Category Archives: Suomeksi

Martti Nissisen haastattelu: “Mitä poliittisempi agenda, sitä tarkoitushakuisempi Raamatun luenta”

Kaikki Raamatun lukeminen on valikoivaa: mitä poliittisempi agenda, sitä tarkoitushakuisempi luenta, professori Martti Nissinen sanoo Helsingin yliopiston verkkohaastattelussa. Sukupuolten tasa-arvon ihanteet ovat tutkijan mukaan raamatuntulkinnassa nyt yllättävässä vastatuulessa.

Lue huippuyksikön johtajan uusi haastattelu kokonaan Helsingin yliopiston verkkosivuilta.

Video: Miten historiaa tutkitaan?

Miten historiaa tutkitaan? Mikä rooli lähdekritiikillä on kirjallisten ja arkeologisten lähteiden tulkinnassa? Entä voiko kuvista johtaa historiallista tietoa?

Huippuyksiköiden “Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” ja “Muinaisen lähi-idän imperiumit” videosarjan toisessa osassa käsitellään historiallisen tutkimuksen menetelmiä. Videolla eksegetiikan professori Martti Nissinen, arkeologian yliopistonlehtori Antti Lahelma ja eksegetiikan tohtorikoulutettava Sanna Saari kertovat tutkimuksen menetelmistä ja mielenkiintoisista tapausesimerkeistä.

Videolla selviää myös, minkälaista tietoa arkeologit voivat johtaa roskapusseista ja miten suomalaiset tutkijat ovat valottaneet Indiana Jonesistakin tuttua arkeologista kohdetta.

Videosarjan ensimmäinen osa käsitteli Raamatun muutosten tutkimusta ja sen voi katsella täältä. Sarjan kaksi viimeistä osaa julkaistaan vuoden 2019 aikana ja niissä käsitellään englanniksi muinaista maahanmuuttoa ja sukupuolentutkimuksen näkökulmia muinaisen Lähi-idän ymmärtämiseen.

Uutuuskirja ja podcast: Sukupuoli Raamatun maailmassa

Miten Raamatussa kuvaillaan sukupuolia ja sukupuolielämää? Suomen eksegeettisen seuran uutuuskirja Sukupuoli Raamatun maailmassa tarjoilee aiheesta monipuolisen artikkelikokoelman. Kirja sisältää myös useita huippuyksikön tutkijoiden kirjoittamia artikkeleita. Kirjan esittely kuuluu:

“Mitä Raamatussa sanotaan sukupuolista ja sukupuolielämästä, miehistä ja naisista? Miten erilaiset käsitykset sukupuolesta ilmenevät paitsi Raamatussa myös muissa aikalaislähteissä? Entä mitä näistä muinaisista lähteistä voidaan sanoa sukupuolentutkimuksen valossa? Sukupuoli Raamatun maailmassa esittelee raamatuntutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen leikkauspintoja suomalaiselle yleisölle.

Kirja on ensimmäinen suomenkielinen Raamattua ja sukupuolentutkimusta käsittelevä yleisteos. Se soveltuu sekä aihepiiriin perehdyttäväksi oppikirjaksi että muille aiheesta kiinnostuneille.

Moniääninen teos havainnollistaa sukupuolentutkimuksen rakentumista Raamatun ajan maailmassa erilaisia metodologisia tulokulmia hyödyntäen. Lähestymistavat ulottuvat arkeologiasta tekstintutkimukseen ja eletyn uskonnon viitekehyksestä queer-teoriaan. Raamatun tekstien ohella kirjassa tarkastellaan Qumranin tekstejä, hellenistijuutalaista ja varhaiskristillistä kirjallisuutta ja myöhäisantiikin maailmaa.”

Kirjan toinen toimittaja Elisa Uusimäki, huippuyksikön tiimin 4 jäsen, vieraili Susanna Asikaisen kanssa Vanhojan ja Nikin kirjapodcastissa puhumassa kirjasta ja sen käsittelemistä teemoista. Podcastin voit kuunnella täältä.

Kirjan voi hankkia itselleen Tiedekirjan verkkokaupasta.

Video: Miten Raamatun muutoksia tutkitaan?

Miten Raamatusta tuli Raamattu? Miten Raamatun muutoksia voi tutkia tieteellisesti? Miten varhaiset tekstien tulkitsijat ratkaisivat luomiskertomusten ristiriitaisuuksia?

Huippuyksiköt “Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” ja “Muinaisen lähi-idän imperiumit” ovat tuottaneet yhdessä neliosaisen videosarjan, jossa esitellään ajankohtaista muinaisen maailman tutkimusta. Sarjan ensimmäisessä osassa Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen ja tutkijatohtori Jessi Orpana kertovat tutkimustyöstään.

Videosarjan kolme muuta osaa julkaistaan kevään 2019 aikana. Aiheet vaihtelevat historian tutkimuksen lähtökohdista muinaiseen maahanmuuttoon ja sukupuolentutkimuksen soveltamiseen muinaisen maailman ymmärtämiseksi. Haastatteluja julkaistaan sekä suomeksi että englanniksi ja molemmissa tapauksissa YouTubesta on saatavilla tekstitykset toisella kielellä.

Onko väitettyjen Qumranin tekstifragmenttien epäaitous nyt osoitettu?

Kirjoittanut Jutta Jokiranta.

Maanantaina 22.10.2018 Washingtonissa sijaitseva The Museum of the Bible antoi lehdistötiedotteen, jonka mukaan vuonna 2017 Berliiniin testattavaksi lähetetyistä fragmenteista on tullut tulokset ja niiden perusteella viittä museon hallussa olevasta 16 fragmentista on syytä epäillä väärennöksiksi. Museo poistaa kyseiset fragmentit näyttelystä ja loputkin fragmentit ilmeisesti tutkitaan. Lehdistötiedotteessa ei kerrota, mitkä testatut fragmentit ovat, mutta tieto löytyy kohdasta ”Provenance”.

Gen 31:23–25?, 32:3–6 (SCR.000124 = DSS F.191, Gen2)
Lev 23:24–28 (SCR.004742 = DSS F.203, Lev6)
Num 8:3–5 (SCR.003173 = DSS F.194, Num2)
Neh 2:13–16 (SCR.003175 = DSS F.201, Neh2)
Jonah 4:2–5 (SCR.003171 = DSS F.197, Jon1)

Väitetty Qumranin teksti, joka sisältää katkelman 4. Mooseksen kirjaa. (Kuva: Museum of the Bible.)

 

 

 

 

 

 

 

 

Mikä uutisessa on tärkeää?

Tärkeää on se, että museo on ryhtynyt toimenpiteisiin ja ottanut vakavasti sen mahdollisuuden, että se on käyttänyt satoja tuhansia dollareita(?) roskaan ja rikollisesti tuotettuun tai välitettyyn materiaaliin.

Mikä uutisessa yhä vaivaa tutkijoita?

Ensiksi, suurin ongelma, josta museota on laajemminkin kritisoitu, on dokumentaation puute: jos esineet on laillisesti hankittuja ja maahan tuotuja, museon pitäisi pystyä osoittamaan esineiden alkuperä laillisin dokumentein. Sivuillaan museo kertoo esittävänsä kunkin esineen alkuperän ja tiedot avoimessa tietokannassa, mutta ainakaan vielä näistä fragmenteista ei anneta tietoa. Fragmenteista kerrotaan ainoastaan ostopäivät ja paikka, mutta tämä ei ole riittävää.

Toiseksi, museo ei paljasta mitkä tekijät ovat syynä väärennösepäilyyn. Se vetoaa siihen, ettei väärentäjille haluta antaa tarkkaa tietoa, joka voisi auttaa uusien väärennösten tekemisessä. Tutkijoiden näkökulmasta tällainen tieto kuuluu tiedeyhteisön arvioitavaksi – ja ehkä se ajallaan sinne myös ilmaantuu. Mikään yksittäinen kriteeri ei riitä osoittamaan hyvin pieniä tekstifragmentteja väärennöksiksi, sillä materiaalia on yksinkertaisesti liian vähän. Väärennösepäilyjen tutkimisista ja erilaisista kriteereistä käytiinkin vuonna 2017 vilkasta keskustelua (ks. Kuka väärentää Qumranin tekstejä?). Alkuperältään epäselviä fragmentteja ei yksinkertaisesti voi osoittaa tieteellisin keinoin väärennöksiksi sen kummemmin kuin aidoiksikaan, mutta nyt esitettyjen epäilysten vuoksi kaikkien vuoden 2002 esille tulleiden, yksityiskokoelmiin hankittujen fragmenttien päällä lepää raskas varjo. Luulisi myös, että markkinat olisivat väärennösepäilyjen vuoksi viilentyneet – mutta niin kauan kuin joku on valmis maksamaan alkuperältään epäselvistä esineistä, väärentäjillekin on töitä.

Kiistelty Museum of the Bible Washington DC:ssä (Kuva: Ron Cogswell).

Kolmanneksi, museo puhdistaa mainettaan tekemällä yhteistyötä tutkijoiden kanssa. Kipp Davis, joka oli mukana julkaisemassa fragmentteja mutta joka myös esitti niistä epäilyksiään (samoin kuin toisen, Martin Schøyenin kokoelman joistakin fragmenteista), on kutsuttu jatkamaan tutkimustaan. Candida Moss ja Joel Baden kirjoittivat viime vuonna teoksen Bible Nation (Princeton University Press 2017), jossa he paitsi koettivat ymmärtää Greenin perhettä museon taustalla ja muita kokoelman hankintoihin osallistuneita henkilöitä, myös kritisoivat museon toimintatapoja.

Yksi seikka erityisesti koskee tutkijoiden osallisuutta. Greenin perhe aloitti vuonna 2010 niin kutsutun Green Scholars Initiativen, joka nyt tunnetaan nimellä Scholars Initiative. Myös ensimmäiset museon Qumran-fragmentit on tieteellisesti julkaistu Brillin kustantamana tässä ohjelmassa: Emanuel Tov, Kipp Davis, and Robert Duke, eds. Dead Sea Scrolls Fragments in the Museum Collection, Publications of the Museum of the Bible 1 (Leiden: Brill, 2016).

Tekijöinä ja avustajina on lukuisia opiskelijoita eri yliopistoista ja instituutioista. Moss ja Baden esittävät, että Steve Green on toiminut kuten kuka tahansa liikemies: muinaislöytöjä on saatettu hankkia edullisesti, mutta kun esine on lahjoitettu (yleishyödylliselle) museolle, esineen arvo onkin ollut aivan toinen kuin siitä maksettu hinta ja näin on saatu maksimaaliset verovähennyshyödyt. Mitä väliin tarvitaan? Tutkijoita, jotka osoittavat esineen merkityksen – eivät välttämättä edes sen aitoutta tai mielenkiintoisia piirteitä. Riittää, että tutkijat ovat tutkineet tekstipalasta niin että esineen ”ansioluetteloon” voidaan liittää tutkimusta osoitukseksi esineen saamasta mielenkiinnosta.

Kun tutkijat kutsuvat ohjelmaan mukaan opiskelijoita, joilla ei voi olla sitä tietoa ja kokemusta jota vanhemmilla tutkijoilla on, tilanne voi olla tutkimuseettisesti varsin kyseenalainen: kenelläkään ei ole täyttä tietoa esineiden alkuperästä, mutta kukaan ei ota täyttä vastuuta sen selvittämisestä, ja opiskelijat voivat huomaamattaan joutua nykyiseen tilanteeseen: olla osallisia väärennösten julkaisemiseen. Tällaisten ongelmien ehkäisemiseksi tarvitaan tutkijayhteisön valppautta mutta myös yhteisiä käytänteitä, joihin voidaan vedota niin ettei yksittäinen tutkija joudu punnitsemaan opiskelujensa tai uransa etenemisen ja moraalisesti arveluttavien valintojen välillä. Viime kesänä tehty kyselytutkimus Qumran-tutkijoiden keskuudessa osoitti, että vaikka käytänteet eivät estäisi Lähi-idän kulttuuriperinnön laitonta kauppaa, ryöstelyä ja väärennöksiä, ne voivat ainakin selventää tutkijoille, millaisia kysymyksiä heidän on syytä kysyä, jos he kohtaavat muinaisiksi esiteltyjä esineitä.

CSTT loi viime vuonna sitä ohjaavat käytänteet.

Kirjoittaja on Vanhan testamentin eksegetiikan ja lähialueiden professori Helsingin yliopistossa ja huippuyksikön tiimin 4 johtaja. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt erityisesti Kuolleenmeren kääröihin.

Joitakin uutisia aiheesta:

Kiveen hakattu? Olemme mukana kirjamessuilla uutuuskirjan kera

Miten pyhät tekstit ja perinteet ovat historian saatossa muuttuneet? Huippuyksikömme tutkijoiden kirjoittama uutuskirja valottaa tutkimuksen uusimpia näkökulmia aiheeseen. Martti Nissisen ja Leena Vähäkylän toimittama Kiveen hakattu? Pyhät tekstit ja perinteet muutoksessa (Gaudeamus, 2018) julkaistaan virallisesti Helsingin Kirjamessuilla torstaina 25.10. klo. 15:30.

Messuilla Martti NissinenKatja Kujanpää ja Leena Vähäkylä esittelevät kirjan teemoja ja keskustelevat pyhien tekstien ja perinteiden muuttumisesta.

Uutuuskirja kuuluu Suomen Akatemian Tutkitusti-sarjaan. Alla on kirjan kuvausteksti kustantajan verkkosivuilta:

“Tulipalo tuhoaa kaupungin, kivenhakkaajan taltta lipsahtaa, käsikirjoituksen jäljentäjä tekee kynttilänsä valossa kirjoitusvirheen, paperi rasahtaa rikki terävän mustekynän alla.

Pyhät tekstit eivät ole ajan hampaalta ja inhimillisiltä erheiltä suojattuja sen paremmin kuin maallisetkaan hengentuotteet, vaikka Raamattuun ja vanhoihin traditioihin usein liitetään ajatus juuri muuttumattomuudesta.

Tekstit ja perinteet elävät jatkuvasti, toisinaan myös tietoisen valinnan seurauksena: esimerkiksi Paavali siteeraa Vanhan testamentin tekstejä omaan retoriikkaansa sopivasti, ei välttämättä sanatarkasti. Tekstien muutoksiin ovat vaikuttaneet myös kulttuuriset ja yhteiskunnalliset muutokset, esimerkiksi väestönsiirrot, kaupunkien tuhoutumiset sekä erilaisten kulttuuriperinteiden kohtaamiset ja sulautumiset.

Kiveen hakattu? raottaa pyhien tekstien historiaa ja teksteihin tehtyjä perusteltuja ja dokumentoituja muutoksia vieden samalla pohjaa fundamentalismilta. Esimerkiksi Raamatun muuttumattomuus on illuusio: vanhat käsikirjoitukset ovat aina olleet erilaisia sekä kokoonpanoltaan että sisällöltään. Muinaiset tekstit ovat suodattuneet meidän aikaamme lukuisten kirjureiden ja kääntäjien kätten kautta.”

Kirjan voi ostaa kirjamessuilta tai tilata itselleen kustantajan verkkosivuilta.

Muinaista Lähi-itää entisessä Itä-Saksassa: CSTT:n tutkijat Jenan yliopiston nuolenpääkurssilla

Kirjoittanut Joanna Töyräänvuori.

Huippuyksikön Yhteiskunta ja uskonto muinaisessa Lähi-idässä –tiimin jäsenet, tutkijatohtorit Sebastian Fink ja Joanna Töyräänvuori ottivat lokakuussa Muinaisen Lähi-idän imperiumit –huippuyksikön avustuksella osaa kurssille, jonka puitteissa luettiin nuolenpäitä aidoista savitauluista. Kurssi järjestettiin saksalaisessa Friedrich-Schiller-Universität Jenassa professori Manfred Krebernikin johdolla. Suomalaisten tutkijoiden ja assyriologiopiskelijoiden lisäksi kurssille osallistui saksalaisia, japanilaisia ja espanjalaisia opiskelijoita läheisestä Leipzigin yliopistosta.

Kurssin aikana tutustuttiin saksalaisamerikkalaisen assyriologian professorin ja orientalistin Hermann Volrath Hilprechtin (1859–1925) vaimon Sallie Crozer Robinson Hilprechtin yliopistolle lahjoittamaan varsin laajaan ja kattavaan savitaulukokoelmaan, Babylonialaisten muinaismuistojen Frau Professor Hilprecht –kokoelmaan.

Kokoelmaan kuuluu savitauluja esidynastiselta kaudelta aina persialaiseen akhemenidiaikaan asti, eli tekstejä löytyy noin kahden vuosituhannen jänteeltä (vuosilta 2600-300 eaa.). Suurin osa kokoelman teksteistä on tuotu Nippurista, nykyisen Irakin Nuffarista, joiden Pennsylvanian yliopiston kaivauksia Hilprecht johti 1800-luvun loppupuolella. Kokoelman kuuluisin ja arvokkain yksittäinen esine on Nippurin kaupungin kartta, joka on yksi historian vanhimmista tunnetuista kartoista.

Savitaulukokoelmalla on myös yhteys Helsingin yliopistoon, jonka edesmennyt seemiläisten kielten professori Jussi Aro oli laatimassa editiota eräistä kokoelman vanhimmista teksteistä Ur III –kaudelta. Aro oli harvoja länsimaalaisia tutkijoita, joiden sallittiin tutkivan tekstejä entisen Itä-Saksan alueella sijaitsevassa yliopistossa.

Kurssin aikana tutkijat ja opiskelijat saivat jokainen työstettäväksi savitaulun eri aikakaudelta ja erityyppisistä tekstigenreistä. Tekstejä käsiteltiin varovaisesti hansikkaat kädessä ja työstettiin suurennuslasien sekä valon avulla. Tutkijat tekivät teksteistä jäljennökset millimetripaperille, minkä lisäksi teksteistä tehtiin transkriptiot (eli nuolenpäät muutettiin merkkiarvoikseen) ja näiden perusteella käännökset. Esimerkiksi ohesta löytyvässä kuvassa työstetään muinaista sumerin kielellä kirjoitettua ja virallisella sinetillä leimattua velkakirjaa (4,2 x 4,8 cm), jossa Azida-niminen virkamies kuittaa saaneensa lainaamansa viljan korkoineen osanimikaimaltaan Lugal-Azidalta.

(Kuva: Joanna Töyräänvuori)

Kurssin aikana tutkijat pääsivät myös näkemään savitaulukokoelman 3D-skannausta ja digitointia. 3D-skannauksen avulla tekstit saadaan tutkijoiden käyttöön ympäri maailmaa. Korkean resoluution kuvia voi käännellä tietokoneen avulla ja toisin kuin alkuperäisiä, useimmiten hyvin pienellä ruo’onpäällä saveen painettuja tekstejä, digitoituja versioita voi myös suurentaa lukemisen helpottamiseksi. Skannattuja savitauluja voi myös tulostaa muovista, antaen tutkijoille tai opiskelijoille mahdollisuuden käännellä tekstejä kädessään. Suurin osa kokoelman noin 3000 tekstistä on jo skannattu ja digitoitu tutkijoiden käyttöön.

Kenen pääkaupunki Jerusalem on? Tutkijat avaavat kaupungin historiaa, osa II

Kirjoittanut Paavo Huotari

Tämä haastattelu on jatkoa 15.1. julkaistulle haastattelulle “Kenen pääkaupunki Jerusalem on? Huippuyksikön tutkijat avaavat kaupungin historiaa” (Juha Pakkala & Kirsi Valkama), jossa keskityttiin Jerusalemiin Vanhan testamentin ja juutalaisuuden näkökulmasta. Tämä haastattelu tarkastelee kaupungin merkitystä varhaisten kristittyjen ja muslimien näkökulmasta. Viime aikoina esimerkiksi Pyhän Haudan kirkko on ollut esillä mediassa (HS 25.2.).

Keisarillista politiikkaa vai hengellisten totuuksien etsintää?

Helsingin yliopiston yliopistutkijan ja Uuden testamentin eksegetiikan dosentin Raimo Hakolan mukaan kristittyjen kiinnostus pyhään maahan kehittyi vähitellen. Miksi Jerusalem kiinnostaa kristittyjä? “Evankeliumien kuvaukset Jeesuksen viimeisistä päivistä sijoittuvat Jerusalemiin. Kun Jeesuksen pikaisen paluun odotus vähentyi, kiinnostus näihin pyhiin paikkoihin päinvastoin lisääntyi. Taustalla oli usko, että pyhissä paikoissa hengelliset totuudet avautuvat”, Hakola kertoo pyhiinvaelluksen motiiveista.

Jerusalem ei merkitse kristityille ainoastaan Jeesuksen viimeisten päivien muistelua. Hakolan mukaan myös Jeesuksen julistuksessa korostui silloin tällöin Jumalan valtakunnan konkreettinen tuleminen. Jotkut kristityt odottivat tuhatvuotista valtakuntaa, joka laskeutuu Jerusalemiin. ”Tämä näkyy esimerkiksi Justinos Marttyyrin (n. 114–165) kirjoituksissa. Varhaisille kristityille Jerusalem ja siellä olevat rauniot osoittivat myös, että Jeesuksen evankeliumeissa esittämät ennustukset olivat toteutuneet. Pyhiinvaelluskultti saikin pian juutalaisvastaisia piirteitä. Kristityt tulkitsivat tyhjän temppelivuoren ja temppelin rauniot Jumalan rangaistuksena juutalaisille, jotka surmasivat Jeesuksen. Kirkkojen lisääntyminen Jerusalemissa nähtiin taas osoituksena Jumalan suosiosta kristittyjä kohtaan. Itse asiassa joissain kristillisissä lähteissä todetaan, ettei temppelivuorelle saa rakentaa mitään”, Hakola avaa Jerusalemin merkitystä varhaisille kristityille.

”Kun Jeesuksen pikaisen paluun odotus vähentyi, kiinnostus näihin pyhiin paikkoihin päinvastoin lisääntyi”

Mutta miten pyhiinvaelluskultti oli mahdollista ei-kristillisessä Jerusalemissa? “Toisen vuosisadan jälkipuoliskolta on säilynyt vain muutamia kristittyjen miesten matkakertomuksia Jerusalemiin. Laajempi pyhiinvaelluskultti oli mahdollista vasta 300-luvulla, kun keisari Konstantinus (n. 273–337) antoi kristityille oikeuden vapaaseen uskonnonharjoitukseen. Kristityt saivat takaisin takavarikoidun omaisuuden. Uusia kirkkoja rakennettiin Palestiinaan, niihin pakkoihin missä Jeesus oli vieraillut kristillisen perimätiedon mukaan. Kristittyjen suosiminen oli seurausta Konstantinuksen omista poliittisista pyrkimyksistä”, Hakola tarkentaa.

Konstantinuksen rakennuttama Pyhän haudan kirkko (kuva: Pixabay)

Pyhiinvaelluskultin vaikutus on tuntunut Palestiinan alueella. Jerusalemin lisäksi pyhiinvaellusta esiintyi myös Galilean seudulla, minne Jeesuksen toiminta keskittyi evankeliumien mukaan. Arkeologisen aineiston perusteella Galilean taloudellinen tilanne oli hyvä 400 ja 500-luvuilla. Hakolan mukaan tämä saattoi olla osittain seurausta vakiintuneesta ja laajasta pyhiinvaelluskultista, sillä useat pyhiinvaeltajat edustivat yhteiskunnan varakasta eliittiä.

Jerusalemin tärkeimmäksi pyhiinvaelluskohteeksi nousi Konstantinuksen rakennuttama Pyhän haudan kirkko. Viimeaikaisten restaurointitöiden yhteydessä on nykyisen kirkon alta löytynyt viitteitä 300-luvulla rakennetusta kirkosta. Kristittyjen lähteiden mukaan kirkko rakennettiin Hadrianuksen 100-luvulla rakentaman Venuksen temppelin paikalle.  Hadrianuksen ajateltiin rakentaneen temppelin tarkoituksellisesti Jeesuksen tyhjän haudan paikalle ja näin pyrkineen turmelemaan kristittyjen jo olemassa olevia pyhiä paikkoja. ”Ajatus Jeesuksen kuolin- ja hautapaikan sijainnista Venuksen temppelin alla on mahdollisesti syntynyt vasta Konstantinuksen rakennusprojektin yhteydessä. Temppelin korvaaminen kirkolla oli todennäköisesti osa Konstantinuksen politiikkaa yhdistää valtio ja uskonto. Toisaalta tyhjä hauta on keskeinen osa varhaiskristillistä ajattelua. Jeesuksen kuolinpaikan konkreettinen osoittaminen oli tärkeää”, Hakola pohtii.

Jerusalemin ja muiden Jeesuksen elämään liittyvien paikkojen merkitys kristillisenä pyhiinvaelluskohteena näkyy yhä tänä päivänä. 1960-luvulta lähtien erityisesti fransiskaanien sääntökuntaan kuuluneet arkeologit ovat pyrkineet osoittamaan näitä paikkoja koskevan tradition luotettavuuden ja katkeamattoman ketjun ensimmäisiin kristittyihin asti. Hakolan mukaan tällainen johtopäätös perustuu usein löytöjen yksipuoliseen tulkintaan ja aikaiseen ajoitukseen. ”On usein mahdotonta sanoa tarkasti, missä jotkut evankeliumeissa kerrotut tapahtumat ovat tapahtuneet, jo siitä syystä, että Jeesuksen aikaiset kadut ovat usein monta metriä nykyisten katujen alla. Esimerkiksi nykyisen Via Dolorosan reitti vakiintui 1700-luvulla, vaikka varhaisimmat maininnat Jeesuksen kärsimystietä seuraavista kulkueista ovatkin jo 300-luvun lopulta”, Hakola sanoo.

Profeetta Muhammadin yöllinen matka kaukaiseen moskeijaan

Helsingin yliopiston tutkijatohtori ja tutkijakollegiumin jäsen Ilkka Lindstedt on varhaisen islamin asiantuntija. Jerusalemia pidetään perinteisesti islamin kolmanneksen pyhimpänä paikkana, miksi? ”Koraanin 17. Suura kertoo palvelijasta, jonka Jumala johdattaa jostain rukouspaikasta kaukaiseen moskeijaan (jae 17:1). Mahdollisesti jo Muhammadin aikaan mutta ainakin myöhemmin tämä palvelija on tulkittu profeetta Muhammadiksi (n. 570–632), joka teki yöllisen matkan Mekasta Jerusalemiin, ja sieltä taas taivaaseen. Taivaassa Muhammad olisi nähnyt entisiä profeettoja, kuten Aabrahamin. Hän myös neuvotteli Mooseksen välityksellä Jumalan kanssa päivittäisestä rukousten määrästä, jota muslimilta edellytetään. Yksi Jerusalemin moskeijoista on myöhemmin saanut nimensä tämän tekstin mukaan ”al-masjid al-aqsā ” eli kaukaisin moskeija,” Lindstedt kertoo.

Vaikka Koraani ei mainitse Jerusalemia nimeltä, Jerusalem oli pyhä kaupunki muslimeille jo islamin syntyaikoina. Varhainen islam on syntynyt pitkälti kristinuskon ja juutalaisuuden pohjalta. Arabian niemimaalla on mahdollisesti liikkunut juutalais-kristillisiä ryhmiä, ebionien jälkeläisiä, jotka noudattivat tiukasti Jumalan lakia, Tooraa. He ovat saattaneet vaikuttaa uuteen uskontoon ja sen myönteiseen suhtautumiseen lakia kohtaan. ”Koska Jerusalem oli tärkeä kaupunki juutalaisille ja kristityille, sitä sen oli oltava myös varhaisille muslimeille. Juutalaisuutta ja Islamia yhdistää erityisesti monoteismi, yksijumaluus. Koraani kuvaa Aabrahamia eräänlaisena proto-monoteistina ja idolatrian vastustajana, joka ei ollut juutalainen tai kristitty. Erityisesti profeetta Aabrahamin perintö yhdistetään Muhammadiin”, Lindstedt avaa uskontojen välisiä yhteyksiä.

Muhammadin elämänkertakirjallisuus kertoo, että muslimit olisivat rukoilleet alussa Jerusalemia kohti. Rukoussuunta kuitenkin kääntyi Mekkaa kohti, kun Muhammad pettyi juutalaisiin, jotka eivät tunnustaneet häntä Raamatun profeettana. ”Tämän elämänkertakirjallisuuden historiallisuus on epävarmaa. Toisaalta Koraanin 2. suura antaa myös viitteitä siitä, että muslimien rukoussuunta olisi vaihtunut”, Lindstedt pohtii.

Muhammadin pettymyksestä tai rukoussuunnan kääntymisestä huolimatta Jerusalem säilyi muslimien pyhänä kaupunkina. Kun Muhammad kuoli vuonna 632, uusi uskonnollis-poliittinen liike oli valloittanut suuren osan Arabian niemimaata. Tämän jälkeen alkoivat arabivalloitukset. Varhaiset muslimit valloittivat alueita muun muassa Lähi-idästä ja sitä myötä myös Jerusalemin pitkän piirityksen päätteeksi vuonna 637. Valloituksen jälkeen muslimit antoivat juutalaisten palata Jerusalemiin. Lindstedtin mukaan juutalaisissa aikalaisteksteissä arabivalloitukset nähdään hyvässä valossa, koska kristittyjä rangaistaan juutalaisten vainoamisesta.

”Kaiken kaikkiaan Jerusalemin merkitys muuttuu sitä mukaan mikä on ajankohtainen tilanne, niin rauhassa kuin sodassa”

Valloitusta seuranneiden tapahtumien historiallisuudesta ollaan epävarmoja. Myöhemmän historiankirjoituksen mukaan kalifi, muslimien hallitsija Umar (v. 634–644), olisi saapunut paikalle, mikä korostaa Jerusalemin tärkeyttä. ”Kertomuksen mukaan patriarkka Sophronius olisi luovuttanut Jerusalemin avaimet muslimeille. Sophronius myös esittelee kaupunkia Umarille. Kun Umar huomaa, että temppelivuorella ei ole temppeliä, hän määrää moskeijan rakennettavaksi sinne. Umar vierailee myös Pyhän haudan kirkolla, missä Sophronius kehottaa häntä rukoilemaan. Umar olisi kuitenkin kieltäytynyt rukouksesta, koska hän ei halunnut antaa mielikuvaa, että muslimit olisivat tulleet ryöstämään kristittyjen pyhiä paikkoja”, Lindstedt kuvaa myöhäisten lähteiden sisältöä.

Abd al-Malikin rakennuttama Kalliomoskeija (kuva: Unsplash).

600-luvun loppupuolella muslimien keskuudessa oli paljon sisäistä hajaannusta ja useita kalifeja. Ibn al-Zubair (v. 683–692) hallitsi Arabian niemimaata ja Mekkaa. Kilpaileva kalifi Abd al-Malik (v. 685–705) hallitsi puolestaan osia suur-Syyriasta ja Jerusalemia. Koska Mekka oli jo tuolloin keskeinen muslimien pyhiinvaelluskaupunki, useat muslimit pitivät juuri Ibn al-Zubairia oikeana hallitsijana. ”Kalliomoskeijan rakentaminen (v. 688–692) Jerusalemiin saattoi olla Abd al-Malikin pyrkimys muuttaa tätä asetelmaa. Kalliomoskeijan arkkitehtuuri viittaa siihen, että se rakennettiin alun perin pyhiinvaelluskohteeksi, ei rukouspaikaksi. Moskeijan keskellä on kivi, jossa Aabraham uskottiin olleen uhraamassa poikaansa tai mistä Muhammad nousi taivaaseen – tai molempia. Ibn al-Zubair kuitenkin kuolee vuonna 692, samana vuonna, kun Kalliomoskeija valmistuu. Kun Abd al-Malik onnistui valloittamaan Mekan, hänen uskonnollinen reforminsa Jerusalemia varten käy tarpeettomaksi”, Lindstedt pohtii kaupungin roolia muslimien välienselvittelyssä.

Umaijadi-dynastian (v. 661–750) aikana kalifaatin pääkaupunki oli Damaskoksessa, lähellä Jerusalemia. Vuonna 750 valta islamilaisessa kalifaatissa vaihtuu abbasidi-dynastialle (v. 750–1258). Samalla myös kalifaatin pääkaupunki siirtyi Bagdadiin. ”Toisaalta vaikka Jerusalemin poliittinen merkitys vähenee vuoden 750 jälkeen, sen apokalyptinen merkitys säilyy. Arabiankielisessä apokalyptisessä kirjallisuudessa useat lopun ajan tapahtumat sijoitetaan Jerusalemiin. Jeesus kuvataan esimerkiksi taistelemassa muslimien rinnalla, kun hän palaa Jerusalemiin. Kaupunkiin liittyvissä taisteluissa Jeesus lyö anti-Kristuksen (arab. al-dajjal) ja luovuttaa vallan toiselle lopun aikojen hahmolle, Mahdille, joka on profeetta Muhammadin jälkeläinen. Kaiken kaikkiaan Jerusalemin merkitys muuttuu sitä mukaan mikä on ajankohtainen tilanne, niin rauhassa kuin sodassa”, Lindstedt tiivistää Jerusalemin merkityksen islamilaisessa maailmassa.

Raamatuntutkijat radiossa pääsiäisen alla

Pääsiäisen tienoilla Yle tarjoili radioaalloillaan noin kahden tunnin verran eksegetiikkaa eli tieteellistä raamatuntutkimusta. Haastateltavien joukossa olivat huippuyksikömme tutkijat Martti Nissinen ja Kirsi Valkama. Ohjelmat voi kuunnella verkossa jälkeenpäin.

Perttu Häkkisen ohjelman jaksossa “Raamattu ja Magia” haastateltiin Kirsi Valkamaa ja Nina Nikkiä heidän toimittamansa kirjan aihepiireistä. “Onko Raamatussa magiaa? Oliko Jeesus maagi? Mikä on magian ja uskonnon ero? Onko uskonnon ja magian käsitteellinen erottelu silmänlumetta?” Jakson voit kuunnella täältä.

Ylen Tiedeykkösessä Ville Talola keskittyi Vanhan ja Uuden testamentin kriittisen tutkimuksen peruskysymyksiin Martti Nissisen ja Matti Myllykosken kanssa. “Kristityt tutkivat Raamattua Jumalan sanana, mutta tiedeyhteisöä Raamatussa kiinnostaa tekstien synty, niiden kuvaama maailma, myytit ja historiallinen aines. Miten Raamatusta tuli Raamattu, mitä Raamatussa on ja ovatko siinä esiintyvät henkilöt kuten Mooses tai Jeesus oikeasti historian hahmoja?” Jakson voit kuunnella täältä.

Kenen pääkaupunki Jerusalem on? Huippuyksikön tutkijat avaavat kaupungin historiaa

Kirjoittanut Paavo Huotari

Jerusalem on jälleen ajankohtaisen keskustelun keskipisteessä. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lausunto Jerusalem on Israelin pääkaupunki, tämä ei ole enempää eikä vähempää kuin tosiasian tunnustamista (6.12.2017) on herättänyt närää kansainvälisessä yhteisössä. Päivänpolttavan politiikan lisäksi keskustelu sivuaa Israelin muinaishistoriaa ja erityisesti Jerusalemin historiallista perustamista. Useissa kannanotoissa esitetään, että Jerusalem olisi ollut Israelin pääkaupunki jo 3000 vuotta. Kuningas Daavid mainitaan säännöllisesti Jerusalemin perustajana. Keskustelin näistä Suomen Akatemian huippuyksikön ”Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” jäsenten Juha Pakkalan ja Kirsi Valkaman kanssa.

Arkeologisten löytöjen ja Vanhan testamentin tekstien ristivetoa

Helsingin yliopiston eksegetiikan ja Raamatun heprean yliopistonlehtori Juha Pakkala on perehtynyt Israelin ja Juudan kuningasajan historiaan sekä Israel-Palestiinan arkeologiaan. Kysyin Pakkalalta mitä hän ajattelee väitteestä, että Jerusalem on ollut juutalaisten pääkaupunki jo 3000 vuotta. ”Jerusalem on ollut modernin Israelin pääkaupunki vuodesta 1948. Sitä ennen Jerusalem oli Juudan kuningaskunnan pääkaupunki kuningasajalla, ehkä 900-luvulta vuoteen 587 eaa. Eikä ole syytä unohtaa makkabealaisaikaa vuodesta 140 vuoteen 37 eaa., jolloin Jerusalem oli Makkabealaisvaltion pääkaupunki. Näillä kolmella ei ole poliittista yhteyttä keskenään, vaikkakin sellainen yhteys usein pyritään löytämään”, Pakkala vastaa.

Entä voiko uskonnolla olla omaa pääkaupunkia? Pakkalan mukaan Jerusalemia voidaan pitää juutalaisten pääkaupunkina samoin kuin Roomaa katolilaisten pääkaupunkina, jos uskonnoilla ylipäänsä on pääkaupunkeja. Vanha testamentti yhdistää uskonnon Jerusalemiin ja myöhempi juutalainen traditio on pyrkinyt pitämään yhteyttä yllä. Tosin juutalaisuus on syntynyt aikaisintaan 500-luvulla eaa. eli Juudan kuningaskunnan tuhon jälkeen. Siksi pitäisi ennemmin puhua juutalaisten pääkaupungista 2500 vuoden ajalta.

Jerusalemia voidaan pitää juutalaisuuden pääkaupunkina, jos uskonnoilla ylipäänsä ajatellaan olevan pääkaupunkeja.

Miten tulisi suhtautua väitteeseen, että kuningas Daavid on Jerusalemin perustaja? ”Vanhan testamentin mukaan Daavid valloitti Jerusalemin siellä aikaisemmin asuneilta jebusilaisilta. Kaupungin nimikin oli ollut Jebus. Tosin Jerusalem tunnettiin nimellä Urusalim jo myöhäispronssikaudella, noin 350 vuotta ennen Daavidin oletettua elinaikaa. Mikäli Vanhan testamentin tekstiä pidetään näiltä osin luotettavana, Daavidia voisi luonnehtia pikemminkin Jerusalemin valloittajaksi”, Pakkala pohtii.

Paljon vaikeampi kysymys on Daavidiin liitettyjen tarinoiden historiallisuus. Pakkalan mukaan Daavid-niminen henkilö on varmaan elänyt joskus varhaisella kuningasajalla. Pelkällä nimellä ei kuitenkaan tee paljoa. ”Pidän epätodennäköisenä, että Daavid olisi valloittanut suuren osan Israel-Palestiinaa ja jopa lähialueita. On kuitenkin mahdollista, että varhaisella kuningasajalla oli Daavid-niminen sotapäällikkö, joka syöksi kuningas Saulin vallasta, nousi itse valtaan ja sai valtaansa Jerusalemin sekä ympäröivän Juudan vuoristoalueen”, hän sanoo. Ei ole kuitenkaan helppoa erottaa varhaisia tarinoita myöhäisistä legendoista. Pakkala ajattelee, että osa Samuelin kirjoissa olevista tarinoista voi jopa pohjautua tälle ajalle. Osa tarinoista on voinut alun perin liittyä toiseen henkilöön. ”Ei ole harvinaista, että erilaisia muiden tekemiä sankaritekoja liitetään tärkeäksi nousseelle henkilölle”, Pakkala miettii.

”Jerusalemin arkeologisia löytöjä on liian usein tulkittu Vanhan testamentin valossa”

Keskustelun ytimessä on usein arkeologiset kaivaukset ja löytöjen tulkinta. Vanhan testamentin tekstien ja arkeologisten löytöjen kytkeminen toisiinsa on kuitenkin vahingollista. Pakkala korostaa molempien riippumattomuutta: ”On tärkeä tarkastella jokaista kysymystä erikseen ilman ennalta annettua mallia. Vanhan testamentin tekstiä ei tulisi käyttää linssinä tulkita muuta evidenssiä.” Ongelma on ilmeinen, kun tarkastellaan Israelin kuningaskunnan varhaisvaiheita, eli Daavidin ja Salomon aikaa: ”Jerusalemin arkeologisia löytöjä on liian usein tulkittu Vanhan testamentin valossa. Ideaalitapauksessa tulisi ensin muodostaa kuva Jerusalemista vain arkeologian avulla ja myöhemmin katsoa, miten se korreloi Vanhan testamentin antaman kuvan kanssa”, hän selventää.

Pakkalan mukaan Vanhan testamentin tekstiä ei silti tule väheksyä historiallisena lähteenä. Vaikka tekstit sisältävät voimakkaan teologisia tulkintoja, taustalla on paljon yksityiskohtaista tietoa muinaisesta Jerusalemista, Israelista ja juutalaisuuden synnystä.

Miten tulisi suhtautua Vanhan testamentin antamaan kuvaan, että Jerusalem oli suuren valtakunnan pääkaupunki? ”Tämän suhteen tulisi olla kriittinen, koska se sopii huonosti, mitä ajan historiasta muuten tunnetaan”, Pakkala päättää. Jerusalem oli pienen Juudan kuningaskunnan pääkaupunki, joka kasvoi huomattavasti, kun assyrialaiset tuhosivat Israelin kuningaskunnan 700-luvun lopulla eaa. 600-luvulta lähtien Jerusalem oli selkeä alueellinen keskus, jossa asui 10–20 prosenttia Juudan asukkaista.

Jerusalemin temppelin tuhoutuminen on muovannut juutalaista uskontoa

Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan yliopistonlehtori Kirsi Valkama on tutkinut Jerusalemin tuhoutumista ja sen jälkeistä Juudan pakkosiirtolaisuutta 500-luvulla eaa. Valkama tiivistää Jerusalemin merkityksen juutalaisuudelle: ”Jerusalemilla on ennen kaikkea valtava symbolinen merkitys juutalaisuudessa. Se on pyhä kaupunki, johon liittyvää uskonnollista kaipausta kuvataan niin Vanhassa testamentissa kuin myöhemmissä teksteissä. Välillä se näyttää kohdistuvan kaupunkiin välillä erityisesti siellä olleeseen temppeliin”. Mikä merkitys Jerusalemin temppelillä on ollut? ”Jerusalemin temppeli oli, ja symbolisesti on, juutalaisen uskonnon pyhin paikka. Vaikka Jerusalemin temppeliä ei ole ollut kahteen tuhanteen vuoteen, on sen sijainti säilyttänyt pyhyytensä ja konkreettisesti toisen temppelin aikaisen tukimuurin jäänteet, eli Länsimuurin. Länsimuuri on ollut juutalaisten rukouspaikka jo vuosisatojen ajan”, hän valaisee. ”Kaikki temppelialueeseen jotenkin kytkeytyvät arkeologiset löydöt herättävät valtavasti kiinnostusta.”

Valkaman mukaan Jerusalemia on tuhottu lukuisia kertoja, mutta kahdella tuhoutumisella on ollut merkittävä vaikutus juutalaisen uskonnon muovautumiseen. Babylonialaiset tuhosivat Jerusalemin kaupungin vuonna 587 eaa. ”Tämä oli Juudan kuningaskunnan loppu. Tapahtumaa pidetään myös rajana, jonka jälkeen muinaisisraelilainen uskonto alkoi muodostua siksi mitä kutsutaan juutalaisuudeksi. Jerusalemin tuhon sekä kuninkaan ja kuningaskunnan menettämisen syitä on käsitelty monissa Vanhan testamentin kirjoissa”, Valkama katsoo.

Länsimuuri on ollut juutalaisten rukouspaikka jo vuosisatojen ajan.

Toisen kerran Jerusalem tuhoutui osittain vuonna 70 jaa., kun roomalaiset Tituksen (tuleva keisari) johdolla polttivat Jerusalemin temppelin. Valkaman mukaan molemmille valtauksille on yhteistä se, että temppeli tuhottiin, kaupunki hävitettiin poikkeuksellisen aggressiivisesti, ja suurin osa Jerusalemin väestöstä kuoli tai vietiin pakkosiirtolaisuuteen ja vankeuteen. ”Vuosittain vietettävänä Tisha beav (yhdeksäs av-kuuta) paastopäivänä muistetaan yhä Jerusalemin ensimmäisen ja toisen temppelin tuhoa”, Valkama kertoo.

”Temppeli on monenlaisen uskonnollisen kaipauksen kohde”

Mutta miten muinainen Jerusalemin temppeli ja ennen kaikkea sen tuhoutuminen voivat vaikuttaa vielä nykyään? ”Temppeli on monenlaisen uskonnollisen kaipauksen kohde ja eräät uskonnolliset ääriryhmät suunnittelevat kolmannen temppelin rakentamista temppelivuorelle, jolla Kalliomoskeija ja Al-Aqsan moskeija nyt sijaitsevat”, Valkama selventää. Hänen mukaan temppelin muistaminen Jumalan asuinsijana pitää yllä sidosta konkreettiseen maantieteelliseen sijaintiin, joka koetaan merkittäväksi ja omaksi. Muiden myöhempien temppelien tai nykyisten moskeijoiden läsnäolo ei vähennä sen uskonnollista merkitystä juutalaisuuden piirissä.” ”Ensi vuonna Jerusalemissa” toistetaan joka vuosi pääsiäisen Seder-aterian loppupuolella sekä suuren sovintopäivän, Jom Kippurin lopetusjumalanpalveluksen loppuosassa”, hän kertoo. Kaupunkia ei voi unohtaa.

Valkaman mukaan Jerusalemin toisen temppelin jälkeinen historia sivuutetaan turhan helposti, vaikka kyse on lähes kahdentuhannen vuoden ajanjaksosta. Sen aikana kaupunki on ollut erityisen tärkeä myös kristityille ja muslimeille.

Sarjan toinen osa ”Jerusalem, Islam ja varhaiskristillisyys” ilmestyy helmi-maaliskuussa 2018.

Jeesuksen syntymäkirkko.