Artekin Seeprakangas on tullut tutuksi Aallon niin kutsutun Tankkituolin eli tuoli 400 verhoilusta. Se on usein sekoitettu Dora Jungin Varpukankaaseen, sillä niissä molemmissa on samanlainen visuaalinen ilme.
Alvar Aallon suunnittelema Tankkituoli on vuodelta 1936, mutta kangas on vanhempi. Kankaan suunnittelijasta ei valitettavasti ole tietoa. Jo ennen tankkituolia tätä kangasta ilmeisesti käytettiin esimerkiksi Marcel Breuerin lepotuolissa. Miten kangas sitten päätyi Aaltojen tietoisuuteen ja Artekiin? Aallot olivat kansainvälisesti hyvin aktiivisia. Vaikutteita ja ideoita tallentui mm Aino Marsio-Aallon matkapäiväkirjaan: Pariisissa, Rue du Dragonilla, sijaitsi Stylclair-sisustusliike, josta löytynyttä Seeprakangasta Aallot tilasivat Suomeen jo 1935. Yhä edelleen kankaalla päällystetään Aalto-tuoleja ja siitä valmistetaan mm tyynyjä.
Jungin Varpukankaan abstrahoidut oksanvarvut haaroittuvat keskeltä kangasta sivuille. Kuvio on taitavasti rakennettu jatkumaan epäsäännöllisen säännöllisesti. Tarkasti katsottuna sen reunat ovat peilikuvia ja keskellä on kapeahko ”vapaa” kuvioalue. Kuva Tuomas Sopanen.
Jungin Varpukangas eli Ristyg valmistui ensimmäisen kerran Jungin kutomossa sodan jälkeen 1946. Jos nyt ensin verrataan kangasta tuohon Seepraan, niin kyllä, kuvallinen yhtäläisyys on selvä. Molemmissa erilaiset orgaaniset viivat nousevat ylöspäin kankaan keskivaiheilta lähes peilikuvallisesti, Seeprassa seepran raidat ja Varpukankaassa oksanvarvut. Jungin varpu-viivat ovat ohuempia kuin Seeprakankaan tasaraitaisemmat kuviot. Seeprakangas on myös aikanaan ollut väritykseltään vaaleampi kuin nykyisin myynnissä oleva musta-valkea, eli lähempänä Varpukankaan väritystä. Varpua kudottiin Jungin kutomossa pellavasta ja puuvillasta oviverhoksi, mutta sitä markkinoitiin myös huonekalukankaana ja sängynpäällisenä. Kangasta valmistui myös pellava- ja hamppulangasta metreittäin ja materiaalipulan jälkeen sitä kudottiin pellavasta ja puuvillasta tai villasta eri leveyksin. Tampella otti Varpukankaan 1959 hetkeksi tuotantoonsa verhokankaana. Se ei kuitenkaan menestynyt, sillä sen kudos jäi teollisena aina liian veteläksi ja hieman löysäksi.
Varpu oli mukana Jungin Artekin näyttelyssä heti 1947. Näyttelyn kudosluettelossa kangas on merkitty huonekalukankaaksi. Vaikka Jungin Varpua ei ole koskaan käytetty Artekin tuolien verhoiluissa, tulee mieleen, että olisiko tästä kankaasta yritetty jossakin vaiheessa tehdä Seeprakankaan suomalainen versio. Mihinkään tällaiseen en ole kuitenkaan koskaan törmännyt.
Artek oli Jungille tärkeä mm näyttelytilana, sillä hän piti Artekissa kaikkiaan kolme näyttelyä: Vuonna 1947 Gunnel Nymanin kanssa yhteisnäyttelyn Lasia ja kudoksia; 1957 Artekissa oli Jungin ensimmäinen suurempi yksityisnäyttely Suomessa; ja 1977 Jung halusi osoittaa kunnioitustaan Artekia ja 1948 kuollutta ystäväänsä kohtaan nimeten Artekissa olleen näyttelynsä Hommage à Artek et à Gunnel Nyman.
Alvar Aallon suunnittelemiin rakennuksiin Jung suunnitteli usein tekstiilejä. Merkityksellisimmät olivat Finlandia-talon esirippu 1972 ja Lahteen (Aallon kuoleman jälkeen) rakennetun Ristin kirkon kirkkotekstiilit.
Artekista sekä Alvar ja Aino Aallosta kertova näyttely Artek and the Aaltos: Creating a Modern World on auki 22. 4. – 25.9. 2016 New Yorkissa Bard Graduate Centerissä. Siksi muutama huomio Artekin, Aallon ja Jungin kietoutumisista toisiinsa.
Jos käytte New Yorkin näyttelyssä, kertokaahan tunnelmianne. Ylhäällä oleva kuva Seeprakankaisesta, yksityiskokoelmassa olevasta, tuolista on mukana näyttelyssä New Yorkissa!
Päivi
