Katoamattomuus / Riikinkukko / Oförgänglighet 1946 ja Festivo 1965

Dora Jungin teoksiin liittyvä viehätys ja lumovoima kytkeytyvät (muun muassa) damastikudoksen jatkuvaan kehittelyyn. Ensimmäinen selkeä muutos tähän monisatavuotiseen, muuttumattomaan genreen on havaittavissa Jungin teoksessa Katoamattomuus.

Vuoden 1946 aikana ja sen jälkeen näkyy Dora Jungin tuotannossa yhä enemmän esimerkkejä yksittäisen damastikuvion suurentamisesta. Tämän lisäksi uutena elementtinä hänen aikaisempaan tuotantoonsa verrattuna on värillinen lisäkude, jonka hän suunnitteli pujoteltavaksi pieninä alueina damastin kudesatiiniin antamaan väriä tähän asti vain yksi- tai kaksivärisiin damasteihinsa. Ensimmäisen kerran Dora Jung käytti kudepujotusta juuri riikinkukkoja esittävässä kudonnaisessaan. Lisäkuteen tarkoitus oli elävöittää yksittäisiä kuvioita, ehkä myös etääntyä yhä kauemmas samalla tavalla toistuvien damasti kuvioiden perinteestä. Tässä damastissa on yksi kuvio, joka peilikuvatoiston ansiosta muodostaa kokonaisen riikinkukon. Sodan aikaisen pitkän materiaalipulan jälkeen oli myös tärkeää ja voimauttavaa saada väriä kudoksiin.

Yksityiskohta teoksesta Katoamattomuus (Oförgänglighet), 1946, 76 x 315 cm, damasti ja kudepujotus, kutoja Ellen Silferberg. Dora Jung suunnitteli kudoksen Liljevalchsin näyttelyä varten Tukholmaan. Jung sai värillisiä lankoja tähän kudokseen Suomen Käsityön Ystäviltä ja Liljevalchsin taidehallin näyttelykomissaari Stig Björkmanilta. Kuva PF.

Dora Jung kuvasi oman työnsä syntyä kirjeessään (1974) Ivy Öhrstedtille näin:

Jag hade fått det grå varpgarnet från Finska Handarb. vänner för att kunna delta i en utställning på Liljevalchs. Vävde av pappergarn mellan 1942–46. Man längtade efter prakt, därför blev det en påfågel. Vävd med oblekt lingarn och med sparsamt färginblock. Såg någånstans att påfågeln var symbol för oförgänglighet och tyckte det var ett vackert ord.

Riikinkukko oli hyvin yleinen aihe 1900-luvun alun taideteollisuudessa. Myös Dora Jungin isä, arkkitehti Valter Jung, käytti aihetta suunnitellessaan Helsinkiin 1904 valmistuneen Privatbankenin takaseinällä olevan lasimaalauksen. Siinä on kaksi riikinkukkoa, ja se on yhä edelleen nähtävissä nykyisen ravintola Salutorgetin takaseinällä.

Jungin damastit siirtyivät vähitellen toisen maailmansodan loputtua pois klassisen damastin määritelmästä. Katoamattomuus tekstiilissä on jo monia damastille kuulumattomia ominaisuuksia: siinä on pujotusta, joten sen kuvio ei ole näkyvillä kankaan toisella puolella samanlaisena. Kuvio ei myöskään tule esille valkoisen ja kiiltäväksi mankeloidun damastin tavoin valo-varjo -efektillä. Lisäksi damasti nousi seinälle. Edelleen kuviot muodostuivat jollakin tavalla toistuvina, mutta siihenkin oli tulossa muutos.

Jungin suunnitteleman Katoamattomuus damastin riikinkukkoaihe sovellettiin teolliseen tuotantoon 1965. Pikkuliinassa (ns. tabletissa) on yksi riikinkukko ja se sai nimekseen Festivo. Käsin pujottamalla aikaansaatu värillisyys muuttui jacquard-damastissa loimen ja kuteen erivärisyydellä aikaansaaduksi kaksivärisyydeksi. Liinan erikoisuutena on poikkeava Tampella-merkki, ympyrän sisällä oleva T-kirjain, jonka käytöstä sovittiin vuoden 1963 ja 1964 vaihteessa. Festivosta tehtiin useita eri värisiä versioita. Kuva PF.

T Päivi