Nefan helmikuu

NEFA-järjestön helmikuu alkaa muutamalla yhteisellä menolla

English version below

Mythoksen ja NEFA:n Kallion ekskursio 2.0

Olisi taas aika jatkaa Mythoksen ja NEFA:n baarikierrosta siitä mihin viimeksi jäätiin. Mikäpäs sen parempi tapa tuoda hieman valoa tuohon pimeään vuodenaikaan, joka lyhyitä kesiämme joka puolelta piirittää. Edellisellä kerralla onnistuimme hienosti tutustumaan peräti kuuteen erilaiseen kulttuurikohteeseen välillä Kaisaniemi – Sörnäinen. Tämänkertaisen ekskursion tarkoitus olisi jatkaa Sörnäisistä eteenpäin pitkin Helsinginkatua ja Vaasankatua, sivukaduilla poiketen. Matkalla vierailemme kulttuuritapahtumia tarjoavissa -, ja kohtuuhintaisissa kansankulttuuria ylläpitävissä, ravitsemusliikkeissä. Tule siis tutustumaan mielenkiintoisiin public houseihin Sörkän laitakaduille turvallisessa porukassa.

Missä: Thirsty Scholar, Fabianinkatu 37
Milloin: Perjantaina 7. klo 15.00-23.30

Viime kerrasta viisastuneena lähdemme matkaan jo kello 16 Thirsty Scholarista, jotta ehdimme kiertämään enemmän ennen myöhäisillan ruuhkia. Mukaan voi toki tulla myös matkan varrelta, mutta jotta matka sujuisi joutuisasti, emme tällä kertaa jää odottamaan mukaan liittyviä jokaisessa kohteessa (tämä havaittiin huonoksi ideaksi viime kerralla). Sen sijaan olemme päättäneet pitää kiinni muutamasta matkakohteesta ja niihin saapumisen ajoista. Tällöin retkikuntaan liittyminen on vaivattominta. Nämä kohteet ovat Lepakkomies kello 18 ja Tenkka kello 21. Pyrimme myös päivittämään tapahtuman sivuilla missä mennään milloinkin.

Sitoudumme tapahtuman järjestäjinä turvallisen tilan periaatteisiin. Häirintäyhdyshenkilöinä ja tasa-arvovastaavina toimivat Karoliina Edlund (karoliina.edlund@helsinki.fi) ja Siiri Virta (siiri.virta@helsinki.fi).

Ensimmäisenä ovat perinteiset NEFA-kahvit!
Tarjolla on perinteisesti kahvia, kaurajuomaa ja erilaista pientä purtavaa. Laktoositonta ja vegaanista sekä hyvää folkloristista ja kansatiedeseuraa!

Missä: Topelia Unioninkatu 38, C-rapun toisen kerroksen kahvihuoneessa
Milloin: Maanantai 10.02 klo 13-16

Jos tarvitset esteetöntä reittiä kahvihuoneelle, ota yhteyttä esimerkiksi sähköpostilla osoitteeseen nefa-hallitus@helsinki.fi.

Tapahtumassa noudatetaan turvallisen tilan periaatteita.

Ilmainen museovierailu
Mikä: Kansallismuseon Maailma, jota ei ollut näyttely. Folkloristiikka ja kansatiede eivät rajoitu vain suomalaiseen kulttuuriin, vaan myöskin muinaiseen mesoamerikkalaiseen kulttuuriin. Kannattaa tutustua hyvässä seurassa!

Ainutlaatuisessa näyttelyssä 200 esineen joukossa on sapoteekkien uurnia, asteekkien veistoksia, mayojen keramiikkaa, Perun Nazca-alueen maljakoita ja tekstiilejä sekä Andien Moche-kulttuurin kultaisia esineitä.

Missä: Kansallismuseo, Mannerheimintie 34, Helsinki. Tavataan sisäänkäytirappusten edessä
Milloin Perjantai 14.02 klo 16-18

Sitoudumme tapahtuman järjestäjinä turvallisen tilan periaatteisiin. Häirintäyhdyshenkilönä ja tasa-arvovastaavana toimii Karoliina Edlund (karoliina.edlund@helsinki.fi).

Esteetön tila:
Pyörätuoli Liikkumisesteetön sisäänkäynti on Mannerheimintien katutasossa pääportaikon alla (ovi A2). Sisäänkäynnin ulko-oven vieressä on sisäpuhelin, jolla saa yhteyden vartijaan, joka tulee tarvittaessa avaamaan oven.

Sisäänkäynnin läheisyydessä sijaitsee liikkumisesteisten wc ja samasta tasosta pääsee yleisöhissillä museorakennuksen kaikkiin kerroksiin.

Museossa voi lainata pyörätuolin sekä rollaattoreita museokierrosta varten. Auditorion takaosassa on paikkoja pyörätuoleille.

Opaskoira Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita.

Hissi rakennuksen eri kerrosten välillä on keskihallin ja lipunmyynnin läheisyydessä. Ensimmäisen kerroksen näyttelytiloissa on pyörätuolihissi esihistorian näyttelysalin ja keskiajan kirkkosalin välillä huoneessa 105.

Yhteisjärjestöllinen haalarimerkkien ompeluilta.
Lisäinfoa myöhemmin

 

English

NEFA’s February starts with some gatherings

Mythos and NEFA’s Kallio excursion 2.0

Mythos and NEFA are arranging an excursion to local bars and folk-culture-establishments in the area of Kallio, Helsinki. Thirsty Scholar at 3pm and start our journey from there at 4pm. You may join us anytime during the trip, but schedule may differ from original plan (see below). Exceptions are Lepakkomies at 6pm and Tenkka at 9pm, those are ones we’ll hold on to. Easiest way to join us would be in either of those places starting from the time mentioned. We’ll also do our best to update our whereabouts in this event page.

Where: Thirsty Scholar, Fabianinkatu 37
When: Friday 7. pm 15.00-23.30h

We are committed to the principles of safe space.
In the case of facing harassment or discrimination you may contact Karoliina Edlund (karoliina.edlund@helsinki.fi) or Siiri Virta (siiri.virta@helsinki.fi).

First there are the traditional NEFA-coffee time!
We offer traditionally coffee, tea, oat milk and something small, but tasty to eat.
Lactose free, vegan and of course with great folkloristic and ethnographic company!

Where: Topelia Unioninkatu 38, C-stairs, second floor’s coffee room
When: Monday at 10.02, pm: 13-16h

If you need an accessible route to the coffee room, contact us at nefa-hallitus@helsinki.fi

The event follows the principles of a safe space.

Free museum visit
What: National museum’s The World That Wasn’t There-expo. Folklore and ethnography are not limited only in the study of Finnish culture, so we can also know more about the Mesoamerican culture with good company!

The unique exhibit contains 200 items, such as Zapotec urns, Aztec sculptures, Mayan ceramics, vases and textiles from the Nazca area in Peru as well as gold items from the Moche culture in the Andes.

Where: National Museum, Mannerheimintie 34, Helsinki. We meet at the entrance stairs
When: Friday 14.02 pm 16-18h

Accessibility

The accessible entrance is at street level on Mannerheimintie under the main staircase. There is a phone at the door for contacting museum staff who will open the door. The accessible toilet is on the ground floor near the entrance and the public lift leads to all floors.

Visitors may borrow wheelchairs and rollator walking aids from the cloakroom. There is a wheelchair lift on the first floor between the prehistoric exhibition and the medieval church room in room 105. There is room for wheelchairs at the back of the auditorium.

Guide and assistance dogs are welcome.

The lift connecting the floors of the building is next to the central hall and ticket sales counter. The first floor exhibition area has a lift for wheelchairs and movement-impaired between the prehistoric exhibition and the medieval church room in room 105.

We are committed to the principals of safe space. In the case of facing harassment or discrimination you may contact Karoliina Edlund (karoliina.edlund@helsinki.fi)

Student association’s joint overall badges sewing evening
More info coming.

Kirjoituskutsu Napakairan 50-vuotisjuhlanumeroon!

Hei kaikki kulttuurien tutkijat, humanistit, kulttuuria harrastavat ja monimuotoisesta kulttuurista tavalla tai toisella kiinnostuneet! Haluatko julkaista hengentuotoksiasi ja kokeilla journalistisia siipiäsi HYY:n palkitsemassa järjestölehdessä? Tämä on kirjoituskutsumme Napakairaan.

HYY:n vuoden järjestölehtenä 2018 palkittu Napakaira on folkloristiikan ja kansatieteen ainejärjestö NEFA-Helsingin lehti. Lehti pureutuu artikkeleissaan ympäröivän maailman asioihin kulttuurintutkijan tieteellisellä sekä humoristisella otteella. Emme rajoita aihevalikoimaa tiukasti folkloristiikkaan tai kansatieteeseen, vaan julkaisemme monitieteellisiä, sekä kevyitä että vakavampia tekstejä kulttuurintutkimuksen aihepiiristä.
NEFA-Helsinki täyttää vuonna 2020 huikeat viisikymmentä vuotta, joten aikeissamme on julkaista erityisen hieno juhlanumero.

Tarjoa meille taas tuotoksiasi! Napakaira julkaistaan alkusyksystä, ja kirjoitusten ja kuvitusten deadline on 1.6.2020. Ideat, kysymykset ja valmis materiaali lähetetään päätoimittaja Veera Kujansuulle: veera.kujansuu@helsinki.fi.

Aineisto voi liittyä mihin tahansa kiinnostuksesi kohteeseen, yliopiston ajankohtaisiin asioihin, käymääsi kurssiin tahi tekemääsi työhön tai tutkimukseen! Tekstit voivat olla niin lyhyitä mielipidekirjoituksia, runoja tai ajatusleikkejä kuin pidempiä artikkeleita tai esseitäkin. Myös kirja-, elokuva-, peli- ja museoarvostelut sekä kuvitus lehteen otetaan ilomielin vastaan. Aiheita voi lähestyä miltä kantilta tahansa, tai sitten kirjoittaa jotain aivan muuta. Vain taivas on rajana, mutta kulttuurintutkimuksellinen näkökulma on suotavaa.

Antakaahan mielikuvituksen laukata!

Ideoita, osviittaa ja inspiraatiota voi hakea Napakairan edellisistä numeroista:
https://issuu.com/napakaira/docs/napakaira12018 

Etsimme muutamaa Nefalaista liittymään myös Napakairan toimitustiimiin. Tästä lisää: https://blogs.helsinki.fi/nefa-helsinki/2020/01/10/liity-napakairan-toimitustiimiin

Liity Napakairan toimitustiimiin!

Kansatieteen ja folkloristiikan opiskelijajärjestö NEFA-Helsingin lehti Napakaira hakee tiimiinsä muutamaa opiskelijalehden teosta kiinnostunutta NEFAn jäsentä opintosuunnasta riippumatta. Napakairaa julkaistaan vuonna 2020 yksi numero, joka on NEFA-Helsingin 50-vuotisjuhlanumero. Lehti toteutetaan vapaaehtoisvoimin, ja toimituksen jäsenille hommaa on tarjolla mm. sisällön suunnittelun ja toteutuksen, oikolukemisen, varainhankinnan sekä kuvituksen suunnittelun ja toteutuksen parissa. Jos siis olet kiinnostunut toimituksellisesta työstä, kirjoittamisesta tai kuvittamisesta Napakairassa, ota yhteyttä päätoimittajaan veera.kujansuu@helsinki.fi.

Napakaira on palkittu HYY:n järjestökilpailun Vuoden järjestölehtenä 2018. Lehden edellisiä numeroita voi lukea osoitteesta https://issuu.com/napakaira

Opiskelijalehden toimittaminen on erinomainen mahdollisuus saada matalan kynnyksen kokemusta kirjoittamisesta ja tekstien julkaisemisesta sekä lehtiprojektin saattamisesta ideasta kohti julkaisua.

Jos lehti kiinnostaa, ja et ole vielä NEFAn jäsen, liity jäseneksi https://blogs.helsinki.fi/nefa-helsinki/jasenyys/

Ensisijaisesti pyrimme mahdollistamaan kaikkien halukkaiden osallistumisen lehdentekoon, mutta jos ilmoittautuneita tulee valtava määrä, joudumme mahdollisesti karsimaan.

Kutsu hallituksen kokoukseen 14.1.2020

Vuoden ensimmäinen hallituksen kokous järjestetään Thirsty Scholarissa 14.1. klo 18–20 (Fabianinkatu 37). Kokouksessa valitaan vuoden 2020 hallituksen toimihenkilöt. Kokous on avoin kaikille yhdistyksemme jäsenille, eli osallistuaksesi sinun ei tarvitse olla hallituksen jäsen. Tervetuloa!

Esityslista:

  1. Kokouksen avaus
  2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
  3. Esityslistan hyväksyminen
  4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen
  5. Menneet tapahtumat
  6. Tulevat tapahtumat
    1. NEFA-kahvit
    2. Hallituskaronkka
  7. Talouskatsaus
  8. Jäsenasiat
  9. KULO
  10. Muut esille tulevat asiat
    1. Toiminnantarkastaja
  11. Seuraavan kokouksen ajankohdan päättäminen
  12. Kokouksen päättäminen

Tule mukaan järjestötoimintaan! – NEFAn syyskokous ja hallitusvaalit 9.12.2019

NEFA-Helsingin sääntömääräinen syyskokous pidetään Humanistiklusterin Lingvassa maanantaina 9.12.2019 klo 17-19 (Uusi ylioppilastalo, Mannerheimintie 5 A, 5. krs). Kokouksessa valitaan uusi hallitus vuodelle 2020.

Kokouksen Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/410197696325772/

Jos olet kiinnostunut järjestötoiminnasta pienessä matalan kynnyksen ainejärjestössä, saavu rohkeasti paikalle! Opintosuunnallasi ei ole hallitukseen pyrkiessäsi väliä.

Kaipaamme joukkoomme aktiivisia ja innokkaita toimijoita, jotka osallistuvat yhteiseen tekemiseen, tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen. Järjestötoiminnasta on hyötyä jos jonkinlaista; saat uusia kavereita ja kokemuksia, verkostoidut, omaksut tärkeitä tietoja ja taitoja, saat täytettä ansioluetteloon, pääset vaikuttamaan opiskelijatoimintaan ja yliopiston asioihin, osallistut järjestölehden tekoon ja keräät opintopisteitä. 

On hyvä mainita, että ainejärjestötoiminnassa joissain tilanteissa vastuualueiden rajat saattavat hämärtyä. Parhaimmillaan järjestötoiminta onkin yhteen hiileen puhaltamista ja vastavuoroista auttamista eri vastuualueissa sekä joustamista omastaan.

Millaisia pestejä ainejärjestössämme on tarjolla?

✔️Puheenjohtaja
Ainejärjestön edustaja, joka on vastuussa ainejärjestön toiminnasta. Käytännössä vastaa edunvalvonnasta, organsoinnista, johtamisesta ja esimerkiksi hallituksen kokousten vetämisestä. 

✔️Varapuheenjohtaja
Edustaa ainejärjestöä ja vastaa puheenjohtajan tehtävistä puheenjohtajan ollessa poissa.

✔️Taloudenhoitaja
Vastaa järjestön taloudesta. Vastaanottaa mm. jäsenmaksut ja oheistuotteiden myynnin sekä arvioi budjetit.

✔️Sihteeri
Vastaa hallituksen kokousten pöytäkirjojen laatimisesta ja niiden toimittamisesta järjestön jäsenille luettavaksi.

✔️Tiedottaja
Suunnittelee ja toteuttaa järjestön monisuuntaista viestintää. Tiedottaa ajankohtaisista asioista ja tapahtumista järjestön kanavissa sekä hallinnoi sähköpostilistaa.

✔️Tapahtuma- ja tilavastaava
Osallistuu aktiivisesti ainejärjestön tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen. Vastaa tilojen varaamisesta ja tiloja koskevien sääntöen noudattamisesta. Pitää yhteyttä muiden järjestöjen tapahtumavastaavien kanssa yhteistapahtumien tiimoilta.

✔️Blogivastaava
Blogivastaava on nimensä mukaisesti vastuussa blogikirjoitusten rustaamisesta. Jos kirjoittaminen on lähellä sydäntäsi ja haluat kehittyä siinä, ryhdy blogimme kirjoittajaksi!

✔️Napakairan toimitustiimi
Toimittajat toimivat tiiminä yhdessä järjestölehtemme Napakairan sisällön ideoinnissa, suunnittelussa, kuvittamisessa, oikolukemisessa, sponsoreiden hankinnassa sekä osallistuvat artikkelien kirjoittamiseen. Toimittajan pestistä saat arvokasta kokemusta toimituksellisesta työstä!

✔️Työelämä- ja opintovastaava
Vastaa mm. yritys- ja organisaativierailuista ja muista työelämään ja opintoihin liittyvistä asioista. 

✔️Yhdenvertaisuusvastaava
Huolehtii siitä, että kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet osallistua ainejärjestön toimintaan. Pitää huolen ainejärjestön sisäisestä turvallisesta ja luotettavasta olosta kaikkien yksilöiden osalta. On vastuussa yhdenvertaisuussuunnitelman toteutumisesta sekä syrjintä- tai häirintäepäilyjen välittämisestä eteenpäin.

✔️Ympäristövastaava
Huolehtii ainejärjestön toiminnan ja tapahtumien ympäristövaikutusten minimoimisesta ja jätteiden asianmukaisesta lajittelusta. 

Suosittelemme lämpimästi järjestötoimijaksi ryhtymistä!

Kutsu hallituksen kokoukseen 7.11.2019

Tervetuloa NEFA-Helsinki ry:n hallituksen kokoukseen. Kokous on avoin kaikille yhdistyksemme jäsenille, eli paikalle voi tulla vaikka ei kuuluisikaan hallitukseen.

MITÄ? NEFAn hallituksen kokous
MISSÄ? Kaisa-talon ryhmätyötila 4038a (Fabianinkatu 30)
MILLOIN? 7.11.2019 klo 18:00

Esityslista:

  1. Kokouksen avaus
  2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
  3. Esityslistan hyväksyminen
  4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen
  5. Menneet tapahtumat
    1. NEFA & Mythos baarikierros 25.10.2019
    2. NEFA-kahvit 28.10.2019
  6. Tulevat tapahtumat
    1. Kulo ry:n IX seminaari 8.11.2019
    2. NEFA-kahvit
    3. Puurojuhla
    4. Syyskokous 9.12.2019, klo 17:00
  7. Talouskatsaus
  8. Jäsenasiat
  9. KULO
  10. Muut esille tulevat asiat
    1. Toiminnantarkastaja
  11. Seuraavan kokouksen ajankohdan päättäminen
  12. Kokouksen päättäminen

Kutsu hallituksen kokoukseen 8.10.2019

Tervetuloa NEFA-Helsinki ry:n vuoden kuudenteen hallituksen kokoukseen. Kokous on avoin kaikille yhdistyksemme jäsenille eli paikalle voi tulla, vaikka ei kuuluisi hallitukseen.

MITÄ? NEFA-Helsinki ry:n hallituksen kokous
MISSÄ? Kaisa-talo, ryhmätyötila 4042 (Fabianinkatu 30)
MILLOIN? 8.10.2019 klo 17:00

***

Esityslista:

  1. Kokouksen avaus
  2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
  3. Esityslistan hyväksyminen
  4. Edellisten kokouksien pöytäkirjojen hyväksyminen
  5. Menneet tapahtumat
    1. Napakairan julkkarit 11.9.2019, 36 osallistujaa
    2. KUKA fuksiaiset 18.9.2019, 57 osallistujaa
    3. NEFA-kahvit 23.9.2019, x osallistujaa
    4. Fuksisitsit (KUKA) 25.9.2019, 87 osallistujaa
  6. Tulevat tapahtumat
    1. Kulo ry:n IX seminaari 8.11.2019
    2. NEFA-kahvit
    3. Puurojuhla
    4. Syyskokous 9.12.2019, kello 17.00
  7. Talouskatsaus
    1. Fuksiaisten osallistumismaksu lahjaan
    2. KUKA fuksisitsien tuottojen jakaminen järjestöjen kesken
    3. Napakairan uusi tilaus
  8. Muut esille tulevat asiat
  9. Seuraavan kokouksen ajankohdan päättäminen
  10. Kokouksen päättäminen

Kulon IX syysseminaarin ohjelma ja ilmoittautuminen

Ovatko kehomme historiallisia monumentteja? Miten maailmankuvamme vaikuttaa kehoomme ja kehomme maailmankuvaamme? Mikä on fyysisen toiminnan ja kulttuurin suhde? Elämme erilaisten kehojen keskellä ja ihmisinä olemme sidottuja kehoihimme. Tällä kertaa vapaudumme Kulo-seminaarissa miettimään niitä tapoja, joilla tämä rajoittaa tai mahdollistaa kulttuuria sekä kehollisuuden ja kulttuurin suhdetta.

Kulttuurintutkimuksen Opiskelijat Kulo ry toivottaa kaikki kulttuurintutkimuksesta kiinnostuneet opiskelijat tervetulleeksi yhdeksänteen Kulo-seminaariin. Jokasyksyiseksi perinteeksi muodostunut seminaari kerää yhteen kulttuurintutkimuksen opiskelijat eri puolilta Suomea. Seminaari on tapaus, jota ei kannata jättää väliin!

Kulttuurintutkimuksellinen ilonpito ei jää pelkkään seminaariin: esitelmien jälkeen vietämme seminaarijatkoja ja lauantaina kokoonnumme Kulon sääntömääräiseen syyskokoukseen.

Kulo ry:n tuorein jäsenjärjestö Mana ry (Helsingin yliopiston sosiaali- ja kulttuuriantropologia) kutsuu kulolaiset mukaan juhlistamaan 30-vuotisvuosijuhliaan seminaaria seuraavana lauantaina. Vuosijuhliin on erillinen ilmoittautuminen.

Kulo-seminaaria sponsoroivat Taide- ja kulttuurialojen ammattijärjestö TAKU ry ja Museoalan ammattiliitto.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu seminaariin tästä: https://forms.gle/PwVPxDAxyLR8fc7x6

Jos haluat osallistua myös Mana ry:n vuosijuhliin, ilmoittautuminen ja lisätiedot tästä linkistä: https://fi-fi.facebook.com/events/729835514152740/

Matkakorvaukset

Kulo ry sponsoroi kaikkien Helsingin ulkopuolisten jäsenjärjestöjen seminaarimatkaa 50 eurolla. 50 euron matkakorvaus maksetaan ainejärjestöille jaettavaksi parhaaksi katsomallaan tavalla. Matkakorvausta varten ainejärjestöt voivat ottaa yhteyttä taloudenhoitajaan (roope.kotiniemi@helsinki.fi).

Tärkeitä osoitteita

Seminaaripaikka: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasali (Hallituskatu 1, 00170 Helsinki)

Jatkopaikka: Uuden Ylioppilastalon Humanistiklusteri (Mannerheimintie 5, 00100 Helsinki, 5. krs)

Majoitus

Jos tarvitset majoitusta Helsingissä seminaariviikonlopuksi, ilmoita tarpeesta ilmoittautumislomakkeessa ja otamme sinuun yhteyttä. Pyrimme löytämään tarvitseville yösijan paikallisten opiskelijoiden luota.

Viikonlopun ohjelma

8.11.2019 Perjantai

11.00: Seminaari alkaa Kulon puheenjohtajan puheenvuorolla
11.05: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tervehdys
11.15: Keynote: FT Antti Lindfors: Stand up -komiikan etiikkaa ja somaestetiikkaa
12.00: FM Eino Heikkilä: Kehollisuus taidemallin työssä
12.30: FM Viliina Silvonen: Tunne arkistoäänitteillä ja karjalaisen itkijän kehossa
13.00: Lounastauko (omakustanteinen, kävellään porukalla Porthanian Unicafeen, Yliopistonkatu 3, 00101 Helsinki)
13.40: Seminaari jatkuu ammattiliittojen tervehdyksellä
13.50: FM Jonne Kytölä: Voimanostajan askeesi
14.20: FM Salli-Sofia Ritola: Kehopositiivisuuden kehittyminen
14.50: HuK Maaria Hartman: Kehollisuus Taidetestaajat-retkillä
15.20: Loppukeskustelu, loppupuheenvuoro, kuohuviiniä

18:00: Seminaarijatkot Uuden Ylioppilastalon Humanistiklusterilla (Mannerheimintie 5, 00100 Helsinki, 5. krs)

Jatkoilla on tarjolla pientä syötävää ja juotavaa sekä jo perinteeksi muodostuneita ohjelmanumeroita.

9.11.2019 Lauantai

12.00: Kulon sääntömääräinen syyskokous
17.00: Mana ry:n 30-vuotisjuhlat ja jatkot (ks. lisätietoja ja ilmoittautuminen: https://fi-fi.facebook.com/events/729835514152740/)

10.11.2019 Sunnuntai

11.00: Mana ry:n vuosijuhlien silliaamiainen

***

Lisätietoja

Veera Kujansuu, Kulttuurintutkimuksen opiskelijat Kulo ry:n seminaarivastaava veera.kujansuu@helsinki.fi

KUKA-Fuksiaiset ja jatkot ke 18.9.2019

Kulttuurien tutkimuksen ainejärjestöt Eidos, Fibula, Karavaani, Konteksti, Mythos, NEFA-Helsinki sekä Origo kutsuvat kaikki uudet kukalaiset juhlistamaan opiskelijasyksyn alkua – tervetuloa KUKA-fuksiaisiin keskiviikkona 18.9.2019!

Fuksiaiset alkavat klo 18 Topelian sisäpihalta (Unioninkatu 38). Teemana fuksiaisissa on eri vuosikymmenet – pukeudu siis halutessasi valitsemasi aikakauden muodin mukaisesti! Otathan huomioon, että ohjelma ennen jatkoja tapahtuu ulkona, joten sään mukainen pukeutuminen on suositeltavaa.

Jatkot ja fuksiaisten palkintojenjako järjestetään Humanistiklusterilla (Uusi ylioppilastalo, 5.krs, Mannerheimintie 5 A), jonne suunnataan ainejärjestöjen järjestämän ohjelman jälkeen. Myös vanhemmat opiskelijat ovat tervetulleita jatkoille!

Nähdään pian!