Uusi filologia nostaa käsikirjoituksen keskiöön

Uskontotieteen professori Liv Ingeborg Lied piipahti CSTT– ja RRR-huippuyksikköjen vieraana 14.–16.4.

Liedin kiinnostuksenkohteita ovat esimerkiksi Vanhan testamentin pseudepigrafit sekä antiikinaikaiset käsikirjoitukset ja viestintäkulttuuri. Helsingissä pitämässään luennossa hän keskittyi ennen kaikkea uudeksi filologiaksi (new philology) kutsuttuun tutkimussuuntaukseen. Uuden filologian avulla pyritään ymmärtämään paitsi tekstejä myös sitä, miten niitä tuotettiin ja käytettiin. Niinpä uudessa filologiassa nostetaan pääosaan käsikirjoitukset ja niitä tarkastellaan ennen kaikkea sellaisinaan – ei esimerkiksi osana jotakin kokoelmaa, johon niiden sisältämä teksti on myöhemmin päätynyt. 

Uuden filologian ymmärtämiseksi on Liedin mukaan tärkeää erottaa toisistaan kolme käsitettä. Käsikirjoitus on niistä konkreettisin: sillä tarkoitetaan materiaalista esinettä, jolle teksti on kirjoitettu, esimerkiksi kirjakääröä tai koodeksia. Teksti puolestaan merkitsee niitä sanoja, joita käsikirjoitukseen on tietyssä järjestyksessä kirjoitettu. Teos on käsitteistä kaikkein abstraktein: se on kokonaisuus, jossa teksti on esitetty. Esimerkiksi Toinen Barukin kirja on teos, johon kuuluvaa tekstiä on säilynyt useissa erikielisissä käsikirjoituksissa.

Filologia on perinteisesti keskittynyt tarkastelemaan tekstin ja teoksen välistä suhdetta. Uusi filologia taas on kiinnostunut ennen kaikkea käsikirjoituksen suhteesta tekstiin ja teokseen. Sen piirissä myös kysytään, miten käsikirjoitusta on käytetty ja millaisia merkintöjä se (tekstin lisäksi) mahdollisesti sisältää. Uutta filologiaa soveltava tutkija pyrkii tarkastelemaan käsikirjoitusta sellaisena, kuin se on ollut synty- ja käyttöaikanaan: hän on kiinnostunut kirjureista, lukijoista, lukemistapahtumasta ja tekstien esittämisestä. Näin ollen käsikirjoitus ei ole vain todiste tietyn tekstin olemassaolosta tiettynä aikana vaan itsessään mielenkiintoinen tutkimuskohde.

Ennen kirjapainotaidon keksimistä tekstejä voitiin monistaa ja levittää vain kopioimalla niitä käsin. Painettu teksti voidaan monistaa lukuisiksi kappaleiksi täsmälleen samanlaisena, mutta käsikirjoituskulttuuria määrittelee ennen kaikkea vaihtelu. Niinpä uuttaa filologiaa soveltava tutkija ei lähesty käsikirjoitukselle kirjoitettua tekstiä yhden tietyn kirjoittajan tuottamana viimeisteltynä luomuksena vaan osana jatkuvasti käynnissä olevaa tekstien tuottamisprosessia. Käsikirjoitus, vaikkapa repaleinenkin, on tärkeämpi kuin teoreettiset ajatukset siitä, miltä teksti olisi voinut kokonaisuudessaan näyttää. Tarkoitus ei ole käyttää käsikirjoituksia apuna etsittäessä varhaisinta tai alkuperäisintä tekstimuotoa vaan tarkastella käsikirjoitusta yhtenä otoksena jatkuvasti kasvavasta ja kehittyvästä traditiosta.

WP_20150414_013
Photo taken by Jutta Jokiranta

 

Luennollaan Lied korosti, että uusi filologia ei ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin: tarvitaan monenlaisia lähestymistapoja ja ajattelumalleja, jotta antiikin tekstejä voitaisiin todella ymmärtää. Uusi filologia on yksi työkalu tutkijan työkalupakissa – jonne mahtuu vielä lisääkin uusia näkökulmia. Uusi filologia on rantautunut raamatuntutkimukseen keskiajan tutkimuksen kautta, ja tieteiden välinen yhteistyö onkin yksi tapa löytää uusia hyödyllisiä lähestymistapoja ja käyttökelpoisia työkaluja. Tuore esimerkki tällaisesta yhteistyöstä on kaksipäiväinen tekstejä, rituaaleja ja magiaa käsittelevässä työpaja, johon Liv Ingeborg Lied luentonsa lisäksi osallistui. Työpaja oli niin ikään kahden huippuyksikön yhdessä järjestämä tapahtuma ja siellä pidetyt esitelmät käsittelivät muun muassa Qumranin käsikirjoituksia, etiopialaisia rukouskotelotekstejä, syyrialaisia amuletteja, roomalaisia tekstejä ja 1200-luvulta peräisin olevaa egyptiläistä lektionaaria.

Lue lisää:

Teksti: Hanna Vanonen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *