University of Helsinki
Antti Teittisen ja Touko Vaahteran kannanotto 7.12.2016.
Nyt kerätään nimiä kansalaisaloitteeseen eutanasian laillistamiseksi. Eutanasian sallimista pidetään usein edistyksellisenä, koska sen nähdään vähentävän kärsimystä ja mahdollistavan arvokkaan kuoleman. Onpa puhuttu jopa kuolemanpelon ehkäisystä eutanasian yhteydessä. Kuitenkin tässä keskustelussa on jäänyt taustalle kysymys siitä, miten käsitykset vammaisten ihmisten asemasta yhteiskunnassa ohjaavat sitä, mistä näkökulmasta eutanasian sallimista katsotaan. Vammaistutkimus, jossa vammaisuus nähdään yhteiskunnallisten valtasuhteiden muokkaamana ilmiönä, voisi auttaa näkemään eutanasian sallimiseen liittyvien kysymysten monimutkaisuuden.
Liberaalista näkökulmasta eutanasiaa puolustetaan itsemääräämisoikeuteen vedoten. Myös vammaistutkimuksessa ja -aktivismissa ihmisten itsemääräämisoikeus kehoihinsa ja elämäänsä on tärkeä tavoite. Kuitenkin juuri itsemääräämisoikeuden toteutuminen vammaisilla ihmisillä on todettu useissa tutkimuksissa erittäin heikoksi. Vammaisten eutanasian osalta on vaarana ajautua tilanteeseen, jossa itsemääräämisoikeuden toteutuminen muuttuisi arvomoralistiseksi kysymykseksi siitä, tietääkö viranomainen vai henkilö itse, mikä on vammaiselle ihmiselle paras ratkaisu. Tämä kysymys on tosin läsnä aina vammaispalvelutilanteissa. On myös kysyttävä, miten toteutuisi oikeasti eutanasiaa haluavan oma tahto. Miten esimerkiksi dementoituneet ja kehitysvammaiset, joilla on edunvalvojat, voivat ilmaista oman tahtonsa?
Tällä hetkellä pitäisi myös tarkemmin pohtia, miten eutanasia voi toimia siinä yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa terveydenhuollosta tehdään leikkauksia. Ei voi välttyä ajatukselta, että leikkauspolitiikka ja eutanasiakeskustelu tukevat toisiaan. Eutanasian kustannusvaikutuksista ei ole julkisuudessa juurikaan keskusteltu. Kuitenkin niillä voi olla merkitystä tässä kokonaisuudessa, vaikka tämä ei vastaisi eutanasiakeskustelun julkisuuteen nostaneiden henkilöiden aikomuksia. Pitäisikin tarkastella laajemmin niitä yhteiskunnallisia tilanteita, jotka tekevät mahdolliseksi eutanasiakeskustelun voimistumisen ja vammaisuuden aseman siinä keskustelussa. Mitä esimerkiksi se kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta, että tällä hetkellä osa ei-vammaisista ihmisistä ajattelee eutanasian olevan yksi vaihtoehto laitoksessa asuvalle vanhukselle?
Pohjoisamerikkalainen aktivistiryhmä Not Dead Yet on tuonut esiin, kuinka lääkäreiden käsitykset hyvästä elämästä ovat mukana siinä, keille eutanasia sallitaan. Oregonin osavaltiossa, jossa eutanasia on sallittu kestämättömän kärsimyksen lopettamiseksi, lääkäreiden tärkeimmissä syissä eutanasian sallimiseen potilaalle korostuu kuitenkin potilaan alentunut toimintakyky ja arvokkuuden tunteen väheneminen.
Nämä perustelut liittyvät kiinteästi myös vammaisuuden ilmiöön. Kun vammaisuuden astetta määritellään lääketiedeperustaisesti WHO:n ICF-luokitusjärjestelmän avulla, korostuu vammaisen ihmisen fyysinen ja kognitiivinen toimintakyvyttömyys. Sen sijaan suhde ympäristöön, sosiaalisiin ja kulttuurisiin ulottuvuuksiin jää näissä määrityksissä sivurooliin. Tällöin voidaan aiheellisesti kysyä, onko näin mitattu toimintakyvyn alentuminen riittävä kriteeri eutanasialle.
Entä voidaanko vammautumisen aiheuttamaa tunnetta arvokkuuden vähenemisestä erottaa vammaisten ihmisten historian kuluessa kokemasta syrjinnästä? Yhteiskunnassa, jossa vammaiset ihmiset olisivat yhdenvertaisia, kaikki ihmiset voisivat kokea olevansa arvokkaita toimintakyvyistään riippumatta.
On tärkeää erottaa vammaisliikkeiden näkökulma eutanasiaan kuoleman toivomisen moraalisesta paheksunnasta. Meidän näkökulmastamme eutanasian ongelmallisuudessa ei ole siis kysymys siitä, että ihminen ei saisi päättää omasta kuolemastaan. Sen sijaan haluamme kysyä, onko mahdollista samanaikaisesti ajaa oikeutta tarkoin rajattuun eutanasiaan ja luoda kulttuuria ja todellisuutta, jossa myös vaikeasti vammaisten elämä ja arki on resursoitu siten, että vammaisuus sinänsä ei enää assosioituisi elämään, joka ei ole elämisen arvoista. Voidaan myös kysyä, kuinka kaukana sellaiset eutanasiaa vastustavat pyrkimykset, jotka eivät samanaikaisesti pyri lisäämään resursseja terveydenhuoltoon ja vammaispalveluihin lopulta ovat siitä politiikasta, jossa vammaisuus rinnastetaan kuolemaan.
Kirjoittajat ovat vammaistutkijoita. Antti Teittinen toimii tutkimuspäällikkönä Kehitysvammaliitossa ja hän on Ihmisoikeusvaltuuskunnan jäsen ja Suomen Vammaistutkimuksen Seuran puheenjohtaja. Touko Vaahtera on tohtorikoulutettava Helsingin yliopiston AGORA-tutkimuskeskuksessa.