 1937, sen kerrottiin tuovan ”modernia ravintolaviihtyisyyttä Helsingin kattojen ylle”. Etelä-Esplanadin ja Kasarminkadun kulmaan oli valmistunut arkkitehti Valter Jungin suunnittelema konttorirakennus, jonka 7. ja 8. ravintola- ja juhlatilojen sisustuksen suunnittelijoiksi palkattiin AIvar ja Aino Aalto. Huonekalut, verhot, astiat jopa viherkasvi-istutukset olivat tuon ajan merkittävimpien taiteilijoiden suunnittelemia. Ehkä tunnetuin sisustuksellinen yksityiskohta on Alvar ja Aino Aallon suunnittelema Savoy-maljakko. Mutta minkälaisia olivatkaan tekstiilitaiteilija Dora Jungin suunnittelemat pöydän tekstiilit?

Dora Jung sai 1930-luvun puolivälissä useita suuria pöytätekstiilitilauksia: Villa Baumgartnerin, linjalaiva Bore II:n ja ravintola Savoyn tekstiilit. Sekä Villa Baumgartnerin että Bore II:n liinoista on jäänyt paljon tietoa jälkipolville, mutta Savoy-liinoista vain hippusia. Nämä kolme tekstiilitilausta sisälsivät valtavan määrän ohuiksi pellavadamastiliinoiksi kudottavia tekstiilejä, joten Jung pyysi malliensa toteuttajaksi Tampellaa (perustettu 1856), jossa oli jacquard-koneet ja pitkäaikainen tietämys pellavadamasteista. Nämä pöytätekstiilitilaukset olivat alku Dora Jungin kiinnostukselle teolliseen tuotantoon, josta tuli menestyksekäs.

Verrattuna aikakauden muihin damastiliinoihin, oli Savoy-liinassa selkeää tyylittelyä. Se poikkesi Villa Baumgartnerin ja Bore II:n pöytäliinasuunnitelmista. Niissä oli vielä näkyvissä perinteinen tapa muodostaa damastikuvioita keskusornamentiikan ympärille tai peilikuvatoistojen avulla. Savoy-liinoja koristivat leveähköt raidat, joissa oli pelkistettyjä kala-aiheita lomittain koko kankaan pinnalla. Damastiliinojen nauhamainen, yksinkertainen sommittelu enteili 1950-lukua, jolloin Jung suunnitteli mm. modernit Grafica ja Viivaleikki mallit.

Tämä musta-valkoinen kuva on vanhasta esitteestä ja on siksi hieman harhaan johtava. Olisi hienoa saada oikeasta liinasta kuva, mutta en ole koskaan vielä nähnyt kokonaista liinaa missään. Paloja liinasta olen kyllä nähnyt, mutta valitettavasti kokonainen liina on vielä jossakin piilossa…löytyyköhän teiltä joltakin?

Lähes kaikkiin pöytäliinamalleihin suunniteltiin yhteensopivat lautasliinat. Yleensä sama kuvio tai kuvion osa näkyi lautasliinojen reunoissa ja keskustassa. Siksi onkin yllättävää, että Savoy-liinaan kuuluvissa lautasliinoissa on pallokuvio, ei esimerkiksi kaloja tai raitoja. Pallot olivat kuitenkin hyvin muodikkaita 1930-luvulla. Ne heijastivat uutta modernia aikaa. Esimerkiksi ruotsalainen suunnittelija ja tekstiilitaiteilija Elsa Gullberg suunnitteli 1934 Almedahlsin mallistoon Pricken-nimisen liinan ja lautasliinat, joissa kaikissa oli palloja. Vuosikymmenen lopulla Beata Liljeroos-Söderholm suunnitteli Tampellalle Pallot-mallin.

Savoy-lautasliinat löytyivät helsinkiläiseltä kirppikseltä hyväkuntoisina. Nykyisen Savoy ravintolan ystävällinen henkilökunta on yrittänyt metsästää liinoja, mutta mistään kaapistojen kätköistä ei ainakaan vielä niitä ole löytynyt. Kuva PF.

Liljeroos-Söderholm työskenteli myös Tampellan mallipiirtäjänä 1920–1930 -luvuilla. Hän kävi kirjeenvaihtoa Helsingissä työskentelevän Jungin kanssa liinojen valmistuksesta. Tampellassa oli kiirettä, sillä Villa Baumgartnerin ja ravintola Savoyn pellavaliinoja valmistettiin täsmälleen samaan aikaan. Maaliskuussa 1937 hän kirjoitti Jungille olevansa huolissaan Jungin lautasliinoihin tulevista palloista, jotka olivat Tampellan kutojien tekemässä mallikudoksessa liian suuria, ”jos niitä vertasi Jungin tekemään työpiirrokseen, jossa ne olivat paremmat”. Ravintolan avajaiset olivat kolmen kuukauden kuluttua, joten asiaa ei voinut enää muuttaa ja pallot saivat muotonsa.

Teksti julkaistu myös 10.9.2014, Koti ja keittiö -lehdessä.

T Päivi