Tag Archives: nissinen

Video: Miten Raamatun muutoksia tutkitaan?

Miten Raamatusta tuli Raamattu? Miten Raamatun muutoksia voi tutkia tieteellisesti? Miten varhaiset tekstien tulkitsijat ratkaisivat luomiskertomusten ristiriitaisuuksia?

Huippuyksiköt “Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” ja “Muinaisen lähi-idän imperiumit” ovat tuottaneet yhdessä neliosaisen videosarjan, jossa esitellään ajankohtaista muinaisen maailman tutkimusta. Sarjan ensimmäisessä osassa Helsingin yliopiston Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen ja tutkijatohtori Jessi Orpana kertovat tutkimustyöstään.

Videosarjan kolme muuta osaa julkaistaan kevään 2019 aikana. Aiheet vaihtelevat historian tutkimuksen lähtökohdista muinaiseen maahanmuuttoon ja sukupuolentutkimuksen soveltamiseen muinaisen maailman ymmärtämiseksi. Haastatteluja julkaistaan sekä suomeksi että englanniksi ja molemmissa tapauksissa YouTubesta on saatavilla tekstitykset toisella kielellä.

Raamatuntutkijat radiossa pääsiäisen alla

Pääsiäisen tienoilla Yle tarjoili radioaalloillaan noin kahden tunnin verran eksegetiikkaa eli tieteellistä raamatuntutkimusta. Haastateltavien joukossa olivat huippuyksikömme tutkijat Martti Nissinen ja Kirsi Valkama. Ohjelmat voi kuunnella verkossa jälkeenpäin.

Perttu Häkkisen ohjelman jaksossa “Raamattu ja Magia” haastateltiin Kirsi Valkamaa ja Nina Nikkiä heidän toimittamansa kirjan aihepiireistä. “Onko Raamatussa magiaa? Oliko Jeesus maagi? Mikä on magian ja uskonnon ero? Onko uskonnon ja magian käsitteellinen erottelu silmänlumetta?” Jakson voit kuunnella täältä.

Ylen Tiedeykkösessä Ville Talola keskittyi Vanhan ja Uuden testamentin kriittisen tutkimuksen peruskysymyksiin Martti Nissisen ja Matti Myllykosken kanssa. “Kristityt tutkivat Raamattua Jumalan sanana, mutta tiedeyhteisöä Raamatussa kiinnostaa tekstien synty, niiden kuvaama maailma, myytit ja historiallinen aines. Miten Raamatusta tuli Raamattu, mitä Raamatussa on ja ovatko siinä esiintyvät henkilöt kuten Mooses tai Jeesus oikeasti historian hahmoja?” Jakson voit kuunnella täältä.

Muinaisen Lähi-idän tutkimus laajasti esillä Yliopisto-lehdessä

Uusimmassa Yliopisto-lehdessä julkaistiin laaja juttu, jossa käydään läpi Lähi-idän historiaa, perintöä ja nykytilaa. Juttua varten on haastateltu “Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa” -huippuyksikön johtajaa Martti Nissistä sekä tiimi 1:sen jäsentä Saana Svärdiä. Artikkelissa on esillä myös Svärdin johtama uusi huippuyksikkö Muinaisen Lähi-idän imperiumit. Lisäksi Helsingin yliopiston seemiläisten kielten ja kulttuurien professori Hannu Juusola on jutussa mukana.

Yliopisto-lehden artikkelin “Lähi-idän menneisyys on loistava – miksi sieltä tulee nykyään niin huonoja uutisia?” voi lukea avoimesti verkosta.