Rasvamaksa ei ole yksityisasiasi – ainakaan jos olet suostunut elinluovuttajaksi

Jopa viidesosalla maailman asukkaista on maksassaan liikaa rasvaa, mistä voi syyttää nykyelintapojen ja lajinkehityksen myötä kehittyneiden aineenvaihdunnan ominaisuuksien huonoa yhteensopivuutta. Rasvoittuminen huonontaa elimen toimintakykyä, ja johtaa useisiin aineenvaihdunnallisiin lisäongelmiin, kuten verensokerin ja kolesterolin nousuun. Kyseessä on siis todellinen kansojenterveysongelma. Kun rasvaa kertyy maksaan paljon, puhutaan sairaudesta nimeltä “alkoholin käyttöön liittymätön rasvamaksatauti” (non-alcoholic fatty liver disease, NAFLD).

Harva tulee ajatelleeksi, että NAFLD voi vaikuttaa oman elämänkaaren lisäksi myös kuoleman jälkeiseen elämään – ainakin mikäli on suostunut elimenluovuttajaksi.  Jos luovuttajan maksa on rasvainen, lisääntyy todennäköisyys, että elimen vastaanottajan elimistö hylkii siirrännäistä. Luovuttajan NAFLD siis lisää siirtoon liittyvien ongelmien riskiä.  Elinsiirtojen, luovutusmaksojen tarpeen ja NAFLD:n yleistyessä, yhä useammin luovuttajan maksa on rasvainen.

Prof Hannele Yki-Järvisen johtamassa tutkimuksessa, joka julkaistiin  Hepatology Research lehdessä, selvitettiin 112 henkilön maksan koko ja rasvaisuus, käyttämällä tarkkaa protoni-magneettiresonanssispektrometriamenetelmää. Noin puolella tutkimushenkilöistä oli NAFLD. Ryhmä toteaa, että kliinisessä käytössä olevalla magneettikuvauksella maksan koon selvittäminen on työlästä ja vaikeaa.  Yki-Järvisen tutkimusryhmä totesi että maksan rasvaisuus ja henkilön kehon koko ovat itsenäisiä maksan kokoa määritteleviä tekijöitä. Ryhmä kehitti laskennallisen työkalun, jolla nämä tekijät huomioimalla voidaan laskea maksan koko. Kuvattua menetelmää käyttämällä tavalliseen magneettikuvaukseen lisätty lyhyt lisäkuvaus mahdollistaa sekä maksan rasvaisuuden mittauksen että elimen koon arvioimisen.

Tutkimuksen tulokset mahdollistavat elämänaikaisen maksan koon määrittämisen aiempaa tarkemmin,  ja tarjoavat uuden työkalun maksasiirrännäisen laadun tutkimukseen ennen elimensiirtoa.

Bian H, Hakkarainen A, Zhou Y, Lundbom N, Olkkonen VM, Yki-Järvinen H. Impact of NAFLD on liver volume in humans. Hepatol Res. 2014 Apr 4. doi: 10.1111/hepr.12338. [Epub ahead of print]

 

 

 

 

Ihmisen parhaan ystävän monitekijäiset geneettiset taudit voivat tuoda valoa myös ihmissairauksien ymmärtämiseen

Koiran perimän tutkiminen ja eri rotujen perinnöllisten sairauksien selvittäminen etenevät vauhdilla. Koirarotuisolaatit ja niiden jatkojalostaminen suovat ainutlaatuiset olosuhteet etenkin monitekijäisten sairauksien etiologian selvittämiseen. Joissakin tapauksissa tuloksia voidaan soveltaa uusien geenitestien lanseeraamiseen, uusien tautimekanismien selvittämiseen ja myös ihmissairauksien ymmärtämiseen. Professori Hannes Lohen ryhmä on tämän tutkimusalueen pioneerejä ja kärkitutkijoita.

Anaalifurunkuloosi on krooninen ja progressiivinen perianaalinen tulehdustauti, jota tavataan etenkin saksanpaimenkoirilla ja joka muistuttaa ihmisen Crohnin tautia. Sen etiologia liittyy autoimmuunimekanismeihin ja sitä voidaan hoitaa immunosuppressiivisellä lääkityksellä. Usein myös  tarvitaan kirurgisia toimenpiteitä. Multiple Histocompatability Complex (MHC) geeniperhe ohjaa immuunijärjestelmän toimintaa ja mm. taistelee viruksia ja bekteereja vastaan. MHC-geenejä tutkimalla on löydetty DRB1-alleeli, joka aiheuttaa yli viisinkertaisen riskin saksanpaimenkoirilla sairastua anaalifurunkuloosiin (Tissue Antigens. 2008;71:51-6).

Nyt ilmestyneessä jatkotutkimuksessa hyödynnettiin perimänlaajuisia assosiaatiotutkimuksia (Genome-Wide Association Study, GWAS) 21 sairastuneessa and 25 kontrollikoirassa. Näiden englantilaiskoirien data ei vielä paljastunut merkittäviä geenimerkkejä eli snippejä (single nucleotide polymorphism, SNP, yhden emäksen polymorfismi).  Vasta kun suomalaiskoirien perimä saatiin apuun (76 sairastunutta ja 191 kontrollia Englannista ja Suomesta) löytyi yhdeksän merkityksellistä SNP:ä, joista kuusi aiheutti muutoksen proteiinisekvensissä (ei-synonyyminen mutaatio). Näistä mielenkiintoisimmiksi osoittautuivat ADAMTS16 ja CTNND2 geenit (ks. alla). Etenkin CTNND2 geenilokus on mielenkiintoinen, koska sen on osoitettu liittyvän ihmisellä ulseratiiviseen koliittiin ja Crohnin tautiin. Jatkotutkimuksia tarvitaan em. geenien funktionaalisen merkityksen selvittämisessä näihin tauteihin liittyen, ja ovatko ne merkityksellisiä myös ihmisen sairauksissa.

http://www.genecards.org:

ADAMTS16 (ADAM metallopeptidase with thrombospondin type 1 motif, 16) is a protein-coding gene. Diseases associated with ADAMTS16 include hypertension and prostatitis.

CTNND2 (catenin (cadherin-associated protein), delta 2) is a protein-coding gene. Diseases associated with CTNND2 include cri-du-chat-syndrome and prostate adenocarcinoma.

Massey J, Short AD, Catchpole B, House A, Day MJ, Lohi H, Ollier WE, Kennedy LJ. Genetics of canine anal furunculosis in the German shepherd dog. Immunogenetics. 2014 Mar 14. [Epub ahead of print] PubMed PMID: 24626934.

Selkäsairauksien aiheuttamat työkyvyttömyyseläkkeet ovat vähentyneet

Vuonna 1990 tuki- ja liikuntaelinsairauksiin perustuvia työkyvyttömyyseläkkeitä alkoi kaksinkertainen määrä verrattuna mielenterveyden häiriöihin perustuviin eläkkeisiin. Vuosituhannen vaihteessa mielenterveyshäiriöt nousivat tuki- ja liikuntaelinten sairauksien rinnalle ja nämä kaksi olivat edelleen vuonna 2009 yleisimmät työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen syy (mielenterveyshäiriöt 30%, tuki- ja liikuntaelinsairaudet 34%, Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010:16). Tuki- ja liikuntaelinsairauksien ryhmästä lähes joka toinen (46 %) siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle selkäsairauden vuoksi.

Selkäsairauksien aiheuttamat työkyvyttömyyseläkkeet ovat kuitenkin (onneksi) vähentyneet. Ortopedit Tom Asklöf, Ilkka Kiviranta ja Timo Pohjolainen työryhmineen analysoivat selkäsairauksien aiheuttamia työkyvyttömyyseläkkeitä Suomessa 21 vuoden ajanjaksolla 1990-2010 KELA:n rekisterien avulla. Kaikkiaan 84,375 kansalaiselle myönnettiin työkyvyttömyyseläke selkäsairauden vuoksi tuona ajanjaksona. Yleisimmät syyt olivat selän rappeumasairaudet (47%) ja välilevysairaudet (37%). Miehille eläkkeitä myönnettiin 12% naisia enemmän. Yli 60% eläkkeistä myönnettiin ikäryhmässä 55-64 vuotta

Vuodet 1990-94 olivat tämän tarkastelukauden huippuvuosia, silloin selkäsairauksien aiheuttamia työkyvyttömyyseläkkeitä myönnettiin miehistä 0.21%:lle ja naisista 0.19%:lle. Tämän jälkeen luvut pienenivät merkittävästi: 1995-99 (miehet 0.10%, naiset 0.09%), 2000-2004 (0.12%, 0.10%) ja 2005-2010 (0.11%, 0.11%).

Kirjoittajat pohtivat mahdollisia syitä selkäsairauksien aiheuttamien eläkkeiden puolittumiseen verrattuna vuosiin 1990-94. Lamavuosien aiheuttamaa tilapäistä nousua 1990-94 kirjoittajat pitivät epätodennäköisenä. Selkää kuormittavien töiden vähenemistä ja yleisen koulutustason paranemista he pitivät mahdollisena osatekijänä tässä muutoksessa, mutta ne tuskin selittävät näin nopeaa muutosta. Tutkimusajanjaksoon vaikuttaa useat eläkepoliittiset muutokset ja nämä ovat ilmeisimmät taustalla vaikuttavat tekijät. Vuonna 1986 lanseerattiin ns. yksilöllinen varhaiseläke -järjestelmä, jonka perusteella oli mahdollista jäädä sairauden perusteella varhennetusti eläkkeelle. Ikäraja oli alun perin 55 vuotta ja vuonna 1995 sitä nostettiin 58 vuoteen ja vuonna 2000 edelleen 60 vuoteen. Sittemmin yksilöllinen varhaiseläke peruttiin vuonna 2006. Työkykyä ylläpitävää kuntoutusta uudistettiin vuonna 2004, mikä on saattanut estää työkyvyttömyyseläkkein nousun seurantajakson loppuvuosina.

Tutkimustulokset viittaavat siihen, että lainsäädännöllä ja eläkekriteereillä voidaan merkittävällä tavalla vaikuttaa selkäsairauksista johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden määrään.

Asklöf T, Kautiainen H, Järvenpää S, Haanpää M, Kiviranta I, Pohjolainen T. Disability pensions due to spinal disorders: nationwide finnish register-based study, 1990-2010. Spine. 2014 Mar 15;39(6):503-8.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24384661?dopt=Abstract

Äidin raskaudenaikainen ruokavalio ja tyypin 1 diabeteksen kehittyminen

Suomessa on maailman korkein tyypin 1 diabeteksen esiintyvyys, ja se näyttää yhä olevan kasvussa etenkin alle 5-vuotiailla lapsilla. Tyypin 1 diabetes kehittyy haiman betasoluihin kohdistuvan immunologisen tuhon seurauksena. Syitä tälle häiriölle ei tiedetä, mutta monissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että varhaisiän ravitsemus voi vaikuttaa sairastumiseen. Esimerkiksi varhainen altistuminen lehmänmaidolle ja viljatuotteille saattaa vaikuttaa sairastumisriskiin. Yksi mahdollinen tekijä on äidin raskaudenaikainen ruokavalio.
Helsingin yliopistossa lastentautiopin professorina toimiva Mikael Knip on yksi DIPP (Diabetes Prediction and Prevention Study) -tutkimuksen kolmesta päätutkijasta. He tutkivat yhteistyössä professori Suvi Virtasen ryhmän (THL) kanssa äidin raskaudenaikaisen ruokavalion yhteyttä diabeteksen kehittymiseen 4887 DIPP-tutkimuksen lapsella, jolla oli perinnöllinen HLA-riskigeeni diabeteksen kehittymiseen.
Noin 4.6 vuoden seurannan jälkeen 240 lasta sairastui diabetekseen ja 112 lasta oli esidiabetesvaiheessa. Tutkimuksessa havaittiin, että äidin raskaudenaikainen palmitaatti-rasvahapon saanti (HR 0.82) ja juuston kulutus (HR 0.52) olivat käänteisesti yhteydessä diabeteksen kehittymiseen. Vähärasvaisen margariinin käyttö vähensi diabetesriskiä (HR 0.67), mutta hapanmaitotuotteet (1.14) ja tuoremaidosta saatu rasva (1.43) lisäsivät riskiä.
Palmitaatti on yleinen tyydyttynyt rasvahappo eläintuotteissa: lihassa, juustossa, voissa ja muissa maitotuotteissa. On siis loogista, että sekä palmitaatin saanti että juuston syönti vähensivät diabeteksen syntyä. Mekanismi tälle ilmiölle lienee epäselvä. Päinvastoin kuin juusto, tuoremaidon rasva ja hapanmaitotuotteet lisäsivät diabetesriskiä. Näissä hiukan ristiriitaisissa tuloksissa voi olla taustalla myös muita tekijöitä: ovatko juuston syöjät erilaisia kuin rasvaista maitoa juovat? Suuri määrä mahdollisia sekoittavia tekijöitä oli kuitenkin tutkimuksessa korjattu tilastollisesti. Aikaisemminkin on havaittu, että vähärasvaiset margariinit ovat yhteydessä pienempään sairastumisriskiin, ja sama tulos havaittiin myös tässä uudessa tutkimuksessa.
Ruokavalion ja diabeteksen yhteyksien tutkiminen on hyvin haasteellista. Elintarvikkeita on tuhansia ja niiden koostumus vaihtelee. Lisäksi raportointivirheet ovat mahdollisia. Kun tutkitaan varhaisen ravitsemuksen vaikutuksia, huomion kohteena ovat sekä äiti että lapsi. Näiden haasteiden edessä on selvää, että väestöpohjaiset, huolella tehdyt tutkimukset ovat jatkossakin tarpeen.

Abstract