Ilmainen elokuvaesitys: Wei-De Shengin Japani-trilogia, 11.-12.8.2022


Japanilaiset hallitsivat Taiwania 50 vuoden ajan.  Siirtomaahallinto vahvistettiin Shimonosekin sopimuksella vuonna 1895, jonka mukaisesti Qing-dynastia luovutti Taiwanin Japanille. Siirtomaahallinto päättyi, kun Japani hävisi toisessa maailmansodassa vuonna 1945. Puolen vuosisadan ajan kaikki elämän osa-alueet Taiwanissa – teollistumisesta mediatuotantoon, koulutuksesta liikenteeseen – olivat japanilaisten hallinnassa.

Taiwanilainen ohjaaja Wei De-Sheng tuli tunnetuksi erityisesti vuoden 2008 jälkeen, kun hänen elokuvansa Cape No. 7 (海角七號/Hǎijiǎo Qī Hào) oli saanut suuret lipputulot Taiwanissa. Hänen katsottiin auttaneen Taiwanin taantuvan elokuvateollisuuden uudelleen nousua. Kaikesta suosiosta huolimatta Cape 7 joutui myös kritiikin kohteeksi, koska se esitti Japanin siirtomaavallan perinnön positiivisessa ja romanttisessa valossa. Elokuva on romanttinen musiikkidraama japanilaisten ja taiwanilaisten välillä. Samalla kun Wei De-Sheng sai mainetta elokuvansa menestyksellä, Taiwanissa hänet vedettiin yhä kiivaampaan keskusteluun taiwanilaisesta identiteetistä ja sen yhteydestä japanilaiseen siirtomaamenneisyyteen. Keskusteluun liitettiin myös Taiwanin nykyiset vaikeat suhteet Kiinan kanssa.

Useat tieteelliset julkaisut ovat tutkineet japanofilian kuvaamista Cape No.7 ssä. Elokuvassa käytetään mandariinikiinaa sekä taiwanin, japanin ja hakka kieliä ja näin Taiwan kuvataan monikielisenä, monikulttuurisena ja osallistavana yhteiskuntana. Useat kriitikot ovat väittäneet, että elokuva romantisoi ja herättää kaipuun Taiwanin siirtomaamenneisyyttä kohtaan. On myös arvioitu, että se vetoaa joihinkin taiwanilaisiin, jotka saattavat kaivata siirtomaahallitsijoihin liittyviä modernisaation, edistyksen ja muodin symboleja huolimatta siitä, että he kokevat katkeruutta siitä, kun heitä kohdeltiin toisen luokan kansalaisina. Elokuva puhuttelee myös nuorta sukupolvea, josta, kuten joistakin nuorista muualla maailmassa, oli tullut japanofiilejä ja harizuja. Kiinalaista termiä Harizu (哈日族) käytetään yleisesti viittaamaan ihmisiin, jotka pitävät Japanista ja sen kulttuurista.

Wein toinen elokuva, Warriors of the Rainbow: Seediq Bale (賽德克·巴萊, 2011), oli hyvin erilainen kuin Cape No. 7. Sen pääpaino oli pienen taiwanilaisen alkuperäiskansan taistelussa Japanin siirtomaavaltaa vastaan. Elokuva perustuu Taiwanin keskiosassa vuonna 1930 tapahtuneen Mushan tapauksen historiaan. Cape No. 7 syytettiin siirtomaa-mentaliteetin edistämisestä, kun taas Sateenkaaren soturia kritisoitiin nationalismin edistämisestä. Taiwanissa näytettävän elokuvan täysversio on jaettu kahteen osaan – osan 1 nimi on Aurinkolippu (太陽旗) ja osan 2 nimi on Sateenkaarisilta (彩虹橋), joka kestää yhteensä 4 tuntia ja 36 minuuttia. Kuitenkin elokuvan kaksi alkuperäistä osaa yhdistettiin yhdeksi kansainväliseksi leikkaukseksi; sen esitysaika oli 2 tuntia ja 30 minuuttia. Elokuva on Taiwanin elokuvahistorian kallein tuotanto. Taiwanin media onkin verrannut sitä Mel Gibsonin vuoden 1995 elokuviin Bravehearts ja The Last of the Mohicans (1992).

Suomalaisilla on nyt mahdollisuus nähdä ensimmäistä kertaa nämä kolme taiwanilaisen ohjaajan Wei-De Shengin elokuvaa.
Ilmaiset elokuvaesitykset järjestetään Helsingin yliopistossa 11.-12.8.2022.

Löydät lisätietoja täältä:
https://blogs.helsinki.fi/spotlighttaiwan/screening-of-wei-te-shengs-films/

Lisäksi mukana on kansainvälisesti tunnettu elokuva-asiantuntija Chris Berry, elokuvatutkimuksen professori, Lontoon King’s College. Hän pitää elokuvista luennon ”Imagine There’s No China: Wei Te-Seng’s Japan Trilogy” 11.8.2022 klo 16.00–17.00. Katso lisätietoja tältä verkkosivustolta:
https://blogs.helsinki.fi/spotlighttaiwan/imagine-theres-no-china-wei-te-shengs-japan-trilogy/

Esityksiin ei tarvitse rekisteröityä.

Olet lämpimästi tervetullut luennolle ja elokuvien esityksiin 11.-12.8.2022!

Julie Yu-Wen Chen
Kiinan tutkimuksen professori
Helsingin yliopisto