Suosituimmista ilmastojutuista puolet on todenmukaisia

Minkä ilmastojutun muistat viime vuodelta? Englanninkielisestä maailmasta ehkä tämän somehitin.

Minulle tulee mieleen, että ilmastosta puhuttiin aika laajasti, ja useammin kuin kerran kotimaisten lehtien luetuimmissa jutuissa oli ilmastoaiheita. Ja ilmastonmuutoksen ei pitänyt kiinnostaa ketään! Näin on sanottu ja niin on todettu. Onneksi tässä on käänne tapahtumassa.

Niin, vuonna 2017 tapahtui jotakin, ehkä. En ole ainoa, jonka mielestä viime vuonna ilmastonmuutoksesta puhuttiin enemmän tai isommin. Johtuiko Trumpista, tutkimuksesta vai tapahtumista, puhujista, kuuntelijoista vai puheenaiheista, mutta niin Suomessa kuin maailmallakin ilmastoasiat tuntuivat kiinnostavan enemmän. Aiheesta saa toivottavasti lukea joskus tilastoja ja tutkimuksia.

Mutta jos kerran kiinnosti, niin mikä kiinnosti? Mainio ilmastojuttujen todenperäisyyksiä mediassa perkaava Climate Feedback -sivusto julkaisi koosteen 25 eniten sosiaalisessa mediassa julkaistusta ilmastoaiheisesta artikkelista. Juttu kannattaa kahlata läpi etenkin, jos Climate feedback ei ole tuttu. Journalististen juttujen uskottavuuden arvioinnin seuraaminen on arvokasta eritoten, jos sattuu olemaan edes joskus ilmastojutuista kirjoittava toimittaja.

En pilaa lukijan iloa ja käy artikkeleita yksitellen läpi, mutta pari asiaa nostan esiin. Ensin ilmeisen: 25 jaetuimmasta tai suosituimmasta jutusta viisi on uskottavuudeltaan keskitasoa (mitä ihmettä on neutraali tieteellinen uskottavuus, kuulostaa epämääräiseltä termiltä?), yksitoista uskottavia ja niistä kahdeksan hyvin korkeatasoisia. Eli vähän alle puolet on puhtaat faktajauhot pussissaan, ja kahdeksan kahdestakymmenestäviidestä on epäuskottavia ja niistä viisi kerrassaan kelvottomia.

New York Times pärjää hyvin, juttuja jaetaan ja ne ovat hyvin korkeatasoisia. Sen sijaan kaikkein luetuimmissa jutuissa ei kaikki ole arvioivien tieteentekijöiden näkökulmasta ihan kohdillaan. Tunnetuin ongelmallinen esimerkki lienee monien silmiin sattunut, alussa jo vinkkaamani dramaattinen New Yorkerissa julkaistu David Wallace-Wellsin juttu ”The Uninhabitable Earth”. Juttu kyllä pohjaa tieteeseen, mutta liioittelee ja tarttuu yksinomaan kaikkein kamalimpiin esitettyihin seknaarioihin, jotka eivät ole siis todennäköisimpiä. Ainakaan näin jälkiviisaasti, jos tämän tuoreen tutkimuksen ottaa huomioon. Tekstiä seurannut keskustelu on ollut puolestaan hyvin mielenkiintoista. Vaikkei olisikaan samaa mieltä, Wallace-Wellsin tavoitteleman tietoisen uhan kärjistämisen perustelut voi ymmärtää.

New Yorkerin teksti nousee epäluotettavien joukossa esiin yhdessä sijalla 9 olevan Daily Mailin jutun ja  11 jaetuimpien listalla olevan CNBC:n uutisen ”” kanssa. Muut vaikuttavat äkkiseltään olevan lähtökohtaisesti jotakin muuta kuin puolueetonta tai tieteeseenperustuvaa tiedonvälitystä. Vaikka ”valeuutista” on vaikea määritellä, niin Breitbartin ja  jutut menevät tähän kategoriaan. Daily Mailin teksti puolestaan on sensaatiomaista liioittelua tutkimustuloksista. Siitä tuli myös sanomista.

Epäluotettavista ei-propagandajutuista New Yorkerin juttu menee kunnianhimoisuudessaan mönkään, ja joskus niin tietty käy. Ei ehkä pitäisi, mutta käy. Daily Mailin epäluotettava juttu taas osoittaa, kuinka klikeistä kilpaileva media, olkoonkin keltainen, voi sortua kielenkäyttöön joka voisi ajatella olevan vaikkapa nyt Breitbartin sivuilta. CNBC:n juttu puolestaan edustaa sellaista, josta toimittajan kannattaa ottaa opikseen:

Sijalla 16: CNBC-uutiskanava antaa Donald Trumpin nimittämän ympäristövirasto EPAn pääjehun Scott Pruittin sanoa näin:

”I would not agree that [carbon dioxide is] a primary contributor to the global warming that we see.”

Tai siis toki antaa Pruittin puhua, mutta tekee sen sanomatta juurikaan vastaan. Jutussa käydään läpi, kuinka Pruittin nyttemmin kipparoima EPA ja ilmastoa tarkkailevat NOAA ja NASA ovat hänen kanssaan eri linjoilla. Johtopäätösten tekeminen jätetään kuitenkin lukijoille. Klassinen false balance -asetelma. Tutkijoiden keskuudessa vallitsee aiheesta selkeä konsensus, minkä arvioitsijat yksituumaan tuovat esille. Uutiskanava ei tietenkään ole vastuussa Pruittin sanomisista, mutta se on vastuussa omista uutisistaan. Journalismi ei ole pelkästään faktoja eikä ilmastojournalismi vain luonnontieteen tulosten esittelyä, mutta faktojen pitää olla kunnossa aina. Poliitikot tapaavat päästä kuin koira veräjästä löysästi perusteltujen tieteellisten tai tutkimusta koskevien väitteiden kanssa, mutta tällä kertaa on kyse helposti ja luotettavasti tarkistettavasta tiedosta.

Miksi tämä juttu on jaetuimpien listoilla? Osasyy sen suosioon on varmasti järkytys fossiilifirmoihin liitetyn ilmastoskeptikko Pruittin nimittämisestä EPA:n johtoon. Ja kyllä, ihmisten kannattaa tietää minkälaisia näkemyksiä tärkeillä viskaaleilla on, semminkin kun ne ovat näin vaarallisia. Silti juttu on omiaan vahvistamaan jo olemassaolevia käsityksiä siitä, että tiede ei ole yksimielinen puheena olevista asioista tai hieman lievemmin: valistunut media ei pysty ottamaan moiseen kantaa.

Paitsi, että pystyy ja pitää pystyä. Luonnontiedettä ei pidä toimittajienkaan pelätä. Meille humanisteille sen ymmärtäminen saattaa tuottaa työtä, sen tiedän, mutta luottakaamme, että kyllä yleisökin ymmärtää. Esimerkiksi, jos poliitikko sanoo presidentinvaaliväittelyssä ilmastonmuutoksesta kysyttäessä, että ”ilmasto on aina muuttunut”, siihen voi puuttua.

Tietoa kirjoittajasta