Categories
Uutiset

Hoi fuksi!

Kyllä, juuri sinä. Olemme odottaneet sinua.

Me kaikki karavaanissa olemme tosi innoissamme, että saamme uusia opiskelijoita joukkoomme ja haluamme toivottaa teidät tervetulleiksi.

Onneksi olkoon sisäänpääsystäsi!

Tänne Karavaanin sivuille on juuri päivitetty Fuksisivut-osio, johon kannattaa tutustua nyt tai heti. Jos jää kysyttävää, tuutorit auttavat.

Mietit ehkä, että miksi ihmeessä tämä Karavaani-juttu tungetaan jokaiseen infoon, joka sinulle lähetetään, joten tässä pähkinänkuoressa ketä me olemme:

Karavaani ry on yksi monesta HYY:n alaisuudessa toimivista ainejärjestöistä. Meidän joukossamme on suurimmaksi osaksi kielten ja kulttuurien opiskelijoita, mutta muutkin ovat tervetulleita. Karavaani koostuu sen jäsenistä, ja niistä jäsenistä pienempi joukko muodostaa hallituksen, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, varainhoitaja ja toimihenkilöitä näin muutaman mainitakseni. Hallituksen ensisijainen tehtävä on valvoa opiskelijoiden etua ja suunnitella erilaisia tapahtumia. Kuka tahansa karavaanilainen, myös sinä fuksi, voi liittyä hallitukseen niin halutessaan – ja itseasiassa toivoisimmekin teitä mukaan, jotta järjestömme järjestäisi juuri teille sopivia juttuja.

Olemme suht pieni ainejärjestö ja tarkoituksenamme on kerätä pienten kielten ja kulttuurien lukijat saman katon alle. Haluamme luoda hyvää yhteishenkeä sekä auttaa opiskelijoita tutustumaan toisiinsa yli pääainerajojen.

Meihin liittyminen on ilmaista ja erittäin suositeltavaa. Lisää tietoa Karavaanista ja jäseneksi liittymisestä löytyy fuksisivuilta yläpalkista. Kipi kapi sinne lueskelemaan!

Odotamme sinua innolla tulemaan kahvittelemaan kanssamme!

Kirjoittanut: Leena Mustonen, varapuheenjohtaja

ps.

Mikäli seikkailet täällä Karavaanin sivuilla enemmänkin, törmäät varmasti vuonna nakki ja muusi kirjoitettuihin osioihin. Sivut ovat rempassa, kun niin paljon on muuttunut muutamassa vuodessa.

Categories
Uutiset

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2018

Helsingin yliopiston kotimaisten kandi- ja maisteriohjelmien yhteishaku on ajalla 4.3.2018. klo. 8.00 – 28.3.2018. klo. 15.00.  Tänä vuonna Karavaanin edustamista oppiaineista ovat mukana

Linkistä pääset suoraan haun ohjesivulle. Oma pääkieli valitaan jo hakuvaiheessa. Mikäli olet kiinnostunut japanin, arabian tai hindin kielen opiskelusta, huomaathan että näiden kielten opetus alkaa vuonna 2019. Lisätietoja linjasta löytyy myös täältä. 

Linkistä pääset suoraan haun ohjesivulle. Huomaathan, että ohjelmassa oma tieteenala valitaan vasta ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä. Näihin tieteenaloihin olevat kiintiöt ja hakuohjeet ilmoitetaan tarkemmin oppilaille kandiohjelman opettajien toimesta. Lisätietoja linjasta löytyy myös täältä.

Lisätietoja hakemisesta Helsingin yliopistoon ja mm. vanhoja pääsykokeita löytyy täältä.

Onnea  kaikille pääsykokeisiin! :)

Categories
Päivitys

Karavaanin kerhosivu päivitetty

Karavaanin pallokerho aloitti toimintansa syksyllä 2017, ja se on nyt lisätty muiden kerhojen joukkoon. Pallokerhon kokoontumisista tiedotetaan silti yhä sähköpostilistalla ja facebookissa!

Categories
Päivitys Uutiset

Säännöt ja uusi hallitus päivitetty sivuille!

Tänään tiistaina 12.9.2017 ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa vaihtoon lähtevien tilalle valitut uudet hallituksen jäsenet on nyt päivitetty sivuille.

Kokouksessa tehtiin myös muutamia muutoksia sääntöihin, ja uudet säännöt on nyt päivitetty.

Categories
Päivitys

Karavaanin hallitus 2017 päivitetty sivuille

Uusi hallitus on astunut virkaan ja sen jäsenet ja toimihenkilöt löytyvät nyt myös täältä. Jee!

Categories
Päivitys Priority

Uusi hallitus päivitetty sivuille

Vanha puheenjohtaja kiittää ja kuittaa & ja jatkaa nettisivu- ja tapahtumavastaavana sekä rahastonhoitajana.

Hyvää alkavaa Apinan vuotta – kiinalaista uuttavuotta vietetään sunnuntaina 7.2.!

Categories
Uutiset

Karavaanin tiedostokansio netissä

Tällainen on ollut olemassa jo puoli vuotta, mutta viimeinkin linkki totaalisen julkiseen jakoon:

Karavaanin Google Drive -kansio

Sieltä löytyy mm. toimintassuunnitelma, tapahtumien järjestämiseen liittyviä dokumentteja – ja päivitetty puheenjohtajan ohje, joka on ajankohtainen tässä vaiheessa vuotta kun haussa on puheenjohtaja vuodelle 2015 : )

(no okei, puheenjohtajaohjeen päivitys on kyllä yhä kesken…)

Categories
Tapahtumat

Syyskokous 13.11.

Tervetuloa Karavaani ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen Kahvihuoneelle 13.11.2015 klo 14.30.!

Esityslista lähetetty Karavaanin sähköpostilistalle. Olennaista kokouksessa on erityisesti ensi vuoden hallituksen ja toimihenkilöiden valinta, sekä ensi vuoden toimintasuunnitelman käsittely.

Tervetuloa kokoukseen!

Categories
Aiheeton

Viimein täällä – Karavaanin IRC-ohjeet

Karavaanille on pitkän odotuksen ja kovan kysynnän jälkeen vihdoin koottu IRC-ohjeet.

Linkki löytyy joko ylhäältä “Karavaani ry” -valikon alta, oikealta “Karavaani muualla netissä” -otsikon alta tai tästä: klik!

Tervetuloa irkkiin!

 

 

Categories
Tapahtumat

Taas on pieniä fukseja… :)

Fuksit ovat saapuneet! Kävin puheenjohtajan ominaisuudessa tervehtimässä tänään mukavan monialaisen oloista porukkaa ja hiljalleen henkisesti valmistautumassa alkavaan opiskeluvuoteen muutenkin yliopistolla pyörimällä.

Muistakaa Salonki-bileet perjantaina noin kello 14 alkaen, eli fuksien, vanhempien opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteiset hengailut joko B-talon Salongissa tai Topelian pihalla säästä riippuen.

Myös torstai-illan Helsinki-kierrokselle ja sen jatkoille ovat vanhemmat opiskelijat tervetulleita, kyselkää vaikka tuutoreilta tarkempia koordinaatteja!