Päin mäntyä? Metsätalous ja ilmastonmuutos

Fossiilisten polttoaineiden käyttäminen on muinaisen hiilen lisäämistä kiertoon, ilmakehään, meriin, nykyaikana. Siksi fossiilisen energian korvaaminen tällä hetkellä kasvavalla biomassalla mahdollisimman paljon ja mahdollisuuksien mukaan vaikuttaa hyvältä idealta.

Ei haittaa sekään, että puubiomassaa poltettaessa tuotettu energia tuottaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin sama energia tuotettuna vaikkapa öljyllä. Sehän on vain väliaikaista. Puu kaadetaan ja käytetään, hiili vapautuu ilmakehään, mutta tilalle istutettu puu kasvaa ja sitoo hiilen uudelleen itseensä.

Yksinkertainen peruskaava jättää tärkeitä seikkoja huomiotta. Siksi haastattelin kesän Yliopisto-lehden Ilmasto muuttaa kaiken -palstalle liiketaloudellisen metsäekonomian professori Lauri Valstaa.

Valsta julkaisi aiemmin keväällä SYKEn tutkijoiden Sampo Soimakallion ja Laura Saikun & tutkija Kim Pingoudin kanssa artikkelin Climate change mitigation challenge for wood utilization — the case of Finland Environmental Science and Technology -lehdessä.

Metsän hiilineutraalius ja metsätalouden periaatteellinen tasapaino ovat eittämättä kelpo ideoita. Erityisesti meille taigalaisille. Suomessa riittää puita ja perinteisesti ajatellaan, että meillä piisaa myös taitoa pitää metsämaa elinkelpoisena ja puutalous kestävänä. Siksi ”the case of Finland” on tärkeä. Ajatus metsätalouden siunauksellisuuteen kun kaikesta huolimatta usein vaikuttaa hieman yksioikoiselta.

Juha Sipilän hallituksen biotalous-kärkihanke on nostanut keskustelun jälleen pintaan, siis niin että me mediassakin olemme havahtuneet. On syntynyt hieman meluakin, mikä lienee tilanteessa, jossa EU:kin pohtii metsädirektiiviään varsin hyvä. Tutkimusta metsätalouden ilmastovaikutuksista on kyllä tehty pitkään.

Aktiivinen ilmastobloggari Ari Jokimäki on kerännyt ilmastotiedeblogiinsa muun muassa artikkeleita, jotka käsittelevät bioenergiaan liittyvän maankäytön kasvihuonepäästöjä ja bioenergian potentiaalia käsitteleviä linkkejä.

Biotalous on iskusana. Se saa sisältönsä juuri nyt, ja kannattaa olla tarkkana siinä, mitä sanan antaa syödä.

Suomen Kuvalehden toimittaja Aurora Rämö kirjoitti tuossa keväällä erinomaisen tekstin bioenergian poliittisesta kuumaperunaisuudesta (SK 17/2016). Kannattaa lukea, sillä se taustoittaa VTT:llä tehtyjen tutkimusten ympärillä kuplineita kuohuja. Tutkimusten, jotka osaltaan osoittivat sen, mistä monet tutkijat ovat yhtä mieltä (eivät kaikki): puun käytön lisääminen saattaa jopa pahentaa ilmasto-ongelmia lyhyellä aikavälillä. Professori Olli Tahvonen sanoi YLElle uskoa puun ilmastosiunauksellisuuteen ”itsepetokseksi”.

Eli: kannattaa keskustella aiheesta, koska kaikki poliitikot ja tutkijat eivät soittele asiassa samoja säveliä. Kasvihuonepäästöjen vähentäminen on kuitenkin tavoite, johon pyrkiminen tulee tehdä tutkimustiedon eikä mielikuvien ja toiveiden varassa.

Seuraavassa juttutuokiosta professori Lauri  Valstan kanssa hieman pidemmin kuin Yliopisto-lehdessä.

***

Valsta on pyrkinyt muun muassa Suomen akatemian rahoittamassa ECOSUS -hankkeessa tarkastelemaan metsätaloutta hieman uudesta näkökulmasta, eli katsomaan miten perinteinen markkinapohjainen arvoketju —  puun arvo lisääntyy, kun sitä jalostetaan tai kun se korjataan metsästä yms. — voisi toimia rinnallaan toisenlaisia arvoketjuja tai oikeammin tässä tapauksessa jo arvoverkkoja. Nämä muut arvoverkot voisivat olla tavanomaisen mallin ulkopuolisia mutta silti merkityksellisiä, kuten esimerkiksi (tai erityisesti) ilmastoon tai biodiversiteettiin liittyviä.

Valsta on ollut mukana myös toisessa hankkeessa, joka tarkastelee metsätalouden ilmastovaikutuksia vielä laajemmin, aina aerosolituotantoon asti.

Miten Valsta summaisi tuntemuksensa tästä tuoreesta suomalaisen metsäsektorin ilmastovaikutuksia käsitelleestä tutkimuksesta?

— Se oli yllätys lopulta, se lopputulos. Minulla oli kuvitelma, että ilman muuta päästäisiin lopulta positiiviseen ilmastovaikutukseen puun käytössä. Ja tavallaan se säilyykin, kun katsotaan jotain yksittäisiä tuotteita kuten esimerkiksi talon rakentamisessa käytettävää sahatavaraa. Pitkäaikaisessa käytössä ilmastovaikutus säilyy suotuisana.

Silti:

— Jos katsotaan nykyistä metsäsektoria kokonaisuutena, joka käsittää siis metsätalouden ja metsäteollisuuden, niin ehkä tosiaan vähän yllättäen osoittautui, että ei se ole fossiilista vaihtoehtoa paljoa parempi, kun tarkastellaan lyhyempää aikaväliä.

Lyhyempi aikataulu voisi olla 30, 50 tai satakin vuotta. Lähivuosikymmenet ovat tässä tapauksessa varteenotettava tarkasteluaika, vaikka tietenkin hiilen kiertoja voi ja kannattaa tarkastella myös kaukaisemmilla skaaloilla. Kuitenkin ilmastopolitiikan ensi käden tavoitteena — ja tietysti ilmastonmuutoksen hillinnän onnistumisen ehtona — on hiilen pitäminen pois ilmakehästä juuri nyt eli hiilipäästöjen vähentäminen mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman paljon. Valsta lukee madonlukuja sille, että tässä tilanteessa kannattaisi sitten lisätä puunkäyttöä, ainakaan nykyisellä tuotantorakenteella.

— Metsäsektori käyttää puuta monella eli tavoilla ja joissakin sen osissa vaikutukset ilmastoonkin ovat ihan hyviä, mutta joissain taas ei. Esimerkiksi paperinvalmistus ja vastaavanlainen teollisuus kuluttaa kuitenkin paljon energiaa. Ja vaikka energia olisikin biopohjaista eikä fossiilista, niin silti tulee hiilipäästöjä. Epäilen, että sektorin teollisuudessa voisi olla energiatehokkuudessa parannettavaa, koska puuenergian suhteen ei ole ajateltu että pitäisi olla niin tarkkaavainen.

Nykyisellä puunkäytöllämme puolet tai jopa vähän yli kaikesta metsästä tulevasta biomassasta menee energiaksi metsäsektorin prosessien takia. Tähän lukuun ei kuulu puhtaasti lämpökäyttöön käytetty puuenergia, vaan ainoastaan teollisiin prosesseihin kuluva energia.

— Tietysti on hyvä, että kyseessä on puuenergia eikä fossiilinen, mutta kun tarpeen saada nopeita päästövähennyksiä, yhtälö ei toimi. Biopohjainenkin hiilidioksidi on yhtä haitallista. Se ei muuta tilannetta.

Energiantuotannossakaan kaikki biomassa ei ole tasapäistä. Valstan mukaan on muun muassa otettava lukuun se, lahoaisiko biomassa luonnostaankin, jos se jätettäisiin metsään kuten esimerkiksi osa hakkuutähteistä.

— Tällöin on tietysti ihan fiksua polttaa ne jätteet, kun hiilidioksidi vapautuisi ilmoille joka tapauksessa ja polttamalla saadaan energiahyöty. Näitä pitäisi käyttää mahdollisimman paljon, mutta näillä nopeasti hajoavilla hakkuutähteillä ei millään pystytä täyttämään bioenergialle asetettuja tavoitteita.

Seuraavana on vuorossa kantojen ja kasvavan puun käyttö polttamiseen. Se ei ole ilmastonmuutoksen kannalta hirveän edullista.

— Hiilitonni puuta tuottaa vähemmän energiaa kuin hiilitonni kivihiiltä tai öljyä. Ero on joitakin kymmeniä prosentteja.

Liikennepolttoaineiden valmistaminen biomassasta taas on prosessi, johon hukkautuu sivussa energiaa.

— Vaikka olisikin mukavaa korvata bensiiniä, niin voisi olla kuitenkin toistaiseksi järkevämpää polttaa puuta lämmöksi ja käyttää liikenteessä fossiilisia kuin toisin päin. UPM:n mäntyöljypohjainen uusi tuote voi olla aivan hyvä tuote.

Valsta oli pari vuotta sitten tekemässä VTT:lle tutkimusta, jossa markkinavaikutuksineen pohdittiin puun käyttämistä liikenteessä. Tulokset eivät olleet hyviä, ja mallinnuksen seurauksina oli kivihiilen ja turpeen energiakäytön lisäämistä. Ilmastollisesti kestämätöntä.

Kerrataan vielä. Puunkäyttö voi siis olla monin paikoin hyvinkin fiksua, mutta kokonaisuuden tarkastelu paljastaa harmillisen viestin. Puun käytön lisääminen ei pelasta meitä ilmastonmuutokselta.

Ilmastopolitiikassa voi äkkiseltään johtaa harhaan se, että puun polttoa ei ilmastosopimuksen pohjana olleissa laskelmissa ole otettu mukaan päästöihin. Ympäristöministeri Tiilikainenkin perusteli taannoin metsäbioenergian hiilineutraaliutta IPCC:n laskelmilla. Vaikka ilmastopaneeli ei otakaan puuta hiilen lähteenä huomioon, sitä ei kuitenkaan ole unohdettu. Puu kuitataan nielujen puolella, eikä sitä ole tietenkään järkeä laskea kahteen kertaan. Tiilikaisen kommentti oli kontekstista irrotettu, joko ajatuksellinen kömmähdys tai puolitotuus, joka tapauksessa sekä harmillinen että haitallinen.

Puun etuja fossiilisiin nähden ei kukaan kiellä. Yksinkertaisimmin siis sitä, että puu nyt on uusiutuva luonnonvara. Puun hyöty säilyy tuleville sukupolville, eikä puu resurssina ole tulevilta sukupolvilta pois.

Ongelma on aikavälikysymys. Valstan ja Soimakallion tutkimuksessa suomalaisella metsäsektorilla sata vuottakaan ei ollut riittävän pitkä aikaväli ilmastohaittojen korvaamiseen — hiili tulisi sidotuksi vasta joskus toisella vuosisadalla. Sata vuotta taas nykyisten hiilipäästöjen ja ilmastonmuutoksen yhä hankalampien ja ennakoimattomampien seurausten maailmassa on liian pitkä aika. Tältä kannalta puun käyttö, erityisesti laajamittainen energiakäyttö, voi olla suoraviivaisesti tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia heikentävä tapa toimia.

— Kansainvälissä tutkimuksissa eri aikaväleillä voidaan saada eri tuloksia. Lämpimien maiden metsätaloudessa, jossa puun kiertoaika voi olla 20–25 vuotta — tropiikissa vieläkin lyhyempi — niin nämä kierrothan menevät jo ilmastopolitiikan järkeväksi katsomiin aikajaksoihin. Jos 50 vuoden sisään voidaan saada useampiakin puun kiertoja, niin silloin puunkäytön hyödyt alkavat jo kertyä ja tilanne muuttuu edulliseksi ilmastonkin kannalta.

Suomessa puun kiertoaika on lyhyimmillään 40–50 vuotta, ja ilmasto-aikataulu on siihen nähden aivan liian tiukka.

Aina kuitenkin jotakin positiivista! On myös tapoja saada selkeitä hyötyjä fossiilisten polttoaineiden korvaamisesta biomassalla.

— Rakentaminen on yksi selkeä tapa. Energiasyöppöjen betonin, teräksen ja alumiinin korvaaminen mahdollisuuksien mukaan. En ole sitä mieltä, että puu olisi rakentamisessa parasta aina ja kaikkialla, vaan mielestäni on tilanteita jolloin on vain fiksumpaa käyttää kiveä ja metallia, mutta on paljon paikkoja joissa puun käyttöä voidaan lisätä.

— Toinen paikka puun käytön lisäämiselle on pakkausmateriaalit, joilla korvattaisiin styroksia ja muovia, järkevästi käytettynä. Kolmanneksi uudet biopohjaiset komposiittimateriaalit, jotka voivat olla hyvin pitkäikäisiä ja hyödyllisiä. Kuusi- ja koivukuidut ja vastaavat ovat varmaankin tulevaisuudessa hyviä puuvillan ja synteettisten materiaalien korvaajia, kunhan niiden valmistusprosessit saadaan vielä ympäristöystävällisemmiksi, ja siinä ollaan menty eteenpäin. Metsäteollisuus on kuitenkin niin suuren mittaluokan toimintaa, että luulisin että Suomi voisi tulevaisuudessa tuottaa kaikki maailman vaatteet, jos siihen mentäisiin, Valsta sanoo.

Vielä bioenergiakeskustelun poliittisuudesta: miten moinen näkyy Helsingin yliopiston professorin näkökulmasta. Ovatko poliittinen keskustelu ja tutkimus kulkeneet käsi kädessä?

— Jo pari vuotta sitten yliopistolla ja Työ- ja elinkeinoministeriöllä oli vähän erimielisyyksiä ja jotkut tutkijat ovat siitä kärsineetkin, mutta meille yliopistolaisille se ei ole niin ollut ongelma. Täällä saa olla istä mieltä mitä on asioista.

Kansainvälisesti metäsn käytön hiilineutraalius on iso ongelma. Yhdysvaltain senaatti hyväksyi juuri lain, jossa todettiin että ympäristöviranomainen EPAn tulee jatkossa suhtautua metsien käyttöön hillineutraalisti.

— Laki perustui metsätutkijoiden lausumaan, joka oli mielestäni erittäin varomaton teko, jossa annettiin tuki vaaralliselle ajatukselle. Tiedän, että siellä oli paljon professoreita, jotka eivät allekirjoittaneet lausumaa. Kysymys on sielläkin todella kuuma.

Vaarana on sekin, että laki sinetöi yhden totuuden, koska tutkimus edistyy ja ei välttämättä kunnioita lakeja ja poliitikkoja.

— Ei Suomessakaan ole varmaan nähty kaikkea. Ilmastopaneelin viimeisimmän raportin aikaan syntyi jo hieman sanomista.

— Niihin aikoihin Stora Enson ruotsalainen toimitusjohtaja esitteli yrityksensä strategiaa ja sieltä puuttui bioenergia kokonaan. Miksi niin? Hän sanoi, että se on niin poliittisesti ohjattua toimintaa, että se ei ole kestävää liiketoimintaa. Minusta se oli ihan terve reaktio, etä buumi on nyt poliittisten intohimojen synnyttämää.

***

Ja toden totta puu on ajateltua monipuolisempi otus myös hyötykäytössä. Tutkijat ovat asian päällä. Otetaan tuorein julkisuudessa ollut esimerkki: Yleisradio haastatteli 1.6. professori Reijo Lappalaista Itä-Suomen yliopistosta aiheesta. Otsikko kertoo jo asian ytimen: puun käyttö on murroksessa ja puu on materiaali, josta on moneksi. Vähän kuin uusiutuva öljy. Tutkimusta tehdään suomalaisissa yliopistoissa paljon, myös Helsingissä (esim. IONCELL).

Pää kylmänä siis. Jos puun avulla voi toistaa öljyn kanssa tehtyjä virheitä, pitää katsoa että näin ei käy. Biodiversiteetistä ja metsätaloudesta lisää myöhemmin, monimuotoisuus kun on toinen kipukohta ilmastovaikutusten ohella.

Lauri Valsta ja Brent Matthies julkaisivat aiemmin tänä vuonna artikkelin, jossa he tarkastelevat eri puulajien optimaalista suhdetta ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta.

Brent Matthiesin väitös (20.5.2016) on myös aiheen kannalta kiinnostava.

Tohtori Seuss Pariisissa

”Here in Paris we will decide on the very future of the planet”, lataa Ranskan presidentti Francois Hollande Pariisin ilmastokokouksen alkajaisiksi.

Kööpenhamina 2009. Hopenhagen. Kuuden vuoden takainen käy mielessä näinä aikoina, kun ilma on toivosta sakeana. Syystäkin.

Pariisin ilmastokokous on tähän asti lupauksia ja toiveita. Ensimmäisen päivän puheista niitä on vaikea erottaa edes toisistaan. ”One of the enemies we will be fighting at this conference is cynicism – the presumption that we can’t do anything about climate change”, sanoi jenkkipresidentti ja rauhannobelisti Barack Obama. ”We have never faced such a test. A political momentum like this may not come again”, linjasi Pariisissa YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon. Huomaattehan, miten odotukset kasvavat. Ja alkaa pelottaa.

Ja Köpis tulee mieleen. Kööpenhamina oli melkoista hypeä. Se osuva ja katkeransuloinen Hopenhagenkin taisi olla joku Siemensin ja Coca-Colan lanseerama slogan, toimiva kuin tuhat volttia. Tuolloin Obama paasasi kohottaen-laimentavaa me-muotoa käyttäen: ”We can act boldly and decisively, in the face of the common threat.” Kiinan Wen Jiabao julisti, että ”We will honor our word with real action!” Tanskan ilmasto- ja energiaministeri Connie Hedegaard alusti kotikokoustaan huikeilemalla: ”This is our chance. If we miss it, it could take years before we get a new and better one. If ever! Let’s open the door to the low-carbon age! Let’s get it done! Now!”

Menneitä mässäilyitä on helppoa lukea kyynisesti, kun tietää miten kävi. Toisaalta juhlapuheet jos mitkä ovat kehnoja tukia toivon kannattelijoiksi. Se on hyvä vinkki yleisemminkin elämässä muistettavaksi. Silti ”aitoa toivoa” oli ilmassa. Ilmastoratkaisu tuntui tuolloin järkevältä. Ja se Hedegaardin huhuilema aika vuosien päästä: se olisi varmaan nyt.

Nature-lehden sarjakuva on muuten hyvä & kepeä kertaus jo tapahtuneesta, ilmastoneuvotteluiden 25-vuotisesta historiasta.

Kuten tunnettua, Kööpenhamina ei mullistanut mitään. Se oli Ban Ki-Moonin sanoin ”olennainen alku”. Ilmastoneuvottelut ovat aina olleet alku jollekin paremmalle. ”Set the stage” kuuluu amerikankielinen sananparsi. Ennakkolupausten ja jälkikäteis-kompromissien välttelevä, yksi eteen, yksi taa -tanssi on diplomaattikieltä omimmillaan. Kööpenhaminan aikainen ilmasto- ja energiaministeri Hedegaard on muuten nykyisin Euroopan ilmastokomissaari. Hän totesi Durbanin kokouksen (tärkeitä UNFCC:n johdolla tehtyjä askeleita) jälkeen vuonna 2011, että kokous ”set the stage for the big deal in 2015”.

Big deal, todellakin. Panokset ovat kasvaneet. Tuntuu se tiukka ilmastoratkaisu nytkin järkevältä. 7 miljardia ihmistä tuli Kööpenhaminan jälkeen täyteen. Vuonna 2012 arktinen merijää oli pienimmillään, mahdollisesti tuhansiin vuosiin. Hiilidioksidipitoisuus ilmakehässä on ylittämässä 400 miljoonasosan tason (monet ympäristöjärjestöt pitävät riskirajana 350 ppm, joka tapauksessa vaarallisilla vesillä ollaan). 2014 oli mittaushistorian lämpimin vuosi ja El Niñon buustaama 2015 on ylittämässä sen, eikä ilman ikäviä seurauksia. World Meteorogical Organizationin WMOn analyysin mukaan 2011–2015 on oleva mittaushistorian lämpimin viisivuotiskausi. Jos kohta jokainen yksittäinen vuosi ei näin lämmin olisikaan, esimakua tulevaisuudesta on tarjolla vaikka yrittäisi ummistaa silmänsä.

Riskit ovat kerta kaikkiaan suuremmat.

Panokset ovat toki kasvaneet myös päättäjien silmissä. Kiina ja Yhdysvallat vaikuttavat olevan enemmän vakavissaan kuin ennen: yhteiset ilmastojuttelut, Kiinan kasvavat ympäristöhuolet ja niin edelleen. Pariisista voi ennakoida, että tuloksena on sekä pettymys että onnistuminen. Onnistuminen, koska maat ovat antaneet ennen Pariisia eri sisältöisiä takeita sille, kuinka paljon ne aikovat vähentää päästöjään. Kunnianhimo vaihtelee, mutta alhaalta-ylös-systeemi saa ison joukon mukaan. Nyt voi ajatella, että koko maailma on messissä. Onnistuminen myös siksi, että nämä lupaukset ovat uskottavia ja realistisia ja jopa helppoja saavuttaa. Hyvä pohjataso.

Epäonnistuminen, koska maiden lupaukset ovat aivan riittämättömiä ilmastonmuutoksen torjuntaan. Niiden mukaan ollaan menossa arvioiden mukaan kohti kolmen asteen lämpenemistä, mikä on jo melkoisen suuria riskejä sisältävä skenaario. Näistä lisää myöhemmin.

Samalla kun päätetään päästörajoituksista päätetään myös taloudesta, mutta aika vähän. Siinä samalla sinetöidään päätöksiä merenpinnan noususta, tulevista pakolaisuuksista ja konflikteista, meren tulevaisuudesta, ruoasta, Indonesian paloista. Aika paljosta.

Helsingin yliopiston tutkijoiden toiveita Pariisiin on täällä. Hyviä muistutuksia, kuten se, etteivät kyseessä ole vain hiilidioksidipäästöt, vaan kuten bio- ja ympäristötieteiden tiedekunnan Meri Ruppel ja Atte Korhola tuoreessa paperissaan huomauttavat: myös musta hiili eli noki on erityisesti pohjoisessa iso ilmastotekijä.

Ilmakehätieteilijä, kasvihuonekaasujen seurantajärjestelmä ICOSin Suomen johtaja ja akatemiaprofessori Timo Vesala sanoi Helsingin yliopiston tieteentekijöiden terveisissä paljon olennaista noin kansallisesta perspektiivistä:

‒ Ei pidä jäädä peesailemaan tai toistelemaan Suomen osuuden marginaalisuutta vaan näyttää neuvotteluissa moraalista esimerkkiä.

‒ Vihreään ilmastorahastoon pitää maksaa luvatusti eikä pienentää sitoumuksia esimerkiksi taloustilanteeseen vedoten.

‒ Asiantuntijoilla on paljon tuloksia ja sanottavaa esimerkiksi turpeen ja biomassan energiakäytöstä. Tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden kuuleminen olisikin tärkeää sen sijaan, että tehdään turpeen lisäkäyttöpäätöksen tapaisia, ilmaston kannalta lähes järjettömiä, puhtaasti poliittisista näkökohdista perusteltuja valintoja.

(Asiantuntijuuden suhteen on onni, että sentään Helsingistä johdettu Euroopan laajuinen ICOS-tutkimusinfrastruktuuri on erillään hallituksen leikkauspäätöksistä ja toistaiseksi taatulla rahoituksella)

***

Ja sitten on vielä Daesh, terrori ja sen vastainen sota. Daeshin nimiin tehdyt Pariisin kammottavat terrori-iskut varjostavat ilmastoneuvotteluitakin, kuten monesti on todettu. No, onpa hienojakin järjestelyitä kaikesta huolimatta, mutta ei se sama ole. Pelko terrorista estää kansanjoukkojen äänen kuulumisen, ja ilmastokokous ilman kansanjoukkoja on aika väsynyt ja turhauttava ajatus. Pelko ja raukkamainen terrorismi saivat erävoiton.

Pienellä reflektiolla terrorismin vastainen sota voisi toimia opettajana ilmastonmuutosta vastustavalle kamppailulle. Ensimmäisen nimissä on tingitty yksilönvapaudesta valvonnan ja turvallisuuden nimissä. Pommit ja pikaiset kostoretket ovat syventäneet synkkää kierrettä ja lannoittaneet ekstremismin elintilaa. Pian viimeistään voitaneen todeta,  ettei mennyt ihan kauhean hyvin. Samanlaisia selkärankareaktioita ei soisi tapahtuvan siirtymisessä ilmastoystävälliseen yhteiskuntaan. Epätasa-arvon kasvamisen riski on olemassa, kun taloutta ja yhteiskuntaa aletaan sorvata vähäpäästöisempään muottiin.

Ilmastokysymys kun ei ole enää ilmastokysymys siinä vaiheessa, kun sitä lähdetään ratkomaan. Tätä pitää teroittaa aina itsellekin. Niin kauan kuin ilmastonmuutoksen torjunta nähdään ympäristönsuojeluna, joka pitää tehdä laittamalla talousjärjestelmä uuteen uskoon, tilanne on aika hankala. Luvassa on taloudellinen, ideologinen ja poliittinen vääntö, ja ilmastopuheen pitäisi siinä sivussa brändäytyä muuksikin kuin ympäristöasiaksi. Mitä kauemmin välttämätöntä lykätään, sitä kauempana ollaan lifestyle-veivauksista ja leppoistamisista. Vähähiilinen maailma voi olla myös sosiaalisesti nykyistä oikeudenmukaisempi tai sitten älyttömästi entistä epätasa-arvoisempi. Ensimmäisen eteen on tehtävä pirusti työtä. Jälkimmäinen on hiipuvan talouskasvun maailmassa yhä helpompi kuvitella.

Yksi sosiaalisen ja ilmastollisen oikeudenmukaisuuden yhteyden ahkerimmista advokaateista, aktivisti-kirjailija-toimittaja Naomi Klein sanoi Suomen luonnon Jouni Tikkasen hienossa haastattelussa juuri ennen kokousta seuraavasti: ”Luulen, että minulla on toivoa, koska se on edelleen mahdollista. Eri asia olisi sanoa, että, Hei, me voitamme varmasti.”

Tykkäsin tuosta lausahduksesta, koska ihmiset tapaavat tykätä, kun kuulevat jotakin mitä itsekin ajattelevat.

Ei Pariisista voi oikein sanoa mitään etukäteen. En minä ainakaan.

Tämä blogikirjoitus lähinnä toimii pohjustuksena yhdelle omalle toiveelleni. Että Pariisin jälkeen ei voitaisi tehdä tällaisia sketsejä: Dr. Seuss in Copenhagen.