Historiaa

Kumppanuusmaatalouden juuret Japanin teikei-liikkeessä

Kumppanuusmaatalouden juuret johtavat japanilaiseen teikei-liikkeeseen, jonka synty ajoittuu 1960-luvun loppuun ja 1970-luvun alkuun. Globaali huoli ympäristöstä oli alkanut levitä Rachel Carlsonin julkaistua vuonna 1962 teoksen Silent Spring, jossa hän kirjoitti ympäristömyrkkyjen vaikutuksista ravintoketjussa. Japanissa Teruo Ichiraku (1906–1994) niminen filosofi ja maatalousosuuskunnan johtaja alkoi varoitella kuluttajia maataloudessa käytetyistä kemikaaleista. Ichirakun puheet sysäsivät liikkeelle luonnonmukaisen viljelyn Japanissa.

Erityisesti perheidensä ruokataloudesta vastanneet kotiäidit ottivat tosissaan kemiallisten torjunta-aineiden haitallisuuden. He huolestuivat ruoan turvallisuudesta, ruoan prosessoinnin haitoista, ruokajärjestelmän riippuvuudesta tuonnista ja pienten paikallisten tilojen katoamisesta. Pieni naisjoukko aloitti yhteistyön viljelijöiden kanssa paremman ruoan saamiseksi kotitalouksille.

Tuloksena syntyivät ensimmäiset teikei-projektit, joiden tavoitteina oli luoda vaihtoehtoinen, isoista toimijoista riippumaton ruoan jakelujärjestelmä, lisätä tuottajien ja kuluttajien ymmärrystä toistensa tarpeista, vähentää riippuvuutta tuontiruoasta, edistää paikallista luonnonmukaista tuotantoa ja kohentaa sekä kuluttajien että tuottajien elämänlaatua, keskinäistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Toiminnan ytimessä oli tuottajien ja kuluttajien välinen kumppanuus; teikei tarkoittaakin suomeksi kumppanuutta.

Ensimmäiseksi kumppanuusmaataloutta harjoittavaksi viljelijäksi on nimetty Yoshinori Kaneko, joka ymmärsi, että hänen tilansa voi tuottaa riisiä paitsi omiksi tarpeiksi myös kymmenelle muulle perheelle. Hän kutsui paikallisia kotiäitejä lukupiiriin, missä tutustuttiin ihmisen ja ympäristön hyvinvointiin, lisäaineettomaan ruokaan ja perinteisen japanilaisen ruokavalion terveellisyyteen. Asian hauduttua riittävästi Kaneko sopi kymmenen perheen kanssa, että hän toimittaa perheille riisiä, vehnää ja vihanneksia ja saa vastineiksi raha- ja työpanoksen. Sekä Teikei-järjestelmä Japanissa ja että kumppanuusmaatalouden synty muuallakin liittyivät aluksi erityisesti luomuruoan saatavuuteen suoraan tuottajalta kuluttajalle.

Edellä kerrottujen prosessien kautta kumppanuusmaatalouden juuret voi johtaa Japaniin, mutta kumppanuusmaatalouden historialliset kehityskulut risteävät monien globaalien yhteiskunnallisten virtausten kanssa. Siihen ovat vaikuttaneet 1960-luvulta saakka esimerkiksi Rudolf Steiner (1861–1925) ja biodynaaminen viljely, vähemmistöjen yhteiskunnalliseen asemaan liittyvien yhteisöjen nousu, tasa-arvovaatimukset, ympäristöliikkeen synty sekä kasvava kapitalistisen järjestelmän kritiikki. Saksaan ilmestyi 1960-luvun lopussa yhteisöjä, joissa kehitettiin tasaveroiseen kumppanuuteen perustuvaa maanomistajuutta ja taloudellista yhteistyötä viljelijöiden ja kuluttajayhteisöjen välillä (esim. Gemeinnutzige Landbau-Forschungsgesellschaft, LBF ja Landwirtschaftliche Arbeitsgemeinschaft, LAG).

 

Kumppanuusmaatalous saapuu Eurooppaan

Euroopassa ensimmäiset  kumppanuusmaataloudeksi laskettavat järjestelyt toteutuivat Sveitsissä, kun Jan Vander Tuin LBF:n ja LAG:n esimerkkien innostamana perusti kymmenen viljelijän Les Jardins de Cocagne -yhteisön Geneven lähelle. Vander Tuinia inspiroi yhteisön perustamisessa myös Chilen Allenden hallinnon aikainen osuustoimintaliike. Perustettuun yhteisöön kuului aluksi viisikymmentä jäsentä, jotka maksoivat sato-osuuden ja työskentelivät tilalla vähintään neljä kertaa vuodessa puolikkaan päivän. Vander Tuin oli mukana perustamassa kumppanuusmaataloutta myös Zürichin lähiseudulle vuonna 1984.

Kumppanuusmaatalous alkoi laajeta 1980-luvulla myös Saksassa ja muissakin Euroopan maissa. Samalla kumppanuusmaatalouden toteutusmallit alkoivat monipuolistua ja sopeutua paikallisiin olosuhteisiin. Englannissa pienet luomuvihannestilat alkoivat toteuttaa 1990-luvulla laatikkomalleja joilla tarkoitetaan tilauspalveluja, joiden myötä tila toimittaa säännöllisesti mukaan liittyneille ihmisille tuotelaatikoita. Laatikkomallit eivät aina edellytä jäsenten osallistumista tuotannon eri vaiheisiin tai ennakkomaksuja, eivätkä ne siksi aina toteuta kumppanuusmaataloutta. Malli on ollut joka tapauksessa suosittu useissa Euroopan maissa, mutta erityisesti Tanskassa sen suosio on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Eräs laatikkomallia toteuttavista yhteisöistä, Aarstiderne, jakelee reseptit sisältävät laatikkonsa tilaajien kotioville, noin 50 000 talouteen Tanskassa ja 10 000 talouteen Ruotsissa.

Ranskassa kumppanuusmaatalous alkoi levitä nopeasti vuonna 2001. Nykyisin siellä on useita tuhansia kumppanuusmaatalousyhteisöjä. Norjaan kumppanuusmaatalous rantautui 2000-luvun alussa, kun sikäläinen luomuliitto Øikos kiinnostui toimintamallista. Ensimmäinen kumppanuusmaatalousyhteisö Øverland Andelslandsbruk aloitti toimintansa Oslon lähellä vuonna 2006. Sen jälkeen kumppanuusmaatalouksien määrä on pikkuhiljaa kasvanut niin, että vuonna 2020 niitä on Norjassa 90.

Suomen ensimmäinen kumppanuusmaatalousyhteisö oli Herttoniemen ruokaosuuskunnan pyörittämä Kaupunkilaisten oma pelto, joka perustettiin vuonna 2011. Sen jälkeen toiminta levisi myös Tampereelle ja Turkuun. Suomessa kumppanuusmaatalouksien määrä on pysynyt kymmenen tuntumassa. Suosituinta on ollut järjestäytyä osuuskuntamuotoon. Kumppanuusmaataloustoiminta sai Suomessa myös oman järjestönsä vuonna 2019, kun Kumppanuusmaatalous ry (CSA Suomi) perustettiin.

 

Kumppanuusmaatalous leviää maailmalla

Vuonna 1985 kumppanuusmaatalouskonsepti siirtyi Euroopasta Yhdysvaltoihin kumppanuusmatalouden eurooppalaisen pioneerin Jan Vander Tuinin aloitteesta. Ensimmäinen kumppanuusmaatila, Indian Line Farm, perustettiin Massachusetts:n osavaltioon. Sen jälkeen kumppanuusmaatalous levisi 1980- ja 1990-luvuilla hitaasti halki Pohjois-Amerikan. Vuosituhannen lopussa kumppanuusmaatalouksia oli yli 1000. Suurin osa niistä oli pieniä perheviljelmiä, joiden tuotanto oli useimmiten luomua tai biodynaamista ja jotka rekrytoivat jäseniä läheisiltä kaupunkialueilta. Niissä oli jäseniä keskimäärin 30–50.

Nykyisin USA:ssa syntyy uusia kumppanuusmaatalouksia lähes päivittäin. Niiden rakenteet ovat usein kekseliäitä yhdistäen maatiloja ja esimerkiksi voittoa tuottamattomia järjestöjä, suoramyyntiä tai työyhteisöjä. Niiden koot vaihtelevat, mutta isoimmissa on tuhansia jäseniä.

Kumppanuusmaatalous leviää pikkuhiljaa uusille alueille ja uusiin maihin. Kansainvälistä yhteistyötä kehittämään perustettu URGENCI-verkosto (Urban-Rural Generate New Commitments between Citizens) on levittänyt tietoa kumppanuusmaataloudesta eri puolella maailmaa sekä neuvonut paikallisia viljelijöitä ja aktiivisia kuluttajia toiminnan aloittamisessa. Kumppanuusmaatalous onkin joustava keino lisätä tuottajien ja kuluttajien vuorovaikutusta, erilaisia malleja ja vaihtoehtoja on paljon tarjolla.

 

Lähteet:

Rita Amundsen, Øverland Andelslandbruk. 15 vuotta kumppanuusmaataloutta Norjassa: kokemuksia reilusta ja joustavasta maksumallista. Esitys Kumppanuusmatalous-työpajassa 5.9.2020.

Elizabeth Henderson, Keynote for Urgenci Kobe Conference 2010, “Community Supported Foods and Farming” February 22nd, 2010.  https://urgenci.net/csa-history/  Nähty 2.7.2020

History of community supported agriculture. https://casfs.ucsc.edu/documents/Teaching%20Direct%20Marketing/4.1_CSA_History.pdf  Nähty 2.7.2020.

Kaupunkilaisten oma pelto. https://www.omapelto.fi/  Nähty 2.7.2020.

Urgenci. https://urgenci.net  Nähty 2.7.2020.