Onko väitettyjen Qumranin tekstifragmenttien epäaitous nyt osoitettu?

Kirjoittanut Jutta Jokiranta.

Maanantaina 22.10.2018 Washingtonissa sijaitseva The Museum of the Bible antoi lehdistötiedotteen, jonka mukaan vuonna 2017 Berliiniin testattavaksi lähetetyistä fragmenteista on tullut tulokset ja niiden perusteella viittä museon hallussa olevasta 16 fragmentista on syytä epäillä väärennöksiksi. Museo poistaa kyseiset fragmentit näyttelystä ja loputkin fragmentit ilmeisesti tutkitaan. Lehdistötiedotteessa ei kerrota, mitkä testatut fragmentit ovat, mutta tieto löytyy kohdasta ”Provenance”.

Gen 31:23–25?, 32:3–6 (SCR.000124 = DSS F.191, Gen2)
Lev 23:24–28 (SCR.004742 = DSS F.203, Lev6)
Num 8:3–5 (SCR.003173 = DSS F.194, Num2)
Neh 2:13–16 (SCR.003175 = DSS F.201, Neh2)
Jonah 4:2–5 (SCR.003171 = DSS F.197, Jon1)

Väitetty Qumranin teksti, joka sisältää katkelman 4. Mooseksen kirjaa. (Kuva: Museum of the Bible.)

 

 

 

 

 

 

 

 

Mikä uutisessa on tärkeää?

Tärkeää on se, että museo on ryhtynyt toimenpiteisiin ja ottanut vakavasti sen mahdollisuuden, että se on käyttänyt satoja tuhansia dollareita(?) roskaan ja rikollisesti tuotettuun tai välitettyyn materiaaliin.

Mikä uutisessa yhä vaivaa tutkijoita?

Ensiksi, suurin ongelma, josta museota on laajemminkin kritisoitu, on dokumentaation puute: jos esineet on laillisesti hankittuja ja maahan tuotuja, museon pitäisi pystyä osoittamaan esineiden alkuperä laillisin dokumentein. Sivuillaan museo kertoo esittävänsä kunkin esineen alkuperän ja tiedot avoimessa tietokannassa, mutta ainakaan vielä näistä fragmenteista ei anneta tietoa. Fragmenteista kerrotaan ainoastaan ostopäivät ja paikka, mutta tämä ei ole riittävää.

Toiseksi, museo ei paljasta mitkä tekijät ovat syynä väärennösepäilyyn. Se vetoaa siihen, ettei väärentäjille haluta antaa tarkkaa tietoa, joka voisi auttaa uusien väärennösten tekemisessä. Tutkijoiden näkökulmasta tällainen tieto kuuluu tiedeyhteisön arvioitavaksi – ja ehkä se ajallaan sinne myös ilmaantuu. Mikään yksittäinen kriteeri ei riitä osoittamaan hyvin pieniä tekstifragmentteja väärennöksiksi, sillä materiaalia on yksinkertaisesti liian vähän. Väärennösepäilyjen tutkimisista ja erilaisista kriteereistä käytiinkin vuonna 2017 vilkasta keskustelua (ks. Kuka väärentää Qumranin tekstejä?). Alkuperältään epäselviä fragmentteja ei yksinkertaisesti voi osoittaa tieteellisin keinoin väärennöksiksi sen kummemmin kuin aidoiksikaan, mutta nyt esitettyjen epäilysten vuoksi kaikkien vuoden 2002 esille tulleiden, yksityiskokoelmiin hankittujen fragmenttien päällä lepää raskas varjo. Luulisi myös, että markkinat olisivat väärennösepäilyjen vuoksi viilentyneet – mutta niin kauan kuin joku on valmis maksamaan alkuperältään epäselvistä esineistä, väärentäjillekin on töitä.

Kiistelty Museum of the Bible Washington DC:ssä (Kuva: Ron Cogswell).

Kolmanneksi, museo puhdistaa mainettaan tekemällä yhteistyötä tutkijoiden kanssa. Kipp Davis, joka oli mukana julkaisemassa fragmentteja mutta joka myös esitti niistä epäilyksiään (samoin kuin toisen, Martin Schøyenin kokoelman joistakin fragmenteista), on kutsuttu jatkamaan tutkimustaan. Candida Moss ja Joel Baden kirjoittivat viime vuonna teoksen Bible Nation (Princeton University Press 2017), jossa he paitsi koettivat ymmärtää Greenin perhettä museon taustalla ja muita kokoelman hankintoihin osallistuneita henkilöitä, myös kritisoivat museon toimintatapoja.

Yksi seikka erityisesti koskee tutkijoiden osallisuutta. Greenin perhe aloitti vuonna 2010 niin kutsutun Green Scholars Initiativen, joka nyt tunnetaan nimellä Scholars Initiative. Myös ensimmäiset museon Qumran-fragmentit on tieteellisesti julkaistu Brillin kustantamana tässä ohjelmassa: Emanuel Tov, Kipp Davis, and Robert Duke, eds. Dead Sea Scrolls Fragments in the Museum Collection, Publications of the Museum of the Bible 1 (Leiden: Brill, 2016).

Tekijöinä ja avustajina on lukuisia opiskelijoita eri yliopistoista ja instituutioista. Moss ja Baden esittävät, että Steve Green on toiminut kuten kuka tahansa liikemies: muinaislöytöjä on saatettu hankkia edullisesti, mutta kun esine on lahjoitettu (yleishyödylliselle) museolle, esineen arvo onkin ollut aivan toinen kuin siitä maksettu hinta ja näin on saatu maksimaaliset verovähennyshyödyt. Mitä väliin tarvitaan? Tutkijoita, jotka osoittavat esineen merkityksen – eivät välttämättä edes sen aitoutta tai mielenkiintoisia piirteitä. Riittää, että tutkijat ovat tutkineet tekstipalasta niin että esineen ”ansioluetteloon” voidaan liittää tutkimusta osoitukseksi esineen saamasta mielenkiinnosta.

Kun tutkijat kutsuvat ohjelmaan mukaan opiskelijoita, joilla ei voi olla sitä tietoa ja kokemusta jota vanhemmilla tutkijoilla on, tilanne voi olla tutkimuseettisesti varsin kyseenalainen: kenelläkään ei ole täyttä tietoa esineiden alkuperästä, mutta kukaan ei ota täyttä vastuuta sen selvittämisestä, ja opiskelijat voivat huomaamattaan joutua nykyiseen tilanteeseen: olla osallisia väärennösten julkaisemiseen. Tällaisten ongelmien ehkäisemiseksi tarvitaan tutkijayhteisön valppautta mutta myös yhteisiä käytänteitä, joihin voidaan vedota niin ettei yksittäinen tutkija joudu punnitsemaan opiskelujensa tai uransa etenemisen ja moraalisesti arveluttavien valintojen välillä. Viime kesänä tehty kyselytutkimus Qumran-tutkijoiden keskuudessa osoitti, että vaikka käytänteet eivät estäisi Lähi-idän kulttuuriperinnön laitonta kauppaa, ryöstelyä ja väärennöksiä, ne voivat ainakin selventää tutkijoille, millaisia kysymyksiä heidän on syytä kysyä, jos he kohtaavat muinaisiksi esiteltyjä esineitä.

CSTT loi viime vuonna sitä ohjaavat käytänteet.

Kirjoittaja on Vanhan testamentin eksegetiikan ja lähialueiden professori Helsingin yliopistossa ja huippuyksikön tiimin 4 johtaja. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt erityisesti Kuolleenmeren kääröihin.

Joitakin uutisia aiheesta:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *