Soini — 2018?

Lupasin olla kaksi viikkoa hiljaa perussuomalaisista.

Näin tein. Ja se teki hyvää. Kokeilkaa tekin. Huutokilpailusta ei kukaan hyödy.

Kahden viikon aikana on sattunut ja tapahtunut. Erityisesti oli perussuomalaisten puoluekokous. Sekä Matti Putkosen mediaan ja tutkijoihin kohdistama äkäinen kritiikki

Mutta minä mietin jo vuotta 2018. Ja uskon, että moni ps-vaikuttaja miettii kanssa. Mieti sinäkin.


 

Olen nimittäen ja yllättäen siitä samaa mieltä Putkosen kanssa, että Immos-asiasta ei enempää kannata keskustella ennen kuin ps:n eduskuntaryhmä on sen käsitellyt.

Pikemminkin nyt on korkea aika keskustella Soini-Halla-aho-Putkonen -asiasta ja eritotyisesti siitä, miten taitamattoman kuvan ps antaa itsestään. Käsitellessään tätä skandaalia ja sitä kommentoivaa mediaa sekä asiantuntijoita perussuomalaiset toimijat ovat olleet paitsi epäjohdonmukaisia niin myös tarpeettoman yliampuvia.

Luulen, että tämä asia tulee olemaan paljon pahempi ongelma hallitusyhteistyön kannalta — jos ps ei saa omaa toimintaansa ja mediastrategiaansa ojennukseen.

Kaikella tällä saattaa kyllä olla pidemmän tähtäimen strategisia tavoitteita. Perussuomalaiset tietävät vallan hyvin, että kaikkein suurin uhka puolueen uskottavuudelle sen äänestäjien keskuudessa on leimautuminen takiaiseksi kokoomuksen lahkeessa.

Siksi kaikki mediahuomion toisaalle vievä ns. “irrottelu” ei ole ps:lle välttämättä pidemmällä tähtäimellä haitaksi.


 

Itse asiassa, jos sallitaan päätöksenteon- ja strategisen ajattelun tutkijalle hieman hypoteettinen pohdinta, vaikuttaa siltä, että perussuomalaisten toiminta ei ole lainkaan irrationaalista. Päin vastoin. Se vaikuttaa erittäin järkevältä.

Sillä muistakaa vuotta 2018.

Perussuomalaisten lainsäädännölliset tavoitteet ovat olleet minulle jokseenkin epäselviä. En tiedä, miten heidän puolueohjelma tai vaaliohjelma on edes yleisellä tasolla muutettavissa Suomen lakikirjaan sopiviksi. Ehkä joku hieman minua paremmin lakia tulkitseva osaa siihen vastata.

Mutta kaksi tavoitteista eivät ole lainkaan epäselviä. Perussuomalaiset aikovat olla Suomen suurin puolue. Ja Soini aikoo Suomen tasavallan presidentiksi. Nämä kaksi tavoitetta eivät kuitenkaan ole aivan yksioikoisesti yhteensopivia.

Vuonna 2018 Soini tarvitsee kahden asian toteutumista: hänen pitää tulla valituksi (1) toiselle kierrokselle ja vielä (2) voittamaan toisen kierroksen. Soinin ja perussuomalaisten strategiset taidot on usean kerran aliarvioitu viimeisen kymmenen vuoden aikana. En näkisi mitenkään mahdottomana, että heillä on jo jokin 2018-strategia käytössä.

Sillä toiselle kierrokselle päästäkseen Soini tarvitsee taakseen suuren puolueen. Mutta voittaakseen toisella kierroksella, hänen pitää vaikuttaa vakuuttavalta valtiomieheltä — sellaiselta, joka on luotettavasti ollut hallituksessa varteenotettavana ulkoministerinä. (Lisäksi asiaa auttaisi se, että vastassa olisi Pekka Haavisto — ymmärrettävistä, mutta varsinaisesti viranhoitoon liittymättömistä syistä.)

Tämä valtiomiesmäisyyden mielikuvan luominen edellyttää pysymistä hallituksessa vaikka kynsin ja hampain. Mutta kuten totesin yllä, mikään ei olisi vahingollisempaa perussuomalaisten kannatukselle, kuin mielikuva siitä, että he ovat vain yksi takiaispuolue muiden joukossa — tekemässä keskustan ja kokoomuksen sanelemaa politiikkaa.

Tästä syntyy siis ristiriita. Iso ristiriita.


 

Miten säilyttää kannattajakunta (ja jopa kasvattaa sitä) tilanteessa, jossa hallituksessa oleminen vaikuttaa olevan ps:lle ja Soinille tärkeämpää kuin oman politiikan ajaminen?

Erilaiset irtiotot ja yhteinen vihollinen olisi aika luonteva ratkaisu tähän. Väite, että kaikki ovat kateellisia ja että “vihervassarit” mediassa ja yliopistoissa yrittävät kaataa hallituksen — esimerkiksi.

Poliittisten vastustajien harjoittama vastakkainasettelun korostaminen pelaisi tällöin hyvällä tuurilla myös perussuomalaisten laariin. Varomattomasti kirjoittelevat toimittajat ja bloggailevat professorit eivät myöskään olisi haitaksi. Liberaalien poliitikkojen, toimittajien ja tutkijoiden täytyisi ryhdistyä ja ruveta rustaamaan huomattavasti tarkemmin kirjoitettuja juttuja, jos he haluavat välttää heidän sanomisiensa ja mielipiteittensä vääristelyn ja poliittisen manipuloinnin mahdollisuuden.

Vaikuttaakin siltä, että vihjailu puoluekannasta riittää tietyissä piireissä syömään terävänkin kirjoituksen uskottavuutta. Varsinkin jos saadaan toimittajat, poliitikot ja tutkijat suunniltaan ja suuttumuksen valtaan sopivilla irtiotoilla ja ties millä hypoteettisillä keskiyön horinoilla?

Mikä arvo olisi vieläpä sellaisilla irtiotoilla, joista Soini voisi vaieta — ja delegoida toisille hoidettavaksi — niin, että hänen valtiomiesmäinen imagonsa ei siitä kärsisi?


 

No, tämä on vain hypoteettista pohdintaa ajattelun asiantuntijalta, joka kuvittelisi käyttävänsä suurinpiirtein tällaista strategiaa itse vastaavassa tilanteessa. (Jos mitenkään voisi itseään vastaavaan tilanteeseen edes kuvitella — ollen kiitollinen siitä, että en ole poliitikko, joka päivä).

Perussuomalaisten pitkän tähtäimen strategia on mikä on, ja minä en sitä voi tietää. Se selvinnee meille viimeistään vuonna 2018.

Muistakaa tuo vuosi, 2018.

Leave a Reply

Your email address will not be published.