Ylistetty olkoon yhteinen pallo

Paavi Franciscuksen ”ilmastoensyklikaksi” nimetty ulostulo tuntui puhuttavan kesällä. Ei tietenkään sillä tapaa kuin Kreikan talous tai kylmät kelit tai mikä tahansa muukaan ihmisiä oikeasti puhuttanut aihe, mutta ainakin enemmän kuin paavilliset ensyklikat yleensä. Kuinka usein niistä kirjoitetaan lehdessä?

Helsingin Sanomien haku ”ensyklika” tuottaa viime kesältä yhden tuloksen, jossa tätä nimenomaista lausumaa ennakoidaan tulevaksi. Hakusanoilla ”paavi, ilmasto” viittaillaan jo pari kertaa siihen, että Franciscus ilmaisi nyt toukokuussa huolensa ilmaston puolesta.

Kiertokirje tosiaan tuli. ”Laudato si” eli ”Ylistetty olkoon” -ensyklika julkaistiin 24.5.2015. Se on 184 sivua pitkä mutta kevytlukuinen. Teksti on maallikollekin ymmärrettävää, eikä se souda teologisissa syvyyksissä. Alaotsikkonsa (On Care of Our Common Home) mukaan teksti kantaa huolta yhteisestä kodista. Toisin kuin voisi ajatella, ”yhteinen koti” viittaa tekstissä tämän- ei tuonpuoleiseen. Paavi on ympäristöstä huolissaan, ja hän myös hyvin konkreettisesti vetoaa ihmiskuntaan, päättäjiin ja erityisesti rikkaaseen pohjoiseen, jotta toimiin ”ekologisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden” saavuttamiseksi ryhdyttäisiin oitis.

Huoli yhteisestä kodista käydään lyhytsanaisesti ja monipuolisesti läpi ensyklikan ensimmäisessä luvussa. Saasteet ja ilmastonmuutos tulevat ensin: kertakäyttökulttuuri saa tiukan tuomion (20–22) ja ilmaston Franciscus kehystää yhteishyväksi, commoniksi, yhteiseksi omaisuudeksi (23–26). Käsittelyyn pääsevät myös puhtaan veden kysymykset (27–31), biodiversiteetin häviäminen (32–42), elämänlaadun ja yhteiskuntien vakauden heikkeneminen (43–47) ynnä globaali epätasa-arvo (48–52).

Mitä paavi sanoo sitten ilmastonmuutoksesta? Ensyklikan käsittelyssä ekologisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kriisitilat kietoutuvat erottamattomina yksiin. Kootusti ja suoraan ilmastoasioista ensyklika sanoo ainakin seuraavaa:

Että ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on synti luomistyötä vastaan (16), ilmasto on yhteinen hyvä tai yhteishyödyke (kuten maapallo on yhteinen koti), jota talouskasvu ja kulutusyhteiskunta uhkaavat, (23) että hiilen kiertokulun häiriöt aiheuttavat noidankehän ja tehostavat haitallisia vaikutuksia entisestään, (24) ja että ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat ekologisia, sosiaalisia, taloudellisia, poliittisia ja hyödykkeiden jakoon vaikuttavia (25).

Ensyklika toistaa arvion, jonka mukaan eniten ilmastonmuutoksesta kärsivät maailman köyhät, joilla on kaiken vähiten mahdollisuuksia sopeutua tai vaikuttaa ilmastonmuutokseen, saati hyötyä sen aiheuttavasta talouskasvusta ja resurssien käytöstä (25), ja siksi eri tahoilla on eri suurinen vastuu kannettavanaan ilmastonmuutoksen hillinnässä. (52)

Ensyklika muistuttaa, että monien taloudellista tai poliittista valtaa pitävien on kannattavaa vähätellä ilmastonmuutoksen vakavuutta (25), ja siksi johtajiin pitää vedota voimakkaammin ja ilmastoneuvotteluissa on alettava ottaa edistysaskeleita (169). Ja koska ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat niin pitkäkestoiset kuin ne ovat, on sen aiheuttamista ongelmista selviytyminen ja kehitysmaiden auttaminen on otettava huomioon alati myös ilmastopolitiikassa (170).

Paavi on epäileväinen markkinamekanismien suhteen ja uskoo, että vain päästökauppamenettelyllä ei saada muutosta aikaan (171). Pikaiset toimet ovat kuitenkin hänen mukaansa tarpeen, koska ilmastonmuutoksen torjunnan hinta lienee paljon pienempi kuin nykymenon jatkumisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen aiheuttamien tuhojen (172).

Vatikaanin viesti on, että tarvitaan jatkuvuutta ja tervettä politiikkaa, joka ei heittele vaalien ja poliittisten valtasuhteiden mukana. Taustalle siis arvoja: jos ei jumalan arvokkuuden kunnioittamista toimijoilta löydy, niin ainakin syvällistä humanismia peräänkuulutetaan. Paavi tajuaa, että ihmisarvoa voi kunnioittaa myös sekulaarilta pohjalta (181). Kaikkien ihmisten solidaarisuuteen vedoten ilmastonmuutoksen vastainen taistelu ei saa mennä ohi äärimmäisessä köyhyydessä elävien auttamisesta. On tingittävä ylenpalttisuudesta voidaksemme auttaa (172).

Suurin osa mainituista ilmastoasioista on vallitsevan tieteellisen konsensuksen mukaista. Ilmastonmuutoksen torjuntaan ja hillintään painottuvat osiot puolestaan kertovat, että paavi on huolissaan ja uskoo ilmastokriisin talttuvan vain varsin voimakkailla, elämäntapaamme ravistelevilla keinoilla. Tämä ei tietenkään ole luonnnontieteellinen konsensus, mutta yhtä mieltä voinee olla siitä, ettei kasvihuonekaasupäästöjen pikainen taittaminen ole ensinnäkään helppo tehtävä eikä toiseksi irrallaan talousjärjestelmästämme tai elämäntavastamme. Monikon ensimmäinen viittaa nyt esimerkiksi meihin täällä Suomessa. Lausumaan voi suhtautua idealismina tai kylmänä toteamuksena, tai kumpanakin.

Tiivistettynä voisi sanoa, että paavi pitää ilmastonmuutosta suurena uhkana ja kytkee siihen varsin perustellusti köyhyydestä tuntemansa huolen. Liikkeelle lähdetään siitä, miten globaalien ongelmien tiedetään makaavan. Moraalille ja toimintakehotuksille löytyy tuki Raamatusta, luomiskertomuksesta lähtien. Rinnalla pidetään muiden uskontojen seuraajia ja uskonnottomia mukana vetoamalla yleiseen inhimillisyyteen. Moraalisesti usko siihen, että on olemassa tapa toimia oikein, ja että se on sisäänrakennettu kaikkiin ihmisiin on vankkumaton. Relativismia Franciscus käsittelee kuin passiivista nihilismiä tai ahnetta opportunismia (122–123). Moiselle ei ole hänen maailmassaan ole sijaa.

Kysyin kirkkohistorian yliopistonlehtori Mikko Ketolalta, että vahvistaako hän ne epäilykset joita maallikolle herää Franciscuksen kiertokirjettä lukiessa: että tässä olisi jotain poikkeuksellista.

Ja Ketolankin mielestä on, ihan alusta lähtien. Ensinnäkään ei ole tyypillistä, että paavi osoittaa puheensa koko ihmiskunnalle: ei vain katolisille tai katolisille oppineille. Nyt näin on (3). Myöskään tekstin yleistajuisuus ja siinä sivussa teologisen erityisväännön puute (kyllä sitä on, mutta sivumäärällisesti hyvin vähän) ei aivan tyypillistä paavilliselle puheenparrelle ole.

Mikä sitten on ensyklika. Ketolan mukaan:

— Ensyklika on korkein ja arvovaltaisin teksti, jonka paavi voi lausua silloin kuin hän ei puhu erehtymättömänä, ex catedra. Tämä ensyklika oli suunnattu koko ihmiskunnalle, mutta yleensäkin voi sanoa, että kyllä kunnon katolinen seuraa, mitä paavi ensyklikoissaan linjaa.

Luonteeltaan paavillinen ensyklika ei ole siis teologista totuutta, vaan siinä on mukana paavin henkilökohtaista mielipidettä ja vakaumusta. Se ei myöskään ole tieteellinen teksti, eikä siinä siis ole tieteellisiä viitteitä. Silti luonnontieteellistä tietoa ilmastosta tai muista ympäristökriiseistä käytetään kursailematta. Ensyklikan tieteelliset taustatiedot ovat hyvällä tasolla — mikä onkin suotavaa kun kerran puhutaan tästä common homesta eikä siitä toispuoleisesta.

Latinalaista Amerikkaa, vapautuksen teologiaa ja katolista teologiaa tutkineen akatemiaprofessori Elina Vuolan mukaan tämänpuoleisesta puhuminen yhteisenä kotina ei ole sinänsä poikkeuksellista, vaan vain yksi kristillisen opin tulkinnan valtavirta. Raamatusta voidaan hänen mukaansa johtaa viljalti eri painotuksia eri asioista, ja monien eri tulkintojen seuraamiselle on vankkoja perinteitä. Niin siis tämänkin.

Paavi viittaa tekstissään edeltäjiinsä, kirkon tärkeisiin opettajiin kuten Augustinukseen tai Franciscus Assisilaiseen, fransikaanisääntökunnan perustajaan, jolta paavi nappasi nimensäkin, ja eri piispainkokousten ja muiden katolisten auktoriteettien sanomiin ympäri maailmaa. Viimeisin on Mikko Ketolan mukaan huomionarvoista:

— Paavilla on ollut mukanaan joukko tieteentekijöitä, ja hän on ottanut mukaan kirkon jäseniä eri mantereilta. Hän olisi voinut viitata auktoriteetteina vain toisiin paaveihin, mutta näin tekemällä hän on ojentanut kätensä koko kirkon suuntaan ja halunnut ilmaista itselleen tärkeän asian olevan myös yhteinen.

Paavin luottamus tieteeseen ei yllätä kahdesta syystä: ensinnäkin paavilla on jonkin verran luonnontieteellistä koulutusta kemian alalta.  Onko se vaikuttamassa siihen, että ensyklika lähtee liikkeelle faktoista ja etenee kohti teologisia tulkintoja eikä toisin päin? Sitä on hankala sanoa. Yhtä kaikki se ei ole ensyklikoiden kirjallisessa genressä tavanomaista.

Toisekseen Franciscus on taustaltaan jesuiitta. Sääntökunta arvostaa koulutusta ja ylläpitää maailmanlaajuisesti 114 yliopistoa. Elina Vuola näkee paavin jesuiittataustan tulevan esiin erityisesti tietyissä tekstin kohdissa. Yksi on nimenomaan paavin koulutus: jesuiittana hän arvostaa tiedettä.

Toinen ja kenties tärkein on jesuiittojen uskonharjoittamisen peruspilari, kontemplaation ja toiminnan kulkeminen käsi kädessä. Jesuiitoille usko ei ole koskaan irti tästä maailmasta, ja siksi jesuiittaveljet saavat aina muunkin kuin teologisen akateemisen koulutuksen.

— Vitsi kertoo fransiskaaniveljestä, dominikaanista ja jesuiitasta, joilta pimenee huone kesken messun. Fransiskaani veisaa ylistysvirren yksinkertaisen elämäntavan kunniaksi, dominikaani pitää saarnan siitä, kuinka Jumala luo valoa maailmaan ja jesuiitta menee vaihtamaan sulakkeen.

— Jesuiitoilla spiritualiteetti liittyyy yhteiskuntaan ja inhimilliseen todellisuuteen yleensä. Tämä näkyi erityisen vahvasti esimerkiksi latinalaisen Amerikan diktatuurien vastustamisen aikaan. Usko näkyy toimintana maailmassa, usein juuri oikeudenmukaisuuden vaatimuksena.

Tietämystä niistä asioista, jotka maailmaa riivaavat ei myöskään Franciscuksen ensyklikassa juuri säästellä. Ilmastokriisi konkreettisine seurauksineen ja muut ympäristöongelmat tuodaan tasolle, josta niistä kärsitään. Paavin sydäntä lähellä tuntuvat olevan nimenomaan ne, jotka kärsivät ensin ja eniten: maailman köyhät. Franciscus on ensimmäinen paavi, joka on kotoisin globaalista etelästä, ja se näkyy.

Yksi silmäänpistävimmistä paavin fraaseista on painokkaasti toistettava huomio siitä, että kaikki liittyy kaikkeen (everything is connected/interconnected/related). Kaiken yhteenliittymistä alleviivataan reilusti yli kymmenisen kertaa, eikä mitenkään sivulauseessa:

”Ecology studies the relationship between living organisms and the environment in which they develop. This necessarily entails reflection and debate about the conditions required for the life and survival of society, and the honesty needed to question certain models of development, production and consumption. It cannot be emphasized enough how everything is interconnected. Time and space are not independent of one another, and not even atoms or subatomic particles can be considered in isolation. Just as the different aspects of the planet – physical, chemical and biological – are interrelated, so too living species are part of a network which we will never fully explore and understand. A good part of our genetic code is shared by many living beings. It follows that the fragmentation of knowledge and the isolation of bits of information can actually become a form of ignorance, unless they are integrated into a broader vision of reality” (138)

Tämä taas voidaan Vuolan mukaan nähdä liittyväksi jesuiittojen ajatteluun, jossa Jumala pyritään näkemään kaikkialla ja kaikessa. Tämä on kolmas piirre, missä jesuiittatausta kuultaa tekstissä. Ihmisessä näkyy luonto, ja luonnossa paljastuu pyhyys. Jesuiitat eivät perinteisesti tee jyrkkää eroa luonnon ja inhimillisen kulttuurin välille. Ensyklikakin Yksittäisiä kohtia voisi lukea jopa panteistiseen sävyyn, mutta moisessa tulkinnassa ei liene kauheasti järkeä.

Sekä ympäristönsuojelun että köyhyyden poistamisen missioilla on sama tähtäin: konsumerismi ja ahneus. Paavi näyttää ajattelevan, että taloudelliset suhteet niin yksilöiden, yritysten ja valtioiden välillä ovat kuin ihmissuhteita ja niiden pitäisi perustua oikeudenmukaisuudelle. Kuin viime kädessä suhde Jumalaan, siis.

Huoli yhteisestä kodista on siis varsin kauttaallista. Paavin pohdinnat ulottuvat kolminaisuuden rakenteiden pohdinnoista suurkaupunkien puistosuunnittelun tasolle. (Niitä pitäisi olla myös köyhillä asuinalueilla, hän sanoo.)

Voisi kuvitella, että yksi keskusteluttavimpia kohtia ensyklikassa kirkonmiesten piirissä on lopun puhe ”ekologisesta kääntymyksestä”. Meikäläiselle protestanttimaan maallistikolle lähetystyön käsite on itsessään jo hieman vieras, ja siihen ympäristöasioiden sotkeminen synnyttänee varmasti kiivastakin keskustelua. Ainakin toivottavasti. Suomen evankelisluterilainen kirkko on ottanut ensyklikasta jo kopin: arkkipiispa siteerasi nimenomaan ekologisen kääntymyksen velvoitetta pokatessaan Suomen luonnonsuojeluliiton myöntämän ympäristöpalkinnon elokuun lopussa.

Toisaalta ekologinen kääntymys ei ole yllätyksellisen ajatus jesuiittojen toiminnallisen hengellisyyden kannalta. Kuten Elina Vuola muistuttaa, uskolla on seuraamuksia tässä maailmassa: paavilla ne seuraamukset ovat erityisesti taistelua köyhien puolesta.

Eivätkä toki aiemmatkaan paavit, Benedictus ja Johannes Paavali, olleet sokeita köyhyyden vähentäminen suhteen. Vuola on aiheellisesti huomauttanut teologiafi-verkkolehdessä, että Johannes Paavalin suhde köyhyyteen suodattui voimakkaasti kylmän sodan kapitalismi–kommunismi-dikotomian kautta, kun taas Franciscuksen näkemys filtteröityy maailmassa olevan köyhyyden ja yltäkylläisyyden kautta.

— Franciscuksen kohdalla asian saama konkreettisuus ja vakavuus ovat eri tasolla. Hän puhuu todella ongelmasta, joka pitää ratkaista, Vuola sanoo.

***

Elina Vuola nostaa esiin kaksi seikkaa, joista ensyklikaa on syytä kritisoida. Ensimmäinen on opillinen, eikä tullut maallikkolukijalle mieleen.

— Paavi ei viittaa ensyklikassa lainkaan akateemiseen ekoteologiaan, vaikka sitä on kirjoitettu jo pitkään ja analyyttisesti ja paljon. Tilanne on samankaltainen kuin feministisen teologian suhteen.

Franciscus julisti kesällä 2013 kirkon tarvitsevan uutta naiseuden tai naisten teologiaa.

— Avaus on totta kai hyvä, mutta naiset ovat kirjoittaneet sukupuolestaan käsin teologiaa vuosikymmeniä, ja feministisellä teologialla voisi täyttää yhden Vatikaanin pienistä kirjastoista. Tuli mieleen, että eikö paavi tunne näitä keskusteluja, miksi aloittaa alusta?

Toinen ensyklikan älyllisistä lipsahduksista ei ole ihan pieni, mutta se on sitäkin oletettavampi. Sen huomaa lukiessaan ei-teologikin.

Puhuessaan kattavasti ympäristöongelmista ja sosiaalisesta kriisistä ja tiedon lisäämisestä Paavi tulee kuitanneeksi väestöongelman lähes olemattomiin. Vaikka väestöpommilla pelottelu ei palvelisi köyhien maiden ihmisten etuja, lisääntymisasioista vaikeneminen ei tee sitä myöskään. Naisten koulutustason nostaminen ja turvalliset ehkäisymenetelmät ovat varmasti ainoa kestävä ja inhimillinen ratkaisu väestönkasvun lisääntymiseen. ”Lisääntymisterveys” on pantu tekstissä paljastavasti lainausmerkkeihin.

–Ilmeisesti Franciscus ajatteli, että tätä ovea hän ei kaudellaan avaa, vaikka moneen muuhun suuntaan hän onkin avannut keskustelua. Se ei tee paavin muita avauksia tyhjäksi, mutta se on odotettu pettymys. Mielestäni hän jättää oman ajattelunsa kesken, kun hän ei ota huomioon väestönkasvun yhteyttä naisten asemaan ja köyhyyteen .

Yhtä kaikki ensyklika on omiaan herättämään keskustelua. Ensyklikan ilmestymishetken taktisella merkityksellä on spekuloitu, kun Yhdysvalloissa käydään presidenttikisan esivaalia. Jenkkirepublikaanit voisivat olla paavin lausunnon kanssa helisemässä. Ilmastonmuutoksen tunnustaminen ongelmaksi jolle tulisi tehdä jotain suututtaisi äänestäjiä, mutta ilmiselvää on, ettei paavinkaan tielle voi kovin herkästi poikkiteloin heittäytyä.

Juopaa on omiaan kasvattamaan myös tietokirjailija, toimittaja-aktivisti Naomi Kleinin rekrytoiminen mukaan Vatikaanin ilmastotyöhön.

Yhdysvaltain kristillinen oikeisto ei ole ainoa, jolla voi olla paavin sanoman kanssa sulattelemista.

— Paavi Franciscus on ottanut eri kirkkokuntien välisen keskustelun edistämisen vakavasti. Ekumeenisesti hänelle tärkein suunta on ollut ortodoksinen kirkko. On mielenkiintoista nähdä, miten Venäjän ortodoksit ottavat paavin ympäristösanoman vastaan, pohtii Mikko Ketola.

Venäjän ortodoksinen kirkko on monin tavoin lähellä maan valtaapitäviä. Ilmastokysymys puolestaan on muuttanut Venäjällä 2000-luvullakin muotoa moneen otteeseen. Venäjän energiapolitiikan professsori Veli-Pekka Tynkkynen Aleksanteri-instituutista on useasti muistuttanut, että viime vuosikymmenellä ilmastonmuutos alkoi venäläisessä mediassa olla ”ympäristökysymys”, kun taas nykyisin kasvihuonekaasujen haitallisuudesta puhuminen leimataan herkästi ”länsimaiseksi propagandaksi” ja ”yritykseksi kaataa Venäjän talous”. Länsi tuntuu olevan venäläisessä ilmastokeskustelussa samankaltaisessa syntipukkiasemassa kuin ”vasemmistoliberaalit” Yhdysvalloissa. Jotain synkeää symmetriaa tässä ainakin on.

Paavi Franciscus on saanut kauttaallista ihailua osakseen ympäri maailmaa, ja etenkin maallinen, liberaali lehdistö on ottanut paavin sanoman omakseen. Ei Franciscuskaan noin sekulaarin yhteiskunnan mittapuulla ole mitenkään erityisen liberaali, mutta sellaisen vaikutelman hän on onnistunut luomaan.

Yhtäältä voi ajatella Franciscus-fanituksen, juuri tällaisen mitä tämä blogi edustaa, kumpuavan sosiaalisen median turboahtamasta vahvistusvinoumasta. Eipä Hesari, Guardian tai meikäläinen ole paljoakaan intoaan uhrannut edeltäjiensä sanomisten ylistämiselle. Me ihmiset, myös toimittajat, tapaamme suhtautua paremmin niihin sanomisiin, jotka vastaavat ennakko-oletuksiamme. Kun omia uskomuksiamme ja arvojamme puoltaa paavi, syvällisesti perustapaluterilaiselle tuntematon, vaikutusvaltainen ja esoteerisen kaukainen taho, vahvistusvaikutus on vankka.

Miksi Franciscus vetoaa? Tuskin ilmastonmuutoksesta puhuminen vetoaisi massoihin, koska hidas lämpenemisen prosessi ei ole erityisen emotionaalinen tapahtumasarja. Vetoaminen maailman köyhimpien hätään, sen sijaan, on tänä kriisien pitkittymisen ja kärjistymisen vuonna taatusti ajankohtaista, ja saa sitä mukaa myös tunnereaktiivista kannatusta osakseen. Myös meiltä ei-katolisilta.

Miksi tiedetoimittaja kiinnostuu? Paavi ei kiinnosta niinkään hengellisenä auktoriteettina, vaan koska katolinen kirkko on kulttuuriyhteisö, jossa on valtavasti voimaa. Meikäläisittäin osin tuttu, mutta silti eksoottinen yhteisö vieläpä. Paavin vetoomus inhimillisyyden ja solidaarisuuden puolesta vetoaa yleisinhimillisesti — ammatillisesti kiinnostaa se, mitä paavin sanomiset tarkoittavat. Se, mitä en ymmärrä.

Paavi on kuitenkin vallankäyttäjä ja mielipidevaikuttaja. Paavin esittämät näkemykset eivät ole mitenkään radikaaleja tai poikkeuskellisia, mutta noin korkealta taholta julkilausuttuna harvinaisia. Ryhmä muslimioppineita julkaisi sisällöltään samankaltaisen lausuman elokuun puolessa välissä. Tähän tekstiin minulla ei ole sitäkään kulttuurista lukutaitoa, mitä kristillisen kielen suhteen on.

Ja kiinnostusta tietenkin lisää se, että toimintakehotukset tältä vaikutusvaltaiselta taholta ovat varsin maallisia. Fossiilisista polttoaineista on päästävä eroon. Teknokratia ja talouden ylivalta häiventävät ihmisyyttä, luontoa on suojeltava, elämäntavan on muututtava. Elina Vuolan sanoin paavin puhe lähenee osin syväekologisia sanankäänteitä. Ja myös:

— Paavin sanoma kuulostaa kuin minkä tahansa globaalin kansalaisjärjestön sanomalta.

Mieleen tulee seuraava. Jos kerran paavillinen ensyklika on korkeinta opetusta, mitä paavi voi erehtyväisenä ihmisenä antaa, ja jos kerran ensyklikan asema on sellainen että jokaisen kunnon katolisen tulisi niihin perehtyä, niin miksi kukaan ei ole kysynyt Suomen ulkoministeriltä aiheesta?

Samaa on ihmetellyt oikeustieteilijä Sakari Hänninen, jonka elokuun puolen välin mielipidekirjoitus Kansan uutisissa pohtii velan ja kristillisen opin suhdetta. Hänninen uumoilee, että Franciscukselta saatetaan vielä nähdä enemmänkin velkaan ja velan armahdukseen liittyvä ensyklika. Enpä yllättyisi, semminkin kun aihetta sivutaan jo ”Laudato si” -tekstissäkin, osana globaalin epäoikeudenmukaisuuden käsittelyä:

”The foreign debt of poor countries has become a way of controlling them, yet this is not the case where ecological debt is concerned.” (52)

ja myöhemmin vielä:

”Finally, after seven weeks of years, which is to say forty-nine years, the Jubilee was celebrated as a year of general forgiveness and “liberty throughout the land for all its inhabitants” (cf. Lev 25:10). This law came about as an attempt to ensure balance and fairness in their relationships with others and with the land on which they lived and worked. At the same time, it was an acknowledgment that the gift of the earth with its fruits belongs to everyone.” (71)

Miten velka liittyy sitten ilmastonmuutoksen vastaiseen ohjelmaan? Kuten sanottu, paavinkaan huoli yhteisestä kodista ei typisty kasvihuonekaasuihin: ilmastonmuutosta vastaan kun voidaan alkaa taistella kovin monin keinoin. Jos niin onnellisesti käy, että lähivuosina tai -vuosikymmeninä ryhdyttäisiin rajaamaan kasvihuonekaasujen päästöjä ja siirtymään pois ylikulutuksesta, on vaara että tämä mullistus syventäisi globaalia ja kussakin paikassa paikallista taloudellista ja sosiaalista epätasa-arvoa. Jos siis ekologinen ja taloudellinen oikeudenmukaisuus eivät ole kumpikin yhtälaisia tavoittelemisen arvoisia ja tinkimättömiä maaleja, näin voi käydä. Toimet luonnon säilyttämiseksi eivät välttämättä pidä kotia yhteisenä.

”Nothing in this world is indifferent to us” (2), lataa Franciscus. Se on kyllä ihan vankka perusta.