Japanilaiseen uuteenvuoteen nivoutuu paljon erilaisia tapoja ja uskomuksia. Japanilaiseen kirjallisuuteen ja kansanuskoon erikoistunut yliopistonlehtori Yūko Matsuyama Chūkyōn-yliopistosta luennoi aiheesta maaliskuussa 2024 Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston järjestämässä seminaarissa Japanilaisia kertomuksia ruoasta. Tämä teksti on mukailtu käännös hänen kirjoittamastaan luentotiivistelmästä.  (Johdanto: Minna Lehmuskoski.)

Uusivuosi

Yūko Matsuyama luennoimassa Kansalliskirjastolla 13.3.2024. @ Ria Iikkanen

Japanissa jokapäiväistä elämää on tapana kuvata termillä ke ’arki’, josta erityiset juhlat ja tilaisuudet erotetaan termillä hare ’pyhä’. Uusivuosi on vuoden juhlista ja pyhistä merkityksellisin. Siitä puhuttaessa viitataan koko tammikuuhun ja kaikkiin vuodenvaihteen juhlallisuuksiin. Vuodenvaihteen ylittämistä ja sen oikeaoppista juhlistamista pidetään tärkeänä, koska uudenvuoden ajatellaan lisäävän ihmisen elinvoimaa. Ajatus juontaa juurensa vanhaan tapaan laskea ihmisen ikää. Siinä ihmisten katsottiin olevan yksivuotiaita jo syntyessään ja jokaisen ikään lisättiin vuosi uutenavuotena. Vuodenvaihteeseen yhdistyikin mielikuva ihmiskehon ja mielen uudistumisesta.

Kotona järjestettävien uudenvuoden juhlallisuuksien tarkoitus on toivottaa tervetulleeksi vuoden jumala Toshigami. Juhlan valmistelu aloitetaan jo joulukuun alussa, jolloin uuteenvuoteen valmistaudutaan siivoamalla asuintilat perusteellisesti ja käymällä uudenvuoden ostoksilla. Kotien sisäänkäyntien reunukset koristellaan kadomatsu männynoksakoristeilla ja pylväät shimenawa köysikoristeilla. Koristelemalla kodista tehdään paikka, jossa Toshigami voi vierailla. Lisäksi kahdesta erikokoisesta mochista kasattu kagamimochi eli peilimochi asetetaan Toshigamia varten tarjolle näkyvälle paikalle kuten kotialttarin eteen, olohuoneeseen tai eteiseen.

Uudenvuodenaatolla on tärkeä asema vuodenvaihteen juhlallisuuksissa. Vuoden vaihduttua temppeleiden kelloja soitetaan 108 kertaa, minkä jälkeen japanilaiset lähtevät vuoden ensimmäiselle temppeli- ja pyhäkkövierailulle. Temppeleissä ja pyhäköissä monet selvittävät tulevan vuoden onneaan omikuji-ennustuksilla. Vuoden ensimmäisenä päivänä perheet ja sukulaiset myös kokoontuvat yhteen ja lapsille annetaan uudenvuodenrahalahja eli otoshidama.

Ruoka

Vuonna 2013 japanilainen ruoka eli “washoku” hyväksyttiin osaksi Unescon aineetonta kulttuuriperintöä. Kuten Unescon tunnustukseen on kirjoitettu, voidaan uuttavuotta pitää japanilaisen kulttuurin ja ruoan välisen suhteen ymmärtämiselle tärkeänä tapahtumana. Uudenvuoden juhlaruoka eli osechiryōri on sekä uhrilahja uudenvuoden jumalalle että perheen ja jumalan yhteinen ateria.

Osechiruoista jokainen symboloi erilaisia toiveita ja ne valmistetaan aineksista, joiden ajatellaan tuottavan onnea. Ruoissa suositaan väriltään punaisia ja valkoisia aineksia, jotka ovat peräisin vuorilta ja mereltä. Näitä ovat niin maan alta löytyvät juurikasvit kuin kokonaisina tarjoillut kalat ja äyriäisetkin. Erilaisilla ruokalajeilla toivotaan esimerkiksi hyvää satoa, terveyttä tai hedelmällisyyttä.

Uudenvuoden ja ”mäntykoristeiden” aika päättyy ”ihmisten päivän juhlan” ja kuukalenterin mukaisen ”pikku-uudenvuoden” jälkeen. Uusivuosi huipentuu siihen, kun kovettunut kagamimochi murretaan ja uudenvuodenkoristeet poltetaan kokkona.

Uusivuosi on ollut tärkeä tilaisuus siirtää perheen tapoja sukupolvelta toiselle, minkä vuoksi sitä on vaalittu tähän päivään asti, vaikka aikojen saatossa tapoja onkin mukautettu kuhunkin aikakauteen sopiviksi.

Kansankertomukset

Lapsille kerrottujen kansantarinoiden joukosta monet käsittelevät uudenvuodenajalle ominaisia asioita. Kertomuksilla onkin jaettu tietoa ympäröivästä maailmasta. Esimerkiksi tarina kahdentoista horoskooppimerkin alkuperästä opettaa Kiinasta peräisin olevan tavan jakaa kalenterivuosi 12 kuukauteen. Tarinassa jokaiselle kuukaudelle määräytyy eläinhahmo tammikuusta alkaen: rotta, härkä, tiikeri, jänis, lohikäärme, käärme, hevonen, lammas, apina, kukko, koira ja sika. Kertomus selittää arkitietouden asioita horoskooppimerkkien avulla ja sen, miksi kissat jahtaavat rottia. Tarinan mukaan rotta huijasi kissaa kertoen sille väärän päivän käydä tervehtimässä jumalia, minkä vuoksi kissa jäi pois horoskoopin eläinhahmoista. Siksi kissat jahtaavat rottia.

Uudenvuoden kertomuksista välittyy myös ajatus siitä, että hyvät teot johtavat hyvään onneen. Tarinat kertovat usein ihmisistä, jotka uutena vuotena hyviä tekoja tehtyään saavat palkaksi hyvän onnen siunauksen jumalilta, Buddhalta ja pyhiltä olennoilta.  Jumalilta saamallaan avulla tarinoiden perheet pystyvät toivottamaan uuden vuoden tervetulleeksi koteihinsa. Kertomusten kuvaama uudenvuoden merkitys kuten myös ajatus siitä, että uudenvuodenyö on pyhää aikaa, jolloin jumaluudet kulkevat, tunnetaan Japanissa laajalti. Uudenvuodenjuhlan merkitys ja tarkoitus toivoa perheelle onnea tulevaan vuoteen näkyykin sekä kansankertomuksissa että uudenvuoden ruokakulttuurissa.

Japanin suurimman saaren Honshun keskiosassa Noton niemimaan alueella 1.1.2024 tapahtunut maanjäristys (能登半島地震, The 2024 Noto Peninsula Earthquake) oli traaginen luonnonkatastrofi. Onnettomuus sattui päivänä, jonka piti olla perheiden onnenpäivä. Toivon, että menehtyneet saavat rauhan ja tuhoalueet palautuvat mahdollisimman pian.

Lähteet:

Matsuyama, Yūko. 2024. Uusivuosi, ruoka ja kansankertomukset. Luentodiat 13.3.2024 Japanilaisia kertomuksia ruuasta seminaari. Diojen käännös: Aleksi Järvelä.

Kirjoitus: Yūko Matsuyama (松山 由布子)

Käännös: Minna Lehmuskoski

Editointi: Pyry Aarnio, Pia Aizawa, Ria Iikkanen ja Anni Lehtonen

Seminaarikoordinaattorit: Rie Fuse (布施 倫英) ja Yuki Hata (畑 有紀)

Moderniin japanilaiseen kirjallisuuteen vaikuttavat ja ovat vaikuttaneet sekä kirjailijat että muut ajattelijat, jotka ovat aikojen saatossa muokanneet japanilaiselle kirjallisuudelle ominaista kerrontaa ja symboliikkaa. Moderniin japanilaiseen kirjallisuuteen erikoistunut apulaisprofessori Dámaso Ferreiro Posse, Hiroshiman yliopistosta, esitteli aihetta maaliskuussa 2024 Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston järjestämässä Japanilaisia kertomuksia ruoasta seminaarissa. Tämä artikkeli on käännös luennoitsijan kirjoittamasta luentotiivistelmästä.      (Johdanto: Minna Lehmuskoski.)

Japanilaisessa kulttuurissa ja kirjallisuudessa ruoalla on merkittävä rooli, mutta sen merkitys on muuttunut aikakausien saatossa. Merkittävin paradigman eli ajattelutavan muutos tapahtui Edo-, Meiji- ja Taisho-kausien aikaan. Tämä teksti käsittelee ruoan symbolista merkitystä japanilaisessa modernissa kirjallisuudessa sen perusmerkityksen ’ravinto’ ohella keskittyen Ryūnosuke Akutagawan, Yukio Mishiman ja Jun’ichirō Tanizakin teoksiin.

@Ria Iikkanen

Akutagawan 『新潮』Shinchō-lehdessä vuonna 1919 julkaistu teos「蜜柑」Mikan ‘mandariini’ edustaa symbolismia. Teoksessa miespäähenkilön asenne nuorta tyttöä kohtaan muuttuu, kun tämä hyvästelee pikkuveljensä heittämällä heille mandariineja. Mandariinit voidaan nähdä kerronnan käännekohtana, koska ilman niitä tunteiden muutosta ei tapahtuisi. Toisin sanoen teoksessa mandariinien merkitys ylittää yleisen ruoka-käsitteen rajat. Ne toimivat tilaa, kehoa ja moraalia muokaten ja niihin vaikuttaen – siis symbolina.

Ruokaa käsitellään symbolina myös Yukio Mishiman puheen pohjalta kirjoitetussa ”Gastronomia ja kirjallisuus” esseessä. Essee julkaistiin『婦人公論』Fujin kōron-lehdessä vuonna 1958. Koska teksti on kirjoitettu puheen transkriptiosta, se on sisällöltään epäjohdonmukaista ja paikoittain vaikeaselkoista. Esseessä käy ilmi Mishiman näkemys, että japanilaisessa kirjallisuudessa esitetyn ruoan merkitys voidaan käsittää joko kirjailijan ja teoksen näkökulmasta tai yhteiskunnallisista ja historiallisista lähtökohdista. Lisäksi essee nostaa esille sodan, eliittiluokan ja kirjallisuuden sekä analysoi näiden suhdetta.

Mishima tuo esiin kirjoittajien yhteiskunnallisen aseman ongelmakohdat sota-aikana. Hänen mukaansa japanilaista kirjallisuutta ei voida erottaa juhlaillallisten kulttuurista,「宴の文化」utage no bunka. Tätä hän perustelee sillä, että monet japanilaiset mestariteokset on luotu illallisissa. Näin ollen kirjailijoiden ei pidä välittää nälänhädänkään aikoina tavallisen kansan oloista, vaan heidän tulee juhlia ja jatkaa kirjoittamista. Esimerkki tällaisesta teoksesta on Jun’ichirō Tanizakin toisen maailmansodan aikana kirjoittama「細雪」Sasameyuki suomennettu nimellä Makiokan sisarukset (suom. Kai Nieminen, Tammi 1991).

Puheessaan Mishima siteeraa useita Tanizakin teoksia ja käsittelee ruokaa symbolina. Hän pitää ihmiskehon ruokana esittämistä japanilaisen modernin kirjallisuuden ominaispiirteenä. Teoksissa keho on ruoka, jota voi nauttia. Tällä ei viitata kannibalismiin, vaan toisen ihmisen kehon käyttöön ja siitä nauttimiseen esimerkiksi seksin aikana. Tähän seksuaalisuuteen liittyvät myös Mishiman ajatukset rauhasta ja konfliktista. Mishiman mukaan länsimaalaisessa kirjallisuudessa konflikti on vahvemmin läsnä, koska teokset luodaan henkilökohtaisten ristiriitojen pohjalta. Japanilainen kirjallisuus puolestaan on pohjimmiltaan rauhanomaista, koska teokset saavat alkunsa juhlissa.

Dámaso Ferreiro Posse Kansalliskirjastolla 11.3.2024. @Ria Iikkanen

Mishiman mielestä rauhan kirjallisuutta parhaiten edustaa Tanizakin ensimmäinen pienoisnovelli「刺青」Shisei ’tatuoija’, joka julkaistiin 『新思潮』Shinshichō-lehdessä vuonna 1910. Teoksessa on nähtävissä monia Tanizakin tuotannolle ominaisia aiheita, kuten erotiikka, fetissit ja masokismi. Teoksen päähenkilö Seikichi on entinen ukiyoe-taiteilija, joka miehiä tatuoidessaan saa tyydytystä kivun aiheuttamisesta heille. Seikichin haave naisen tatuoimisesta toteutuu, kun hän eräänä päivänä löytää malliksi suostuvan kuulasihoisen unelmiensa naisen. Hän tatuoi suuren hämähäkkikuvion nukutetun naisen selkään. Teoksessa ihmiskehosta nauttiminen saa seksuaalisen sävyn. Tämän nautinnon lisäksi ruokaan liittyvä symboliikka näkyy myös siinä, miten teoksessa miehiin viitataan sanalla ”lannoite”, jolloin miehistä tehdään ravintoa.

Ruoka ja siihen liittyvä symboliikka voidaan nähdä osana modernia japanilaista kirjallisuutta. Tämä esitystapa eroaa aikaisemmista japanilaisista teoksista. Esimerkkiteokset osoittivat, että ruokaan liittyy monenlaisia muitakin käsityksiä kuin ruoka ravintona, jolloin sitä ei voi enää pitää vain pureskeltavana ja nieltävänä asiana.

Kirjoitus: Dámaso Ferreiro Posse (フェレイロ ・ポッセ、ダマソ)

Käännös: Minna Lehmuskoski

Editointi: Pyry Aarnio, Pia Aizawa, Ria Iikkanen ja Anni Lehtonen

Seminaarikoordinaattorit: Rie Fuse (布施 倫英) ja Yuki Hata (畑 有紀)

Osa 1: Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarin aarteita

Tervetuloa tutustumaan Kirjallisuuden maku – Ruoka japanilaisessa kirjallisuudessa -verkkonäyttelyyn! Näyttely on jatkoa Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarille ja se on toteutettu yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston kanssa. Osa näyttelyn aineistosta on seminaarissa käsiteltyjä materiaaleja. Näyttely koostuu kolmesta osasta, jotka vievät makumatkalle japanilaisen ruoan, kirjallisuuden ja kulttuurin pariin.

Seminaarissa esillä ollut näyttely Suomen kansalliskirjastossa. Vierailijoilla oli mahdollisuus koskettaa ja tarkastella esineistöä lähietäisyydeltä. Kuva: Ria Iikkanen

Näyttelyn ensimmäisessä osassa pääsemme tutustumaan tarkemmin Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarissa esiteltyihin esineisiin sekä kirjoihin. Ensimmäisessä osassa palaamme seminaarin luentojen aiheisiin. Näyttelyyn tutustumisen helpottamiseksi kuvien esineet on numeroitu.

Seminaaripäivä 1: Japanese Literature and Food: war, bodies, and elitism   Prof. Damaso Ferreiro Posse（ダマソ・フェレイロ ポッセ）, Hiroshiman yliopisto

Jun’ichiro Tanizakin teos Shisei (vas.), Ryūnosuke Akutagawan teos Mikan (oik.). Kuva: Ria Iikkanen

Jun’ichiro Tanizakin kirjoittama ja Yogisyan kuvittama romaani 「刺青」Shisei (The Tattooer, 2022, alkuperäisteos vuodelta 1910) [1] on kuvaus tunnetusta ja taitavasta nuoresta tatuoijasta, joka saa mielihyvää aiheuttaessaan kipua muille miehille. Mutta tatuoidessaan ensikertaa naista, tunteekin hän itse tuskaa aivan kuin nainen söisi hänet elävältä.

Ryūnosuke Akutagawan kirjoittama ja Gemin kuvittama teos 「蜜柑」Mikan, (The Tangerines, 2022, alkuperäisteos vuodelta 1919) [2] tarkastelee luokkaeroja ja ennakkoluuloja junassa matkustavan yläluokkaisen miehen näkökulmasta. Miehen vaunuun erehtyy alempiluokkainen nuori tyttö, jonka läsnäolo ärsyttää miestä, kunnes tyttö heittää mandariininsa junan ikkunasta nuorille alempiluokkaisille miehille. Teko muuttaa miehen asennoitumisen tyttöön.

Seminaaripäivä 2: Tarinoiden Sake-hahmo: alkoholin personifikaatio varhaismodernissa japanilaisessa kirjallisuudessa   Prof. Yuki Hata（畑 有紀）, Niigatan yliopisto

Lajitelma sakeen liittyviä esineitä. Kuva: Ria Iikkanen

Edo-kaudella japanilaisen riisiviinin eli saken valmistamiseen ja nauttimiseen käytettiin monenlaisia välineitä. Esimerkiksi sakea kuljetettiin Komodaru-tynnyreissä [3]. Alkuperäiset tynnyrit olivat tilavuudeltaan noin 72 litraisia. Kuvan koristetynnyri on 900 millilitraa. Pakkauksen teksti 「芬蘭」tarkoittaa Suomea. Alkoholin myyjältä sake ostettiin ja kuljetettiin kotiin Kayoidokkurissa [7].

Edo-kaudelta lähtien sakea juotiin lämmitettynä. Se lämmitettiin vesihauteessa Chirorin [5] avulla. Sakea mitattiin ja nautittiin masu-astialla [4]. Erityistilaisuuksissa kuten uutenavuotena ja hääjuhlissa sakea juotiin Sakazukista [6].

Shōko Miyazakin kirjoittama ja Kiyoyuki Shiramatsun kuvittama lapsille suunnattu kuvakirja「日本酒ができるまで」Nihonshu ga dekiru made (2022) [8] esittelee riisistä valmistettavien elintarvikkeiden kuten japanilaisen riisiviinin valmistusta.

Myös ruuasta tuli Edo-kaudella merkityksellinen osa kulttuuria. Esimerkiksi Edo-kauden alkupuolella julkaistu 「料理献立集」Ryōrikondateshū (1671) [9] on tarkoitettu aterioiden suunnitteluun. Selaite teosta tällä.

Ryōrikondateshūn [9] sisältöä. Kuva: Ria Iikkanen

Seminaaripäivä 3: Uusi vuosi, ruoka ja kansankertomukset   Prof. Yuko Matsuyama（松山 由布子）, Chukyon yliopisto

Japanilaiseen uuteenvuoteen liittyy paljon merkityksellisiä perinteitä ja koristeita. Esimerkiksi portinpieliin ja talojen sisään asetetaan bambukoriste Kadomatsu [10]. Shimenawa [11] puolestaan ripustetaan oveen tai shinto-alttarille. Kuvan shimenawat kuvastavat lohikäärmettä (vas.) ja kurkea (oik).

Uudenvuoden koristeita. Kuva: Ria Iikkanen

Uudenvuoden koristeita (vas.) ja muita esineitä (oik.).Kuva: Ria Iikkanen

Muita koristeita ovat muun muassa lohikäärmepatsas [12], joka juhlistaa lohikäärmeenvuotta 2024, ja kagamimochi eli peilimochi [13], joka voidaan valmistaa itse tai ostaa kaupasta. Kagamimochi on ”uhrilahja” vuodenvaihteen Toshigami-jumalalle.

Uudenvuoden kunniaksi vanhemmat ja sukulaiset antavat läheisille lapsille rahaa. Se piilotetaan otoshidama-kuoreen [14].

Aya Watanaben lapsille suunnatussa kuvakirjassa 「おせちいっかのおしょうがつ」Osechi ikka no oshōgatsu (2023) [15] tutustutaan uudenvuoden perinteisiin jūbakossa, eli osechiruokien tarjoiluastiassa, asuvan osechi perheen kanssa. Personifioitujen uudenvuoden herkkujen matkassa tutustutaan uudenvuodenruokien alkuperään.

Uudenvuoden astioita. Kuva: Ria Iikkanen

Osechiryōri -ruokia tarjoillaan monikerroksisesta lakatusta ruokalaatikosta Jūbakosta [16]. Juhlallisten iwaibashiksi [17] kutsuttujen syömäpuikkojen molemmat päät ovat kapeat. Uudenvuoden keittoruokia nautitaan kannellisesta shiruwanista [18].

Syömäpuikkoja sekä pelisetti. Kuva: Ria Iikkanen

Uutenavuotena pelataan myös perinteistä hakoita-mailapeliä [19], joka muistuttaa sulkapalloa. Lisäksi pyöritetään japanilaisia koma-hyrriä [20].

Koma-hyrriä. Kuva: Ria Iikkanen

Erityskiitos seminaarin koordinaattori Yuki Hatalle sekä seminaarin että näyttelyn mahdollistamisesta. Kiitos myös kaikille seminaarin vieraileville luennoitsijoille kattavan ja mielenkiintoisen esineistön tarjoamisesta.

Tässä osassa käsitellyistä kirjoista Mikan, Shisei, Nihonshu ga dekiru made ja O-sechi ikka no o-shōgatsu lahjoitettiin Kansalliskirjastolle, jossa teoksiin voi pian tutustua.

Kuvat: Ria Iikkanen

Kirjoittaja: Anni Lehtonen

Seminaarin koordinaattorit: Rie Fuse（布施 倫英）, Yuki Hata（畑 有紀）

Luennoitsijat: Yuki Hata, Yuko Matsuyama, Damaso Ferreiro Posse

Projektiavustajat: Pyry Aarnio, Pia Aizawa, Ria Iikkanen, Minna Lehmuskoski, Anni Lehtonen

Osa 2: Bababāchanin kokkikoulu

Tervetuloa tutustumaan Kirjallisuuden maku – Ruoka japanilaisessa kirjallisuudessa -verkkonäyttelyyn! Näyttely on jatkoa Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarille ja se on toteutettu yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston kanssa. Osa näyttelyn aineistosta on seminaarissa käsiteltyjä materiaaleja. Näyttely koostuu kolmesta osasta, jotka vievät makumatkalle japanilaisen ruoan, kirjallisuuden ja kulttuurin pariin.

Näyttelyn toisessa osassa tutustumme japanilaisiin ruokateemaisiin lastenkirjoihin. Osa vie japanilaisille tutun Bababāchan-kirjasarjan mukana leikkisälle ruokamatkalle. Koska esiteltävät teokset ovat kuvakirjoja, on teksti kirjoitettu lapsenmielisesti.

Vasemmalta oikealle: Mochien valmistus, Höyrytetty pulla ja Jääjuhla. Kuva: Ria Iikkanen

Wakiko Satōn (さとう・わきこ) ja Shino Sasakin (佐々木・志乃) Bababāchan-kirjasarja koostuu 19 kuvakirjasta, joista kuudessa teemana on ruoanlaitto. Sarjan päähenkilö Bababāchan on tomera ja hiukan ilkikurinen täti, jonka elämänmyönteisyyttä eivät pikkuasiat häiritse. Ongelmia kohdatessa hän ei jää nurkkaan itkeskelemään vaan tarttuu reippaasti toimeen ja yrittää uudestaan. Haasteista selviydytään Bababāchanin rempseyden ja hyvien kaverien avulla.

Bababāchan-teokset opettavat tekemisen ja kokeilemisen iloa sekä sen, ettei lopputuloksen tarvitse olla täydellinen ollakseen onnistunut. Ruuanlaittokin on hauskempaa, kun sitä ei ota liian vakavasti. Niinpä lapset saavat keittiössäkin käyttää mielikuvitustaan vapaasti, mikä myös näkyy tuotoksissa. Vaikka yllätyksiltä ei vältytä, saadaan joka kerta aikaan uusia, omatekoisia ja omalaatuisia makuja.

Kirjasarja on suunnattu yli kolmevuotiaille, mutta teokset tarjoavat hauskaa lukemista vanhemmillekin lukijoille. Tarinan lomassa on myös helppoja reseptejä, joita voi kokeilla eri-ikäisten lasten kanssa. Reseptien kuvat havainnollistavat ohjeita, joten pienempienkin kokkien on helppo seurata niitä.

Teoksessa ばばばあちゃんの おもちつき Bababāchanin mochien valmistus (1998) kääritään hihat ja ruvetaan mochien valmistukseen. Bababāchanin kanssa siihen ei edes tarvita erikoisvälineitä vaan keittiöstä löytyvät kulho ja survin riittävät hyvin. Ei muuta kuin tarmokkaasti riisiä nuijimaan!

Ahkeran uurastuksen tuloksena valmistuu koristetarkoitukseen käytettäviä juhlamocheja ja syötäväksi tarkoitettuja tavallisia arkimocheja. Niiden lisäksi kekseliäät lapset koristelevat mitä omaperäisempiä yllätysmocheja.

https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.5584130?sid=3394449286

Kirjassa ばばばあちゃんの なぞなぞりょうりえほん むしぱんのまき Bababāchanin mysteerikeittokirja: höyrytetty pulla (2004) kokeillaan Bababāchanin ohjeistuksella höyrytetyn pullan tekoa. Tekemisenriemua lisää myös Bababāchanin kehittelemien arvoitusten ratkaiseminen leipomispuuhien lomassa.

Erikoiseen pullataikinaan löytävät tiensä niin erilaiset hedelmät kuin marjatkin, mutta suomalaisista pullista poiketen kirjassa valmistetaan myös mison, mochin ja siiderin makuisia pullia. Kirja inspiroi testaamaan, minkä makuisia nämä arvoitusten innoittamina valmistetut erikoispullat mahtavatkaan olla.

https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.5584128?sid=3394449286

Kaikkihan sen tietävät, että paahtavan kuuman kesäpäivän täydentää parhaiten jääkylmä jälkkäri! Niin tietää myös Bababāchan, joka kirjassaばばばあちゃんの アイス・パーティ Bababāchanin jääjuhla (1998) järjestää lasten kanssa riemukkaan jääjuhlan. Vaikka valmisteluvaiheessa kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan, vaikeudet unohtuvat, kun pöytä lopulta notkuu herkuista.

Puutarhapöydälle katetaan vadeittain jäädytettyjä hedelmiä, eri makuisia jääpalamuoteissa valmistettuja jääkarkkeja ja piristävää yrttijäätä. Huurteisten herkkujen naposteleminen viilentää mukavasti ja auttaa pitämään pään kylmänä.

https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fikka.5584131?sid=3394449286

Tässä osassa käsitellyt teokset kuuluvat Suomen kansalliskirjaston Brummeriana-kokoelmaan, joka sisältää mittavan määrän erikielisiä lasten- ja nuortenkirjoja. Kansalliskirjastosta löytyy myös muita japaninkielistä kirjallisuutta sisältäviä kokoelmia, kuten Japonica-kokoelma ja buddhalainen kokoelma.

Suuri kiitos toisen osan materiaaleista Suomen kansalliskirjastolle sekä erityisesti kirjastosihteeri Pauliina Vuoriselle, joka auttoi teosten valinnassa ja antoi arvokasta palautetta näyttelyn suunnittelussa.

Lisää japaninkielistä luettavaa löydät näistä kokoelmista:

https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/kokoelmat/brummeriana

https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/kokoelmat/japonica

https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/kokoelmat/buddhalainen-kokoelma

https://www.eajrs.net/japanese-special-collections-catalogued-finna-search-service

Kirjoittajat: Pia Aizawa ja Anni Lehtonen

Projektikoordinaattorit: Rie Fuse（布施 倫英）, Yuki Hata（畑 有紀）

Projektiavustajat: Pyry Aarnio, Pia Aizawa, Ria Iikkanen, Minna Lehmuskoski, Anni Lehtonen

Osa 3: Tee ja uusi nainen Noriko Morishitan romaanissa Tyttö ja teeseremonia

Tervetuloa tutustumaan Kirjallisuuden maku – Ruoka japanilaisessa kirjallisuudessa -verkkonäyttelyyn! Näyttely on jatkoa Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarille ja se on toteutettu yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Kansalliskirjaston kanssa. Osa näyttelyn aineistosta on seminaarissa käsiteltyjä materiaaleja. Näyttely koostuu kolmesta osasta, jotka vievät makumatkalle japanilaisen ruoan, kirjallisuuden ja kulttuurin pariin.

Näyttelyn kolmannessa ja viimeisessä osassa tutustutaan Noriko Morishitan teokseen Tyttö ja teeseremonia Pyry Aarnion analyysin matkassa.

Kuva: Pyry Aarnio

”Mikä on teeihminen?”

”Sillä tarkoitetaan jotakuta, joka harjoittaa teeseremoniaa.” (Tyttö ja teeseremonia, 19)

Noriko Morishitan omaelämäkerrallinen esseeteos Tyttö ja teeseremonia – 15 oppituntia japanilaisesta teeseremoniasta (2019) kuvaa Noriko-nimisen kertojapäähenkilön identiteetin muodostumisen prosessia nuoresta naisesta 1970–2000-luvun japanilaisessa yhteiskunnassa. Teos seuraa Norikon matkaa japanilaisen teeseremonian saloihin. Japanilaisessa teeseremoniassa pulveroitu vihreä tee eli matcha valmistetaan ja nautitaan perinteisiä välineitä hyödyntäen temaeksi kutsutulla valmistustavalla. Sukupolvien traditiot kuten japanilainen vieraiden kunnioittaminen ovat muovanneet temaen sen nykyiseen muotoon, jossa teen valmistuksen lisäksi tilanne, välineet ja ympäristö sekä vuodenaika vaikuttavat seremonian sisältöön. Jäykästä estetiikastaan huolimatta teeseremonia tarjoaa Norikolle vapautuksen modernisoituvassa Japanissa vaikuttavista naisen asemaa rajoittavista arvoista. Senseinsä ja temaen avustuksella Noriko vapautuu häneen kohdistuneista odotuksista ja löytää oman paikkansa japanilaisessa yhteiskunnassa.

Teoksen alussa teeseremonia kuvataan tunkkaisena, japanilaisena, keski-ikäisten ja keskiluokkaisten tätien ylläpitämänä menneen maailman traditiona, joka ei sovi nuoren naisen elämään. Noriko, jota kiinnostaisi flamenco ja italian kielen opiskelu, aloittaa kuitenkin teeharrastuksen kahvitellakseen teeharjoitusten jälkeen serkkunsa kanssa. Tee ja japanilainen kulttuuri asetetaan näin länsimaisen kulttuurin, nuoruuden ja modernin elämän vastakohdaksi. Tee ja perinteinen japanilaisuus kuuluvat historiaan kun länsimainen moderni maailma taas vastaa nykyhetken nuoren toiveisiin.

Tämä vastakohtaisuus kärjistyy Norikon ammatillisissa pyrkimyksissä. Norikon hakeutuminen yliopisto-opintoihin sekä myöhemmin lapsettomuus ja työ vapaana kirjailijana ovat ristiriidassa hänen perheensä odotusten kanssa. Vanhemmat toivoisivat hänen ottavan perheenäidin roolin tai edes asettuvan aloilleen hyvään pysyvään työpaikkaan. Noriko puolestaan edustaa uutta naista, joka hakee omaa identiteettiään aviomiehestä erillisenä yksilönä. Uuden naisen ulkopuolisuus ympäröivästä kulttuurista tehdään selväksi, kun muut teeseremoniaa harrastavat nuoret naiset lopettavat yksi kerrallaan teeseremonian perustaakseen perheen. Muiden löytäessään paikkansa äiteinä, työurallaan kamppaileva Noriko jää toistamaan epätoivoisesti samaa temaeta yrittäen löytää siitä elämälleen merkitystä.

Kuva: Pyry Aarnio

Kuin huomaamatta ratkaisu löytyykin juuri siitä samasta temaesta ja teen kielestä, sen hiljaisuudesta. Norikolle teen hiljaisuus mahdollistaa vaikeasti sanoitettavien tunteiden ilmaisemisen: teeseremonian osallistujat jakavat yhteisen kokemuksen ja sen myötä ymmärtävät toisiaan sanattomasti. Temae välittää merkityksiä kehon liikkeiden ja symbolisten esineiden kuten teevälineiden, kalligrafiakääröjen, makeisten ja kukka-asetelmien kautta, mutta sanattomuutensa ansiosta sen tulkinta on vapaa ja merkityksille avoin. Juuri tämä merkitysten avoimuus tarjoaa Norikolle pakopaikan yhteiskunnan odotuksista. Teeseremoniassa hän huomaa saavansa olla juuri sellainen keskeneräinen oma itsensä kuin on. Kukaan ei kohdista häneen odotuksia tai vaatimuksia. Teeseremonian toistaminen uudelleen ja omien virheiden korjaaminen pikkuhiljaa vapauttaa hänet alemmuuden ja ulkopuolisuuden tunteistaan. Hänestä tulee teeihminen eli teestä tulee osa Norikon identiteettiä.

Teen myötä Norikolle aukeaa myös polku toteuttaa japanilaisia perinteitä omalla tavallaan. Hän alkaa nähdä oman elämänsä ja ympäristönsä japanilaisen kalenterin, ichigo–ichie-ideologian, eli jokaisen hetken ja kohtaamisen ainutkertaisuutta vaalivan ajattelutavan, ja perinteisen japanilaisen symboliikan kautta. Moderni elämä saa rikastuttavaa maustetta perinteisestä japanilaisesta kulttuurista. Teestä löytyy keinon vastata japanilaisiin perinteisiin arvoihin ja samalla toteuttaa omaa uuden naisen identiteettiään, jossa keskiössä ovat itsenäisyys ja luovuus.

Kuva: Pyry Aarnio 

Erityiskiitos tästä analyysistä ja osan toteutuksesta Pyry Aarniolle!

Näyttely on nyt tullut päätökseensä. Suuri kiitos kaikille teille, jotka lähditte kanssamme matkalle japanilaisen ruoan, kirjallisuuden ja kulttuurin makuihin. Kiitos myös yhteistyökumppaneille sekä rahoittajille Scandinavia Japan Sasakawa Foundationille ja Japan Foundationille, jotka ovat mahdollistaneet sekä Japanilaisia kertomuksia ruoasta -seminaarin että tämän näyttelyn toteutumisen.

Kirjoittaja: Pyry Aarnio

Seminaarin koordinaattorit: Rie Fuse（布施 倫英）, Yuki Hata（畑 有紀）

Projektiavustajat: Pyry Aarnio, Pia Aizawa, Ria Iikkanen, Minna Lehmuskoski, Anni Lehtonen

Tämä teksti perustuu syksyllä 2022 Helsingin yliopiston kielten maisteriohjelman Japanin käännösprojekti -kurssin opiskelijoiden tekemään haastatteluun. Kaksi kurssin opiskelijaa haastatteli Suomessa asuvaa japanilaista Akane Suzukia hänen urapolustaan. Haastattelun tarkoituksena oli tarjota opiskelijoille mahdollisuus verkostoitua Suomessa asuvien japanilaisten kanssa ja pohtia omaa tulevaa uraa.

Haastattelu toteutettiin biografisena strukturoituna haastatteluna eli haastattelijat esittivät ennalta suunniteltuja kysymyksiä Suzukille. Se julkaistiin Japanilaisen kulttuurin ystävät ry:n jäsenlehti Tomossa. Lehden kohdeyleisö on jo valmiiksi kiinnostunut ja tietoinen japanilaisesta kulttuurista, mikä varmasti heijastuu Suzukin vastauksista.

Haastattelussa Suzuki vastaa kysymyksiin omien kokemustensa perusteella avaten samalla omaa urapolkuaan. Hänen vastauksistaan välittyy syvä intohimo ja sitoutuminen japanin kielen ja kulttuurin tunnettavuuden edistämiseen Suomessa. Vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että Suzukin henkilökohtainen ja työidentiteetti ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa. Hän kertoo useampaan otteeseen nauttivansa työnsä ihmiskeskeisyydestä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista tyydyttää uteliaisuuttaan. Vaikka haastattelu keskittyy Suzukin työhön, puhuu hän paljon myös työelämän ulkopuolisista asioista.

Etenkin haastattelun alussa Suzuki puhuu kohteliaalla tyylillä eli teineigolla, jota tyypillisesti käytetään, kun puhutaan itseään vanhemmalle, hierarkiassa korkea-arvoisemmalle tai tuntemattomalle henkilölle. Vaikka Suzuki itse onkin opiskelijoihin suhteutettuna korkeammassa asemassa, hän puhuu kohteliaalla tyylillä, sillä hän ei tunne haastattelijoita. Kohteliasta kieltä osoittaa verbin –masu-pääte ja desu-kopulan käyttö.

Haastattelun alussa puheessa näkyy myös rakenteellista muodollisuutta. Ensimmäisessä, hissipuhemaisessa vastauksessaan Suzuki kertoo omasta roolistaan japaninopettajien yhdistyksessä. Se on muita vastauksia pidempi ja ennalta rakenneltu. Suzuki on luultavasti kertonut saman kertomuksen useita kertoja, ehkä jopa harjoitellut sitä.

Haastattelun edetessä Suzukin puheeseen sekoittuu epämuodollisia piirteitä. Kohteliaat päätteet jäävät pois ja sanat lyhenevät: esimerkiksi kohtelias kyōmi ga arimashita ’olin kiinnostunut’ muuttuu tuttavalliseen muotoon kyōmi ga atta, ja iroirona ’monenlaisia’ puhekielisempään muotoon ironna. Puhekielen käytön syynä lienee haastattelutilanteen rentoutuminen. Lisäksi, koska haastattelijat ovat Suzukia nuorempia, on kynnys käyttää puhekielisiä muotoja matalampi. Sekoittamalla tyylejä Suzuki voi tasapainoilla hierarkioita ylläpitävän kohteliaan puhetavan ja läheisyyttä luovan rennon puhetavan välillä. Ehkä haastattelu tavallisesta vuorovaikutuksesta poikkeavana genrenä myös antaa paremmat mahdollisuudet tyylien sekoittamiseen.

Kielen vapautuessa vastauksia alkaa hallita ajatuksenvirtaisuus. Suzuki alkaa jäsennellä puhettaan puheen virrassa. Haastattelun edetessä puheenvuoroja hallitsee yhä enemmän japanin demonstratiivipronominien ko-so-a-do-sanojen käyttö, erityisesti so-alkuiset johdokset, kuten ’siitä lähtien’ tai ’sen vuoksi’. Niillä Suzuki sitoo puhettaan aiempaan ja osoittaa syy-seuraussuhteita. Samoin lisääntyy node-sanan (’jotta’) käyttö. Näillä keinoilla Suzuki tuottaa puheeseensa kokemusten ja ajatusten sekä arvojen välisiä (viittaus)suhteita.

Haastattelun edetessä Suzukin oman elämän reflektointi korostuu. Koska käsitys itsestä ja omasta elämästä on sidottu tilanteeseen ja kulloiseenkin minäkuvaan, jäsentyvät myös ajatukset niistä puhetilanteessa. Suzukin puheenvuorot muistuttavatkin muodoltaan sisäistä monologia; tyylin vaihtuessa rennommaksi on kuin Suzuki selittäisi omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan itselleen välittämättä kuulijoista. Tämä vaikutelma syntyy reflektion keskeisyydestä ja siitä, että itseen kohdistuvissa ajatuksissa ei tyypillisesti käytetä kohteliasta rekisteriä.

Teemana henkilökohtaisuus on läsnä koko haastattelun ajan. Jo haastattelun alussa Suzuki mainitsee kaksi lastaan ja ottaa heidät uudestaan puheeksi, kun häntä pyydetään kertomaan työnsä aikataulusta. Suzuki kertoo vievänsä aamulla lapset päiväkotiin ja kouluun ja tekevänsä töitä, kunnes lapset on taas haettava kotiin. Lastenhoito luo raamit työnteolle. Silti Suzuki kertoo asiasta neutraalisti, mikä luo vaikutelman siitä, että hänen mielestään käytäntö on normaali eikä sitä tarvitse selittää enempää. Vastaus saattaa heijastaa japanilaiselle kulttuurille tyypillistä naiskuvaa, jonka mukaan perhe ja kotityöt kuuluvat äidin vastuulle. Toisaalta syitä voi olla muitakin. Kenties Suzukilla ei yksinkertaisesti ole ketään, jolta pyytää apua lastenhoitoon. Ainakin perhe on selvästi tärkeä, sillä Suzuki ottaa sen esiin haastattelussa, joka lähtökohtaisesti keskittyy muihin aiheisiin.

Kokonaisuudessaan haastattelu etenee kohti henkilökohtaisempaa ja vapaampaa vuorovaikutusta, joten myös Suzuki puhuu itsestään vapaammin. Vapautuminen näkyy kielen sanavalinnoissa ja rakenteissa sekä siinä, että Suzukin henkilökohtaiset arvot nousevat esiin. Strukturoidun haastattelun asettamien rajoitusten vuoksi haastattelu jää kuitenkin varsin yleiselle tasolle. Suzuki olisi saattanut esimerkiksi pohdiskella vastauksissaan syvällisemmin arvopohjaansa ja sen vaikutuksia työhistoriaansa vähemmän strukturoidussa haastattelussa.

Pyry Aarnio, Ria Iikkanen, Nooa Karlo ja Milla Viinikka

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Audiovisuaalinen ja kirjallinen aineisto japanilaisen kulttuurin analyysissä/Japanese Culture Through Visual, Written and Audio Materials syksyllä 2023.

Analysoimme kurssitehtävässä Shōnen Jump -mangalehteä. Jos manga genrenä on ennestään tuntematon, suosittelemme lukemaan esimerkiksi S. Suzukin ja R. Stewartin (2022) teoksen Manga: A Critical Guide.

Tarkastelemme, millaiselle lukijalle tai kohderyhmälle Shōnen Jump -lehti on suunnattu ja millaista sanomaa se lukijoilleen välittää. Lehden kohdeyleisönä on ensisijaisesti nuoret, erityisesti nuoret miehet, mutta nykyään lukijakunta näyttää laajentuneen kaikkiin sisällöstä kiinnostuneisiin. Lehti on myyntihenkinen, monenlaista ajanvietettä tarjoava sekä julkaisutavaltaan koukuttava tuote.

Keskeinen kohdeyleisö rajataan jo lehden nimessä: shōnen = ’nuori poika’ tai ’nuori mies’. Lehdessä yleisimmin julkaistavien mangasarjojen lajityypit – toiminta, fantasia, historia, urheilu ja komedia – vetoavat erityisesti juuri nuoriin poikiin ja miehiin. Kohdeyleisön ikään liittynee myös kerronta- ja kirjoitustyyli. Suurin osa lehden sarjoista on dialogi- ja toimintapainotteisia, eivätkä juonet ole kovin monitasoisia tai vaikeaselkoisia. Tekstissä kiinalaisperäisiin kanji-kirjoitusmerkkeihin on lähes poikkeuksetta lisätty lukemista helpottava furigana-aputeksti. Lukijoiden ei selvästikään oleteta osaavan lukea monimutkaisempia kanjeja kovin sujuvasti.

Lehti on varsin edullinen, hinnaltaan vain 290 jeniä eli noin 1,80 euroa, joten lapset ja nuoret kykenevät ostamaan sen. Tiheästi viikoittain ilmestyvä lehti saattaisi jäädä ostamatta, jos siihen joutuisi käyttämään enemmän rahaa. Lehden hinta näkyy toki myös sen laadussa. Muutamia värisivuja lukuun ottamatta painopaperi on halpaa ja karkeaa. Toisin kuin monet länsimaiset sarjakuvat, mangasarjat julkaistaan perinteisesti pääosin mustavalkoisina.

Lehden visuaalisuudessa kiteytyy kaikki, mitä lehti edustaa. Ulkoasussa korostuvat tunnusomaiset katseenvangitsijat: kirkkaat värit, isot kontrastit, kovat ja kulmikkaat fontit ja lyhyet ja ytimekkäät mainoslauseet. Paksu lehti tarjoaa lukijoilleen selvästi räväkkää ja toiminnantäyteistä sisältöä. Lehden myyntitapa ja edullinen hinta on huomioitu kansilehdessä, minkä lisäksi lehden nimi on selkeästi esillä myös selkämyksessä. Shōnen Jump -lehteä myydään hyllyssä rivissä muiden lehtien ja kirjojen seassa kioskeissa ja lähikaupoissa. Potentiaalisten ostajien on syytä huomata se hyllystä helposti.

Keskeisen osan saavat mainokset, joita lehti suorastaa pursuaa. Jaoimme mainokset karkeasti kolmeen luokkaan: ne liittyvät manga-genreen eli sarjakuviin, mangan oheistuotteisiin (kuten adaptaatioihin) ja oheistapahtumiin. Tunnetuimpia adaptaatioformaatteja ovat animaatiosarjat, live action -elokuvat, pelit ja teatteri. Oheistapahtumiin lukeutuvat esimerkiksi yhteistyössä tuotetut teemakahvilat tai -näyttelyt ja pop up -liikkeet. Mainosten luonteen perusteella voi päätellä, että lehden markkinointiosasto on tietoinen laajemmasta lukijakunnasta. Monet oheistuotteet vetoavat kuluttajiin sukupuoleen katsomatta.

Shōnen Jump sisältää runsaasti myös sisäistä mainontaa. Se mainostaa lehdessä jatkuvia sarjojaan ja niiden itsenäisiä pokkarijulkaisuja. Huomattavaa näkyvyyttä saavat uudet sarjat sekä jo suosiota niittäneet vanhemmat sarjat. Lehti esittelee myös mangaan liittyviä kilpailuja ja arvontoja, jopa omaa kustannustoimintaansa.

Shōnen Jump -mangalehti on ennen kaikkea myyntihenkinen tuote, jonka tehtävänä on markkinoida kattavasti aihealueeseen liittyvää materiaalia lukijakunnalleen. Lehti on hyvin suunniteltu tuote, jonka visuaalisuus ja tyyli epäilemättä vetoavat kohdeyleisöönsä.

Aineisto:

Weekly Shōnen Jump, 41 (2023). Shueisha.

Kirjallisuus:

Suzuki, S.  & Stewart, R. (2022). Manga: A Critical Guide. London: Bloomsbury Publishing Plc.

Annina Pura, Ruusa Aalto, Anni Lehtonen ja Nora Ulkuniemi

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Audiovisuaalinen ja kirjallinen aineisto japanilaisen kulttuurin analyysissä/Japanese Culture Through Visual, Written and Audio Materials syksyllä 2023.

Analyysissä tarkastelemme Ajinomoton vuonna 2014 julkaisemaa sanomalehtimainosta. Pääkysymyksemme on, mitä mainoksella halutaan viestiä. Lähestymme kysymystä kolmesta eri näkökulmasta, joita ovat mainoksen visuaalinen ilme, teksti ja kielenkäyttö kontekstissaan (esim. millaisia yhteiskunnallisia arvoja mainos välittää). Eri osa-alueita tarkastellaan analyysissä samanaikaisesti.

Ajinomoton mainos: https://www.ajinomoto.co.jp/kfb/cm/newspaper/pdf/2014_5.pdf

Ajinomoto on 1900-luvun alussa perustettu japanilainen yhtiö, joka myy pääasiassa mausteita ja prosessoituja elintarvikkeita. Yhtiön logon kirkkaanpunainen sävy värittää koko mainosta teksteistä mainoksen kehyksiin. Punainen on värinä huomiota herättävä ja siihen liittyy mainoksen teemaan sopivia lisämerkityksiä kuten tärkeys ja rakkaus. Sen tiedetään myös kohottavan verenpainetta ja kiihdyttävän aineenvaihduntaa, joten sitä käytetään usein tilanteissa, joissa halutaan herättää ruokahalua (Laine 2011: 9–10).

Ajinomoton mainoksessa huomio kiinnittyy ensimmäiseksi 13 kuvaan japanilaisen näköisistä perheistä, jotka nähdään viettämässä yhteistä hetkeä ruokapöydän ääressä, sekä sanaleikkiin, jossa piilee mainoksen juju: 「𠆢」 +「良」 = 「食」. Kun katon 「𠆢」 alle laitetaan ’hyvää’ tarkoittava kanji-kirjoitusmerkki 「良」, saadaan syömistä ja ruokaa tarkoittava kirjoitusmerkki「食」. Kuvien kohtauksia yhdistää yhdessäolo, jonka ihannetta korostetaan myös alaosan selkeästi erottuvassa tekstissä: ”Olen onnellinen, että sain tänäänkin syödä sinun kanssasi saman katon alla.” Sanaleikissä alakulman kirjoitusmerkki「良」’hyvä’ hahmottuu ruokahetkiä yhdistäväksi tekijäksi – yhdeksi ’hyväksi’ muiden joukossa.

Mainoksen kuvitus on yksinkertaista. Piirrostyyli muistuttaa Japanissa varsin suosittua Mifune Takashin irasutoya-kuvitusta, joka on yhdenmukaistanut visuaalista viestintää. Katsoja voi mainokseen tarkemmin perehtymättä olettaa kohtauksissa olevan toisilleen läheisiä ihmisiä, jotka nauttivat kotona yhteisistä ruokailuhetkistä. Yhdistäviä tekijöitä ovat myös kotitossut jaloissa ja hahmojen hymyilevät kasvot. Naispuolinen hahmo on usein valmistanut tai tarjoilee ruuan, ja mainoksen kahdeksasta oluesta peräti seitsemän näyttäisi kuuluvan miehille. Naiset osoittavat välittämisensä kokkaamalla ja tarjoilemalla ruokaa perheilleen, kun taas miehet nähdään usein nautiskelevassa ja passiivisessa roolissa. Ruoka ja sukupuoli sovitetaan yhteen siten, että kohtauksissa toistuvat perinteiset sukupuoliroolit ja naisen rooli toimijana rajoittuu kodin sisälle.

Keskiössä on japanilainen kotiruoka. Kuvissa nähdään mm. miso-keitto, nabe-pataruoka ja leivitetty pihvi tonkatsu. Joihinkin näistä ruoista kytkeytyy tietynlaisia kulttuurillisia viittauksia. Kolmannessa kuvassa on tilanne, jossa perheen poika syö äitinsä kotitekoista katsua ennen baseball-ottelua. Toisin kirjoitettuna sanan katsu merkitys on ’voitto’ (勝つ). Tilanteeseen liittyy symboliikkaa käsitteen shōbumeshi (勝負メシ) muodossa. Mainoksen poika syö tällaisella ’hyvän onnen aterialla’ katsua ennen ottelua. Vuonna 2022 tehdyssä kyselyssä tiedusteltiin japanilaisten lukiolaisten mielikuvia shōbumeshi-ateriasta, ja suurin osa yhdisti siihen nimenomaan katsu-pihvin (Nippon.com 2022).

Mainoksen tekstissä kanji-merkki 「良」 on lihavoitu ja kirjoitettu isommalla fontilla kuin muu teksti. Näin ’hyvä’-teema korostuu myös visuaalisesti tekstissä. Teksteissä käytetään puhuttelussa yksikön 2. persoonan pronomineja kimi ja anata. Termeillä voidaan erottaa puhuteltavan sukupuoli sekä korostaa puhujien välistä matalaa hierarkiaa ja intiimiä ihmissuhdetta (Takahara 1990: 73–76). Välittömyys tuo lukijan ikään kuin osaksi Ajinomoton sisäpiiriä ja mainoksen tarinaa. Leipäteksti on kirjoitettu pienemmällä fontilla eikä nouse keskipisteeksi. Siinä selitetään ensin mainoksen kanji-sanaleikki, minkä jälkeen kuvaillaan perheiden yhteisiä ruokahetkiä; syödään yhdessä eri vuodenaikoina päivän tapahtumista jutellen. Virkkeet ovat lyhyitä ja yhdellä rivillä ilmaistaan yksi ajatus. Lauserakenteet ja kanji-kirjoitusmerkit ovat helposti ymmärrettävissä, vaikka ei puhuisi japania äidinkielenään.

Ajinomoto mainostaa tuotteitaan kuluttajille luottaen perinteiseen japanilaiseen perhemalliin. Kuvatut ihmissuhteet ja kulttuuriset viittaukset osoittavat, että mainos on suunnattu nimenomaan kotimaan kuluttajamarkkinoille. Mainoksella pyritään välittämään lämminhenkinen viesti; perhekeskeisiä arvoja vaalitaan ja yhteinen kotona valmistettu ja nautittava ateria yhdistyvät ’hyvään’. Kuten Ajinomoto tekstin lopuksi ehdottaa: ”Tänä iltana – Emmekö olisi enemmän perhe?”

Lähteet:

Laine, L. (2011). Värien viestit: Värien tehokas käyttö informaation välityksessä. Opinnäytetyö, Tampereen ammattikorkeakoulu. Theseus. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201105188572

Nippon.com. (3.2.2022). ”Shōbumeshi”: Good Luck Meals for University Entrance Exams. https://www.nippon.com/en/japan-data/h01234/ Viitattu 3.12.2023.

Takahara, K. (1990). Second Person Deixis in Japanese and Power Semantics. Colorado Research in Linguistics, 11. https://doi.org/10.25810/1afq-td02

Viivi Poikulainen, Stina Hiltunen, Alma Ritvaniemi, Taru Metelinen

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Audiovisuaalinen ja kirjallinen aineisto japanilaisen kulttuurin analyysissä/Japanese Culture Through Visual, Written and Audio Materials syksyllä 2023.

Ajinomoton mainos: https://www.ajinomoto.co.jp/kfb/cm/newspaper/pdf/2014_5.pdf

Minkälaista viestiä mainoksella halutaan välittää ja miten sillä pyritään vaikuttamaan? Pohdimme näitä kysymyksiä vuonna 2014 ilmestyneen japanilaisen Ajinomoto-yhtiön sanomalehtimainoksen visuaalisten elementtien pohjalta.

Mikä Ajinomoto on? Ajinomoto on vuonna 1909 perustettu elintarvikeyritys, joka valmistaa mm. erilaisia mausteita, pakasteita, makeutusaineita, kastikkeita ja umami-maustetta, josta yrityksen nimikin on johdettu. Ajinomotoa voisi kenties luonnehtia ”Japanin Saarioiseksi”. Yritys ilmoittaa motokseen ihmisten hyvinvoinnin edistämisen, mikä kiteytyy sen logossa esiintyvään mainoslauseeseen ”Eat well. Live well”.

Logosta löytyy paljon symboliikkaa. Nimen A-kirjain sisältää ’ääretöntä’ ja ’rajatonta’ tarkoittavan ∞-merkin vihjaten, että Ajinomoton tuotteet luovat ruoanlaittoon loputtomasti mahdollisuuksia. J-kirjain kuvaa ihmistä, joka nauttii ruoasta ja mukavasta elämästä. Logon täydentää nouseva viiva, jolla tuodaan esiin yrityksen toive sen kehityksen ja kasvun jatkumisesta. (Ajinomoto 2023)

Tärkeä visuaalinen elementti analysoimassamme mainoksessa ovat katot ja niiden symboloimat kodit. Katot ja kuvat perheistä niiden alla yhdistyvät vahvasti mainoksen oikeassa alakulmassa näkyvään syömistä ja ruokaa tarkoittavaan kanji-kirjoitusmerkkiin (食), jossa on myös samanlainen ”katto” merkin yläosassa. Katon alle jäävä osa (良) yksinään merkitsee ’hyvää’. Koska katot toistuvat mainoksessa niin usein, herää kysymys: Mikä se hyvä asia katon alla oikein on? Ajinomoton mainoksen mukaan se on perhe, joka ruokailee yhdessä. Katto symboloi kotia, jonka sydän on ruokapöytä; aterian äärellä vaalitaan ja ylläpidetään tärkeitä perhesuhteita.

Pääväreinä mainoksessa ovat punainen ja valkoinen, jotka paitsi yhdistyvät vahvasti Japanin lippuun ja Ajinomoton logoon, ovat myös eräänlaiset juhlavärit. Punavalkoiset kankaat ja koristeet kuuluvat erilaisiin juhliin ja matsureihin (vuotuisjuhliin). Punainen on universaalistikin yleinen väri elintarvikepakkauksissa, ja sen ajatellaan herättävän ruokahalua. Valkoinen puolestaan yhdistetään usein puhtauteen ja pyhyyteen, ja Japanissa myös riisiin. Mainoksen piirroskuvat ovat väritykseltään kirkkaita ja iloisia, jopa hieman lastenkirjan omaisia. Punainen kehys yhdistää kuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Voisikin ajatella, että punainen kehys symboloi Japanin rajoja; se yhdistää kaikki Japanin perheet ja suojelee niitä.

Mainoksen keskiössä ovat ruokapöydän ääreen ja katon alle kokoontuneet perheet. Vaikka perheiden koot vaihtelevat, niitä yhdistää malli heteronormatiivisesta perhekäsityksestä. Vain yhdestä perheestä naispuolinen äitihahmo puuttuu – muutoin mainos rakentuu perheiden äitihahmon ympärille. Mainoksesta löytyy myös yksinhuoltajaperheitä, mikä heijastanee ideologista muutosta toisen maailmansodan jälkeisestä ydinperhemallista (Aoyama ym. 2014). Kuitenkaan ydinperhemallista ei ole mainoksessa – taikka tosielämässä – päästetty irti. Niissä perheissä, joissa on mainoksessa kuvattu molemmat vanhemmat, näkyy miespuolinen isä ja naispuolinen äiti. Sama ilmiö toistuu lapsettomien pariskuntien kuvaamisessa. Sukupuolirooleja välitetään hahmojen pukeutumisella ja hiustyyleillä, ja oletusarvona on tietynlainen ulkonäköstandardi. Hahmojen homogeenisuus viestii siitä, että kaikki japanilaiset jakaisivat tietyt ulkonäölliset piirteet. Tämä näyttää luovan tietynlaista mallia perheille ja yhteiskunnalle, ts. sille, mitä on olla ”japanilainen”.

Suurin osa kuvatuista perheistä edustaa ydinperhemallia. Mainos pyrkinee vetoamaan enemmistöön, sillä monen on helppo samaistua siihen. Kuvatut perheet ovat jonkinlaisia ihanneperheitä. Todellisuudessa esimerkiksi yksinasuvien määrä on viime aikoina kuitenkin kasvanut (The Japan Times 2018). Mainoksen taustalla on oletus, että kaikilla on jonkinlainen kokemus yhteisestä ateriahetkestä perheen kanssa, vaikka he asuisivatkin tällä hetkellä yksin. Tätä kautta vedotaan katsojien tunteisiin, sillä mieleen voi palautua muistoja näistä hetkistä. Samalla mainos houkuttelee ostamaan Ajinomoton tuotteita hyviä hetkiä varten.

Valitsemalla kuviin juuri perheet ja monenlaiset arkiset ruokailutilanteet mainos välittää viestiä, että Ajinomoto on osa jokaisen perheen yhteisiä ruokailuhetkiä ja että heidän tuotteillaan pystyy luomaan kuvissa esitellyn perheidyllin. Mainos välittää positiivista mielikuvaa kotiruoasta, jonka valmistamista helpottamaan voi käyttää Ajinomoton tuotteita. Yhteenvetona mainoksen välittämästä viestistä voisi todeta, että yhdessä perheen kanssa syöminen on hyvä asia ja Ajinomoto on olennainen osa näitä ateriahetkiä.

Lähteet:

Ajinomoto (kotisivu) (2023). https://www.ajinomoto.co.jp Viitattu 1.12.2023.

Aoyama, T., Dales, L., & Dasgupta, R. (toim.) (2014). Configurations of family in contemporary

Japan. Routledge.

The Japan Times (13.1.2018). Going it alone: Solo dwellers will account for 40% of Japan’s households by 2040, forecast says.  https://www.japantimes.co.jp/news/2018/01/13/national/social-issues/going-alone-solo-dwellers-will- account-40-japans-households-2040-forecast-says/ Viitattu 1.12.2023.

Pia Aizawa, Vilma Kurikka, Sari Pasanen ja Niina Tolvanen

Teksti on kirjoitettu kurssitehtävänä kielten maisteriohjelman kurssilla Audiovisuaalinen ja kirjallinen aineisto japanilaisen kulttuurin analyysissä/Japanese Culture Through Visual, Written and Audio Materials syksyllä 2023.