UUSI HALLITUS sekä tunnelmia Humanisticumin fuksiaisista

Mariia Rauramo, Maikki Järvi, Eeva Kiisseli, Fanny Nummi ja Pekka Kuru

Mariia Rauramo, uusi siheeri,  Maikki Järvi, pj, Eeva Kiisseli, taloudenhoitaja, Fanny Nummi, vara-pj ja Pekka Kuru, uusi tiedottaja

Hola a todos!

Macondolle kuuluu oikein hyvää, olemme olleet viettämässä yleishumanistisia fuksiaisia sekä saaneet kaksi uutta jäsentä hallitukseemme!

Perjantaina 19. syyskuuta olimme puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan voimin järjestämässä Maailman kulttuurien laitoksen rastia Humanisticumin fuksiaisissa. Teemana oli tietenkin Latinalainen Amerikka, ja fuksit saivat niin piirtää oman näkemyksensä alueen kartasta kuin maistella chilejäkin. Tehtävänä oli myös esittää pantomiimina joko vuoden 1492 tapahtumat, tai Kuuban ohjuskriisi. Lisäksi futis-filmauksista ja lattaritansseista sai extra-pisteitä!

maikki ja chilit

fanny

maailmanrauha

kartta

kartta 2

Keskiviikkona 24. päivä Macondon hallitus lähes tuplaantui kun lukukauden avajaisissa Venäjä-huoneessa iloiseen joukkoomme liittyi Mariia Rauramo uudeksi sihteeriksi sekä Pekka Kurusta tuli tiedottaja. Tästä olemme todella ylpeitä, ja toivomme että tulevasta syksystä tulee oikein tapahtumarikas! Lokakuussa on ainakin Cinemaissí-leffafestarit, marraskuussa vietetään Dìa De Los Muertos-juhlia ja joulukuussa järjestetään tietenkin pikkujoulut. Syksyllä nähdään siis sankin joukoin kaikennäköisten tapahtumien merkeissä!

Innokkain terveisin,
Fanny Nummi, varapuheenjohtaja

 

This entry was posted in Aiheeton. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *