Vihan aallot

Media kertoo, kuinka viha laajenee verkon välityksellä ja kyseenalaistaa ihmisten hyvänä pitämän yhteiskunnan. Valeiden levittämisestä on tullut järjestäytynyttä.

Sosiaalisen median moderoijat näkivät jo vuosikymmen sitten vihapuheen ensioireet. Useita foorumeita moderoinut Saga Raippalinna kuvaa, kuinka keskustelut olivat ensin arkoja ja kokeilevia. Vihapuhetta vasta harjoiteltiin.

Sitten alkoivat massapostitukset. Toiminta kehittyi vähitellen päämäärähakuisemmaksi. Epävarmoja keskustelijoita liittyi mukaan, kun raivoa lietsovat viestit yleistyivät. Keskustelujen intensiteettiä kasvatettiin tietoisesti provosoivalla sisällöllä.

Moderoijat hillitsivät valejulkaisujen virtaa poistamalla sääntöjä rikkovaa ja lainvastaista aineistoa. Raippalinna kertoo joutuneensa todistamaan traumatisoivaa ja manipuloivaa sisältöä. Hän tarkisti tietoja, suodatti keskustelujen sisältöä ja yritti ohjata niiden painopistettä muualle. Hän ajatteli, että jos hän jättää sen tekemättä keskustelupalstoilla vellova viha jää elämään ja vahvistuu.

Raippalinna muistelee, kuinka raskasta työ oli. Kun ihmiset miettivät työpäivän päätteeksi mitä ostaisivat lähikaupasta, hänen mielessään pyörivät kidutusvideot ja ihmisarvoa alentavat uudissanat. Hän katseli häiritseviä videoita ja tekstejä vuoden verran ennen kuin perinteinen media kiinnitti niihin huomiota ja poliisi huolestui.

Moderointi ymmärretään usein viestien poistamisena ja palstojen siivoamisena, mutta kyseessä on huomattavasti laajempi toimenkuva. Moderointi on myös yhteisöjen ja keskustelujen hienovaraista ohjaamista. Sosiaalisen median ammattitaitoinen moderointi takaa keskustelukulttuurin laadun. Raippalinnan sanoin: ”Moderointi on parhaimmillaan, kun yhtäkään viestiä ei tarvitse poistaa.”

Citizen Mindscapes -hankkeessa lähestymme sosiaalisen median keskustelua vaimenevina tai vahvistuvina tunneaaltoina. Vihapuhetta on tuotettava lisää, jotta se pysyisi elinvoimaisena. Vihapuheen aallot vahvistuvat, kun ne onnistuvat värväämään mukaansa sivullisia, huolestuneita ja epävarmoja. 

Kun teksti on kirjoitettu keskustelupalstalle, raivo on saanut jo elämän. Sitä pitäisi ymmärtää ja siihen pitäisi päästä käsiksi, kun se on vasta muotoutumassa. Tutkimuksellinen painopisteemme on tästä syystä tunnepuheen tuottamisen mekanismeissa.

Stephen King kuvaa hienossa teoksessaan Kirjoittamisesta: muistelmia leipätyöstä (2000) kuinka kirjoittaja kutsuu esiin väkivaltaa, josta hän kirjoittaa. Väkivaltaisista kirjoituksista seuraa väkivaltaa. Vastalääkettä väkivallalle on siirtää keskustelun painopistettä. Tämä onnistuu taitavalla moderointityöllä.

Ammattimoderoijat arvostavat sananvapautta. Vihaa täytyy voida ilmaista, koska liiallinen poliittinen korrektius tuottaa vastareaktion. Kirjoittajien on saatava olla ironisia ja käyttää kieltä, joka koettelee sopivuuden rajoja. Raja menee siinä, ettei keskustelun tule kutsua esiin lisää vihaa tai kehottaa väkivaltaisiin tekoihin. Tämän häilyvän rajan tunnistaminen ja ylläpitäminen niin konevoimin kuin ihmisvoimin on tutkimuksellinen haaste, jota kohti Citizen Mindscapes -tutkijat ovat ottaneet ensiaskelia. Koneluokittajat voivat toimia tarvittavina apuvoimina, mutta ihmismoderaattoreita tarvitaan edelleen vihan ja ironian hienosyiseen erotteluun sekä antoisan keskustelukulttuurin ylläpitämiseen.

 

Kansalaisjärjestöt ja tutkijat käyttivät koneoppimista vihapuheen tunnistamiseen kunnallisvaaleissa: https://rajapinta.co/2017/06/08/hate-speech-detectionwith-machine-learning-a-guest-post-from-futurice/